Tampere
28 Mar, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

soluessee: Case x



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 8 minuuttia.

Essi Vaara

Katariina Räisänen

JOHDANTO

 

Proakatemialla opiskeleminen perustuu vahvasti yrittäjyyteen. Se, että toimimme itse yrittäjinä opiskelija osuuskunnissa, ei ole ainoa kosketuspinta yrityselämään. Osuuskuntien kautta teemme paljon yhteistyötä eri alojen yrittäjien kanssa ja toteutamme yrittäjiltä saamiamme toimeksiantoja. Eräänä toimeksiantajana meillä on toiminut muun muassa Sisustus-kahvila Ruufus.

Toimeksiantomme oli keksiä keinoja kahvila X:n myynninedistämiseen. Toiveena oli saada monipuolisesti suoraan käytäntöön vietäviä toimia niin yrityspuolelle, kuin kuluttajillekin. Toimimme 19 henkisen tiimin kanssa 4 tuntia innovoiden erilaisia vaihtoehtoja, jotka olisi mahdollisimman helppo ja vaivaton toteuttaa paikan päällä.

Toimeksiannossa annoimme heille ohjeita ja työkaluja markkinointiin, myynninedistämiseen, yritysasiakkaiden saavuttamiseen, lounaslistan yhtenäistämiseen ja teimme sille markkinointimateriaalit. Tästä inspiroituneena halusimme saada vahvempaa kosketuspintaa siitä, millaisia päiviä Ruufuksessa arkisin vietetään.

Tiimistämme lähti kaksi henkilöä, jotka haaveilevat oman kivijalkakahvilan perustamisesta, peräkkäisiksi viikoiksi töihin kahvila X:ään, jotta saisimme selkoa kahvilassa työskentelystä ja mahdollisista kompastuskivistä. Tahdoimme mennä ulkopuolisina katsomaan, olisiko jotain mitä voisi meidän mielestä tehdä toisin. Tahdoimme löytää ratkaisuja, jotka helpottaisivat yrittäjien työpäivää, alentaisivat kustannuksia ja mahdollistaisivat yrittäjille enemmän vapaa aikaa.

Yrittäjät olivat messuilla juuri nämä kyseiset kaksi viikkoa, joten iskuryhmämme pääsi toimimaan ja kurkistamaan kulisseihin oikein kunnolla. Ensimmäisenä ajatuksena heräsi kahvilan brändin vahvuus joka on selvästi linkittynyt yrittäjiin henkilöinä. Yrittäjät olivat ennalta kertoneet meille, että jos asiakkaat tietävät heidän lomailevan he eivät käy ja myynnit huononevat, siksi lomalle on aina lähdettävä salaa. Tyrmistyksen pystyi aistimaan asiakkaiden kasvoilta, kun keittiössä hääräsikin oikeiden yrittäjien sijaan Pirkanmaalta kotoisin ja oudosti puheleva tyttö. Sisustuspuoleen emme kunnolla päässeet tutustumaan, koska varastot olivat ajettu tyhjiksi Ranskan messuilta tulevan tilauksen takia. Tämän vuoksi keskityimmekin yrittäjien toiveiden mukaan vain kahvilapuolen kehittämiseen.

Esittelemme  aluksi yrityksen liikeidea. Millaisia tuotteita ja palveluita ravintola X kokonaisuudessaan tarjoaa. Kerromme lounas-kahvilasta, jonka jälkeen esittelyssä on yrityksen sisustuspuoli.  Näiden jälkeen avaamme omien näkemysten ja tutkimusten pohjalta, millaisia kehitysehdotuksia voisimme tarjota lounas-kahvilan toimintaan. Sisustupuoleen emme ota kantaa aikaisemmin mainittujen yrittäjien toiveiden vuoksi. Lopuksi pohdinta-osuudessa pohdimme näiden vaikutuksia ja hyötyjä käytännön toteutukseen peilaten.

 

  1. LIIKETOIMINTA

 

1.1 LOUNAS-KAHVILA

 

Kahvila X sijaitsee keskeisellä paikalla Seinäjoen keskustaa. Rautatieasemalta kahvilaan kävelee vain vaivaiset sata metriä. Asiakaspaikkoja on tarjolla vaihtelevasti 20 molemmilla puolilla. Kahvila on itsessään segmentoinut itsensä gluteenittomaksi ja muut erikoisruokavaliot huomioon ottavaksi. Kaikki tuotteet valmistetaan itse gluteenittomina. Ite tehty on ollut alusta asti yrityksen avainsana. Tarkoitus ei ole ollut kilpailla konditoriatuotteiden kanssa, vaan on annettua näkyä ja maistua äidin kotona leivotut herkut.

Vitriinistä löytyy muutamia vaihtoehtoja suolaista piirakkaa ja saman verran makeita leivonnaisia. Tuotteet vaihtuvat päivittäin, mutta muutamia kestosuosikkeja on aina tarjolla. Juomina tarjolla on perinteistä mustaa kahvia ja valikoima irtoteetä, sekä pussiteetä. Vitriinistä löytyy muutamaa vaihtoehtoa pillimehua ja limonadia. Kahvilasta löytyy myös hinnasto gluteenittomille täytekakuille, joita asiakas voi halutessaan tilata esimerkiksi perhejuhliin.

Kahvilatoiminnan lisäksi ravintolassa X tarjoillaan keittolounasta aina maanantaista lauantaihin kello 11.00 -14.00. Tarjolla on vähintään kahta eri keittoa, joinain päivinä vaihtoehtoja löytyy kolme. Keitoissa näkyy selkeästi brändissä mukana oleva gluteenittomuus ja ruoka-aine allergeenien huomiointi, sekä Pohjanmaalaisuus perinteitä kunnioittaen. Keittoja voi ostaa mukaan take away-kupeissa tai jäädä nautiskelemaan sitä paikan päälle. Keittolounaan kumppaniksi voi ostaa lisäksi pienen lisukesalaatin kanalla, lämminsavulohella tai fetalla. Näillä vaihtoehdoilla on mahdollista ostaa myös ruokaisampia salaatteja  esimerkiksi lounaalla.

Lounaan avainsanoiksi voisi kuvailla gluteenittomuus, itsetehty, arkinen, keitto, helposti saatavilla ja take away. Pohjanmaalla suosittu piimävelli on tarjolla joka maanantai, keskiviikkoisin tarjoillaan asiakkaiden suosikkia pinaattikeittoa, kun torstaisin taas herkutellaan hernekeitolla ja perjantaisin savulohikeitolla. Toisena syvänä ohjausurana gluteenittomuuden rinnalla toimii lihattomuus. Pääsääntöisesti aina toinen keitoista on lihaton, mielellään täysin vegaani versio. Välillä siis pääsee maistamaan hernerokkaakin ilman lihaa!

Raaka-aineiden valinnassa suositaan kotimaisia tuotteita ja esimerkiksi lämminsavulohi tilataan suoraan Kurikkalaiselta toimijalta. Raaka-aineisiin panostetaan, mikä näkyy monipuolisessa ja maukkaassa lounaslistassa, sekä herkullisissa leivonnaisissa.

 

1.2 SISUSTUSMYYMÄLÄ

 

Kahvila X ei kuitenkaan myy pelkästään makunautintoja, vaan paikan päällä on mahdollista ostaa sisustustavaraa. Myytäviä tuotteita löytyy astiastoista, saippuoihin ja koirantarvikkeisiin. Ideana on, että  kaikki kahvilan tuotteet huonekaluista lähtien ovat myytäviä.  Tuotteet hankitaan pääosin Ranskasta ja Ruotsista, mutta osan sisustustavaroista he hankkivat eri toimijoilta läheltä Seinäjokea. Huonekalut esimerkiksi saattavat löytyä mitä ihmeellisimmistä paikoista, mutta pienellä restauroinnilla yrittäjät saavat tuotteet loistamaan aivan uudella tavalla ja myyvät eteenpäin. Seinillä on ihasteltavana myytävää taidetta. Seinätilaa taiteilijat ovat saaneet vuokrata kahvila X:stä.

Sisustusmyymälä hakee moniuloitteisuuttaan myös koirakahvilan muodossa. Leluja, namipaloja ja sisustukseen sopivia koiratarvikkeita tarjoaa paikallinen lemmikkikauppayrittäjä vuokrahyllyllään. Seinäjoella on useita koiraharrastajia, jonka vuoksi koirat ovat ehdottoman tervetulleita kahvila X:ään. Kahvila X:än oma Paavo-koira onkin antanut kasvonsa tälle toiminnalle olemalla lähes päivittäin kahvilalla ja kannustamalla näin muita koiria asioimaan kahvilaan. Aika-ajoin kahvilassa järjestetään koirakahvila viikkoja ja muita aiheeseen liittyviä tapahtumia sekä tempauksia.

 

2 HUOMIOIDUT KEHITYSKOHTEET

 

Kahvilan keittiö muistutti lähinnä pientä kotikeittiötä, joissa liukuhihnatuotantoa on huomattavan vaikeaa toteuttaa varsinkin, kun asiakkailla on myös mahdollisuus tilata gluteenia sisältäviä tuotteita. Nämä ovat ehdottomasti muutoksia joihin tulemme keittiön osalta puuttumaan sekä kehittämään. 

 

2.1 LOUNAS-KAHVILA

 

Toiminta pienessä keittiössä tuottaa haastetta suurten määrien valmistuksessa. Keittolounaan helppous ja nopeus kuitenkin palvelee hieman tätä ongelmaa. Yhtenä erityisenä piirteenä huomiomme kiinnittyi päivittäiseen kaupassakäyntiin. Tehostamalla ostokset kerran viikossa tukkuun tai suurempaan markettiin, säästetään kustannuksissa ja aikaa jää muuhun liiketoiminnan kehittämiseen. Pienet ostokset lähikaupasta tulevat kalliiksi pidemmällä aikavälillä.

Raaka-aineiden valintaan tulee kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Hyvät raaka-aineet eivät aina ole kalliita. Kustannuksia on helppo alentaa kilpailuttamalla liikkeitä ja testaamalla eri valmistajien tarjoamia vaihtoehtoja. Näin saadaan helposti nostettua katetuottoprosenttia ylöspäin.

Raaka-aine kustannukset kiinnittivät huomiomme myös keittolounaan kanssa tarjottavan lisukesalaattien kohdalla. Lisukesalaattiin on mahdollista valita pääraaka-aineeksi lämmisavulohi, broileri tai feta, kolmella eri kastikevaihtoehdolla. Kustannukset tulevat melko kalliiksi etenkin lämminsavulohen kohdalla. Kyseenalaistettava on myös se, että lisukesalaatissa on on ylipäänsä pääraaka-aine. Vihersalaatti fetalla olisi makukokonaisuutena yhtenäisempi  vaihtoehto esimerkiksi liha- tai kalakeittojen kanssa.

Reseptiikka on selkeästi vain kokin omassa mielessä, mutta mikäli uusiin tiloihin siirrytään ja rekrytointi tulee ajankohtaiseksi, on löydettävä myös mustaa valkoiselta. Tuotevalikoima resepteineen selkeästi omiin kansioihin, esimerkiksi suolaiset- ja makeat leivonnaiset sekä keitot. Näiden kirjallisten ohjeiden jälkeen kahvilassa tuuraaminen on helppoa ja ruuan laatu pysyy samana.

Vitriinissä isointa uraa piirtääkin jo aiemmin mainittu gluteenittomuus ja sen kanssa käsi kädessä kulkee itsetehdyn näköisyys, joka oli meille hieman yllätys. Hienona ja pienenä ylpeilynkin aiheena voisimme nostaa esille salaiset reseptit, joita omistajat eivät osaa kunnioittaa tarpeeksi. Omistajat ovat ymmärtäneet sen valttikortikseen, johon palamme myöhemmin 4-osiossa. Vitriinistä saimme ohjenuoraksi uudistaa ja ideoida sekä tehdä nopean SWOT-analyysin.

 

2.3 PEREHDYTYSSUUNNITELMA

 

Työskentelimme kahvila X:ssä peräkkäisinä viikkoina ja aikataulujen risteävyyksien vuoksi meidät perehdytettiin talon tapoihin eri päivinä. Perehdytyksen aika huomasimme molemmat puutteen järjestelmällisessä perehdyttämisessä. Vaikka kyseessä ei olekaan suuri ketjuravintola ja työnkuvan oppii nopeasti, ei silti voi vähätellä perehdytysoppaan painoarvoa. Varsinkin, jos suunnitelmissa on laajentaa toimenkuvaa ja palkata henkilökuntaa.

Työntekijän perehdyttäminen ei ole työnantajalle vapaaehtoista, vaan siitä säädetään työturvallisuuslaissa, työsopimuslaissa ja yritysten yhteistoimintaa käsittelevässä laissa. Työlainsäädäntö on näin ollen pakottavaa oikeutta, jolla suojataan työntekijää. Tarkoituksena on määrittää minimitaso perehdyttämiselle ja varmistaa, että työntekijä saa kaikki tarvittavat tiedot, taidot ja välineet työn suorittamista varten. ( Jaakkola 2014,15.)

Kangas Ja Hämäläine (2010) ovat jakaneet perhedyttäämisen kahteen osioon: “Talo tutuksi” ja “Työ tutuksi”. “Talo tutuksi”- perehdytyksen tarkoituksena on tutustuttaa uusi työntekijä yrityksen toimintaan yleisesti. Yleisperehdytyksen aikana uusi työntekijä kuulee yrityksen arvoista, toimintatavoista, työyhteisöstä ja sekä sidosryhmistä. Työntekijä saa myös informaatiota työterveyshuollosta, henkilöstöeduista sekä muista tärkeistä asioista. ”Työ tutuksi” -perehdytys on enemmän työtehtävän hoitamiseen painottuvaa työnopastusta, jonka tehtävänä on varmistaa, että työntekijä oppii tuntemaan oman työtehtävänsä sekä siihen liittyvät velvollisuudet ja vastuut. (Kangas & Hämäläinen 2010, 2.)

Kahvila X:n tilanteessa perehdytykseen ei tarvitse varata useita päiviä, jotta yrityksen kokonaiskuvan ymmärtää. Työhön perehdytämisvaiheessa olisi kuitenkin hyvä käyttää perehdytyssuunnitelmaa, joka on mukana koko sen ajan, kun uutta tietoa kerrotaan uudelle työntekijälle. Perehdytyssuunnitelma voi olla tulostettu A4 lomake, johon on sarakkeittain lueteltu työvaiheet ja asiakohdat, jotka tulokkaalle tulee kertoa. Näin vältytään tilanteelta, että jokin työvaihe unohdetaan kertoa tai ei olla varmoja, onko kaikki asiat käyty läpi. Kun perehdytyssuunnitelma on käyty läpi ja kaikki kohdat on merkattu, perehdyttäjä ja perehdytettävä allekirjoittavat perehdytyssuunnitelman. Tällä työntekijä osoittaa hallitsevansa kaikki lomakkeelle merkityt asiat ja yrityksessä tiedetään uuden tulokkaan osaavan työnkuvansa.

Perehdyttämiseen on käytettävissä rajaton määrä oppimista tukevia menetelmiä ja työvälineitä. Keskeistä onkin valita sopivimmat menetelmät, jotka toimivat kyseiseen organisaation arvoihin ja tavoitteisiin parhaiten. Yritys voi koota perehdytettävälle tietopaketin, josta löytyy kaikki yritystä koskeva aineisto. Yleisenä perehdytysmateriaalina käyetään myös tervetuloa taloo-vihkosta, josta perehdytettävä löytää kaikki tarvitsemansa tiedot. (Lento 2014, 17.)

 

3 TEORIAA

 

3.1 FACEBOOK-MAINONTA

 

Markkinoinnin muotoja on nykyään monia erilaisia, pienillä ja keskisuurilla yrittäjillä markkinoinnin muodot rajoittuvat yleensä niin kutsuttuun sissi markkinointiin sekä muuhun ilmaiseen toimintaan. Yksi parhaista ja käytetyimmästä ilmaisen markkinoinnin muodoista onkin Facebook sekä muut sosiaaliset mediat. Facebook on yksi valtavirtaisimmista kokonaisuuksista, joka on jokaisen yrittäjän ilmainen helmi koosta riippumatta. Facebook onkin yksi parhaista tavoista tehdä kohdennettua mainontaa. Saatat jopa itse luoda mainoksen facebookkiin, mutta et tule näkemään sitä, koska et kuulu mainoksen kohderyhmään.  (Olin 2011, 16 )

Facebookissa on useita ominaisuuksia joista jokainen yrittäjä voi valita tarvitsemansa käyttöönsä. Isompina voin nostaa esille: Facebook-ryhmät, -tapahtumat sekä paikkamerkinnät. (Olin 2011, 6) Tulemme Pohdinnassamme sekä kehitysideoissamme panostamaan näihin osa-alueisiin, kun puhumme Facebook markkinoinnista.

 

3.2 SWOT- ANALYYSI

Swot.in kirjaimet tulevat sanoista Strengths= vahvuudet, Weaknesses= heikkoudet, Opportunities= mahdollisuudet ja Threats= uhat. Analyysi on Albert Humphreyn kehittämä menetelmä, jota käytetään strategian laatimisessa, sekä oppimisen tai ongelmien tunnistamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Se on hyödyllinen ja yksinkertainen työkalu yrityksen toiminnan, hankkeiden ja projektien suunnittelussa. SWOT-analyysin voidaan käyttää arvioimaan jonkin yrityksen toiminta koko laajudessaan, jonkin tuotteen tai palvelun asema ja kilpailukyky tai esimerkiksi kilpailijan toiminta ja kilpailukyky. (Opetushallitus)

Teemme swot- analyysin puhtaasti omia huomioitamme hyödyntäen, sekä yrittäjien haastatteluiden perusteella. Pyrimme sen pohjalta tekemään myös hyödyttävät suunnitelmat Ruufusta ajatellen, kuinka saisimme sen toimimaan mahdollisimman kustannustehokkaasti ja kilpailijoistaan erottuen.

 

4 TEORIA KÄYTÄNNÖSSÄ

 

Kahvila X on yksi Seinäjoen hiomattomista timanteista. Perusasiat ovat kunnossa mutta levällään, koska toiminta on kasvanut isommaksi kuin mitä alun alkaen on suunniteltu. Koemme, että suuria muutoksia kahvilassa ei tulla tarvitsemaan vaan selkärangan oikaisua sekä pienoista ryhtiliikettä, salaa ehkä hieman toivomme, että kilpailutus menisi läpi uusista toimitiloista.

Vitriinin Swot-analyysi:

Vahvuudet:

-Gluteenittomuus

-Kotimaiset raaka-aineet

-Itse tehtyä

-Asiakkaiden kuuntelu

-Oman näköinen

 

Heikkoudet:

-Kalliit valmistuskulut ja edullinen jälleenmyyntihinta = liian pieni katetuotto%

-Itse tehdyn näköisyys/ esillepano

-Hintojen ja tuoteselosteiden puuttuminen

 

Mahdollisuudet:

-Ulos menevien tilausten kasvatus

-Koko Seinäjoen parhaat piirakat

-Erikoisruokavalioiden suosio

-Segmentointi

 

Uhat:

-toinen gluteeniton kahvila

– tietyöt keskustassa

 

Konkreettisina kehitystoimina kahvila X:ään tullaan tekemään omavalvontasuunnitelma, sekä kunnollinen reseptikansio. Näiden lisäksi tehdään perehdytyssuunnitelma, josta selviää seuraavat asiat: kassan käyttöohjeet,  tilitysohjeet, maksupäätteen käyttöohjeet, vitriinin päivittäinen “sisältö”, keittohauteiden käyttöohjeet, avausta ja sulkua ennen tehtävät työtehtävät.

Lounaslistat tullaan suunnittelemaan hyvissä ajoin etukäteen ja käyttämään kunkin satokauden tuotteita, kunnioittaen kuitenkin kahvila X:n luomia perinteitä. Tällä pystymme takaamaan pienet valmistuskulut sekä minimoimaan hävikin, sekä pystymme hyödyntämään enemmän tukkua, joka loppupeleissä tulee halvemmaksi kuin itse kaupassa ravaaminen, sekä säästämään aikaa. Kauppa pidetään kuitenkin taustalla yllättäviä tilanteita varten.

Facebook tullaan ottamaan entistä aktiivisempaan käyttöön. Tapahtumien ilmoittamisessa hyödynnetään facebookin tapahtuma osiota. Lounaslistat tullaan päivittämään facebookkiin joka sunnuntai, sekä joka aamu lounaan valmistuttua. Lounaasta tullaan laittamaan kuvalla varustettu postaus, joka kertoo mitä kyseisen päivän lounaalla on. Tullaan myös tekemään hinnasto johon on valmiiksi hinnoteltu kakkuja, piirakoita yms. jotka löytyvät sitten myös facebookista. Näistä tehdään myös paperiset versiot joita voi antaa asiakkaalle mukaan kahvilasta tai, kun asiakas soittaa ja tiedustelee voi lähettää myös sähköposti version.

 

POHDINTA

 

Kahvilann tulevaisuus on kirjava monella tapaa. Joko he siirtyvät isompiin liiketiloihin, jolloin tuotevalikoima ja aukioloajat kasvavat. Rekrytointiin täytyy panostaa ja esimiestaitoja kysytään. Mikäli he pysyvät samalla paikalla, on useita pieniä korjausliikkeitä ruvettava tekemään. Taustalla on kuitenkin huolenaiheena lisäksi yrittäjien oma jaksaminen, olipa muutto edessä tai ei.

Monesti ajatellaan, että muutos vaatii joko isoja ponnisteluja onnistuakseen tai sitten suuria summia rahaa. Tarjoamamme ehdotukset ovat kuitenkin hullunkurisesti päinvastaiset. Niiden käytäntöön vieminen saattaa alkuun tuntua haastavalta, niin kuin muutokset yleensä. Kuitenkin toimintatapojen muututtua rutiiniksi saatetaan huomata, kuinka sokea omalle toiminnalle onkaan ollut. Uskomme, että arjen pyörittäminen  helpottuu ja tulosta saadaan aikaiseksi markkinoinnin ja ostojen tehostamisen myötä.

Tarjoamamme ratkaisut ovat myös hyvin kustannustehokkaita. Suurila investoinneilta vältytään varsinkin silloin, jos esimerkiksi perehdytysopasta ei teetätä ulkopuolisella.  Facebookmarkkinointi ei ole myöskään kallein mainonnan muoto. Muutoin ratkaisujen pitäisikin päinvastoin alentaa kustannuksia, eikä lisätä niitä.

Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan Seinäjoelle. Ainakin uudet sisustustavarat valtasivat liiketilasta puolet meidän lähdettyä talosta. Toivotaan, että valoisat kelit tuovat siustusvimman tullessaan ja myynti näyttää hyvältä niiden osalta.

 

LÄHTEET

 

Jaakkola, J. 2014. Opinnäytetyö: Perehdytysopas – Raha-automaattiyhdistyksen asiakasreskontra. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/73961/Opinnayte.pdf?sequence=1. Luettu: 14.3.2018

Kangas, P.  & Hämäläinen, J. 2010. Perehdyttämisen suunnittelu ja toteutus. Työturvallisuuskeskus TTK, palveluryhmä.

Lento, E. 2014 Perehdytyssuunnitelma – Uuden työntekijän käsikirjan laatiminen Kotkan Garderobi Oy:lle http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/77223/opinnaytetyo_lento.pdf?sequence=1&isAllowed=y Luettu: 14.3.2018

Olin, K., 2011. Facebook markkinointi, käytännön opas. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.

Opetushallitus. SWOT-analyysi. Luettu 14.3.2018 http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/laadunhallinnan_tuki/wbl-toi/menetelmia_ja_tyovalineita/swot-analyysi

Raninen, T., Rautio, J. 2003. Mainonnan ABC. 1. Painos. Porvoo: WS Bookwell Oy.

Sipilä, J. 2003. Palvelujen hinnoittelu. Porvoo: WS Bookwell Oy.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close