”Harjaantumisen tai oppimisen avulla saavutettu tai luontainen (käytännön) kyky, jonkin toiminnan tai muu, tai muuta hallinta, taitaminen, osaaminen.” on suomisanakirja.fi:n määritelmä taidolle (lisäksi myös ”varsinkin yhdyssanojen jälkiosana: jonkin ammattialan periaatteet ja menetelmät.”. En tiedä mitä tällä tiedolla on tekemistä tämän esseen kanssa, mutta se on mielenkiintoista.). Kun siis sanomme jonkun oleva taitava jossain, sanamme antavat ymmärtää, että kyseinen henkilö on joko luontaisesti lahjakas, tai sitten harjaantunut ja oppimisen avulla saavuttanut kyvyn. Tämän selityksen mukaan ei luontaisella ja ansaitulla taidolla ole eroa.

Englannin kielessä on kuitenkin kaksi sanaa, jotka voidaan kääntää taidoksi. ”Skill” ja ”talent”. Sana skill heijastelee enemmän opittua, ansaittua taitoa, kun taas talent on synnynnäistä taitoa. Englannin kielinen jaottelu tekisi tämän keskustelun paljon helpommaksi: hyvin usein me ihmiset koemme jonkun syntyneen taitavaksi. ”Oi onpa hän taitava pianisti”, ”Miten lahjakas hän onkaan!” tai ”En minä ikinä olisi noin taitava piirtäjä, ei minulla ole tarpeeksi koordinaatiokykyä”.

Tutkija ja kirjailija Angela Duckworth on tutkinut tätä ilmiötä, sekä menestystä. Hänen lukuisien tutkimustensa, eri alojen menestyjien haastatteluiden ja erilaisten mittausten perusteella hän on tullut tulokseen, joka ei ehkä ole kaikille selkeä. ”Talent” tai lahjakkuus jossain asiassa ei suoraan korreloi tällä alalla menestymistä. Kun lahjakkuus ja vaivannäkö asetetaan vastakkain, voittaa vaivannäkö aina.

Sisukkuus

Duckworth kirjoittaa juuri menestyksen tutkimisesta kirjassaan Grit: the power of passion and perseverance. Sana grit voitaisiin kääntää yhdeksi suomalaisuuden perustavanlaatuisista osista: sisu. ”To have grit” tarkoittaa suomeksi ”olla sisukas”. Käsitteenä, varsinkin Duckworthin kirjassa, tämä tarkoittaa yksilön (tai yhteisön, tai yhteiskunnan) kykyä kohdata ja päihittää vastoinkäymiset, jopa menestyä niistä huolimatta.

Duckworth kokee sisukkaiden ihmisten olevan menestyviä valitsemillaan aloilla ja hänen tutkimuksensa antaa teorialle painoarvoa. Miten hän sitten määrittelee sisukkuuden? Duckworth itse käyttää asiasta helppoa laskukaavaa:

LAHJAKKUUS X VAIVANNÄKÖ = TAITAVUUS

Yksinkertaista, eikö? Luontainen lahjakkuus, jonka kehittämiseen nähdään vaivaa ja käytetään aikaa, kehittyy lopulta taitavuudeksi. Taitavuus on siis lahjakkuuden ja vaivannäön tuote. Entä sitten menestymisen kaava?

TAITAVUUS X VAIVANNÄKÖ = MENESTYMINEN

Matemaattisesti lahjakkaat henkilöt voivat näistä kahdesta yhtälöstä huomata, että vaivannäkö lasketaan kahdesti. On näille yhtälöille täysin yhden tekevää, kuinka synnynnäisesti lahjakas olet, jos olet valmis näkemään paljon vaivaa menestymisesi eteen. Toki vaivannäkö on suhteessa lahjakkuuteen. Henkilö, joka omaa täydellisen sävelkorvan joutuu näkemään musiikin alalla vähemmän vaivaa menestyäkseen, kuin joku, joka ei erota säveltä betonimyllystä.

Juuri tämä erottaa Duckworthin mukaan sisukkaat yksilöt (eli menestyjät) muista. Menestyjät ovat aina valmiita näkemään vaivaa menestyksensä eteen. Olipa heidän mielenkiintonsa tai intohimonsa kohde mikä tahansa, he ovat valmiita uhraamaan aikaa sen eteen. He ovat valmiita kärsimään kehittyäkseen omalla alallaan.

Kuvitellaan kaksi lasta, jotka pelaavat jalkapalloa. Toinen on luontaisesti lahjakas, toinen hädin tuskin juoksee kompastumatta omiin jalkoihinsa. Ensimmäisissä harjoituksissa ja peleissä luontaisesti lahjakas lapsi menestyy. Jalkapallo tulee hänelle luonnostaan ja hän kiitää pallon kanssa kuin tuuli. Toinen lapsi taas kompastelee, eikä ensimmäisessä pelissä missään vaiheessa edes koske palloon.

Kelataan ajassa eteenpäin kaksi vuotta. Molemmat lapset jatkavat jalkapallon pelaamista. Luonnostaan lahjakas lapsi on tullut joukkueen harjoituksiin ja osallistunut peleihin. Hän todennäköisesti pärjää peleissä vieläkin hyvin, vaikkei hän ehkä enää loistakkaan muita pelaajia kirkkaammin. Toinen, alun perin kömpelömpi lapsi taas on käyttänyt suurimman osan vapaa ajastaan harjoitellen. Hän on potkinut palloa, hän on käynyt ylimääräisillä lenkeillä ja opetellut jalkapallon strategioita ja taktiikoita. Hän on nyt vähintään yhtä hyvä kuin alun perin lahjakas pelaaja. Jos sama kehitys jatkuu, jättää alun perin lupaavampi pelaaja jalkapallon kokonaan ja siirtyy muiden harrastusten pariin. Lapsi, joka kompasteli kentälle, saattaa parhaassa tapauksessa jatkaa jopa ammattilaiseksi!

Mitä eroja heissä siis lopulta oli?

Mielenkiinto

Missä haluat kehittyä? Mihin liittyvät kysymykset pyörivät takaraivossasi koko ajan? Mikä kiinnostaa sinua? Jos pystyt löytämään aiheen, josta pystyt puhumaan tuntikausia (vaikka yksin), olet löytänyt aiheen, joka selvästi kiinnostaa sinua. Hyvä Oli tämä aihe mikä tahansa, on se ensimmäinen askel sisukkuudessa. Jos et koe aitoa kiinnostusta, voitko kehittyä alalla? Mikä tärkeämpää, kannattaako se? Eikö olisi viisaampaa käyttää aika kehittymiseen asiassa, joka sinua todellisuudessa kiinnostaa?

Jatkuva kehitys

Menestyjät ovat valmiita kehittämään itseään valitsemallaan alalla joka päivä. Jos haluat siis menestyä, pyri joka päivä kehittämään taitojasi. Haluatko juosta nopeammin kuin Usain Bolt? Juokse joka harjoituksissa sekunnin murrososa nopeammin kuin edellisissä harjoituksissa. Jatkuvassa, päivittäisessä kehityksessä on hyvin tärkeää, että tuloksesi ovat mitattavissa. Jos teet harjoituksen vain mututuntumalta, voitko todellisuudessa tietää kehittyneesi?

Suurempi tarkoitus

Kaikista sisukkaimmat ihmiset eivät harjoittele pelkästään itseään varten. Sisukkaimmat ihmiset kokevat heidän tavoitteidensa olevan osa suurempaa tavoitetta. Aikaisemmassa jalkapalloesimerkissä, sisukkaampi pelaaja (joka siis jatkoi kehittymistään joka päivä pysähtymättä) saattaa kokea olevansa osa joukkuetta, jonka tulos riippuu myös yksittäisen pelaajan panostuksesta. Mihin sinun menestyksesi vaikuttaa maailmassa? Minkä takia haluat kehittyä?

Kasvun ajattelutapa

Uskotko, että olet jo oppinut kaiken minkä voit oppia? Miksi? Yksi sisukkuuden merkeistä on henkisen kasvun ajattelutapa. Jo ajatus siitä, ettei voisi oppia mitään uutta kannustaa lopettamaan uuden oppimisen. Einstein uskoi, että kun lopetamme oppimisen, aloitamme kuolemisen (toki internetistä saatu lainaus, eli ei ole varmaa uskoiko Einstein näin. Periaate ja ajatus ovat kuitenkin täysin oikeassa!)