Soittamisen kammosta tulee yhä yleisempi nykynuorten kesken, joille Whatsapp-viestin laittaminen tuntuu paljon luonnollisemmalta. Välillä kyseinen kammo muuttuu niin pahaksi, että se suorastaan vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Minulla se on juuri niin.

Jos kaivataan syvälle omaan lapsuuteen niin sieltä löytyy merkittäviä tekijöitä, jotka aiheuttivat minulle kyseisen kammon. Joudun jo nuorena auttamaan vanhempiani tärkeissä puheluissa, sillä olin perheestäni ainoa sujuvasti suomea puhuva. Lähestymistapa minuun ei ollut mikään paras, ja sen takia minulle syntyi syvä soittamisen pelko, joka seuraa minua edelleenkin. Jopa hammaslääkärille soittaminen tuntuu ahdistavalta, ja mielellään kävisin itse paikan päällä varaamassa ajan, että ei tarvitsisi soittaa.

Yrittäjänä toimimisessa kyseinen kammo häiritsee todella pahasti, sillä ammatti vaatii useita puheluita päivässä. Jokainen kerta on järkyttävä stressi, jolloin koko kroppa ihan kuin taistelee soittamista vastaan. Minulle helposti tulee fyysisiä oireita, kuten päänsärky tai vatsakipu juuri silloin, kun pitäisi soittaa. Edeltävänä iltana en saa unta moneen tuntiin, jos tiedän, että huomenna täytyy tehdä puhelu. Se on todella rasittavaa, koska näin omien tavoitteiden saavuttaminen on huomattavasti vaikeampaa ja asiat eivät etene. Kerään yleensä voimia useita päiviä ennen kuin voin nostaa luurin. Asia ei kyllä enää saa jatkua tällä tavalla. Päätin käsitellä tätä pelkoa eri näkökulmista ihan sen juurista alkaen.

Mistä soittamisen pelko ylipäätään syntyy?

Ensimmäinen ja yleisin syy puheluiden pelon syntyyn liittyy, kummallakin tavalla, niin kutsutun “virtuaalisen viestinnän” leviämiseen. Matkapuhelimet, jotka ilmestyivät vasta vähän aikaa sitten ja joiden tarkoitus on auttaa meitä soittamaan aktiivisesti toisillemme eikä aiheuttaa pelkoa tehdä niin. Mutta tosiasia on se, että ihmiset ovat tottuneet käyttämään mobiililaitteita myös kirjoittamiseen. Tänään, Internetin aikakaudella, yritämme kirjoittaa useammin kuin soittaa ja tottua viestinvaihtoon, emme puheviestintään. Siksi puheluiden pelko voi olla ihan luonnollinen.

Toinen syy on negatiiviset skenaariot, jotka ilmestyvät omaan päähän ennen puhelua. Ihminen ei ole vielä edes soittanut, mutta ennustaa jo etukäteen, mitä tapahtuu. Ohjelmoimme itsemme etukäteen epäonnistumaan. Mutta miksi?

On syytä huomata, että tämä ominaisuus on ominainen ensinnäkin sellaisille henkilöille, joilla on heikko itsetunto ja jotka pelkäävät hylkäämistä. He eivät halua nostaa puhelinta ja kirjoittaa numeroa johtuen siitä, että he pelkäävät vihaa tai yksinkertaisesti vastausta linjan toisessa päässä. Se ei aina edes näy ihmisestä suoraan, sillä hän voi olla ihan sosiaalinen ja aktiivinen oikeassa elämässä. Kaikki syvimmät pelot ja epävarmuudet tulevat esiin vasta, kun täytyy nostaa luuri.

Mikäli puhelimen toisessa päässä oikeasti ei ole kovin ystävällinen henkilö, puhelukammoiset ihmiset liittävät virheellisesti keskustelukumppanin riittämätön reaktio itseensä. Todellisuudessa syy on yleensä ulkopuolella. Henkilö voi olla vain hermostunut, tai hän on kiireinen eikä nukkunut tarpeeksi, ja hän vastasi puhelimeen väärällä hetkellä. Muista, että onnellinen ihminen on aina ystävällinen ja on iloinen puhelustasi.

Kolmas syy on toiminnan pelko, joka on tyypillistä ensisijaisesti passiivisille ja ujoille ihmisille. Sitä käsitellään yksinkertaisesti: itse toiminnalla. Puhelu. Ja vaikka he eivät vastaakaan sinulle, huomaat heti, että pelko on jo ohi. Varsinkin, kun soitetaan tuntemattomasta numerosta, vastaamatta jättäminen tuntuu parhaalta valinnalta.

Siinä oli tavallisille ihmisille normaalit puheluihin liittyvät pelot. Mikäli tämä menee vielä pahemmaksi, syy kannattaa kaivata syvemmältä.

Kuinka käsitellä soittamisen kammoa?

Täytyy ymmärtää, että ei ole normaalia pelätä soittamista niin, että siitä seuraa fyysiset oireet. Minun kohdallani se on esimerkiksi kova tärinä sekä jopa nimeni unohtaminen puhelukeskustelun aikana. Kirjoittaminen paperille niistä asioista, joita täytyy kysyä, ei auta. Syntyy niin kova pelko pilata keskustelua omilla tyhmillä kysymyksilläni tai missaamalla jotakin tärkeätä, valtaa kaikki ajatukset. Yhden keskustelun aikana kroppa kärsii niin pahasta stressistä, että se helposti johtaa migreeniin koko loppupäiväksi. Kun asia on näin paha, perinteiset vinkit, kuten ”Soita enemmän niin pelko lähtee” tai ”Ei kukaan sinua syö, jos soitat sinne!” eivät auta. Ne mahdollisesti auttavat niihin normaaleihin pelkoihin, joista kerroin aikaisemmin. Tässä tapauksessa auttaa ainoastaan ongelman juuren käsittely.

Joka kerta, kun sydämeni hakkaa ja silmissä sumenee soittamisen aikana, minussa herää se 12-vuotias tyttö, joka aikoinaan kovasti pelkäsi puheluihin liittyviä tehtäviä. Eli oikeasti en sillä hetkellä edes pelkää sitä tilannetta, mikä parhaillaan tapahtuu, vaan sitä, mikä tapahtui useita vuosia sitten. Silloin ei ollut aikaa pelätä, joten pelko vaan meni syvälle alitajuntaan ja ajan myötä muuttui kammoksi. Koska pelko ei ole käsitelty, se ei ole hävinnyt yhtään mihinkään. Tästä syystä ei ole ollenkaan myöhäistä käsitellä sitä aikuisiässä.

Sisäinen rehellinen keskustelu 10 vuotta nuoremman itseni kanssa on se keino, mikä tässä tilanteessa auttaa. Eikä se ole vain yksi keskustelu. Niitä voi olla monta, jotta sisäinen pikkutyttö pääsisi kertomaan kaikki omat huolet ja murheet siihen liittyen. Myös tästä tilanteesta täytyy saada jonkinnäköinen oppi, joka kehitti minua ihmisenä. Se on mahdollisesti se, että sain vastuuroolin perheen talousasioiden hoitamisesta jo näin nuorena, ja opin niistä asioista paljon.

Edelleenkin pelkoni ei ole täysin käsitelty. Tunnustin itselleni, että se ei ole vahvuuteni eikä siihen kannata tuhlata omaa aikaa ja terveyttä ennen kuin se on käsitelty. Puheluiden delegointi huomattavasti rauhoitti minun mieltäni. Toivon vielä joskus ottavani riittävästi aikaa juuri tämän kammon käsittelyyn, jotta vielä jonain päivänä voisin soittaa minulle tärkeistä asioista ilman, että stressaisin sitä koko sitä edeltävän yön.

Lähteet:

Vitaly Lebedev, 2016 (https://4brain.ru/blog/как-преодолеть-страх-звонков/)