1. Esittely

Yksi suurimmista opeista, mitä Proakatemia on meille on antanut, on taito ja halu ajatella paremmin. Ajatuksia virtaa päämme läpi, halusimme tai emme, mutta kyky ajatella laajemmin ja syvällisemmin on taito, jota täytyy harjoitella, ja joka kehittyy läpi elämämme. Haluamme myös pitää yllä tätä kehitystä, joka vaatii oman ajattelun lisäksi ajatusten ulosannin harjoittelua sekä uusien tiedon ja inspiraation lähteiden käyttämistä. Dialogi on vahva työkalu tiimioppimisessa, ja on pohjimmiltaan yhdessä ajattelua. Käytämme dialogia paljon tiimimme Eventan, sekä koko Proakatemian kesken työskentelyyn, joten haluamme myös kehittää sitä. Tämän takia istuimme alas ja kävimme ajatuksiamme yhdessä läpi siitä, mitä olemme ajattelusta tähän asti oppineet.

Lähestyimme aihetta hyvin käytännönläheisesti ja kokeilevasti. Koska aiheena oli ajattelu, halusimme kokeilla, mihin pääsisimme käymällä yhdessä dialogia ajattelusta. Seuraavat aiheet ovat siis koosteita dialogistamme. Inspiraationa käytimme videosarjaa Esa Saarisen seminaareista Helsingin Yliopistolta, muutamia lukemiamme kirjoja sekä esseitä onnellisuudesta.

2. Kenen ajatuksia ajattelet?

Ajatuksista on mielenkiintoista puhua yhdessä, koska ajatuksemme ovat aina henkilökohtaisia. Havaitsemme maailmaa kaikki eri tavalla ja keskitymme eri asioihin, sekä tulkitsemme nämä asiat myös eri tavalla luomalla asioille merkityksiä. Vaikka puhumme yhdessä samoista asioista samoilla termeillä, on meillä silti jokaisella oma henkilökohtainen tausta, mihin vertaamme tapahtumia ja merkityksiä.

Esa Saarinen puhuu tästä taustasta seminaarissaan sisäisenä pöpöttäjänä. Sisäinen pöpöttäjä on historiaan linkittynyt ääni, joka tuo esille ensimmäiset ajatuksemme uusista havainnoista. Se koostuu kaikesta mitä olet kokenut ja oppinut elämäsi aikana, vaikka edes pintaraapaisun tai pelkän sanan muodossa. Nämä ajatukset meidän tietoinen minä sitten prosessoi ulkoiseen antiin sopivaksi. Voidaan myös ajatella, että kahden ihmisen välisessä keskustelussa on neljä osapuolta. Molempien henkilöiden ulkoinen anti, sekä sisäiset pöpöttäjät. Pöpöttäjä onkin eräänlainen sensuroimaton versio meistä ja meidän käsityksestä maailmasta. Kaikentietävä se ei kuitenkaan ole, eikä tieto välttämättä ole totta, mutta niin pöpöttäjä uskoo. Niin uutta asiaa harvoin löytyy, etteikö pöpöttäjällä olisi siitä jonkinlaista kuvaa. Vaikka et olisi koskaan elänyt avaruusasemalla, olet varmasti nähnyt kuvia tai videoita sellaisilta ja sinulla on jonkinlainen käsitys avaruudesta ja elämisestä. Niinpä pöpöttäjällä on olettamus asemalla asumisesta.

Esa Saarinen käyttää esimerkkinä arkkitehtia vieraassa maassa. Siinä missä ulkomaalainen arkkitehti näkee Suomen vierailullaan Alvar Aallon kuuluisia rakennuksia, saattaa suomalainen nähdä vain rakennuksen vieressä olevan vinon katulampun tai ruman nurmikon. Paikallisina olemme sokeita monille kokonaisuuksille, jotka ovat meille arkipäivää, liian tavallista. Ulkomaalaisella ei ole kokemusta suomalaisesta arkkitehtuurista, joten kaikki on uutta ja hän on keskittynyt ja onnellinen siitä, että hän vihdoin näkee rakennukset itse.

Kun ajattelet, pöpöttäjä syöttää sinulle kaikkea tietämäänsä, ja vaatii uskallusta kyseenalaistaa sitä. Vaikka ajatuksesi ovat henkilökohtaisia, ei ne välttämättä alunperin ole sinun. Itseasiassa näin harvoin on. Kokoamme eräänlaista kollaasia muiden ajatuksista, ja muodostamme niistä omamme. Vähän niin kuin taiteessa: vaikka kaikki ideat on jo käytetty, syntyy silti uusia, koska kokonaisuudet muuttuvat ja kehittyvät uusien ihmisten niitä koostaessa. Sisäisen pöpöttäjän tarinat ovat tämä kollaasi asioista, jotka olet kohdannut aikaisemmin. Ne voi olla lähes mitä tahansa: tapahtumia, tunteita tai keskusteluja. Olisikin siis hyvä tunnistaa, mistä ajatuksemme tulevat, ja mikä niihin vaikuttaa – minkä pohjalta luomme uudelle merkityksen? Mikäli esimerkiksi luet paljon ja omaksut nopeasti erilaisia asioita, saatat heijastaa muiden ajatuksia eteenpäin ilman, että suodatat niitä ensin oman maailmankatsomuksesi kautta.

3. 60 000 ajatusta

Saarisen mukaan ihmisellä on joka päivä arviolta 60 000 ajatusta, joista kerrallaan voi ajatella vain yhtä. Vaikka luku on iso, pistää se miettimään kuinka rajallinen määrä se on. Mutta onhan se loogista, onhan päivässä rajallinen määrä tuntejakin. Jos päivittäiset ajatuksemme ovat rajallisia, on koko elämässä ajateltavien ajatustenkin määrä rajallinen. Tämän takia olisi hyvä priorisoida ajatuksia meille tärkeisiin asioihin. Mitä enemmän menemme oman luonnollisen ajatusmäärän yli, sitä enemmän kuormitamme aivojamme.

Ihminen pystyy yleensä ajattelemaan vain yhtä ajatusta kerrallaan. Aina löytyy poikkeuksia, joille on mahdollista keskittyä useampaan asiaan kerralla, mutta useiden tutkimusten mukaan multitaskaus on vähemmän tuottavaa tai jopa haitallista aivoille (Kauppalehti 2017). Jos esimerkiksi dialogin aikana alkaa keskittymään johonkin muuhun kuin käynnissä olevaan keskusteluun, menee dialogi täysin ohi. Sama asia voi toistua esimerkiksi kirjoittaessa viikkopalaveri muistiota. Voi olla hankalaa keskittyä itse keskusteluun, kun ajatukset ovat muistion kirjoittamisessa. Vaikka keskittyminen on dialogissa ja keskustelussa, kirjoittaminen on ykkösprioriteettina ajattelussa. Matkapuhelimet ja tietokoneet ovat yleisiä tekijöitä, jotka häiritsevät ajatusten fokusointia. Vaatii paljon energiaa olla antamatta valtaa häiritseville ajatuksille, ja sen takia esimerkiksi hyvät yöunet ja hyvä ruokavalio vaikuttavat paljon työn tehokkuuteen.

On kuitenkin mahdotonta määritellä yleisesti, mitkä ajatukset ovat relevantteja, koska ajatukset ovat niin henkilökohtaisia. Mark Manson painottaa paljon yksilön vastuuta kirjassaan Subtle Art of Not Giving a Fuck siitä, mihin käytämme ajatuskapasiaattiamme ja kuinka paljon annamme valtaa häiritseville ajatuksille. Näetkö vain vinon lyhtypylvään vai yritätkö keskittyä olennaiseen, joka arkkitehdin tapauksessa oli Alvar Aallon rappuset. Joillekkin arkkitehtuuri voi kuitenkin olla juuri epäolennaista, ja heitä kiinnostaa joku muu. Olennaista onkin juuri omien ajatusten priorisointi oman arvopohjan mukaan.

4. Mustavalkoinen maailma

Länsimaalainen työkulttuuri vaatii nykyään yltiömäistä suorituskeskeisyyttä verkostoitumisen sekä sosiaalisuuden kautta. Tämä on ajanut ihmisiä suorituskeskeiseen ajattelumalliin, josta Saarinen käyttää termiä on/off. Sille on tyypillistä, että asioista tulee mustavalkoista ja koetaan, että kaikki mitä tapahtuu on joko minulle tai minulta pois.

Suorittaminen voi aiheuttaa esimerkiksi sen, ettei pidemmällä aikavälillä muista paljoakaan menneestä ajasta. On niin syvällä suorittamisessa, että itse eläminen sekä ihmiset ympärillä unohtuvat. Onko tämä sitten huono asia? Jos käydään niin syvissä vesissä, että suoritetaan useampi vuosi ja unohdetaan elää, voiko siitä syntyä jotain positiivista? Voidaan ajatella, että ajatukset ovat kuin ketju. Jokaisen ajatuksen jälkeen syntyy uusi ajatus. Tästä päästään johtopäätökseen, ettei voida ajatella nyt siten kuin ajattelemme, ellei ole käyty läpi tiettyjä vaiheita ajattelussa.

Yksi esimerkki ajatusten reflektoinnista on tilanne, jossa Portugalilaisia oli tutustumassa Proakatemian oppimismalliin, eivätkä he voineet käsittää miten jokaisella tiimillä on oma yritys. Tämä johtui siitä, että heillä ei ole tilannetta johon samaistua. Tästä syystä ajattelun tasot ovat aivan erilaiset.

5. Uoma

Esa Saarinen luennoillaan uomaelämästä, eli taipumuksesta urautua / jäädä omalle mukavuusalueelleen. Uomassa eläminen ei tarkoita, etteikö ihminen tulisi haastaneeksi itseään, mutta kyky nähdä ympärillä tapahtuvia asioita (oman mielenkiinnonkohteen ulkopuolla) heikkenee merkittävästi. Jos omassa uomassa on elänyt pitkään, on hyvin hankala nähdä todellisuutta sen ympärillä. Muut asiat tuntuvat merkityksettömiltä, eikä mielenkiintoa niihin löydy. Vaatii todella paljon tietoisuutta ja on ymmärrettävä tilanne, jotta uomasta voi irrottautua.

Paula Miinainen on käynyt Esa Saarisen luennolla ja poiminut luennolta seuraavat pääpointit:

1. Ihminen jumiutuu johonkin ja luulee, että se on se, mitä hän on. Ihminen ajautuu ikään kuin uomaan, eikä kykene näkemään elämää uoman ulkopuolella.
2. Ihmiselle on hyväksi nähdä asioita toiveikkuuden, innostuksen ja arvostuksen näkökulmasta. Saarinen kehottaa miettimään kuinka paljon uomassa, jossa elät, on arvon kokemisen elämyksiä. Usein näitä on aika vähän.
3. Arvokas elämä on mahdollista vain jos ihminen kokee elämänsä arvokkaaksi ja viestii sitä. Aineellisilla arvoilla mitatut arvostukset ovat kapeita. Niihin meitä kuitenkin kiihotetaan. Mutta miksi emme etsisi asioita, joissa ilmenee sykähdyttävällä tavalla arvot joihin uskomme.

Keskustelimme uomalämästä ja meillä jokaisella oli jonkinlaisia kokemuksia uomaan ajautumisesta:

Konsta kertoi oman kokemuksensa ajoilta, kun valokuvaaminen ajoi hänet uomaan. Ystävien ja toisinaan jopa perheen näkeminen oli toissijaista, ja jos niitä näki, keskustelut pyörivät ainoastaan valokuvaamisen / työn ympärillä. Hän koki tarpeelliseksi puhua ainoastaan saavutuksistaan. Jos mitään suurta ei viime tapaamisen jälkeen ollut tapahtunut, oli vaikea löytää puheenaiheita. Uoma vei Konstaa pitkälle urallaan, ja oli sinällään positiivinen kokemus, mutta sosiaalisten suhteiden kannalta hetkellisesti haitallinen, kunnes hän havaitsi oman uomansa ja halusi siitä pois.

Mintun kokemus uomasta on myyntitöistä, jotka veivät hänet ikään kuin putkeen, jonka päässä tuntui odottavan palkinto. Uomassa on hyvin hankala nähdä sivuille, kun tavoite on kirkkaana mielessä / mielenkiinnon kohteet tarkkaan rajatut. Ystävyyssuhteet unohtuivat / kaveriporukka muuttui.  Aikaa ei jäänyt spontaaneille kahvihetkille, vaan kaikki suunniteltiin “kustannustehokkaasti”. Kiire oli jatkuvasti läsnä ja samaan aikaan tunne siitä, ettei mikään riitä. Näin jälkeenpäin ajateltuna elämä meni hyvin kapeaksi ja rajoittuneeksi. Uomasta pois lähteminen kesti Mintulla useamman vuoden ja vaati asian käsittelyä ulkopuolisten henkilöiden kanssa. Tässä tapauksessa asiaan vaikutti myös se, että myyntitöiden ohella muut asiat alkoivat kiinnostaa, mutta uomasta oli hankala lähteä, kun siellä oli ollut jo niin pitkään.

6. Altruismi

Suorituskeskeisen ajattelumallin vastakohtana voisi pitää jonkinlaista altruismia. Altruismi on sitä, että teet jotain odottamatta siitä jotain takaisin. Miten se eroaa esimerkiksi itsetunnon pönkitykseltä tai kehujen haalimiselta? Riippuuko se siitä, miten itse näkee asian, vai miten toiset näkevät asian? Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa henkilö auttaa mummon kauppakassit kassalta bussipysäkille. Vähentääkö asiasta kertominen altruismin arvoa, vai onko se vain keskustelua herättävä aihe? Tähän vastauksena jokaisella on oma todellisuutensa, ja jokainen näkee asian oman historiansa kautta, sekä sen perusteella, millainen käsitys kyseisestä ihmisestä on jo ennestään. Keskustelun aiheet voisivat myös rajautua, mikäli omista teoistaan ei voisi puhua. Egoismi on altruismin vastakohta. Egoismi voi kuitenkin piiloutua altruismin taakse, mikäli ihminen tuo altruismi-teon esille itsetunnon pönkittämisen kautta. Tästä esimerkki sosiaalisesta mediasta. Sosiaalisessa mediassa kaikki on tykkäyksien sekä huomion varassa. Siellä egoismi on helppo piilottaa altruismin taakse luomalla illuusioita.

Mutta mistä ylipäänsä puhuttaisiin, jos ei puhuttaisi esimerkiksi omista hyvistä teoista tai omista hyvistä puolista? Mistä keskustelut syntyvät? Säästä? Jokainen keskustelunaihe tarvitsee pohjan. Ei aina voida olettaa, että ihmiset tulevat kysymään asioista, vaan pitää myös itse tulla kertomaan asioista. Esiintyminen ja ihmisten kanssakäyminen on yleensä parhaiden puolien esille tuomista. Tämä voi kuitenkin johtaa siihen skenaarioon, että keskustelun syntymiseen ihmisen tulisi aina saavuttaa jotain suurempaa ja suurempaa, jotta ne olisivat relevantteja keskustelun aiheita. Tämä on kuitenkin illuusio, sillä keskustelua voi syntyä pienimmistäkin asioista ja ajatuksista.

7. Millainen ympäristö suosii mitäkin mallia? Tiimi näkökulma
   

Tämän vuoden Tiimidiilissä huomasimme, ettei kaikki ajattelu- ja työskentelymallit toimi aina tasa-arvoisesti eri tilanteissa. Vaikka suoriteperusteinen malli voi rasittaa kehittävää ajattelua sekä dialogia, on sillekkin aikansa ja paikkansa. Tiimidiilissä on 24 tuntia aikaa kehittää kokonainen liikeidea pitchaus-kuntoon, joten tehokas ajankäyttö on ehdottoman tärkeää. Kun lähes 20 henkilöä työsti ideaa yhdenvertaisesti dialogia käyttäen, etenimme todella hitaasti, eikä päätöksenteko onnistunut. Dialogi toimi erittäin hyvin, kun teimme yhteistä päätöstä tiimidiilin strategiasta, sekä pienryhmissä toimiessa, mutta myöhemmin päätöksiä tehtäessä se tuntui jarruttavan etenemistä, ja aiheutti jopa konflikteja.

Ajattelua voisi ehkä kuvailla jatkuvana kaarena jolle ei ole tarkoitusta saadakaan päätepistettä, jonka takia dialogi ei siis välttämättä toimi päätöksenteossa. Toinen ympäristö, missä ajattelu ei vaikuta olevan kovin suosittua, on meidän työmarkkinat yleisesti. Nyky-yhteiskunta suosii vahvasti suorituskeskeistä mallia, jossa ihmisiltä odotetaan ja vaaditaan enemmän, tehokkaammin ja nopeammin. Joskus joutuu tilanteeseen, jossa huomaa suorittavansa asioita niin, että kaikki muu ympärillä oleva häviää. Se asia saattaa olla kyllä nautinnollista, jolloin muun maailman katoaminen kartalta ei välttämättä haittaa. Mutta uomaan ajatuneena saattaa laiminlyödä esimerkiksi omaa hyvinvointiaan ja sosiaalisia suhteitaan. Jos uoma rakentuu sellaisen tekemisen ympärille josta ei nauti, lopputulos on kaikin tavoin negatiivinen.

8. Lähteet
   
   1. Miinainen, P.  2008. Kurottaudu pois uomasta Esa Saarinen. Kirjoitus Oy Arbor Vitae -blogissa 16.11..2008. Viitattu 2.5.2018. Nettiosoite.
   2. https://www.arborvitae.fi/blogi/2008/11/16/1
   3. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/multitasking-on-vahemman-tuottavaa-kuin-yhden-asian-tekeminen-kerralla/pM66X49G
   4. Mark Manson: Subtle Art of Not Giving a Fuck, HarperOne 2016
   5. Esa Saarinen – Ajatuksella: https://www.youtube.com/watch?v=tqLDV90Fe2g