Tampere
18 Jan, Monday
-6° C

Proakatemian esseepankki

Sodan jumalat



Kirjoittanut: Arttu Vitikainen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tämän kertainen essee vie meidät pois nykymaailman pyrogratian ja jatkuvan oppimisen kiemuroista aikaan, jolloin suuret johtajat muovautuivat taistelukentillä tai senaatin saleissa. Suurena historia fanina Conn Iggulden on, valiutunut yhdeksi lempi kirjailijoistani. Hän kirjoittaa faktaan ja fiktioon perustuvia elämänkertoja historiamme suurmiehistä. Erityisesti Julius Ceasarin elämää käsittelevä keisari-sarja on lyönyt läpi ja tämä essee käsittelee sen viimeistä osaa ”sodan jumalat”. Essee tulee käsittelemään pääosin omia näkemyksiäni tuon ajan tapahtumista verraten niitä tämän päivän johtamiseen. Näin ollen essee sisältää myös juonipaljastuksia, mitkä tosin iso osa ollaan taidettu oppia jo ylä-asteen historiassa.

Roomaan palattuaan ja ollessaan sieltä raivon partaalla pois lähdössään, Brutus vieraili vielä äitinsä luona. Täällä hän kertoi tarinan heidän pohjoisen sota retkiltään (tapahtuma edeltävästä kirjasta): ”Ceasar oli tärinätaudin lamauttamana toimintakyvytön ja legioonat erilleen lyötynä varman tappion edessä. Brutus puki päälleen Ceasarin kypärän ja viitan kohottaen samalla miekkansa taivaalle. Näin jo suuresta tappiosta varmat legioonalaiset nousivat vielä kerran, sillä he uskoivat Ceasarin, miehen jonka kanssa he olivat marssineet voitosta voittoon, kutsuvat heitä vielä viimeiseen rynnäkköön. He myös voittivat tuon taistelun”. Tämä saattaa kuulostaa vain ”vanhojen ukkojen sotatarinoilta”, mutta itse näen tuossa myös palan nykypäivän menestyvää organisaatiota. Ceasar olkoon yrityksen brändi, toimitusjohtaja tai mikä tahansa asia firmassa joka saa juuri sinut työskentelemään vielä vähän kovemmin, jotta yhteiseen tavoitteeseen päästään ja saavutetaan se haluttu voitto. Tähän on myös monen johtohenkilön hyvä verrata itseään. Oletko sinä sellainen henkilö jota alaisesi ovat valmiita seuraamaan, sillä he tietävät sinun tuovan heille voiton? Nykymaailmassakin on lukuisia tarinoita, joissa yrityksiä on pelastunut konkurssin alla sen ansiosta, että luotto johtoon ja koko porukan tekemiseen on ollut riittävää. Nyt onkin hyvä miettiä, ketä sinä olisit valmis seuraamaan?

Mistä Brutus sitten oikein oli suuttunut? Roomaan palattuaan Ceasar oli nimittänyt Marcus Antoniuksen Rooman konsuliksi. Brutus koki tämän verisenä henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka todellisuudessa nimistys oli tapahtunut sen takia, että Ceasar halusi pitää Brutuksen vierellään. Tätä hän ei kuitenkaan ikinä kerinyt kertoa, ennen kuin Brutus pakeni Roomasta. Olemme syksyn aikana tiimin kesken keskustelleet paljon avoimuudesta ja ihmisten rooleista tiimissä. Tämä tapahtuma kuvastaa mielestäni hyvin taas valitettavan montaa nykyajan tilannetta, missä joku suuttuu, kun hänen tilalleen nimitetään joku toinen. Varsinkin pienemmissä yhteisöissä on usein niin, että tiettyyn rooliin on vain muutamia hakijoita, joista sitten valitaan pätevin. Tämä jättäessä muut ulkopuolelle, on heille aina syytä tehdä selväksi, että tästä ”tappiosta” huolimatta heillä on yhä tärkeä asema tiimin toiminnassa ja, että heidän panoksellaan on merkitystä. Epäluottamus muita kohtaan ja ennen kaikkea epätietoisuus omasta tehtävästä/sen merkityksestä laskee työmotivaatiota huomattavia määriä.

Mitä tapahtui Brutuksen lähdön jälkeen? Hän matkusti kreikkaan ja liittyi Pompeijuksen, Rooman entisen konsulin riveihin. Ceasarin saatua Roomassa joukkonsa kasaan, lähti hän kreikkaan sotimaan Pompeijusta vastaan. Viimeisen taistelun ratkettua tasangolla Ceasarin veteraanien murskattua Pompeijuksen joukot, löysi hän verisen Brutuksen taistelukentältä. Tätä seuranneessa keskustelussa on jotain tragikoomista, sillä kaksi aikansa suurinta soturia keskustelee puolikuolleina kentällä, joka olisi voinut olla molempien loppu. ”Minun teki aina joskus mieli tehdä jotain sellaista, mitä suuri Julius ei osaisi minua paremmin”, loppujen lopuksi kyse oli siis veljeskateudesta. Ceasarin komentajat olisivat halunneet tappaa Brutuksen siihen paikkaan, olihan hän pettänyt heidät kaikki. Ceasarin päätös on kuitenkin jotain, mikä jätti itseni taas mietteisiin ”Anna olla poikaseni, me olemme marssineet yhdessä liian pitkään, jotta minulla olisi vaihtoehtoja” Peilaan tätä taas omaan elämääni. Yllättävän usein joutuu tilanteeseen, jossa joutuu miettimään, että ansaitseeko joku henkilö oikeasti toisen mahdollisuuden. Joskus tämä päätös on omissa käsissä ja joskus voit vain vierestä ihmetellä. Näissä hetkissä tuleekin usein mieleen, että ”minkä helvetin takia tuo juttu jatkuu vielä”, mutta sivusta seuraajana en tiedä mitä kaikkea matkalla on tapahtunut. Ehkä hekin ovat marssineet yhdessä jo liian pitkään. Näen samaa myös jossain omissa kavereissani, niin hyvässä kuin pahassa. Matkassa on niitä, joiden kanssa on kuljettu lyhyen elämämme mittainen taival. En tiedä mikä voisi noita siteitä enää rikkoa, vaikka aika ajoin mekin olemme kohdanneet taistelukentällä. Kenen kanssa sinä olet marssinut jo liian pitkään, jotta hylkääminen ei olisi enää vaihtoehto?

Toivon tämän esseen herättäneen kiinnostusta historiaa kohtaan sekä pohtimaan omaa elämääsi taas hivenen lisää. Mielestäni on tärkeää tuntea historia, jotta voimme ymmärtää missä olemme nyt.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close