Johdanto

Proakatemialla pidetyn stressipajan jälkeen päädyimme lukemaan Torfinn Slåenin kirjan Vähemmän Suorituksia, enemmän saavutuksia. Itsensä johtaminen aiheena kiehtoo meitä kovasti. Kuinka voisi vapautua liiasta stressistä, saada enemmän aikaan ja voida hyvin? Slåen kehottaa etsimään tapaa, jolla on saa haluttuja vaikutuksia mahdollisimman moneen elämän asiaan (Slåen 2015, 14). Nuorina tiimiyrittäjinä lähdemme paneutumaan aiheeseen tässä esseessä tarkemmin.

Jo omassa johdannossaan Slåen tuo esiin ne asiat, joiden kanssa olemme kamppailleet akatemialla ensimmäisinä kuukausina. Energioiden lasku on usein helppo selittää yleisellä väsymisellä ja tunteen voimistumisella iltapäivää kohti, mutta voisiko ratkaisun ydin olla kuitenkin ihmisten työkuorman ja aikaansaamattomuuden tunteessa? On paljon isoja pieniä asioita, jotka pitäisi hoitaa, ja jotka lopulta kuormittavat ihmisen aivan tukkoon. Näin ollen jokainen pienikin lisätehtävä vie energiat täysin alas, kun tuntuu, ettei aika riitä tähänastisiinkaan. Allekirjoitan. Raivataksemme tilaa uusille tehtäville, meidän tulee priorisoida edelliset. Yksi suursiivous kerran vuodessa ei kuitenkaan pidä asuntoa puhtaana koko seuraavaa vuotta. Viikoittaiset pikkusiivoukset ovat avain rutiineihin ja tapoihin, joilla voimme pitää toimintamme hallussa.

Haaste

Olemme pinkuiksi kutsuttuja ensimmäisen vuoden akatemialisia. Keväällä kalenteri on täyttynyt ruotsin, juridiikan sekä palvelumuotoilun ja myynnin opinnoista. Muun ajan olemme keskittyneet yrityksen perustamiseen, toisiimme tutustumiseen, projekteihin, essseiden kirjoittamiseen, pajoihin, yleiseen ideointiin ja niin edespäin. Tekemistä siis riittää. Proakatemia tarjoaakin loistavan ympäristön kehittää itseään, mutta tämä tuo mukanaan valtavan määrän haasteita. Toisilla meidän tiimistä oli akatemialle tullessaan jo selkeä oma osaaminen, mitä lähteä myymään. Toisilla taas ei ollenkaan kaupallisen alan kokemusta. Varsinkin jälkimmäisellä ryhmällä, mihin myös allekirjoittanut kuuluu, on suuri riski haalia tehtävää liikaa. Oma osaaminen kun on vielä hämärän peitossa, niin haluaa olla monessa mukana ja löytää vahvuutensa. Tehtävää kertyy helposti liikaa ja saa huomata kuinka työteho kärsii. Slåen vahvistaa, että nykyään ongelma on ihmisten työkuormassa. Keskeneräisiä tehtäviä on niin paljon, että pelkkä ajatus lisätehtävistä ahdistaa. Lisäksi mukana kulkee aikaansaamattomuuden tunne. (Slåen 2015, 7.)

Kokemuksia

Toistaiseksi voimme jakaa Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen opinnot kahteen eriin vaiheeseen – viime syksyyn ja tähän kevääseen. Syksy opiskeltiin teoriaa Kuntokadun kampuksella, ja käytössä oli lukujärjestys, jonka mukaan koululla käytiin. Tämän lisäksi riitti, kun kotona teki tunnilla annetut tehtävät ja luki tentteihin. Koulussa käynti oli tältä osin helppoa. Aiemmissa koulutuksissa ehti tottua siihen, että luennoilla nimenomaan käytiin tai oltiin käymättä ja tehtiin korvaavat tehtävät vähän sinne päin tai ei ollenkaan. Se vaikutti korkeintaan arvosanaan. Ja monelle täksi arvosanaksi riitti läpi pääseminen kurssista. Nyt kuitenkin eletään yhteisössä, johon ihmiset ovat pitkälti sitoutuneita ja asioita tapahtuu koko ajan sekä silmien edessä että selän takana. Alkuun oli helppoa lipua siinä ”minulla ei ole spesifiä osaamista, katson mitä tästä tulee” -vedessä, mutta sittemmin on tajunnut, että jotakin on yksinkertaisesti osattava tai muuten on alettava opettelemaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö tekemisen halua olisi, vaan sitä, että tyhjästä ei ole aina niin kovin helppo nyhjäistä. Ensimmäisinä kuukausina on myös tullut esiin jo tilanteita, joissa niitä tietyn alan osaajia on järkevämpi (lue: helpompi) käyttää, koska tarvitaan ”ammattimaista” jälkeä. Opi siinä sitten, kun ei anneta mahdollisuutta opetella. Tästä päästäänkin helposti tiimin haasteisiin ja toimintatapoihin, mutta ne jätettäköön toista esseetä varten.

Työtavat valintoihimme

Jokainen meistä on tapojensa orja tavalla tai toisella. Toiset petaavat sänkynsä heti herättyään, toiset vasta työpäivän jälkeen. Osa meistä juo teensä keltaisella Liptonilla, toiset haluavat vaatia parempaa. Toimintatapamme ohjaavat meitä päätöksenteossa. Toiset tekemämme valinnat ovat suurempia, ja toiset tapahtuvat jopa huomaamattamme rutiinien mukaan. Toisinaan tottumuksemme ohjaavat meitä myös turhautumisen tunteisiin, kun asiat ei kulje niin kuin niiden olisi toivonut kulkevan. Tällöin ei välttämättä ole helppoa tunnistaa valinnan hetkeä, kun sen on tehnyt tavallaan tiedostamattaan.

Työtavat voidaankin jakaa karkeasti hyviin ja huonoihin. Hyvillä on tapana nostaa energiaa huippuunsa ja viedä asiat haluttuun lopputulokseen. Huonot vastaavasti vievät alas aikaansaamisen energiaa, eikä tulokset tai vaikutukset ole toivottuja. On tärkeää miettiä, miksi ihmiset toimivat kuitenkin usein huonojen tapojen mukaisesti. Syy ei välttämättä löydy suoranaisesti tiedon puutteesta, vaan enemmänkin palkinnosta, joka lopputuloksessa näkyy. Huonoilla tavoilla on se hyvä (tai huono) puoli, että ne palkitsevat tekijänsä saman tien, kun taas hyvien tapojen palkinto näkyy vasta viiveellä. On helppoa katsoa vielä yksi jakso lempparisarjasta tai jäädä selaamaan Facebookkia, mutta edistymisen kannalta olisi järkevämpää priorisoida asiat tärkeysjärjestykseen ja viedä työtehtäviä niin sanotusti maaliin saakka. Pystyn täydellisesti allekirjoittamaan edellä mainitun pohtien tämän esseen kirjoittamista. Voit lukijana sitten miettiä, kumpi kirjoittajista oli se, jolla oli seitsemän kirjapisteen deadlinen päivänä koossa kolme, ja kumpi hoiti velvollisuutensa ongelmitta. Tekstistä kuitenkin huokuu reilu 20-vuotias blondi sekä 30 vuotta ja rapiat kihlattu mies. Slåenin mielestä tällainen saamattomuus ei kerro niinkään heikosta luonteesta tai tahdonvoiman puutteesta, vaan enemmänkin ilmiöistä meidän mielessä. On tärkeämpää miettiä, mistä ilmiö johtuu, kuin alkaa soimata itseään tai toisia tekemättömyydestä. (Slåen 2015, 16-18.)

Toiset meistä ovat parhaimmillaan paineen alla. Pieni tuli hännän alla saa meidät tekemään parempia suorituksia tai ainakin pikemmin. Paineen on kuitenkin oltava sopivan suuruinen, jotta suorituskyky on suurimmillaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokainen meistä kokee paineen yksilöllisesti ja etenkin tiimityöskentelyssä on tärkeää pohjustaa jokaisen yksilön toimintatavoista koostuva tapa toimia. Kun painetta on liian vähän, seuraa tylsistyminen, kun taas paineen ollessa liian suuri, tunne lipuu herkemmin stressin puolelle. Nämä äärialueet saavat meidät herkemmin tekemään asioita huonojen tapojen mukaan, kun taas optimialueella on helpompi toimia hyvien tapojen mukaisesti. (Slåen 2015, 18-19.)

Proakatemia vs. ”normaali koulutus”

Kun ”normaalissa koulutuksessa” istutaan tai ollaan istumatta luennoilla vaihtoehtoisesti ollen äänessä tai hiljaa takanurkassa, akatemialla tulee olla koko ajan perillä ympärillä tapahtuvasta. Toki jokaisella on vapaus valita osallistuvansa tai olla osallistumatta, mutta se ei juuri vie tiimiä eteenpäin pitkän päälle. Se oli ehkä suurin muutos ja on edelleen opin paikka ympäristössä, jossa itsestään pitää antaa koko ajan täysillä. On oltava jatkuvasti valmis vastaanottamaan tietoja ja taitoja. Alkuun oli helppo takertua siihen ajatukseen, että voi kun tämä on rankkaa ja voi kun tämä on sitä ja tätä. Myöhemmin on kuitenkin tullut valaistuttua siinä määrin, että voi kun tämähän on juuri sitä yrittäjän arkea ja elämää, ja sitähän tänne on tultu oppimaan. Sen takia tämä koulutus vaatiikin paljon ja karkeasti sanottuna jopa rankkaa ne, jotka siitä eivät selviä tai joille tämä malli ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu.

Peruspelot ja -tarpeet

Slåen luokittelee kirjassaan ihmisen perustarpeet osin kalevalaiseen hoitoperinteeseen nojaten neljään kategoriaan. Nämä ovat perusturvan tarve, kuulumisen tarve, kasvun tarve ja hallinnan tarve. Perinteen mukaan jokaiseen osa-alueeseen liittyy myös pelko, koska asioilla on aina tapana olla kaksi puolta.

Ensimmäisenä mainittakoon perusturvan tarve. Tämä koostuu fyysisistä ja biologisista tarpeistamme, jotka ovat meille välttämättömiä selviytymisen kannalta. Usein kuuleekin puhuttavan vanhasta selviytymiskeinosta: taistele tai pakene. Tietyissä tilanteissa kehomme reagoi tekemään päätöksen toisinaan äkkinäisestikin.  Jotta perusturvamme on taattu, tarvitsemme myös tunteen siitä, että meidät hyväksytään juuri omina itsenämme. Näihin ajatuksiin nojaten tässä kohtaa se kolikon kääntöpuoli on oman turvat menettämisen ja toisinaan hyökkäämisen pelko.

Toisena listataan kuulumisen tarve. Jo lukiossa opittiin, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jonka mukaan sillä on tarve tuntea myös niitä sosiaalisia siteitä. Monesti sanotaankin, että seura tekee kaltaisekseen. Tämän voikin hyvin peilata akatemian arkeen, koska tiimihän on totutusti yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Toisaalta voi myös ajatella, että se on yhtä vahva kuin sen vahvempien lenkkien tuki muille. Jokainen oppii toisista ja voi kehittää itseään paremmaksi minäksi ja tiimipelaajaksi, mitä kautta myös tiimi hioutuu yhteen ja kasvaa. Luonnollisestikin kuulumisen tarpeen toinen puoli on pelko tulemisesta hylätyksi.

Seuraavana listalla on tarve kasvusta. Välillä on mentävä perse edellä puuhun, jotta voi nähdä silmiensä eteen. Se taitaakin olla sitä oppimista ja kasvua parhaimmillaan. Kun sen tekee yhdessä tiimin kanssa, isommasta epäonnistumisesta koituu useimmiten myös isoin kasvu. Tai ainakin siinä kohtaa on mahdollisuus sille, jos sen osaa ottaa oikein vastaan. Ihmisellä on myös luontainen tarve päästä siirtämään ja ylittämään rajoja. Ensin ne kiristetään äärimmilleen, minkä jälkeen niistä mennään ohi kovaa ja korkealta. Kasvun tarpeen kääntöpuolena näkyy pelko riittämättömyydestä ja siitä, ettemme ole tarpeeksi hyviä siinä mitä teemme tai saamme aikaiseksi.

Viimeisenä esiin nousee hallinnan tarve. Ihmisellä on usein tarve pitää langat omissa käsissään siihen asti, kunnes luotto toiseen on tarpeeksi vahva. On myös huomioitavan tärkeää tietää suuntaviivat ja syyt tekemiselle. Toiminnalla tulee olla merkitys. Ja luonnollisesti hallinnan tarvetta asettuu vastaan hallinnan menettämisen pelko.

Kun toteutamme kaikkia neljää edellä mainittua perustarvetta, aikaansaamisen tunteemme kohoaa. Näin ollen aikaansaamisen energia kulkee hyvinkin rinta rinnan perustarpeidemme täyttämisen kanssa.

Yhteenveto

Meidän kokemus on, että opiskelu akatemialla vaatii enemmän kuin syksyn ”perusopiskelu” Kuntokadulla. Tämän vuoksi itsensä johtamisen tarve korostuu entisestään. Syksyllä vielä oli helppoa käydä viikonloput töissä, nähdä kavereita, katsoa urheilua ja oli aikaa ottaa rennommin. Stressiä oli vähemmän ja sai hyvin nukutuksi.

Keväällä olen havahtunut tilanteeseen, että en ole viikkoon harrastanut liikuntaa ja yöunet jääneet vähemmälle. Suuri työmäärä pyörii mielessä, kuinka selviän? Slåen esittää (2015, 14) vipuvoimarutiinin, jonka voisi lyhyesti kuvailla olevan uusi tapa, joka tuo haluttuja vaikutuksia mahdollisimman monelle elämän osa-alueelle. Itselläni ehkä tärkein vipuvoimaruutini on riittävä ja laadukas uni. Suorituskykyni väsyneenä on todella heikkoa. Ja se, että pystyn nukkumaan laadukkaasti, on monen asian summa. Tulee liikkua säännöllisesti, huolehtia kehonhuollosta ja syödä hyvin. Eli tärkeä vipuvoimarutiini, joka oli syksyllä käytössä, on vähän kuin vahingossa unohtunut kevään kiireissä. Asiat opitaan kuitenkin monesti parhaiten kokeilemalla, ja omia rajojaan tuleekin testata.

Lähteet:

Slåen, T. 2015. Vähemmän suorituksia, enemmän saavutuksia. 1. painos. Helsinki: Helsingin Kamari Oy.