


Snäcci Stationin tuoretuotteiden hävikki haltuun
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Välipalajääkaappi, eli nykyisin Snäcci corneri on Proakatemian aulassa toimiva välipalakioski, jota pyöritän Saawa Osk:n alla. Juoma- ja herkkuvalikoimaa täydentää myös kovasti tuoteäänestyksessä menestyneet tuoreet herkut, kuten suomalaisten lempihedelmä, eksoottinen banaani sekä myös kotimaiset omenat ja sesongin sitrukset.
Monet tulevan valikoiman tuotteista säilyvät todella pitkään, jopa yli vuoden ajan. Hedelmät ovat kuitenkin nopeammin pilaantuvia sekä myös arvaamattomampia säilymisen kannalta. Joskus samalla kertaa ostetusta hedelmäerästä yksittäinen hedelmä voi pilaantua nopeammin kuin muut esimerkiksi kolhujen, lämpötilamuutosten tai muiden arvaamattomien syiden, kuten tuholaiseläinten takia.
Hävikki – mitä se on, ja kuinka sitä vähennetään
Ruokahävikki on periaatteessa kaikkea syötävää ruokaa, joka jostain syystä päätyy roskiin. Kotilieden mukaan (https://kotiliesi.fi/ruoka/ideoita-ruoanlaittoon/havikkiruoka/) suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin. Suurimmat pois heitettävät elintarvikeryhmät ovat hedelmät, vihannekset, leipä ja kahvi.
Ruokahävikkiä syntyy tuotantoprosessin kaikissa vaiheissa, mutta eniten kotitalouksien keittiöissä. Itse asiassa kolmannes kaikesta maailmanlaajuisesti tuotetusta ruoasta ei koskaan päädy kuluttajan suuhun. Ruokahävikin vähentäminen on tärkeää, sillä se säästää sekä rahaa, että ilmastoa. Hävikin vähentäminen tehokkaasti liiketoiminnassa tarvitsee suunnitelman ollakseen kestävää ja jatkuvaa.
Koitin keksiä ratkaisuja nuhjuuntuvien hedelmien varalle. Ensimmäinen ja vaivattomin vaihtoehto on alentaa hintaa esimerkiksi sisäänostohinnan tasolle, jotta tuotteista ei muodostu ainakaan kuluja. Tietysti tässä vaihtoehdossa kyseisiin hedelmiin on jo käytetty aikaa esimerkiksi hyllytyksen ja siten niistä on jo muodostunut henkilökuluja. Toiseksi vaihtoehdoksi keksin hävikkihedelmien hyödyntämisen omassa tuotannossa. Liian kypsistä banaaneista saa tehtyä esimerkiksi banaanikakkua, eli amerikkalaista banana breadia. Hävikkiomenat saa hyödynnettyä syksyisissä omenamuffinseissa. Sitrushedelmille en ole keksinyt vielä sopivaa käyttötarkoitusta, sillä monissa resepteissä hyödynnetään struksista vain kuoret, sillä sitruksien erityinen maku on kätkettynä niiden kuoren värilliseen osaan. Koska leipomminen on melko lähellä kemiaa, ei reseptiin voi välttämättä vain lisätä esimerkiksi hedelmälihaa ja odottaa loistavaa lopputulosta. Sitrukset ovat myös yleinen allergeeni.
Jääkaapin vaikutus hedelmien säilyvyyteen
Mandariinit säilyvät tyypillisesti huoneenlämmössä kolme päivää, mutta jääkaappiin asettaminen pidentää niiden käyttöikää jopa kokonaiseen viikkoon. Mandariinit siis ehdottomasti kuuluvat jääkaappiin.
Banaanit sen sijaan tummuvat nopeammin jääkaapissa, ja jääkaapilla kerrotaan olevan myös ikäviä sivuvaikutuksia banaanien makuun (https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000006628802.html). Banaanit tulisi säilyttää samoin kuten ne kasvavat emokasvissa, eli “pohja” ylöspäin, terttukanta alaspäin, ja huoneenlämmössä. Tämä vähentää kuoreen kohdistuvaa painetta, ja hidastaa tummumista. Banaanien tummumista ehkäisee myös niiden varovainen kohtelu niitä siirtäessä – pienetkin kolhut näkyy nopeasti tummina kohtina banaanissa.
Hedelmien uusi elämä
Pisimmän mahdollisen käyttöiän lisäksi hävikkiä voidaan vähentää uusiokäyttämällä ylikypsäksi päätyneitä hedelmiä vaikkapa leipomalla.
Ylikypsä banaani ei sellaisenaan näytä kovin houkuttelevalta, mutta se on juuri oikeassa elinkaarensa vaiheessa banaanikakkua eli banana breadia varten. Ylikypsässä banaanissa on enemmän banaanin makua kuin tuoreemmassa, ja siksi se on erinomainen juuri tähän tarkotukseen. Mehevään banaanikakkuun tarvitset seuraavia ainesosia:
3 kypsää banaania
3/4 dl sulatettua voita
2 dl intiaani- tai muscovadosokeria (sokerin määrää voi halutessa vähentää)
1 kananmuna
1 tl soodaa
1 tl vaniljauutetta
Lopun ohjeen löydät Soppa365 sivuilta: https://www.soppa365.fi/reseptit/hanna-jensen/leivonta/kostea-banana-bread-ilman-sahkovatkainta
Omenat ovat oma lempparini välipalahedelmistä ja leipomusbravuureihini on pitkään kuulunut omenamuffinit. Koska omenat pilkotaan muffinien kauniin taikinahunnun sekaan, pienet tai suuretkaan kosmeettiset virheet eivät syöjää haittaa. Omenamuffineihin tarvitset:
200 g voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
2 1/2 dl maitoa
Lopun ohjeen löydät Kinuskikissan leivontayhteisöstä:
https://www.kinuskikissa.fi/omenamuffinssit
Ps. Itse lisäisin syksyisin reilulla kädellä mukaan piparkakkuihin käytettäviä mausteita, eli inkivääriä, kardemummaa, neilikkaa ja pomeranssinkuorta.
Loppusanat
Snäcci Stationin hävikinvähennyssuunnitelma sisältää nyt toimintamallit tuotteiden pisimmän mahdollisen eliniän varmistamiseen sekä ylikypsiksi päässeiden hedelmien uusiokäyttöön.
Suunnitelmaa päivitetään kun käytännön kokemusta Snäcci Stationin hävikkituotteista kertyy, ja käytännössä hävikiksi päätyneen materiaalin perusteella pohditaan uusia, tehokkaampia keinoja hävikin hyödyntämiseen.