Tampere
04 Dec, Friday
0° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Markkinoinnin trendit 2018



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Kirjoittanut Aino Luuppala ja Jasmina Kurki

 

Uusi vuosi 2018 on lähtenyt käyntiin ja viimeistään nyt onkin aika katsastaa, mitä markkinoinnin saralla on luvassa tälle vuodelle. Mitä näistä keinoista juuri Sinä voisit hyödyntää? Listasimme vuoden 2018 markkinoinnin trendejä ja syitä miksi juuri kyseiset markkinoinnin piirteet ovat pinnalla.

 

Brändin inhimillisyys

Elisa Kalliola (2017) kirjoittaa artikkelissaan 5 digitaalisen markkinoinnin trendiä 2018 brändin inhimillisyyden tärkeydestä. Kalliolan mielestä inhimillistyminen tulee nostamaan digitaalisessa markkinoinnissa päätään entisestään. Kaiken visuaalisuuden taustalla kiehtoo lisäksi autenttisuus, on hyvä osata olla myös #nofilter. Ihmiset ovat kyllästyneet totuutta silotteleviin kuviin. Nyt kiinnostaa aitous. (Vine, a.) Myös Kalliola kehottaa viestimään rehellisesti, läpinäkyvästi ja avoimesti puhuen kuten ihminen ihmisille. Kerro tarina brändin takana ja herätä tunteita, käytä kuvia oikeista ihmisistä kuvapankkikuvien sijasta. Livestriimaus tuo asiakkaat lähemmäksi sinua inhimillistäen brändiäsi, kertoo Kalliola.

Brändin inhimillistyminen on mielestämme ollut läsnä jo hyvän aikaa, mutta kenties vuosi 2018 on se vuosi, kun brändien inhimillistäminen löytää paikkansa vieläkin useammasta yrityksestä ja henkilöt yritysten takana rohkaistuvat yhä enemmän olemaan osa yritystä ja sen brändiä. Toisaalta tänä tekoälyn ja bottiviestimien aikana voi välillä olla hankalaa ja asiakkaan näkökulmasta turhauttavaa, kun ihminen ihmiselle -keskustelu ja toiminta jää monin paikoin taka-alalle. Niinpä pitäisi uskaltaa tuoda henkilöitä esille brändin takaa. Ihmisiä kiinnostavat luonnollisestikin ihmiset, joten sitä kannattaa käyttää entistä enemmän hyväksi. Lisäksi autenttisuus saattaa hyvinkin olla avain menestykseen vuoden 2018 markkinoinnissa. Siihen viittaavat livevideoiden ja aidon sisällön suosion nousu sosiaalisessa mediassa. Nimeämmekin vuoden 2018 epäviralliseksi hashtagiksi #nofilter: se on yksi Instagramin hyödyllisimmistä hashtageista, koska sillä saa kalasteltua tykkäyksiä ja se kertoo aitoudesta. (Voice).

 

Live stream

Vuonna 2016 livevideoita hyödynsi markkinoinnissa vain 14 % yrityksistä. Livevideoita kuitenkin katsotaan jopa kolme kertaa enemmän kuin leikattuja videoita, joten niiden merkitys markkinoinnissa on valtava. (Vapamedia, b.) Livevideoiden merkitystä tukee Facebook, joka nostaa niitä käyttäjän uutisvirtaan 200 % useammin kuin muuta sisältöä. (Grouphigh, 2017). Lisäksi livevideot eivät ole vielä algoritmien vaikutuksen alaisina, kuten kaikki muu sisältö somessa. Näin ollen seuraajat saavat ilmoituksen aina uudesta livevideosta ja markkinoija pystyy ensimmäistä kertaa vuosiin tavoittamaan kaikki seuraajansa! (Kuulu.)

 

Niche-kohderyhmät

Pientä, mutta tuottoisaa markkinasegmenttiä, joka sopii yrityksen toiminnan kohteeksi, kutsutaan Niche-markkinaksi. Niche-markkina luodaan tunnistamalla asiakkaiden tarpeita ja haluja, joita kilpailijat eivät tyydytä ja tarjoamalla kyseisiä tarpeita täyttäviä tuotteita; niche-markkinat eivät siis ole olemassa itsestään. (Sanasto, 2009.)

Christina Forsgård toteaa artikkelissa Niche-kohderyhmille suunniteltu markkinointi (2017, 7): “One size fits all -somea ei enää ole”. Forsgårdin mukaan kohderyhmät hajaantuvat yhä radikaalimmin ryhmiin ja palveluihin, joissa kohdennettu sisältö ja sen muoto ilahduttavat enemmän. Samassa artikkelissa Ida Hakola kertoo sisällön personoinnin ja kohdentamisen olevan päivän sanapari massiivisesti lisääntyneen sisällöntuotannon luodessa kohdentamisesta pakottavan tarpeen. Hakola kertoo yleisön oppivan kiertämään itselleen epärelevantin aineiston sisältöä ollessa tarjolla valtavasti, sisältöjä tulee siis miettiä yhä tarkemmin yleisöjen tarpeiden ja intressien kautta.

Markkinoinnin yksi tärkeistä kulmakivistä, segmentointi, mahdollistaa myös tarkan kohdemarkkinoinnin. Kun personoidaan esimerkkiasiakas huolella, on myös Niche-markkinointi helpompaa. Tänä päivänä kun esimerkiksi Facebook -mainonnan voi kohdentaa jopa pelottavan tarkasti. Harvassa hyödykkeessä toimii kaikkea kaikille -periaate, vaan hyödyke on osattava kohdentaa. Kun hyödyke on vartavasten tiettyä asiakasryhmää palveleva, on niche-markkinointi erittäin tehokas työkalu. Niche-kohderyhmille suunniteltu markkinointi -artikkelissa Kati Sulin kertookin esimerkiksi Zalandon olevan esimerkki ja osoittavan, että henkilökohtainen puhuttelevampi twisti parantaa viestin läpäisevyyttä kymmeniä prosentteja. Ei siis ihan turha juttu.

 

Tekoäly ja sen arkiset sovellukset

Kun mittakaavaksi otetaan koko maailma, tekoäly ja sen arkiset sovellukset ovat Henna Niirasen (2018) mukaan suurin yksittäinen markkinoinnin trendi, joka muuttaa kaikkien elämää niin markkinoijan kuin markkinoinnin vastaanottajankin roolissa. Esimerkkinä Niiranen mainitsee botit, puheesta tekstiksi tai tekstistä puheeksi -sovellukset sekä emotionaalista älykkyyttä lisäävät tekoälysovellukset. Älykkäästi oppivat asiakkaita palvelevat botit tulevat Niirasen mukaan lisääntymään hurjasti – botti-ilmiön nousua kuvastaa myös se, että suomalaiset koululaisetkin ovat kehittäneet läksybotin. Puheesta tekstiksi ja tekstistä puheeksi -sovellukset helpottavat Niirasen mukaan sisällöntuotantoa ja markkinoijan arkea. Maininnan arvoista Niirasen tekstissä on myös sovellukset, jotka kertovat mihin suuntaan brändiä kannattaisi kehittää. Markkinointi- ja myyntiautomaatioiden lisäksi myyjiä helpottavat myös tekoälysovellukset jotka lisäävät emotionaalista älykkyyttä; näistä Niiranen mainitsee esimerkiksi Crystal Knows sovelluksen, joka kertoo millaista viestintää vastaanottaja arvostaa.

Tekoäly on selkeästi tullut jäädäkseen monella alalla ja useissa eri toiminnoissa. Miksi sitä ei siis hyödynnettäisi myös markkinoinnissa, koska potentiaalia selkeästi löytyy vaikka ja mihin. Kenties tulevaisuudessa tekoäly hoitaa koko markkinointiprosessin aina ensitapaamisesta asiakkaan jälkihoitoon asti, tehden jälleen yhden ammattikunnan “turhaksi”. Sitä odotellessa, kannattaa kuitenkin ottaa kaikki nykyisestä tekoälystä markkinoinnin saralla irti.

Esimerkiksi Facebookin FAIR (Facebook AI Reasearch) -yksikkö ja Googlen DeepMind -osasto ovat keränneet yhteen maailman johtavat tekoälytutkijat edistämään asiakkaiden toimintaa tekoälyn kehityksen edistämisen kautta. Syy miksi esimerkiksi Facebook ja Google ovat erityisen kiinnostuneita tekoälyn mahdollisuuksista, on datan valtava määrä; tekoälyn tarkoituksena on tunnistaa syy-seuraus-suhteita, louhia jättimäistä datamäärää ja tehdä niiden perusteella muokkauksia toimintoihin ja erilaisia kehitysehdotuksia. Vaikka rutiinitoimenpiteet markkinoinnissa siirtyvät yhä enemmän koneen hoidettavaksi, jää vielä viestintä sekä suuri osa sisällöntuotannosta ihmisen tehtäväksi. Etenkin he, jotka ymmärtävät sekä tekniikan että liiketoiminnan päälle saavat tehtäväkseen pähkäillä, miten teknologia ja tekoäly pystyvät milloinkin tehostamaan yrityksen liiketoimintaa parhaiten. (Tekoälyn vaikutukset markkinointiin n.d.)

 

 

Asiakaslähtöinen sisältö

Asiakaslähtöinen sisältö on ollut some-markkinoinnin trendinä jo kauan, mutta vuonna 2018 sen merkitys kasvaa entisestään. Asiakkaat ovat vaativampia ja piilottavat herkemmin sisällön, joka ei kiinnosta. Tämä kasvattaa sekä sisältömarkkinoinnin että markkinoinnin kohdentamisen merkitystä. Kohdentamisen avuksi on noussut markkinoinnin automaatio, jonka suosio jatkaa kasvuaan. Sen avulla viestintä voi olla jokaiselle ihmiselle täysin uniikkia. (Vine.) Kun laadukas sisältömarkkinointi yhdistetään markkinoinnin automaatioon, tuloksena on yksittäiselle asiakkaalle oikeanlaista sisältöä oikealla ajalla, jolloin markkinoinnin tehokkuus kasvaa. Reaaliaikaisessa automaatiossa viestintä perustuu asiakkaan käyttäytymiseen ja triggereihin, eli tapahtumiin, joita asiakas tekee. Triggereiden avulla asiakkaalle saadaan tarjoiltua personoitua ja uniikkia sisältöä. (Vine, b)

 

Vaikuttajamarkkinointi

Vaikuttajamarkkinoinnin avulla yritys tavoittaa tehokkaasti yrityksen kannalta oleelliset kohderyhmät ja pystyy vaikuttamaan heidän asenteisiin, ostokäyttäytymiseen ja tietoihin.

Vaikuttajamarkkinointia tehdessä yritys etsii käsiinsä arvojensa ja kohderyhmiensä kannalta sopivia vaikuttajia, esimerkiksi bloggaajia tai tubettajia, joiden avulla kerrotaan yleisöä aidosti kiinnostavia tarinoita. (Mitä on vaikuttajamarkkinointi, 2018.)

Henri Molin kertoo artikkelissa Vaikuttajamarkkinointi valtaa alaa – yhteistyömallit vaativat samalla päivittämistä (2017, 8) odottavansa mielenkiinnolla miten mainonta muuttuu yksittäisistä blogikirjoituksista kokonaisvaltaiseksi yhteistyöpaketiksi; osa syynä onkin kuluttajakäyttäytyminen, jossa haetaan yhä enemmän ja enemmän inspiraatiota ja mahdollisuutta samaistua bloggaajiin ja muihin vaikuttajiin. Samassa artikkelissa Kati Sulin mainitsee huomion arvoiseksi seikaksi sen, että vaikuttajien valta tulee vain kasvamaan vuonna 2018 ja heistä onkin osattava ottaa “kaikki irti”.

Vaikuttajamarkkinointi onkin asia, joka ansaitsisi ainakin meidän tiimissä nykyistä enemmän huomiota – vaikuttajamarkkinointia Totalissa olemme käyttäneet yhden kerran suklaakortin markkinoinnin tehostamisessa bloggaajan avulla. Parhaimmillaan vaikuttajamarkkinointi voi olla erittäin antoisaa niin yritykselle kuin vaikuttajallekin – kunhan arvot ja päämäärä kohtaavat. Vielä vähän aikaa taaksepäin, ja osittain vieläkin, näkee surullisen irrallisia vaikuttajamarkkinoinnin yrityksiä, jossa vaikka tuote sotii niin paljon vaikuttajan arvoja vastaan, että lopputuloksena kuluttujan näkökulmasta on lähinnä myötähäpeä. Parhaimmillaan vaikuttajamarkkinointi on kaikkea muuta!

 

Visuaalisuus

Visuaalisuuden merkitys mainonnassa jatkaa kasvuaan. Viestintä yrityksen ja asiakkaan välillä on yhä enemmän visuaalista. Instagram, Facebook ja Snapchat ovat suurimmalle osalle asiakkaista arkipäivää ja ovat hyvin visuaalisia sovelluksia. Niinpä myös markkinoinnin tulee mukautua niihin. Viime vuosien aikana tähän trendiin on liittynyt myös videot ja niiden suosion odotetaan kasvavan entisestään. Varsinkin livevideoiden suosio on kasvussa vuonna 2018. (Vine, a.)

Kuvatulvan maailmassa tärkeintä on olla rohkea sekä määritellä mitä on ja kenelle. Kuvapankkien persoonattomat kuvat eivät enää toimi, koska nykyisin sisältöä on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen. Täytyy siis luoda oma persoonallinen visuaalinen ilme ja käyttää markkinoinnissa vain sitä. Visuaalisen ilmeen tulee olla oivaltava ja sen tulee olla yhtenäinen jokaisessa kanavassa, jotta asiakas osaa heti yhdistää, kenen kanavalle on tullut. Esimerkiksi lifestyle- ja muotibrändit käyttävät tätä edukseen ja niillä on vannoutuneet seuraajat omilla sosiaalisen median kanavillaan. Miksi siis vakuutusyhtiöt, pankit tai automerkit eivät tee samalla tavalla, sillä se selvästikin toimii. (Vapamedia, a.)

 

Lopuksi

Uusien markkinointikeinojen ja vanhojen, mutta kasvavien markkinointitapojen käyttö vuonna 2018 voisi olla Sinulle yksi to do -listan asia. Kokeile vähintään kahta uutta markkinointikeinoa tai markkinoinnin apuvälinettä, kenties tulokset ovat parempia kuin tähän asti olet saavuttanut. Tänä päivänä jokaiselle yritykselle ja tuotteelle löytyy varmasti sopivat tavat markkinoida – ne pitää vaan löytää lukuisien eri vaihtoehtojen joukosta kokeilemalla, testaamalla ja analysoimalla.

 

 

Lähteet

Grouphigh. 2017. WE ARE LIVE: HOW BRANDS USE LIVE-STREAMING WITH INFLUENCER RELATIONS. [WWW-sivu]. Luettu 01.02.2018. https://www.grouphigh.com/blog/live-brands-use-live-streaming-influencer-marketing/

 

Niiranen, H. 2018. Some-markkinoinnin trendit 2018. Julkaistu 2.1.2018. [WWW-sivu]. Luettu 02.02.2018. https://differo.fi/somemarkkinoinnin-trendit-2018/

 

Kalliola, E. 2017. Julkaistu 14.7.2017. [WWW-sivu]. Luettu 30.1.2018. https://vine.eu/fi/digitaalisen-markkinoinnin-trendit-2018

 

Kuulu. SOMEVINKKI 23: FACEBOOK LIVEVIDEO – 5 VINKKIÄ MARKKINOIJALLE. [WWW-SIVU]. Julkaistu 25.04.2016. Luettu 01.02.2018. http://www.kuulu.fi/blogi/kuulun-somevinkit-somevinkki-23-facebook-livevideo-5-vinkkiä-markkinoijalle

 

Mitä on vaikuttajamarkkinointi? 2018. Ping Helsinki. [WWW-sivu] Luettu 1.2.2018. https://pinghelsinki.fi/artikkeli/mita-on-vaikuttajamarkkinointi/

 

Niche-kohderyhmille suunniteltu markkinointi. 2017. Somemarkkinoinnin trendit 2018. [WWW-sivu]. Luettu 2.2.2018. http://kurio.fi/v2/wp-content/uploads/2017/12/kurio-somemarkkinoinnin-trendit-2018-raportti.pdf

 

Sanasto. 2009. Small Enterprise Strategic Development Training. [WWW-sivu]. Luettu 1.2.2018. http://st.merig.eu/index.php?id=67&L=2&tx_a21glossaryadvancedoutput_pi1[char]=n&cHash=b60f10233d

 

Tekoälyn vaikutukset markkinointiin. N.d. Tekoälyst ja sen tulemisesta puhutaan nyt kaikkialla. [WWW-sivu]. Luettu 29.01.2018. https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/tekoalyn-vaikutukset-markkinointiin

 

Vaikuttajamarkkinointi valtaa alaa – yhteistyömallit vaativat samalla päivittämistä. 2017. Somemarkkinoinnin trendit 2018. [WWW-sivu]. Luettu 2.2.2018. http://kurio.fi/v2/wp-content/uploads/2017/12/kurio-somemarkkinoinnin-trendit-2018-raportti.pdf

 

Vapamedia. N.d. Visuaalista munaa. [WWW-sivu]. Luettu 01.02.2018.

a)  https://www.vapamedia.fi/artikkeli/visuaalista-munaa/

b) https://www.vapamedia.fi/artikkeli/markkinoinnin-10-tarkeinta-trendia-vuonna-2018/

 

Vine. 2018. Markkinoinnin trendit 2018. [WWW-sivu]. Julkaistu 08.12.2017. Luettu 01.02.2018. 

a) https://vine.eu/fi/markkinoinnin-trendit-2018

b) https://vine.eu/fi/digitaalisen-markkinoinnin-trendit-2018

 

 

10 toimivaa tapaa kerätä tykkäyksiä Instagramissa. 2014. Voice. [WWW-sivu]. Luettu 2.2.2018.

https://www.voice.fi/ilmiot/a-70705

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close