Tampere
19 Apr, Friday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Itsensä ja osaamisensa tuotteistaminen



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Jasmina Kurki ja Vili Haara

 

Itsensä ja oman osaamisensa tuotteistaminen on sekä viestintää muille että henkilöbrändäystä. Pelkästään yrittäjät eivät tuotteista itseään, vaan se on suositeltavaa myös työnhakijoille toivottujen tulosten, kuten uuden työpaikan, saavuttamiseksi. Esimerkiksi työnantaja etsii itselleen työntekijöitä ja on tästä syystä laittanut ilmoituksen nettiin. Haettavaan tehtävään on tietynlaiset vaatimukset, jotka työntekijän tulee täyttää. Työnantajalla on varmasti ennakkokäsitys siitä, millainen henkilö pystyy parhaiten tästä tehtävästä suoriutumaan. Siitä hetkestä, kun työnhakija näkee ilmoituksen ja alkaa kirjoittamaan työhakemustaan, alkaa hän tuotteistamaan itseään eli luomaan itselleen henkilöbrändiä. Työhakemuksen tarkoitus on viestiä työnantajalle, millainen henkilö hakija on, mitä hän osaa ja miksi juuri hänet kannattaisi palkata. Täytyy siis osata ilmaista työnantajalle kasvotusten, sähköpostilla tai vaikka sosiaalisen median kautta, millainen kokonaisuus olet työntekijänä ja ammattilaisena. Henkilöbrändäystä on monen tasoista aina säälittävän huonoista yrityksistä todella helposti ymmärrettävään brändiin asti. Kun henkilöbrändäys on tehty hyvin, on helppoa viestiä muille millainen olet. (Vainio 2018.)

 

Esimerkiksi:

 

  1.    Olen kokki.
  2.    Olen 25 vuotias ravintola-alan ammattilainen, joka hakee uusia haasteita. Huomasin, että Teidän lounasravintolaanne haetaan uutta työntekijää. Sopisin porukkaanne hyvin, sillä olen rempseä ja asiakaspalveluhenkinen. Intohimoni on herkullisten lounaiden valmistaminen ja sitä kautta asiakkaan hyvälle mielelle tekeminen. Asiakkaan hyvään mieleen vaikutan myös iloisella palvelullani sekä helposti lähestyttävällä persoonallani.

 

Jos sinä etsisit kokkia, kumman palkkaisit? Oman osaamisensa tuotteistamisessa on kyse siitä, että osaat viestiä omasta osaamisestasi mahdollisimman tarkasti ja konkreettisesti, sekä täyttää sillä ostajan tarpeet. Sama pätee myös yrityksiin. Yritykset joiden palveluita on helppo ostaa ja tiedetään, minkälaista se on, menestyvät paremmin kuin yritykset, jotka eivät osaa viestiä mitä tekevät ja minkälaista on työnjälki. Itsensä tuotteistaminen on siis periaatteessa ostamisen tai palkkaamisen helpottamista.

 

Miksi tuotteistaa itsensä?

 

  1.    Oikean työpaikan löytäminen. Kun viestintäsi on selkeää ja linjassa todellisen osaamisesi kanssa, tulet todennäköisesti saamaan työpaikan, joka vastaa sinun kiinnostuksesi kohteita sekä tulet pärjäämään siinä hyvin.

 

  1.    Työelämän epävakaus. Kun osaat tuotteistaa itsesi hyvin, saat todennäköisemmin töitä. Töiden kautta saat kokemusta, referenssejä sekä suhteita, joilla erottaudut eduksesi verrattuna niihin, joilla näitä ei ole.
  2.    Työnhaussa erottautuminen. Nykyään yhtä työpaikkaa kohti saattaa olla jopa satoja eri hakijoita. Työn saamiseksi on välttämätöntä erottautua muista hakijoista. Ainut keino tähän onkin uniikin henkilöbrändin luominen.

 

  1.    Itsensä kehittäminen ja uralla eteneminen. Itsensä brändääminen parantaa yleensä sitä, miten hyvin tunnet itsesi. Joudut miettimään asioita missä olet hyvä, sekä asioita mitä et osaa. Kun tunnistat näitä asioita itsessäsi ja alat niitä kehittää, edesauttaa se myös urallasi etenemistä.

 

  1.    Tekojensa vaikutuksen ymmärtäminen. Vaikka luotkin itse henkilöbrändisi, totuus on se, että brändisi on se, miten muut sinut näkevät. Tästä syystä on tärkeää, että tekosi eivät ole ristiriidassa haluamasi brändin kanssa.

 

  1.    Omana itsenään esiintyminen. Brändiä luodessa ei kannata yrittää valehdella sitä minkälainen olet, sillä pitkässä juoksussa se tuo vain ongelmia. Voit toki haluta kehittää itseäsi, mutta täytyy muistaa että et ole sitä vielä, mitä olet vasta oppimassa.

 

  1.    Ihminen brändää itseään huomaamattaan. Yksi iso asia on myös ymmärtää, että et luo brändiäsi pelkästään silloin kun itse niin haluat, vaan teet sitä aina kun viestit muiden kanssa. (Huotilainen 2014.)

 

  • Moni tekee työtään myös siksi, että siitä saa rahaa. Hyvin luodulla brändillä on kuitenkin selkeä yhteys palkankorotuksiin. (Vainio 2018.)

 

Kuinka tuotteistaa itsensä?

 

Jotta voi kehittää brändiään ja tuotteistaa osaamistaan, täytyy ensin tietää lähtötilanne. Lähtötilanteen voi kartoittaa esimerkiksi SWOT-analyysin (Strenghts, Weaknesses, Opportunities, Threats) avulla:

 

  • Sisäiset vahvuudet (osaaminen)
  • Sisäiset heikkoudet (koulutuksen tarve)
  • Ulkoiset mahdollisuudet (kontaktit, työpaikat, koulutus)
  • Ulkoiset haasteet (työmarkkinatilanne ja paikkakunta)

 

Myös kilpailija-analyysi muista työnhakijoista tai samalla alalla toimijoista on hyvä tehdä. Tällöin oman brändin maailmankuva avartuu ja pystyy näkemään itsestään erottavat tekijät muihin verrattuna. (Konkka 2016.)

 

Lähtötilanteen kartoituksen jälkeen voikin ruveta suunnittelemaan tuotteistamistaan. Ensimmäisenä kannattaa tarinallistaa itsensä joko myyntipuheen tai ihan tarinan muodossa. Tarina on hyvä opetella ulkoa, jotta sen osaa kertoa, kun joku kysyy kuka olet ja mitä teet. Tarinallistamisessa voi käyttää apuna lähtötilanteen kartoituksessa ilmenneitä seikkoja. (Konkka 2016.) Kannattaa kertoa myös tulevaisuuden tavoitteista, sillä ne ohjaavat oikeaan suuntaan. Tarina on koko tuotteistamisen perusta: kaikki, mitä teet, tulee pohjautua tarinaasi.

 

Kun oma brändi on suunniteltu, voi aloittaa itse tuotteistamisen. Ensiksi on hyvä käydä läpi omat sosiaalisen median kanavat ja tarvittaessa perustaa uusia brändin sitä vaatiessa. Kanavista tehdään sellaiset, että ne ovat perusteltavissa tarinalla ja niissä on keskenään jokin yhteys. Ne eivät kuitenkaan saa näyttää samalta.

 

Omaa brändiä ei kannata silotella edes sosiaalisessa mediassa. Ihmiset haluavat asioida ihmisten kanssa, joten brändäyksessä voi rohkeasti tuoda esiin omaa inhimillisyyttään. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, sillä kaikissa meissä on heikkoutemme. Omien heikkouksien esiintuonti voi jopa vauhdittaa tavoitteeseen pääsyä, sillä ihmiset huomaavat, että brändisi on inhimillinen ja samaistuttava. Se puolestaan luo luottamusta. (Kadziolka 2017.)

 

Itsensä ja osaamisensa tuotteistamisesta on hyötyä niin työnhakijalle kuin yrittäjällekin. Se helpottaa myyntiä, oli kyse sitten yrityksen tuotteiden tai palveluiden myynnistä tai työnhakijan kohdalla itsensä myymisestä haluamaansa yritykseen töihin. Varsinkin sosiaalisen median aikakautena omasta henkilöbrändistä on hyötyä: jos et tiedä, mitä teet, brändi neuvoo ja ohjaa, kuinka sinun tulisi toimia. Kyse voi olla ihan vain kuvan julkaisemisesta tai tilapäivityksestä, mutta tiedostettu henkilöbrändi auttaa julkaisemaan omannäköisiä postauksia, jotka tukevat brändiä. Tällöin vieraskin ihminen saa selkeän ja edustavan kuvan siitä, mitä olet ja minne tähtäät. Se puolestaan voi vauhdittaa tavoitteissasi eteen päin.

 

Lähteet:

Huotilainen, H. 2014. 7 syytä brändätä itsensä. [WWW] Luettu: 22.4.2018

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001844425.html

 

Kadziolka, A. 2017. Brändää itsesi epätäydelliseksi ja myy enemmän. [WWW] Luettu: 23.4.2018

https://www.bisneskoulu.fi/brandaa-itsesi-epataydelliseksi-ja-myy-enemman/

 

Konkka, P. 2016. Kuinka tuotteistan itseni työnhakijana? [WWW] Luettu: 23.4.2018

https://petrikonkka.com/fi/kuinka-tuotteistan-itseni/

 

Vainio, A. 2018. Helsingin Sanomat. [WWW] Luettu: 22.4.2018

https://www.hs.fi/elama/art-2000005549856.html

 

 

Kommentoi