Tampere
12 Jul, Sunday
8° C

Proakatemian esseepankki

SOLU: USKOMMEKO ENÄÄ SAMOIHIN MYYTTEIHIN?



Kirjoittanut: Salla Vaittinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Sapiens
Monenkirjavia kuvitelmia
Yuval Noah Harari
Lauri Järvilehto
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Kirjoittajat: Lassi Seppä ja Salla Vaittinen, Promisia osk

Johdanto

Ihmiset ja ihmiskunta perustuvat paitsi pitkän evoluution muovaamiin organismeihin ja ekosysteemiin, myös nykyisen ihmislajin, homo sapiensin, itse keksimiin sääntöihin, lakeihin ja totuuksiin. Omasta historiastamme löytyy monia kiinnepisteitä, joita lienee syytä tarkastella hieman syvemmin ja pohtia, miksi niistä tuli niin vaikuttava tekijä ihmisen ajattelussa ja toiminnassa. Miksi esimerkiksi Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen sanoma kaikkien ihmisten vapaudesta ja tasa-arvosta ei ole loppuun asti täydellinen ajatus? Tässä esseessä pohditaan Yuval Noah Hararin kirjan Sapiens ja Lauri Järvilehdon teoksen Monenkirjavia kuvitelmia keskeisiä pointteja ja tuodaan niitä lähemmäksi sitä viitekehystä, jossa kirjoittajat itse toimivat, eli sukellamme syvemmälle kohti Proakatemian yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelmaa. Mitä kehitettävää vuosittain kasvavassa yhteisössämme voisi olla?

 

Tasa-arvoisuus on myytti

Yuval Noah Harari kertoo Sapiens-kirjassaan hyvin selvästi, että ihminen on nimenomaan kehittynyt sellaiseksi kuin tänä päivänä on eikä tätä ole erityisesti luotu. Tuhansia ja taas tuhansia vuosia kestänyt evoluutio on pitänyt sisällään monta sellaista ajanjaksoa, jolloin ihminen on tehnyt valintoja oman kehittymisensä edessä. Ihminen on ollut pakotettu valitsemaan, mutta valinnat olemme lopulta tehneet itse. Me vuonna 2020 elossa olevat homo sapiens -rodun ihmiset olemme tietyllä tapaa aina sidoksissa niihin valintoihin, joita aikaamme edeltäneet ihmiset ja heidän eri kehitysvaiheensa ovat päättäneet. Kyse on pitkälti myös siitä, mikä ihmisrotu on saanut asutettua minkäkin maailmankolkan ja millaiset edellytykset ympäristö on tarjonnut kehitykselle (Harari, Yuval Noah, Sapiens, Bazar, 13. painos, 2011, s. 129).

On hienoa, että pyrimme antamaan ja annammekin jokaiselle syntyvälle ihmiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittyä elämänsä aikana niin taitavaksi, viisaaksi ja sosiaalisesti lahjakkaaksi kuin vain mahdollista. Harari kuvaa kirjassaan, että jo metsästäjä-keräilijöiden aikana vahvimmat yksilöt ja heimot pystyivät ajamaan heikommat tiehensä tavalla tai toisella ja näin hallitsivat haluamiaan alueita. Hiljalleen näistä pienistä yhteisöistä kehittyi viljelyn vallankumouksen myötä isompia sivilisaatioita ja kansallisuuksia. Tämä kaikki perustuu erilaisuudelle, mikä tarkoittaa sitä, että me kaikki yli seitsemän miljardia ihmistä emme voi olla joka suhteessa tasa-arvoisia keskenämme. Olemme kehittäneet lakeja ja järjestelmiä ylläpitämään maailmaa siinä tilassa, että pystymme tarjoamaan kullekin ihmiselle mahdollisuuden elää elämäänsä.

Harari totesi myös, että “ihminen on pystynyt niin suuriin saavutuksiin kuin se on pystynyt siksi, että riittävän moni on uskonut samoihin myytteihin.”. Kristittynä tietysti voi kolahtaa pahan kaltaisesti väite siitä, että Jeesuksen ylösnousemus on myytti. Todellisuudessa Jeesus-niminen mies eli aikana, jona Raamatussa kuvattiin ja hän kuoli ristillä. Tästä alkanut tapahtumaketju on muodostanut nykypäivänä valtavan kristinuskon verkoston, joka on – riippumatta Jeesuksen jumalallisuuden tosiallisesta tilasta – yksi sellainen yhteisö ja uskonto, joka on saanut ihmiset tekemään maailman mittakaavassa suuria asioita.

 

Tarvitseeko olla olemassa vaikuttaakseen? 

USA Today julkaisi taannoin listan nimeltä 101 vaikutusvaltaisinta ihmistä, jotka eivät koskaan ole eläneet. Listalta löytyvät niin Sherlock Holmes, Joulupukki kuin James Bondikin. Jos näitä hahmoja ei kerran ole olemassa, niin miksi ne ovat kuitenkin vaikuttaneet niin paljon elämäämme?” 

Kuten aikaisemmassa kappaleessa mainittiin, mikäli riittävä määrä ihmisiä uskoo samaan asiaan se muuttuu todeksi. Muuan mystinen mies joskus mainitsi, että universumi ei koostu atomeista. Universumi koostuu pienistä tarinoista. Voisi siis päätellä, että joskus aikoinaan myös tutkijat olivat hyviä tarinankertojia, ja siksi myös heidän tutkimustuloksensa vieläkin tiedetään ja muistetaan. Varmasti tarinankerronnalla on oma osuutensa tässä.

Tarvitseeko siis olla olemassa vaikuttaakseen? Ei tarvitse. Samaan aikaan Joulupukkia ei ole olemassa ja samaan aikaan voin kertoa hänestä kuin ihmisenä jonka tunnen. Hän asuu Korvatunturilla, jakaa jouluisin lahjoja kilteille lapsille apunaan liuta tonttuja ja matkustaa lentämällä porojen vetämässä reessä. Mutta kuitenkaan tätä ei siis ole olemassa. Ja kuitenkin olen ensimmäiset kymmenen vuotta odottanut Joulupukkia saapuvaksi jouluisin, kirjoittanut hänelle kirjeitä ja opetellut porojen nimet ulkoa. Luulen, että fiktiivisissä olennoissa on enemmän tarinaa ja syvyyttä kuin mitä arkijärki antaa ymmärtää.

 

Hammurabin lait ja Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus

Aiemmin tässä esseessä sivuttiin jo Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta, jossa julistettiin kaikille ihmisille tasa-arvoa ja mahdollisuuksia. Jo kauan ennen Jeffersonia ja kumppaneita eleli Hammurabi-niminen kuningas, joka loi “silmä silmästä, hammas hampaasta”-tyyppisen lakikirjon, jota hänen kansansa alkoi noudattaa ikään kuin absoluuttisena totuutena, vaikka todellisuudessa järjestyksen asetti vain yksi kuningas. Myös myöhempinä aikoina maailma on törmännyt vastaaviin tilanteisiin, jossa yksi ihminen tai ryhmittymä on saanut ison kansakunnan tai ihmisjoukon toteuttamaan täysin keksittyä ja “hyväksi havaittua” koodistoa. Mikään maailman sopimuksista, julistuksista tai laeista ei perustu evoluutiolle tai biologisen kehityksen edellyttämiin toimiin. Puhumme esseessämme myöhemmin subjektiivisesta, objektiivisesta ja intersubjektiivisesta ilmiöstä, jotka lopulta ovat isoja rakennuspalasia nykymaailman palapelissä. Ihminen on noussut “ruokaketjun huipulle” teknologian osaamisellaan, älykkyydellään ja muuntautumiskyvyllään, mutta kuten Harari toteaa, ei ihmisrodulla ole evoluution pohjalta annettua oikeutta olla esimerkiksi hämähäkkejä voimakkaampi laji. Ihminen on ottanut tuon aseman itse itselleen. Ehkä ihminen on lajina ahneempi ja vallanhimoisempi kuin mitä päällepäin näyttää, sillä meillä on tarve sisäiselle hierarkiselle järjestykselle myös oman lajimme sisällä paljon monimutkaisemmin ja monipuolisimmin keinoin mitä esimerkiksi susilaumalla on. Kuvittelemme, että voimme tehdä maapallolla mitä vain saavuttamamme aseman ansiosta. Ihminen on toisaalta myös ainoa eläinrotu, joka tuhoaa asuinplaneettaamme. Miksi meillä olisi oikeus tuhota satojen eläinlajien elinympäristö, kun meillä ei ole varsinaisesti oikeutta hallita sitä? Ihminen vaikuttaa kiihdyttävän evoluutiota tarpeettoman hurjaa tahtia, jolloin ekosysteemi ei pysy perässä. Onko lopulta niin, että homo sapiens -rotu ajaa itsensä sukupuuttoon edesauttamalla evoluution kehittymistä itsensä ohi? Tällöin meikäläistä hallintakaudesta maapallolla tulisi esimerkiksi dinosauruksiin verrattuna melkoinen lässähdys. Dinosaurukset näet eivät yrittäneet vauhdittaa mitään ja silti heillä osui meteoriitti tuulettimeen.

 

Todellisuus ja mielikuvitus

“Todellisuuden ja mielikuvituksen rajan luulisi olevan helppo piirtää. Mutta jos kerran 50% arkikokemuksestammekin on mielikuvituksen tuotetta, niin onko sittenkään niin?” 

Helposti ajatellaan, että jotkut asiat ovat tosia ja jotkut epätosia – siis mielikuvituksen tuotetta. Jos joku elää mielikuvitusmaailmassaan häntä ehkä pidetään vähän outona, mutta  sairaana, jos ei pysty suoriutumaan arkisista tehtävistä. Tällaisista suhtautumista huolimatta me kaikki elämme maailmassa, josta iso osa on pelkkää mielikuvitusta. Kaikki mitä ei näe, voi silti tapahtua. Homo sapiensit ovat aikaisemmin lajiteltu kahteen ja nykyisin useampaan eri sukupuoleen. Ja vaikka niitäkin olisi vain muutamia, erot sukupuolen välillä ovat isompia keskenään kuin kaksi vastakkaista sukupuolta. On joitakin tiettyjä kansanperinteitä esimerkiksi “pojat ovat poikia” kun tapahtuu jotakin “luonnollista” poikien toimesta. Niistä seuraa aika vahvojakin uskomuksia siitä, millaisia eri sukupuolen edustajat ovat vaikka se ei pitäisi yksilöiden kohdalla ollenkaan paikkaansa. On muitakin esimerkkejä kuin sukupuoli, esimerkiksi liittyen pukeutumistyyliin tai ikään, jolle sillekään ei mahda yhtään mitään.

On mielenkiintoista, että vaikka jokin asia kuten murhaaminen tai salajuonittelu elokuvissa on täysin mielikuvituksen tuotetta ja jonkun keksimää, me tunnemme silti samoja tuntemuksia kuin se tapahtuisi oikeasti. Vaikka olisimme täysin turvallisesti omalla kotisohvalla, helposti alkaa yöllä ajattelemaan vaihtoehtoista skenaariota siihen mikäli kotiin murtaudutaan. Tiedämme, että se ei ole totta mutta tunnemme niin kuin se olisi totta. Sokeudumme helposti ajattelemaan mielikuvituksen ja todellisen elämän rajan olevan selkeästi piirrettävissä ja määriteltävissä, vaikka se ei ole niin.

 

Kuvitteellinen järjestys määrää, mitä haluamme

Otetaanpa tässä välissä hieman kierroksia koneesta ja tullaan lähemmäksi tämän esseen kirjoittajien eliympäristöä ja toimintamalleja, joihin he ovat sidoksissa. Molemmat kirjoittajat ovat viimeisen vuoden opiskelijoita TAMKin Proakatemian yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomiohjelmassa. Kun he aloittivat opintonsa vuonna 2018, tiesivät he ennalta sen polun, joka heidän on kuljettava ennen valmistumista. Joku viisaampi taho oli asettanut matkan varrelle kurssit, pajat, kirjat ja projektit, jotka määrittävät sen osaamisen, joka tällä mystisellä tradenomilla on. Onko tradenomi jokin tasalaatuinen ihmistuote, kuten vaikka 180-senttinen, 85-kiloinen uros-ihminen? Ei tietenkään ole. Kaikki tradenomit ovat erilaisia keskenään siinä missä kaikki muutkin omaan ajatteluun kykenevät ihmiset. Yhteiskuntamme ja liike-elämämme pyörivät vain ihmisten itsensä keksimien standardien mukaan, joiden avulla päätämme kuka on toista parempi ja kenelle esimerkiksi hyväpalkkainen työ kuuluu. Lait, raha, uskonnot ja kansallisuudet ovat muita Hararin esiin tuomia mittareita, joiden perusteella luokittelemme toisiamme. On mielenkiintoista, miten tietyn keksityn ja ennalta määritetyn polun kulkenut homo sapiens voi saada paremman aseman keinotekoisin periaattein määritellyssä yhteiskunnassa verrattuna esimerkiksi toiseen homo sapiensiin, joka ei ole kulkenut samanlaista polkua kuin ensin mainittu homo sapiens, vaan on esimerkiksi käyttänyt saman ajan tutkien maailmaa ja kerryttäen tietotaitoaan enemmän sattumanvaraisiin kohtaamisiin ja tapahtumiin perustuen.

 

Mahdottomasta mahdollista

“Asiat ovat mahdollisia tai mahdottomia suhteessa johonkin ajattelutapaan. Ote Liisa Ihmemaasta: “En minä voi uskoa sitä!” Liisa huudahti. “Etkö?” kuningatar sanoi säälien. “Yritäpä uudelleen”. Vedä syvään henkeä ja sulje silmäsi. “Ei auta”, sanoi Liisa. “Ei mahdottomuuksia voi uskoa”. “Et vain ole harjoitellut tarpeeksi”, sanoi kuningatar. “Kun olin sinun ikäisesi, harjoittelin joka päivä puoli tuntia. Joskus olin uskonut jopa kuusi mahdottomuutta ennen aamiaista.”

Asiat ovat mahdollisia tai mahdottomia suhteessa johonkin ajattelutapaan. Me ihmislajina olemme määritelleet mikä on tradenomi ja minkälaista osaamista tradenomilla on. Olisiko mahdollista, että tradenomin osaamisalueeseen kuuluisi myös puutarhanhoito ja viljely? Se on mahdollista, mutta todennäköisesti meidän tarvitsee silloin muuttaa määritelmäämme ja käsitystämme siitä mikä on tradenomi. Voitaisiin myös saada vuoteen vaikkapa 40 kuukautta, jos muutamme kuukauden ja ajan määritelmää. On ihan tervettä välillä tarkastella vankkojakin uskomuksia joistakin asioista ja miettiä niitä uudestaan niin että pysyy muuten kehityksessä mukana.

Joskus helpottaa myös isomman mahdottomalta tuntuvan asian pilkkominen pienempiin osiin. Esimerkiksi opinnäytetyön aloittaminen viime syksynä tuntui kaukaiselta ja puoli mahdottomalta ajatukselta, mutta kun se oltiin pilkottu osiin niin sekin tuli tehtyä. Siis aloittaminen. Alkuun piti hommata toimeksiantaja, kirjoittaa alustava suunnitelma ja tehdä toimeksiantajasopimus, jolloin pienistä palasista alkoi koostumaan opinnäytetyön aloittaminen ja aloitus.

 

Objektiivinen, subjetiivinen ja intersubjektiivinen ilmiö

Nämä kolme mielenkiintoista ilmiötä Sapiens-kirjassa auttavat jäsentelemään maailmaa. Melko yksinkertaisin ja halvoin keinoin, mutta kuitenkin ne auttavat. Objektiiviset ilmiöt ovat olemassa riippumatta siitä, uskooko ihminen niiden olemassaoloon vai ei. Järvessä on vettä ja vuorten huipuilla on kylmän ilman vuoksi lunta, halusi homo sapiens sitä tai ei.Toisaalta subjektiivinen ilmiö on olemassa vain yksittäisten ihmisten mielessä ja sen olemassaolo lakkaa sillä hetkellä, kun ihminen ei enää usko siihen. Esimerkiksi Proakatemialla joku opiskelija voi saada mielestään loistavan idean ja työstää sitä kolme kuukautta yötä päivää, mutta ensimmäiset kriittiset palautteet saatuaan hän toteaakin tehneensä turhaa työtä ja unohtaa projektinsa. Tällöin tuo alun perin vallankumoukselliselta kuulostanut innovaatio lakkaa olemasta. Jo aiemmin tässä esseessä sivuttu kristinusko ei lakkaa olemasta maailmasta, vaikka tällä hetkellä sen arvojen pohjalta elävä ihminen lopettaisi uskomisen tähän sekuntiin. Intersubjektiivinen ilmiö puolestaan on maailmassa siksi, että monet ihmiset, kansat ja ryhmät ajattelevat samasta asiasta likimain samalla tavalla. Juuri esimerkiksi kristinusko on tällainen intersubjektiivinen ilmiö.

Mitkä asiat Proakatemialla ja tiimiyrittäjän arjessa ovat minkäkinlaisia ilmiöitä? Proakatemialle on ehtinyt 20 vuoden historiansa aikana monia sellaisia kulttuurillisia piirteitä, jotka eivät katoaisi, vaikka yksi vuosikurssi välillä lakkaisi uskomasta niihin tai toteuttamasta niitä. Esimerkiksi prosessiin luottaminen on niin syvällä proakatemialaisuudessa, ettei sen merkitystä kyseiselle koululle unohdeta. Myös jo Proakatemialta vuosikausia sitten valmistuneet alumnit muistavat “luota prosessiin”-hokeman. Tästä objektiivivisesta ilmiöstä on tullut Proakatemialla jo niin suuri, että kaikki uudet opiskelijat kuulevat sen opintojensa aikana ja vaikkeivät itse käyttäisi fraasia, he elävät enemmän tai vähemmän sitä noudattaen. Projektit tulikin tuossa jo käsiteltyä silloin tällöin subjektiivisena ilmiönä, joita tulee ja menee sitä mukaa, kun projektiryhmät vaihtuvat tai henkilöt valmistuvat jättäen aikanaan tunnetun viritelmän taakseen. Mitä intersubjektiiviseen ilmiöön tulee herää kysymys, onko opinahjossamme sellaisia asioita, jotka ovat koko verkostomme mielissä siten, ettei yhden henkilön suhtautuminen asiaan vaikuta. Esseen kirjoittajat ovat huomanneet kouluvuosiensa aikana, että esimerkiksi Projektori-tapahtumat eivät ole enää viime aikoina keränneet niin paljon osallistujia kuin silloin, kun opinnot alkoivat. Ovatko Projektorin kaltaiset yhteisön yhteiset tapahtumat kärsineet inflaation, kun riittävän moni ihminen on lakannut uskomasta niiden merkitykseen ja yhteisölliseen voimaan? Tarvitsemme ehkä lisää tietoa siihen, oltiinko aikaisemmin nykyistä tunnollisempia ja Projektoreihin osallistuttiin siksi “koska pitää” ja sellaista velvollisuuden tunnetta ei enää ole vaan koetaan enemmän että itse päättää mihin aikansa käyttää. Vai onko yhteisömme paisunut nopeasti hyvinkin isoksi ja Projektorit eivät ole kehittyneet ja muuttuneet siinä tahdissa mitä muuten Proakatemia on kehittynyt? Vai pidetäänkö omaa tekemistä ja suorittamista tärkeämpänä kuin yhteisöä niinkuin ajatuksella että kerran kuukaudessa kokoonnutaan sekä yhteisö ja siihen kuuluminen on itsestäänselvyys?

 

Final Chapter – pohdintaa

Kenties Proakatemia on nykyisellään sen kokoinen yhteisö, että sen on hankala pitää yllä koko porukkaa koskevia lainalaisuuksia ja ns. myyttejä. Jos ennen Projektoreihin osallistuttiin pakon edessä, oli se ehkäpä väärä motivaattori muodostamaan aikaansa pidempiä yhteisökulttuurillisia jatkumoita. Nykyiset opiskelijat ovat tottuneet siihen, etteivät yhteisötason normit päde heihin ja he voivat suorittaa omaa yrittäjyyttään melko vapaasti tiimistä tai varsinkaan Proakatemian yhteisöstä piittaamatta. Epäilemme, että koulussamme on käynyt siten, että osasta opiskelijoita on tullut heidän mielissään kouluamme ja sen merkitystä isompia, mikä tarkoittaa sitä, että opiskelijat eivät koe tarvetta osallistua esimerkiksi Projektorin kaltaisiin tapahtumiin – eiväthän he saa niistä irti ainakaan enempää kuin mitä he mielestään saavat tekemällä muita asioita samaan aikaan.

Proakatemian tiimioppimisyksiköt eli tiimit ovat myös todella isoja, lähes 20 opiskelijan kokonaisuuksia. Kun mikrotason yhteisöä ohjaavat päätökset tehdään niin isoissa ryhmissä, että päätöksenteko on ylipäätään vaikeaa, ei ole ihmekään, että makrotason päätökset eivät ole eri linjassa niihin nähden. Kun tiimeissä arvotetaan joko oikeasti tai sitten hieman näennäisesti “kovaa työntekoa”, unohtuvat ne vähän pehmeämmät ja inhimilliset asiat, kuten kohtaamiset ja yhteisön merkitys.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close