Tampere
19 Apr, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Brändi ja brändäys



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Soluessee

Riina Hahtokari & Janni Huura

 

Brändin arvo ja mistä se koostuu?

 

Brändi on liiketaloudellisen arvon mitta, kokoelma mielikuvia, jotka identifioivat sen ja erottavat sen kilpailijoista. Brändistä huolehtiminen ja brändin arvon kasvattaminen on yritykselle tärkeää. Huonoina aikoina ja taloudellisissa kriiseissä vahvat brändit pärjäävät paremmin. Brändi myös määrittelee tekijän, hinnan, laadun ja lupauksen: brändi on kokoelma etuuksia ja velvollisuuksia, jotka joko lisäävät tai vähentävät yrityksen arvoa. (Onnistunut yritystapahtuma)

Jokaisella yrityksella on nykypäivänä jonkunlainen brändi. Brändit syntyvät ihmisten mielikuvista ja yrityksen tuottamasta palvelusta. Yritys voi vaikuttaa omaan brändiinsä palvelullaan, tuotteillaan ja visuaalisella ilmeellään. Lopullinen brändi on kuitenkin se miten asiakas sen näkee. Brändin rakentaminen vie aikaa. Brändi kasvaa yrityksen mukana, brändin päivittäminen ei käy yhdessä yössä. Ihmisten mielikuvat yrityksestä ei muutu pelkästään yrityksen ulosannilla vaan laajemilla asiakaskokemuksilla.

Jokainen yrityksen työntekijäkin edustaa yrityksen brändiä ja saa sen asiakkaan silmissä vahvistumaan tai heikentymään. Alla olevasta brändimatriisista näkee millaiset asiat vaikuttavat brändiin.

 

Brändimatriisi

 

Hanki luottamus Ole ainutlaatuinen Ole selkeä ja tunnistettava Ole merkityksellinen ja korvaamaton
Viestit Varmista, että viestit ovat rehellisiä ja selkeitä Rakenna suosittelua niin verkossa kuin sen ulkopuolella Tuo lupaus ainutlaatuisesta kokemuksesta osaksi brändinviestejä Keskity asiakkaiden tärkeimpiin tarpeisiin
Kokemukset ja tapahtumat Varmista, että kokemukset ovat linjassa brändin lupausten kanssa. Luo kohtaamisia, jotka saavat aikaan reaktioita Erilaista kohtaamiset kilpailijoista ja tee kokemuksista yksilöllisiä Ole helposti lähestyttävissä ja helppokäyttöinen, jotta asiakkaat ottavat brändinosaksi arkea
Tuotteet ja palvelut Varmista, että kaikki tuotteet ja palvelut välittävät brändilupausta Yllätä asiakkaat tarjonnalla, joka ylittää heidän odotuksensa Luo tuotteita ja palveluita, jotka erottavat brändinkilpailijoista Luo hyötyä asiakkaille kokemuksilla, jotka eivät rajoitu tuotteisiin ja palveluun.

 

Ylivoimainen asiakaskokemus lähde sivut tulee joskus

 

Mikset olisi kuin Lexus?

 

Petri Uusitalo kertoo kirjassaan Brändi & business ajaneensa Lexuksella ollessaan markkinointipäällikkönä. Mikä Lexuksen brändissä jäi erityisesti Uusitalon mieleen?

Yleensä merkkihuoltoihin on vähintään muutamien viikkojen jonot. Lexuksella huollon saa heti ja haluamaansa aikaan. Huolto suoritetaan asiakkaan odottaessa mukavassa loungessa. Ahdistavatko autohuoltojen ruuhkaiset pihat? Lexuksen huollossa sinua odottaa omalla nimellä varustettu parkkiruutu.

Lexuksen omistajalla on siis aika mukavat oltavat. Yleensä auton huolto aiheuttaa stressiä. Lexus on kääntänyt negatiivisen kokemuksen arjen luksukseksi. Autonhuollon lähestyessä ei varmasti ahdista niin paljoa, kun tietää pääsevänsä loungeen nauttimaan siksi aikaa. Suomalaisille luksus on ollut tuntematon käsite kauan aikaa, pikkuhiljaa se alkaa kuitenkin olemaan osa monen suomalaisen arkipäivää. Luksusmarkkinat ovat kuitenkin suomen tasolla aika pienet, vielä.

Kilpailu kaikilla markkinoilla on kovaa. Ihmisillä on rahaa, muttei ehkä aikaa kuluttaa. Kiireessä tartutaan brändiin, joka on tuttu ja turvallinen. Brändääminen on kuin polttomerkki, se jää ihmisen mieleen ja sen ostamisesta tulee tapa. Varsinkin ruokakaupassa jokainen varmasti tunnistaa ostavansa yleensä samat tuotteet samoilta merkeiltä. On siis tärkeää saada oma brändi ihmisten mieliin, jos mielii markkinajohtajaksi. Kun brändi on lunastanut ihmisen odotukset, ihminen ei myöskään ole niin tarkka hinnasta. Hän ostaa tuotteen tottumuksesta, vaikka se olisikin vähän kalliimpi kuin kilpailijalla.

Autojen ja vaatteiden kohdalla brändeistä saattaa tulla osa identiteettiä. Tietyn brändin vaatteita tai tavaroita käytetään, koska ne tuntuvat omilta. Tällöin ihminen on uskollinen asiakas ja se antaa yritykselle enemmän liikkumavaraa. Hyvä brändi ja uskollinen asiakaskunta antavat myös enemmän anteeksi mokan sattuessa. Esimerkiksi Volkswagen oli kohun silmässä päästökohujen vuoksi, mutta silti vahvan brändin ansioista edelleen markkinoilla. Facebook on joutunut tietosuoja kohujen kohteeksi viime aikoina usein, silti se on yksi maailman arvokkaimpia brändejä. Vahva brändi siis antaa myös suojaa kohujen keskellä.

 

Suomalaiset brändit ja niiden tulevaisuus

 

Suomalaisista brändeistä vuonna 2017 arvostetuin oli Fazerin sininen. Vuonna 2017 ihmiset arvostivat brändeissä niiden laatua. Tuotteen alkuperä, tuotantotapa ja ravitsemuksellinen laatu täyttyivät kaikissa top 10 brändeissä.

Brändien arvostus 2017 TOP 10

  1. Fazerin Sininen
  2. Fiskars
  3. Fazer
  4. Lego
  5. Joutsenmerkki
  6. Abloy
  7. Hyvää Suomesta -merkki
  8. Avainlippu
  9. Valio voi
  10. Iittala

(Brändien arvostus-tutkimus 2017)

Listalla olevat tuotteet ovat meille kaikille varmasti tuttuja. Jokaisesta kodista löytyy varmasti tuotteita joiltakin näistä brändeistä. Listalla on käyttöesineitä, elintarvikkeita, sertifikaatteja ja lukkoja valmistavia yrityksiä. Useamman listalla olevan yrityksen tuotteet valmistetaan ulkomailla, kuitenkin useat merkit mielletään kotimaisiksi ja niitä ostetaan sen vuoksi. Brändäys on siis toiminut. Ihminen kokee ostavansa ja tukevansa kotimaista yritystä, vaikka tuotot saattavatkin valua pääosin muualle. Ihmiset siis ostavat tuotteita, jotka tukevat heidän mielikuviaan ja arvojaan.

Maailmalla suomalaiset brändit ovat pieniä tekijöitä, verrattuna ruotsalaisiin suuryhtiöihin. Vuonna 2014 suurin Suomalainen yritys maailmalla liiketoiminnan koolla mitattuna oli yllättävä, vakuutusyhtiö IF. Miljardiluokkaan liiketoiminnan koolla ylsivät myös Finnair, Nokian Renkaat, Neste Oil ja Fortum. Vertailuun ei otettu mukaan alle sadan miljoonan liikevaihtoa ulkomailla tekeviä yrityksiä, tämän vuoksi esimerkiksi Lumene ja Marimekko jäivät kisasta pois. (M&M, 6.4.2014.) Tutkimus on hieman vanha, mutta antaa osviittaa siitä, että maailmalla brändin täytyy olla suuri tehdäkseen suurta liikevaihtoa.

 

Brändäämisen tulevaisuus

 

Tulevaisuudessa brändit jakaantuvat kahteen kohderyhmään. Hyviin ja huonoihin. Hyvissä brändeissä ymmärretään että kaikkien asiakaskontaktien kohtaamispisteet tulisi tapahtua mobiili edellä. Mobiili on osa elämää sekä arkipäivää ja maailmaa tarkastellaan sen läpi. Menestyäkseen brändien tulisi rakentaa itsestään koneisto, jonka avulla pystyttäisiin vaikuttamaan asiakkaisiin henkilökohtaisella tasolla. Aikaisemmin ihminen viesti brändeillä kuuluvansa johonkin heimoon tai ryhmään. Tulevaisuudessa brändin tulisikin tukea saumattomasti jokaisen ihmisen henkilökohtaisuutta. Tulisi tarjota henkilökohtaista ja puhuttevaa brändikokemusta.

Brändeiltä tullaan vaatimaan avoimuutta sekä rehellisyyttä, enää ei voi yrittää huijata tai mitään mikä tuntuu päälle liimatulta. Brändipersoonan tulisi olla aito ja rehellinen sellainen missä näkyy myös sen viat, jotta se tulisi aidosti tykätyksi. Kun puhutaan arvoista ja jos niistä halutaan puhua täytyy myös pystyä ne jollain tavoin todistamaan. Se että puhutaan arvoista ja niitä ei pystytä todistamaan tai vielä pahempaa toiminta on täysin arvojen vastaista ei vastaanotto tule olemaan hyvää. Tulevaisuudessa menestyvät brändit tulevat menestymään koska ihmiset brändäävät niitä brändien puolesta. Tosin kuluttaja pystyy myös toimimaan päinvastoin ja saamaan vahinkoa brändeille. Siksi aitous ja rehellisyys onkin valttia.

Kuluttajat tulevat tuuppaamaan maailmaan paljon enemmän brändi sisältöä kuin mitä brändit itse kerkeävät. Brändien tulisi opetella uudenlainen kolmikanta-ajattelu. Se on sitä että tulee erilaista sisältöä. On sisältöä jota brändit luovat itse, sisältöä joka luodaan yhdessä kuluttajien kanssa ja kuluttajien itsenäisesti luomaa sisältöä, josta hyvän brändin tulisi pyrkiä  etsimään timantteja omaan markkinointiinsa.

Se mikä tästä kaikesta tekee hankalaa on se, kun kerran opit jossain hyväksi on jo mentävä eteenpäin. Etsittävä niitä uusia tuulia ja tapoja. Keinoja minkä avulla pystytään vaikuttamaan kuluttajaan positiivisesti ja millä tavoin he saadaan pysymään brändin mukana vuosia ja kasvamaan osana sitä ja samalla myös kasvattamaan sitä.

 

Lähteet:

Brändi & business

Petri Uusitalo

https://www.marmai.fi/uutiset/hs-listasi-suomen-suurimmat-kuluttajabrandit-ulkomailla-karjessa-vakuutusyhtio-6290551

 

Markkinointi tulevaisuudessa

Sampo luoto

Markkinointi tulevaisuudessa

 

Kommentoi