Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Henkilöbrändi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Henkilöbrändi

-Ville Tolvanen

 

Johdanto

 

Tutustuimme henkilöbrändäykseen tarkemmin, sillä kumpikin meistä pitää aihetta mielenkiintoisena. Henkilöbrändäys on kummallekkin aihe, joka herättää hieman ristiriitaisia tuntemuksia, mutta juuri tämän takia halusimme lukea uuden aihetta käsittelevän kirjan ja paneutua tähän aiheeseen, joka esimerkikisi LinkedInissä synnyttää jatkuvasti keskustelua.

 

Mikä henkilöbrändi?

 

Henkilöbrändi käsitetään usein työkaluna yrityksen brändin rakentamisessa. Kukaan ei innostu kasvottoman yrityksen tarinasta, ainakaan samalla tapaa kuin yrityksen, jonka tarinaa tuodaan esille aitojen ihmisten kautta. Ihmisten, joilla on mielipiteitä ja joihin pystyy samaistumaan. Samalla se tarkoittaa sitä, että jotkut eivät halua samaistua, ja vastustavat persoonien tuomaa viestiä, mutta samalla vievät hekin tavallaan tarinaa eteenpäin. On siis kiistatta tehokkaampaa brändätä yritystä oikeiden ihmisten kautta.

 

Jokaisella ihmisellä on oma henkilöbrändinsä, halusi sitä tai ei. Yritysmaailmassa tehokas henkilöbrändi edesauttaa yrityksen brändin kehittymistä. Tehokas henkilöbrändi on sellainen, josta välittyy aidot tunteet. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi kertoa miten sinun tulisi puhua ja pukeutua saavuttaaksesi ”hyvän” henkilöbrändin, vaan jokaisen täytyy löytää itselle luontaiset tavat toimia. Sanoisimme, että tässä tapauksessa hyvä tarkoittaa aitoa.

 

Syitä sille, että näemme henkilöbrändin rakentamisen (johonkin tähtäävän oman asiantuntijuuden välittäminen yleisölle omalla aidolla persoonallaan) kehittäväksi on muitakin kuin että yritys, jossa tämä osaamisensa välittäjä työskentelee, saattaa siitä hyötyä. Se, että altistat omat mielipiteesi muiden kritiikille, saattaa synnyttää keskustelua, jonka kautta opit jotain uutta. Samalla vahvistut ja uskallat tuoda jatkossakin mielipiteitäsi paremmin esille. Viet omia kokemuksiasi yleisölle, josta saattaa löytyä henkilöitä, joka saa oivalluksia omaan arkeensa vietäväksi. Henkilöbrändäys ei tarkoita sitä, että huutelet mielipiteitäsi jatkuvasti jokaisen halukkaan nähtäville linkedInissä, vaan henkilöbrändi rakentuu yhtä lailla kahdenkeskeisissä oikeissa keskusteluissa, ja vaikka asiakkaiden kanssa toimiessa.

 

”Henkilöbrändin rakentaminen on sisältömarkkinointia”

 

Tolvanen kuvaa, että henkilöbrändäyksessä on kyse kolmesta kulmakivestä, jotka ovat löydettävyys, haluttavuus ja merkittävyys. Löydettävyys ei yksinään riitä vaikuttamiseen, vaan sisällön täytyy olla mielenkiintoista ja sen pitää synnyttää jotain arvoa yleisössä. Sisältö pitää olla kohderyhmälle sopivasti viestitty. Tuotetun sisällön leviämiseen vaikuttaa se onko henkilö synnyttänyt luottamusta tai tuonut lisäarvoa jollakin tapaa.

Sisällöntuottajan täytyy vastata sisällöllään kohdeyleisön tärkeimpään kysymykseen: Mitä hyötyä tästä on minulle? Tarinoiden, kokemusten ja mielipiteiden jakamisella jaettu hyöty helpottaa sinun matkaasi kohti tavoitteitasi. Olemme kummatkin myyntialalla ja meidän aktiivinen kokemusten jakaminen auttaisi meitä esimerkiksi siten, että olisimme saattaneet tuoda lisäarvoa ihmiselle, jolle koitamme myydä tuotettamme. Tämän jaettu lisäarvo lisäisi varmasti todennäköisyyttä kauppojen toteutumiselle.

 

Maailma on sisältöä pullollaan, joten on mahdotonta saada omaa sisältöään näkyviin suuressa mittakaavassa, jollei se herätä nopeasti huomiota. Tolvasen esimerkin mukaan aikaa on kolme sekuntia herättää huomio lukijassa. Tämä vaatii sitä, että kohderyhmä, kenelle arvoa halutaan viedä, on tarkkaan mietitty ja sieltä löytyy halua vastaanottaa lisäarvoa tästä aiheesta. Kohderyhmää tulee siis ymmärtää.

 

Luo strategia

 

On mietittävä paljon miksi jaat sisältöä mistäkin aiheesta, jotta pystyisit itse saamaan lisää merkitystä tekemisellesi. Meille henkilöbrändäys voisi olla siitä syystä merkityksen tunnetta lisäävää, jotta näkisimme että omat oivalluksemme ja tekemisemme vaikuttaisi edistävästi esimerkiksi muiden ihmisten ammatilliseen kehittymiseen. Kun tekemisen tarkoitus on selvillä, pystyy luomaan strategian, joka kulkee tämän tarkoituksen pohjalta ja sitä tukevasti. Kun tekemisen tarkoitus on selvillä, täytyy selvittää kuka sinun mielipiteistä ja tarinoista voisi saada itselleen lisäarvoa. Ammatillisesti ajateltuna voidaan miettiä, kuka on valmis ostamaan tuotteesi, eli kenen arjessa tuotteellasi voisi olla parantava vaikutus. Kun olet löytänyt kohderyhmän, luo heille ydinviesti. On tärkeää karsia vain yksi ydin sisällöstä.

 

Yrittäjän brändi

 

Yrittäjänä henkilöbrändi vaikuttaa tietysti liiketoiminnan kannattavuuteen. Mikäli yrittäjän toimintatavat sotivat asiakkaan arvoja vastaan, ei tämä vaikutus tietenkään ole positiivinen. Mutta mikäli yrittäjä on ulospäinsuuntautunut ja sen tarjoama tuote tai palvelu on arvoiltaan samanlaista kuin yrittäjän toiminta, ovat lähtökohdat hyvän henkilöbrändin kehittymiselle hyvät, jolloin vaikutus myös tulokseen olisi positiivinen. Pienessä yrityksessä yrittäjän brändi vaikuttaa vahvemmin liiketoiminnan tulokseen. Mitä suuremmaksi yritys kasvaa, sitä vähemmän yksittäinen omistaja enää liiketoimintaan vaikuttaa. Näkisimme, että negatiivisesti vaikuttaminen yrittäjältä on huomattavasti helpompaa, kun positiivinen vaikuttaminen, joten omaan ulosantiin ja omiin tekemisiin tulee kiinnittää huomiota etenkin yrittäjänä.

 

Itsensä markkinointi eli oman henkilöbrändin rakentaminen on vähintäänkin yhtä laaja-alaista, kuin yrityksen markkinointi. Mutta kuten alussa tuli esille, on se mielestämme myös erittäin tärkeää, mikäli meinaa esimerkiksi yrittäjänä menestyä. Aiheeseen perehtyminen avasi kummankin kirjoittajan silmiä ja toi uusia oivalluksia tämän kuuman aiheen ympärille. Totesimme aluksi, että aihe herättää ristiriitaisia tunteita. Kirjoittamisen aikana totesimme, että tämä ristiriitainen tunne johtui siitä, että käsitimme henkilöbrändäyksen osittain teennäisenä ja valhelliisina mielikuvien luontina. Yksinkertaistetusti pystymme nyt kokoamaan oppimme seuraavasti: Onnistuneeseen henkilöbrändiin päästään, kun tiedetään miksi koitetaan vaikuttaa, kuka sisällöstä hyötyy ja miten herätetään oikean yleisön huomio nopeasti.

 

Kirjoittajat:

Tuomas Toivonen

Patrik Peltoniemi

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close