Tampere
03 Dec, Thursday
0° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Vahvuutena ENFP



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 9 minuuttia.

Soluessee: Vahvuutena ENFP

Kirjoittajat: Juuli Tappura ja Waltteri Kahra

 

Johdanto

 

Eventan Ella piti tänä keväänä pajan MBTI-persoonallisuustyypeistä. Ennen pajaa jokaisen piti tehdä MBTI-testi. Pajassa käytiin läpi neljän kirjaimen osoittamat osa-alueet ja jokaisen tiimiläisen persoonallisuustyyppi, sekä havainnoitiin eroavaisuuksia eri osa-alueiden ja ihmisten välillä kirjain kerrallaan.

Pajassa huomasimme olevamme samaa persoonallisuustyyppiä; ENFP eli Aktivistipersoona. Tämä ei sinänsä meitä yllättänyt, sillä olimme jo hyvin pian tutustuessaan tiedostaneet toistemme samankaltaisen ajatusmaailman. “Mä olisin sun kaksoisolento jos olisin mies”, Juuli kerran totesikin Waltterille.

ENFP-persoonalle tyypillisesti meitä molempia kiehtovat ihmisten persoonat, ajatusmaailmat ja toimintatavat. “Miksi” on molempien suosikkikysymyksiä. Me janoamme päästä ihmisten pintaa syvemmälle ja ymmärtää sekä toisten, että omaa käyttäytymistä.

Päätimme lähestyä persoonallisuustyyppien kiehtovaa maailmaa ensin juurikin oman käyttäytymisemme pohjalta. Mitkä ovat meidän vahvuutemme ja miten me voimme hyödyntää niitä parhaalla mahdollisella tavalla?

 

Mikä on MBTI-testi?

 

16personalities.com -verkkosivuston luoma personaallisuustesti pohjautuu kahteen perustavanlaatuiseen persoonallisuusteoriaan. Ensimmäinen näistä on Karl Gustav Jungin työ, jota pidetään yhtenä persoonallisuustyyppien pioneerina. Jung jakoi psykologiset tyypit introvertteihin ja ekstrovertteihin sen mukaan, oliko päätöksentekoprosessi (ajattelu tai tunteminen) vai havainnointiprosessi (aistiminen tai intuitio) ihmisen hallitseva toimintatapa. Jung kutsui rationaalisiksi tyypeiksi niitä, joilla päätöksentekoprosessi oli hallitsevampi kuin havainnointiprosessi, ja puolestaan irrationaalisiksi tyypeiksi niitä, joilla jompikumpi havainnointiprosesseista oli hallitsevampi. (McLeod, 2014)

Jungin työn lisäksi testi perustuu Myers-Briggsin tyyppi-indikaattoriin. Katherine Myersin sekä Isabel Briggsin työ pohjautuu vahvasti juurikin Jungin työn pohjalle laajentaen sitä
kolmesta persoonallisuustyypistä 16 tyyppiin, joilla on tiettyjä toisistaan erottavia ominaisuuksia siinä, kuinka ihmiset havaitsevat asioita ja millä perusteilla ihmiset tekevät päätöksiä. Testin tulokset pohjautuvat Jungin kehittämiin kahdeksaan kognitiiviseen funktioon, joita Myers ja Briggs vielä laajensivat. Näiden kirjainyhdistelmien pohjalta on mahdollista saada tämänkin testin tarjoamat 16 eri yhdistelmää. Kirjaimet pohjautuvat englannin kieleen, ja tarkoittavat suomennettuna seuraavaa:

Asenne ympäristöön:

I, introvertti – E, ekstrovertti

Tapa hankkia tietoa:

S, tosiasiallinen – N, intuitiivinen

Päätöksenteon peruste:

T, ajatteleva – F, tunteva

Elämäntyyli:

J, harkitseva – P, spontaani


(The Myers & Briggs Foundation, 2017)

 

ENFP (-A / -T)

 

“Innostuneet, luovat ja sosiaaliset vapaat sielut, jotka aina löytävät syyn hymyillä.” – 16 Personalities (2011-2017)

ENFP-kirjainyhdistelmä muodostuu sanoista extraverted, eli ekstrovertti, intuitive, eli intuitiivinen, feeling, eli tunteellinen ja periaatekeskeinen sekä prospecting, eli spontaani ja etsivä. ENFP-persoonallisuustyyppiä kutsutaan myös Aktivistin tai Kampanjoijan persoonaksi.

Neljästä kirjaimesta koostuvan yhdistelmän perään lisätään aina -A tai -T, joka kuvaa henkilön identiteettiä, ja ennen kaikkea sen määrätietoisuutta. A-pääte eli assertive kertoo määrätietoisesta, itsevarmasta ja huolettomasta persoonasta, kun puolestaan T-pääte eli turbulent varovaisesta, stressiherkästä ja perfektionistisesta persoonasta. (16 Personalities, 2011-2017)

16 Personalities (2011-2017) kuvailee kirjainyhdistelmän neljää osa-aluetta seuraavasti:

  • Ekstrovertti persoona nauttii ihmisten seurasta ja saa energiaa sosiaalisista kohtaamisista. Hän on usein intohimoinen ja innostuu helposti.
  • Intuitiivinen persoona on mielikuvituksellinen, avarakatseinen ja utelias. Hän suosii monipuolisia vaihtoehtoja vakauden sijaan sekä kiinnittää huomionsa piilomerkityksiin ja mahdollisuuksiin.
  • Tunteellinen ja periaatekeskeinen persoona on herkkä ja ilmaisee tunteitaan voimakkaasti. Hän on empaattinen ja vähemmän kilpailuhenkinen, sekä keskittää energiansa sosiaaliseen harmoniaan ja yhteistyöhön.
  • Spontaani ja etsivä persoona on loistava improvisoimaan ja mahdollisuuksien havaitsemisessa. He ovat usein joustavia ja rentoja, sekä pyrkivät pitämään vaihtoehtonsa avoimina.

 

Millainen on ENFP- eli Aktivistipersoonsa?

 

Aktivistipersoona on todellinen vapaa sielu. Aktivistit ovat usein juhlien sielu, mutta siitä huolimatta he eivät ole niinkään kiinnostuneita pelkästä huvista ja hetken mielihyvästä, vaan nauttivat sosiaalisista kontakteista ja saavuttamastaan tunneyhteydestä. Nämä hurmaavat, itsenäiset, energiset ja myötätuntoiset yksilöt muodostavat 7 prosenttia väestöstä, ja heidän läsnäolonsa huomataan.” – 16 Personalities (2011-2017)

Aktivistit ovat kuitenkin enemmän kuin vain sosiaalisia miellyttäjiä. Heille sosiaaliset kontaktit tarjoavat ennen kaikkea virikkeitä, jotka pitävät heidät uteliaina ja energisinä. He näkevät elämän kuin palapelinä, jossa kaikki liittyy toisiinsa. He etsivät aina syvempää merkitystä ja lukevat erinomaisesti rivien välistä.

Aktivistit ovat innostuvat helposti ja suhtautuvat intohimoisesti kiinnostuksen kohteisiinsa. Tuo intohimoinen energia sysää hänet joskus valokeilaan ja vetää muita puoleensa, jonka vuoksi heille annetaan helposti tietynlainen johtohahmon tai gurun muoto. Itsenäisyyttä rakastavat aktivistit eivät tätä kuitenkaan välttämättä kaipaa – etenkään jos edessä ovat johtoaseman mukana tuomat hallinnolliset velvollisuudet ja rutiinitoimenpiteet. Aktivisteille vapaus ja mahdollisuus innovatiivisuuteen on ensiarvoisen tärkeää ja he turhautuvat helposti sekä menettävät motivaationsa joutuessaan tylsiin ja rutiininomaisiin tehtäviin. (16 Personalities, 2011-2017)

“Onneksi aktivistit osaavat rentoutua ja ovat erittäin hyviä vaihtamaan työpaikan intohimoisesta idealistista tanssilattioiden omaperäiseen ja innokkaaseen vapaasieluun, usein sellaisella nopeudella, joka voi yllättää jopa lähimmät ystävät. Tämä sekoitus antaa heille mahdollisuuden myötäelää muiden tunteita, minkä ansiosta he saavat arvokasta tietoa ystäviensä ja työtovereidensa motiiveista. Aktivistit uskovat, että jokaisen pitäisi ottaa aikaa tunteidensa tutkimiseen ja ilmaisemiseen, ja empaattisuutensa ja sosiaalisuutensa vuoksi se on heille luonnollinen keskustelunaihe.” – 16 Personalities (2011-2017)

Aktivistien kiusana on kuitenkin usein sosiaalinen stressi ja ylianalysointi. He luottavat vahvasti intuitioonsa ja saattavat joskus tulkita signaalit väärin, jolloin tulkintavirheet tekevät alunperin helposta tehtävästä tai tilanteesta heille haastavan. Empaattisuus, tunteellisuus ja herkkyys saattaa myös ajoittain valvottaa aktivisteja öisin muiden huolia murehtien.

Aktivistien parhaita puolia ovat heidän mielikuvituksensa, empatiakykynsä ja rohkeutensa. Kun he löytävät heille tärkeän ja intohimon herättävän asian, he kykenevät saavuttamaan uskomattomia tuloksia.

16 Personalities (2011-2017) on listannut aktivistien suurimpia vahvuuksia ja heikkouksia.

 

Vahvuudet:

  • Uteliaisuus

Aktivistit tarttuvat nopeasti uusiin ideoihin ja vievät ne jahkailematta käytännön kokeiluun. He eivät pelkää astua epämukavuusalueelleen ja ovat avarakatseisia sekä käyttävät rohkeasti mielikuvitustaan.

  • Tarkkaavaisuus

Aktivistit uskovat, että mikään ei ole sattumaa, vaan kaikella on merkitystä ja jokainen pienikin asia on osa suurempaa kuvaa. He tarkkailevat aktiivisesti ympäristöään ja pyrkivät hahmottamaan asioiden yhteyksiä.

  • Energia ja intohimo

Aktivistien jatkuvan tarkkailun lomassa he tekevät myös havaintoja, eivätkä malta olla innostumatta niistä ja jakamatta niitä kaikille ympärillään. Intohimoinen ja pirskahteleva energia auttaa aktivisteja luomaan jälleen uusia sosiaalisia kontakteja, jotka toimivat heille jälleen uuden tiedon, kokemuksen ja inspiraation lähteenä.

  • Loistavat kommunikointitaidot

Aktivistit nauttivat niin small talkista kuin syvällisistä ja merkityksellisistä keskusteluista. He ovat taitavia ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan niin, että se tuntuu täysin luonnolliselta ja pakottamattomalta.

  • Rentous

Aktivistit ymmärtävät, että joskus mikään ei ole niin tärkeää kuin hauskanpito ja elämän pienistä iloista nauttiminen. Aktivistien vahva intuitio kertoo, milloin on aika ravistella urautunutta elämää ja nuo intohimoiset energiaryöpyt yllättävät joskus jopa heidän läheisimmät ystävänsä.

  • Sosiaalisuus ja ystävällisyys

Joustavuus ja spontaanius yhdistyvät aktivisteissa luoden persoonan, joka on helposti lähestyttävä, mielenkiintoinen ja jännittävä. Aktivisteilla on yhteistyökykyinen, ystävällinen ja empaattinen suhtautuminen muihin, minkä avulla he tulevat toimeen lähes kaikkien kanssa ja onnistuvat kasvattamaan helposti laajat verkostot.

 

Heikkoudet:

  • Kärsimättömyys

Aktivistit omaavat erinomaiset taidot ideoinnissa, projektien aloituksessa ja etenkin muiden innostamisessa. Mutta kun vuorossa on projektin hallinnoiminen ja loppuun saattaminen, aktivisteilla on haasteita. Aktivistien ideat jäävätkin helposti vain juurikin idean tasolle ilman oikeita ihmisiä ympärillä.

  • Keskittymisvaikeudet

Aktivistit ovat luontaisia tutkijoita, seikkailijoita ja analysoijia, joten rutiininomaisten ja hallinnollisten tehtävien suorittaminen on heille äärimmäisen haastavaa. Motivoituneena aktivisti uppoutuu helposti pitkäksikin aikaa toteuttamaan visioitaan, mutta ns. pakollisiin pahoihin keskittymiskyky ei tahdo aina riittää, kun vilkas mielikuvitus lähtee lentoon.

  • Ylianalysointi

Aktivistit eivät usko suorilta kaikkea kuulemaansa tai näkemäänsä; he etsivät piilotettuja motiiveja ja tarkoitusperiä sekä tulkitsevat signaaleja loputtomiin. Ei ole tavatonta, että aktivisti pyörii yöllä sängyssään pohtien, miksi joku sanoi jotakin ja mitä hän oikeasti mahtoi tarkoittaa.

  • Stressiherkkyys

Etenkin identiteetiltään varovaiset (T-päätteiset) aktivistit ovat äärimmäisen herkkiä ja huolehtivat toisten tunteista. Koska he ovat myös helposti lähestyttäviä, heille usein avaudutaan murheista ja huolista, jotka kuormittavat jo valmiiksi emotionaalisesti herkkää aktivistia joskus liikaa – etenkin kun heidän on niin vaikea sanoa “ei” millekään.

  • Tunteellisuus

Aktivistien tapa tuntea – sekä ilmaista tunteensa – vahvasti johtaa helposti ongelmiin, etenkin konflikti ja ristiriitatilanteissa, jolloin aktivistien vahvat tunteet purkautuvat räjähdysmäisesti. Kärsimättömyys, keskittymisvaikeudet ja stressiherkkyys yhdistettynä tähän ominaisuuteen aiheuttaa helposti myrskyjä.

  • Vahva itsenäisyys

Aktivistit tuntevat tukehtuvansa, jos heidän toimintaansa valvotaan jatkuvasti tai he ovat tiukkojen sääntöjen alla. Työelämässä tämä saattaa johtaa haasteisiin ja aiheuttaa aktivistille suurta turhautumista. Aktivistien voi olla myös haastavaa ottaa apua vastaan.

 

Aktivistipersoonat tiimissä

 

16 Personalities (2011-2017) antaa kuvauksen aktivistipersoonista ystävinä. Löysimme tuosta kuvauksesta myös paljon yhtäläisyyksiä tiimiläisenä toimimesta, emmekä suotta, sillä kuvauksen mukaan aktivistit luovat helposti läheisiä suhteita myös kollegoihinsa ja kohtelevat heitä kuten ystäviään.

Ystävänä aktivistit ovat iloisia ja kannustavia, avoimia ja avarakatseisia. He ovat idealisteja, jotka tarjoavat ystävilleen innokkaasti erilaisia ratkaisuja heidän ongelmiinsa ja auttavat heitä löytämään vahvuutensa, mutta osaavat myös olla lämpimiä ja loistavia kuuntelijoita, jotka ovat aidosti läsnä. Aktivistit ovat aitoja ja aina omia itsejään, mutta heillä on myös erinomaiset mukautumiskyvyt, joiden avulla he sopivat porukkaan kuin porukkaan ja tulevat toimeen lähes kaikkien kanssa.

Aktivistit näkevät muut ihmiset loputtomana mahdollisuutena oppia ja laajentaa ajatusmaailmaansa, jonka vuoksi he ovat joskus jopa raivostuttavan sinnikäitä pyrkiessään tapaamiensa ihmisten ulkokuoren läpi syvemmälle pinnan alle. He eivät tyydy “ihan hyvää” -vastaukseen, vaan kaivavat todelliset tunteet ja ajatukset esiin. Herkille ja varautuneille persoonille tämä voi olla hyvinkin ahdistavaa, vaikka aktivisti tarkoittaakin aina vain ja ainoastaan hyvää.

Vaikka aktivisteilla on usein laaja ystäväverkosto kohtaavat hekin tiettyjä haasteita ystävyyssuhteissa. Aktivistit katsovat ystäviään usein tietynlaisten vaaleanpunaisten lasien läpi heihin mielestään kunnolla tutustuttuaan ja he joutuvat ajoittain pettymään, kun ystävyyssuhde ei vastannutkaan heidän odotuksiaan. Aktivistien nopeatempoisuuden ja idealismin perässä voi olla haastavaa pysyä, eivätkä kaikki tietenkää ole yhtä rohkeita ja heittäytymiskykyisiä. Aktivistit ovat myös valmiita tekemään mitä vain ystäviensä eteen ja antavat niin paljon itsestään, että he pettyvät ja turhautuvat helposti jos huomaavat, ettei toinen anna yhtä paljon takaisin. (16 Personalities, 2011-2017)

16 Personalities (2011-2017) kuvailee aktivisteja myös osana työyhteisöä ja heidän työntekoaan. Selkeästi eniten esille nousi aktivistien vapauden ja itsenäisyyden kaipuu, sekä sen vaikutus työelämään.

Aktivistit nimittäin hullaantuvat uusista ideoista ja heillä on mieletön palo kokeilla ja kehittää erilaisia asioita – usein sen suuremmin suunnittelematta. Aktivistit lähestyvät siis työtehtäviä hyvin liinillä ajatusmallilla. Hyvin hallittu, tiukka ja järjestelmällinen työympäristö rajoittaa aktivistien mahdollisuutta kokeilla ja kehittää, mikä tuhoaa nopeasti aktivistien motivaation ja innon. Kun aktivistit pääsevät työskentelemään oikeassa ympäristössä, matalassa organisaatiossa itsenäisesti ja luotettuina yhteisön jäseninä, he pääsevät täyteen loistoonsa. Usein aktivistit työllistävätkin itsensä yrittäjinä, jossa nämä hienoista auktoriteettiongelmaa potevat luovat hullut saavat toimia täysin ilman rajoituksia ja näin saavat itsestään parhaan tehon irti.

Aktivistit kaipaavat kuitenkin ympärilleen loogisempia ja järjestelmällisempiä ihmisiä, jotka auttavat heitä saattamaan aloittamansa tehtävät loppuun ja ajoittain hieman jarruttavat liian hurjaksi kiihtyvää vauhtia. Sitoutumisen puutteesta ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kyse; aktivistit ovat mitä lojaaleimpia ja sitoutuneimpia työyhteisön jäseniä saadessaan toteuttaa itseään vapaasti – ongelmana vain on se, että he haluavat ottaa osaa ja kokeilla ihan kaikkea, eivätkä aina ymmärrä omien voimavarojensa rajallisuutta.

Aktivistien vahvuuksia työyhteisössä ovat ehdottomasti heidän ihmissuhdetaitonsa. He löytävät nopeasti ja helposti paikkansa työyhteisössä ja tulevat lähes kaikkien kanssa toimeen. He ovat myös mestareita löytämään työtovereidensa vahvuudet ja hyödyntämään niitä oikeassa paikassa. Aktivistit ovat myös erittäin mukautumiskykyisiä ja joustavia, mikä nykyajan hektisessä ja muuttuvassa maailmassa on tärkeä ominaisuus. He ovat jo valmiiksi hyvin kasvu- ja muutosorientoituneita, eivätkä säikähdä työympäristön muutoksia vaan enemmänkin iloitsevat niistä. (16 Personalities, 2011-2017)

 

Miten persoonallisuustyyppimme vaikuttaa toimintaamme?

 

enfp

Juulin tulokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

enfp

Waltterin tulokset

 

Juuli on tehnyt MBTI-testin neljä kertaa, pisimmillään lähes kahden vuoden erotuksella. Hän on aina saanut saman ENFP-A -tuloksen ja on aina tunnistanut itsensä kuvauksesta. Tietenkään joka ikinen lause ei pidä täysin paikkaansa, mutta kokonaisuus on ollut hyvin paikkaansa pitävä. Saman persoonallisuustyypin omaavilla ihmisillä voi kuitenkin olla melko suuria eroja eri osa-alueissa. Testin mukaan Juulilla äärimmäisen vahvana osa-alueina ovat ekstroverttiys ja spontaanius, mutta intuitiiviset ja tunteelliset osa-alueet ovat hieman vähemmän voimakkaita. Waltterilla samoilla osa-alueilla pääpiirteet ovat hyvin samanlaiset, mutta esimerkiksi ekstroverttiys ei ole yhtä vahva piirre. Tämä näkyy esimerkiksi arjessa, jossa Waltteri vetäytyy säännöllisesti kotiin lepäämään ja palautumaan työpäivän jälkeen sosiaalisten aktiviteettien sijaan.

Juuli on huomannut, että vuosien varrella juurikin nykyään vähemmän vahvoissa osa-alueissa on tapahtunut ehkäpä kokemuksen mukanaan tuomaa tasaantumista – jotkin päätökset on vain pakko tehdä järjellä eikä tunteella ja toisinaan looginen ajattelu on tehokkaampaa ja tuloksellisempaa kuin intuitiivinen. Ydinpersoona pysyy usein samana, mutta uskomme, että jokainen pystyy kehittämään persoonaansa. Esimerkiksi pelkän intuition ja tunteen perusteella eläminen voi käydä ajan myötä raskaaksi ja haastavaksi. Silloin on pakko opetella ajattelemaan asioita myös loogisella näkökulmalla ja kuuntelemaan järjen ääntä.

Onneksi aktivistipersoonat ovat mukautumiskykyisiä ja ottavat herkästi oppia muilta. Juuli on esimerkiksi huomannut, että hän usein ihailee ihmisiä, joiden vaakakupissa loogisuus ja käytännöllisyys painaa enemmän. Vastaavasti Waltteri on opetellut listojen tekemistä hyödyntäen opetellut järjestelmällisempää lähestymistapaa arkeen. Tämä on myös vaikuttanut persoonallisuustestin tuloksiin antamalla tasapainosemman tuloksen Waltterille kuin esimerkiksi vuosi sitten.

Aktivisteille tyypilliseen tapaan Juuli sekä Waltteri molemmat tunnistavat itsessään vahvoina piirteinä helposti innostumisen, uteliaisuuden, räiskyvän energian ja nopeatempoisuuden. He kiinnostuvat monesta asiasta ja haluavat olla kaikessa mukana, jolloin välillä on vaikeaa sanoa “ei”. Juuli myös kuplii ideoita ja lähtee intohimoisesti niitä toteuttamaan, mutta etenkin vähemmän motivoivien tehtävien läpivienti ja loppuun saattaminen on haastavaa. Waltteri kokee myös, että esimerkiksi projektien tai tehtävien aloittaminen on huomattavasti helpompaa kuin niiden läpivieminen ja viimeistely. Tiimin tuki onkin ollut tärkeässä osassa, sillä aktivistit kaipaavat ympärilleen rauhallisia ja pitkäjänteisiä ihmisiä, jotka auttavat heidät maaliin asti. Proakatemia-aikana Juuli ja Waltteri ovatkin onnistuneet kehittämään itsehillintää ja kärsivällisyyttä, josta suurin kiitos kuuluu tiimille.

Aktivistipersoonista on usein myös hyötyä tiimeille. Juuli ja Waltteri kokevat suurimmiksi vahvuuksikseen iloisuuden ja taidon innostaa myös muita. Juuli omaa myös määrätietoisuuden hänelle intohimoisia asioita kohtaan sekä  itsenäisen ja eteenpäin pyrkivän asenteen. Hän uskoo, että tiimit tarvitsevat järjen ja logiikan lisäksi myös joskus motivoivaa ja energisoivaa intoa, idealistisuutta ja rohkeutta.

 

Mitä viemme käytäntöön?

 

Vaikka MBTI-testi osuukin usein pelottavan paljon oikeaan, ei testi kerro tietenkään koko totuutta. Ihmisen persoona muovautuu jatkuvasti hänen elinympäristönä ja elämänkokemuksiensa myötä. Siksi testituloksen kiveen hakkaaminen ja kaiken toiminnan sen varaan perustaminen ei ole kovin pitkänäköistä.

MBTI-testiä on viime aikoina myös kritisoitu paljon, etenkin siihen sokeasti luottamista ja päätöksentekoa siihen perustaen. Testihän kuitenkin on melko vanha, eivätkä nykyään psykologit enää allekirjoita testin voimakasta lokerointia – ihminenhän on kuitenkin hyvin moniulotteinen olento, jonka persoona koostuu monesta eri osa-alueesta ja tekijästä. (Typpö, 2017)

Mihinkään ei mielestämme kannata tietenkään luottaa sokeasti ja elää laput silmillä neljää kirjainta itselleen ja muille hokien, mutta oman ja muiden persoonallisuustyypin tiedostaminen voi kuitenkin olla hyödyllistä etenkin tiimeissä ja työyhteisöissä. Useimmissa ihmisissä on vähintäänkin monia samoja piirteitä persoonallisuustyyppiensä kanssa ja niiden piirteiden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös kyseistä ihmistä. Omaa persoonallisuustyyppiään kannattaa myös peilata elämäänsä ja tiedostaa potentiaaliset vahvuudet ja haasteet, joita persoonallisuustyyppi tuo mukanaan.

Juuli on nyt ymmärtänyt minkälaista vahvuutta hänen persoonansa tuo tiimille. Hän aikoo nyt kiinnittää huomiota omaan rooliinsa tiimissä ja pyrkii muovaamaan sitä omien vahvuuksiensa mukaan toisten innostajaksi ja tsemppariksi. Hän yrittää myös hyödyntää empatia- ja mukautumiskyvyn mukanaan tuomia ihmissuhdetaitojaan siten, että saa muutkin luottamaan hieman enemmän intuitioonsa ja tunteisiinsa, sekä näkemään erilaisten ajatusmaailmojen rikkauden. Jospa ensi keväänä Eventassa mähmittäisiin hieman vähemmän…

Waltteri on viimeisen vuoden ajan koittanut kehittää heikompia luonteenpiirteitä, kuten loogista ajattelua ja järjestelmällisyyttä. Testin uudelleen tekeminen ja aiheeseen perehtyminen on osoittanut, että tästä pitkäjänteisestä itsensä kehittämisen prosessista on ollut selvästi hyötyä, jota hän aikookin jatkaa entistä suuremmalla panoksella.

Syvempi perehtyminen omaan persoonallisuustyyppiin ja omien piirteiden vertaaminen hyvin samantyylisen ihmisen kanssa on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja rikastava kokemus. Me molemmat koemme, että vaikka persoonallisuustyyppi on vain suuntaa antava, on tärkeää tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jotta niitä voi hallita ja kehittää. Tästä syystä persoonallisuustyyppien lokeroiminen on hyödyllistä, mutta koko identiteetin sen varaan rakentaminen ei kannata.

 


 

Lähteet

 

16 Personalities. https://www.16personalities.com. 2011-2017. Luettu 13.12.2017.

 

McLeod, Saul. Simply Psychology. Carl Jung. https://www.simplypsychology.org/carl-jung.html. Julkaistu 2014. Luettu 12.12.2017.

 

The Myers & Briggs Foundations. MBTI Basics. http://www.myersbriggs.org/my-mbti-personality-type/mbti-basics/home.htm?bhcp=1. 2017. Luettu 12.12.2017.

 

Typpö, Juha. Helsingin Sanomat. “Oletko ENFP vai INTJ?” Armottoman vanhentunutta persoonatestiä käytetään jatkuvasti työelämässä ja deittiprofiileissa – psykologi kertoo, miksi se ei toimi. https://www.hs.fi/nyt/art-2000005108680.html. Julkaistu 1.3.2017. Luettu 14.12.2017.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close