Skumppalasit tai makkaranpaisto ei korvaa työtä, joka ei toimi

Olen ymmärtänyt, että tärkeää ei ole se, mitä työajan ulkopuolella tapahtuu vaan nimenomaan se, mitä itse työssä tapahtuu.

Saako työn hoitaa tehokkaasti ja järkevästi, onko siinä mahdollista saavuttaa flowta, taklataanko työtä häiritsevät esteet?

Tuntuu, että olen ymmärtänyt sen jo pitkään, mutta nyt se vasta kolahti kunnolla ja osaan sanoittaa sitä.

En osta ajatusta siitä, että hyvinvointi työssä ja toimiva työ vaatisi työn ulkopuolisia aktiviteettejä. Uskon kuitenkin, että kun toimiva työ on saavutettu, voi kaikki oheiset tukea työtä ja tiimiä.

Teimme asioita, jotka palvelivat jo entuudestaan tyytyväisiä henkilöitä. Tyytymätön osa henkilöstöstä pysyi tyytymättömänä. Jos työntekijän arkinen työ ei toimi tai tue oppimista, hän tuskin haluaa kilistellä kuohuviinilaseja työpäivän päätteeksi.

-Aki Alhrot

Nyt on pakko kirjoittaa

Kun aloitin lukemaan Aki Ahlrotin (2017) Järkytä avoimuudella teosta en malttanut edes nousta ylös ja lähteä treeneihin, oli vain pakko lukea. Vielä en ole päässyt kirjan loppuun, mutta nyt tuntui, että on vain pakko kirjoittaa, sillä viimeksi noin viikko sitten törmäsin ilmiöön, jota olen miettinyt pitkin opintojani, eri projekteissa ja nyt valmentaessa.

Juhlat vs. työt

Olin kaksi viikko Goiniassa, Brasiliassa, jossa sain mahdollisuuden valmentaa Lapassion-hankkeen valmentajia. Lapassion on EU:n rahoittama kansainvälinen hanke, jota on toteutettu muun muassa Chilessä ja Brasiliassa. Hankkeeseen osallistuu 20-30 opiskelijaa eri puolelta maailmaa ja he työskentelevät kymmenen viikkoa tiimeissä ratkaistakseen erilaisia toimeksiantoja. Jokaisella tiimillä on myös valmentajat, ja nyt olin mukana valmentamassa näitä valmentajia.

Valmentajien kanssa pohdimme yhtenä iltapäivänä, miten hankkeen sisällä saavutetaan hyvä ilmapiiri ja fiilis eli toisin sanoen, miten taataan, että ihmiset voivat hyvin?

Osallistuin itsekin tähän aivojumppaan, jossa ensin listasimme asioita itsenäisesti ylös, sitten purimme ne parin kanssa ja sen jälkeen neljän hengen ryhmässä. Ryhmässämme nousi keskusteluun ensimmäisenä näkökulmana vapaa-aika, yhteiset juhlat ja päivälliset sekä toisena näkökulmana työn toimivuus, yleiset puitteet ja työkalut, eli itse työ. Minä ja parini olimme miettineet jälkimmäistä ja toinen pari ensimmäistä. Saimme aikaan hedelmällisen keskustelun ja pystyimme perustelemaan omia näkökulmiamme hyvin.

Jäin kuitenkin miettimään edelleen sitä, mitä riskejä voi piillä siinä, että mietimme vapaa-aikaa itse suoritettavan työn sijaan. Kun opiskelijat ja valmentajat tekevät töitä kymmenen viikkoa, niin voiko heikot työolosuhteet tai huonosti organisoidut työt korvata illanvietolla?

Tai voiko missä tahansa työssä nuo puutteet kuitata skumppalaseilla tai makkaranpaistolla?

Lapassion-hanke sai Goianiassa erittäin vahvan aloituksen, joten en kanna suurta huolta siitä, etteikö itse työhön keskityttäisi tai sen merkitystä ymmärrettäisi. Ilmiö ja mielipiteet sen ympärillä ovat kuitenkin kiinnostavia pohdittavaksi.

Itse työ <3

Kaikessa kehittämisessä, ei pelkästään työhyvinvoinnin kehittämisessä, keskitytään paradoksaalisesti kaikkeen muuhun kuin varsinaiseen työhön. Kun maailmaa tarkastellaan hallinnon silmin, tiimeissä ja tuotantolinjan ääressä tehtävä päivittäinen työ unohtuu helposti. Kampanjat ja temput eivät kytkeydy jokapäiväiseen työhön. Luottamusharjoitusten jälkeisen illanvieton päätyttyäkin tiimiä vaivaavat täsmälleen samat ongelmat kuin aiemmin, ellei ongelmien juurisyylle ole tehty mitään. (Ahlrot 2017, 20).

Ahlrot (2017, 20) jatkaa vielä, että yllättävän monen työntekijän hyvinvointi syntyy mahdollisuudesta keskittyä työhönsä ja tehdä se hyvässä porukassa ja järkevällä tavalla ilman liiallista kontrollia.

Toimiva työ on perusedellytys

Muistelen tiimimme alkutaivalta Proakatemialla, emme tunteneet toisiamme vielä hyvin ja tiimitoiminnan starttaaminen sekä työnteko takkuili, totta kai. Muistan, että jo varhain aloimme pitämään tiimi-iltoja, oli esimerkiksi makkaranpaistoa ja ulkoilua. Muistan myös, että en ymmärtänyt – mitä järkeä. Olin jo silloin sitä mieltä, että tiimiä ei rakenneta vapaa-ajan vietolla tai jotenkin pakottamalla, mutta en uskaltanut avata suutani ja perustella kantaani, koska kaikki oli niin uutta ja hämmentävää. Enkä tiedä olisinko osannut perustella ajatukseni niin hyvin kuin ne tänä päivänä ymmärrän. Nyt ymmärrän, että nuo vapaa-ajan tiimiajat palvelivat enemmän niitä henkilöitä, jotka olivat jo valmiiksi tyytyväisiä ja innoissaan, mutta ei niinkään heitä, jotka olivat epävarmoja ja hitaasti lämpiäviä, ja jotka tarvitsivat työn sujuvuutta tunteakseen olonsa hyväksi.

Tähän päivään mennessä tiimimme ja työmme on kehittynyt erittäin paljon ja vapaa-ajan aktiviteetit, yhteiset päivälliset, lounaat tai skumppalasit tukevat meidän työtämme ja hyvinvointia. Uskon, että tällä hetkellä olemme enemmän tai vähemmän kaikki niitä jo entuudestaan tyytyväisiä, jotka mielellään ottavat työn rinnalle oheisia aktiviteettejä.

Aiheeseen liittyviä piirteitä pystyn löytämään myös Academic Adventures-tapahtuman projektitiimistä. Tuntui, että alkumme oli vahva, ja olihan se. Käytimme hyväksi ja vaikuttavaksi todettua työkalua, oppimissopimusta, jotta tutustumme toisiimme, ymmärrämme toisiamme ja alamme rakentamaan luottamusta. Nappasimme kalenterista yhteistä aikaa myös tortillaillalle. Oppimissopimus palveli meitä mielestäni hyvin, samoin tortillailta, koska hauskaahan meillä oli ja olimme ihan huippu porukka. Siirtymä normaaliin työarkeen tämän projektin suhteen aiheutti meille kuitenkin harmaita hiuksia aika ajoin. Mielestäni kompastuimme juurikin siihen, että emme keskittyneet tarpeeksi perusedellytykseen eli työhön, jossa olisi taklattu esteet ja luotu otollinen ympäristö työlle ja oppimisille. Vaikka fokuksemme oli vain alussa ollut ulkopuolisissa aktiviteeteissä, se ei jostain syystä siirtynyt tarpeeksi itse työhön.

Opetus ja oivallus

Virkistysilloilla tai muilla vapaa-ajan vietoilla ei voi mielestäni korvata perusedellytystä eli toimivaa, sujuvaa työtä, jota voi tehdä järkevästi hyvällä tiimillä. Tämä on hyvä muistutus itsellekin kaikissa tulevissa projekteissa.

Ensin perusasiat eli itse työ kuntoon, sitten vasta makkaranpaistot, skumppalasit, keppijumpat, virkistysillat, risteilyt tai luottamusharjoitukset.

LÄHTEET

Ahlroth, A. 2017. Järkytä avoimuudella. Helsinki: Alma Talent.