Tampere
15 Apr, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

Sisäinen puhe



Kirjoittanut: Silvia Laurila - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Unfu*k yourself
Gary John Bishop
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Gary John Bishopin kirja Unfu*k yourself – lopeta märehtiminen ja aloita elämä on ironiaa käyttäen kirjoitettu kokonaisuus siitä, kuinka sisäinen puheemme estää ja tuhoaa mahdollisuuksiamme. ”Näitä selfhelp -kirjoja taas”, ajattelin, mutta luin kuitenkin. Huomasin heti pitäväni kirjailijan tyylistä. Hän sanoo asiat suoraan ja kiertelemättä. Kiinnitin huomiota heti omaankin sisäiseen puheeseeni ja totesin syyllistyväni itsekin tuohon ei-toivottuun sisäiseen puheeseen.

 

Sisäinen puhe

Ihminen puhuu itselleen kaiken aikaa. ”Kallon suojissa” käydään jatkuvaa neuvottelua ja keskustelua itsen kanssa. Kutsuisin tuota keskustelua myös nimellä ”ajattelu”. On tieteellisesti todistettu, että 78% ihmisen ajatuksista koskee häntä itseään – erinomaisuutta tai vajavaisuutta. Uskoisin, että moni ihminen ajattelee liikaa omaa vajavaisuuttaan. Sekin on toki hyvä tiedostaa, sillä tottahan se on, eikö olekin? Ihminen, joka ei ajattele juuri ollenkaan vajavaisuuttaan, on helposti ylimielinen tai itserakas. Avainsana on kaiketi nöyryys.

Liika vajavaisuuden ajatteleminen ja kokeminen kuitenkin estää yksilön potentiaalia pääsemästä oikeuksiinsa. Mikä sitten on liikaa? Minusta liiaksi voidaan määritellä sisäinen puhe, mikä painaa ihmistä itseään alaspäin ja tuo vaikutelmaa, että muut ihmiset ovat huomattavasti häntä parempia. Näkisin asian olevan läheisesti tekemissä itsekritiikin kanssa.

 

Itsekritiikki

Uskon, että kaikki ovat joskus olleet kriittisiä itseään kohtaan. Tutkin itsekritiikkiä. Psykologi Risto Lappeteläinen sanoo Ylen haastattelussa itsekritiikillä olevan sekä positiivinen että negatiivinen puoli. Positiivinen itsekritiikki auttaa vastaanottamaan ulkopuolista palautetta ja kehittämään ihmistä eteenpäin. Sanoisin myös, että positiivinen itsekritiikki kasvattaa ihmistä henkisesti. Kuinka ottaa muita huomioon paremmin? Kuinka tehdä asioita paremmin? Lappeteläisen mukaan positiivinen itsekritiikki linkittyy todellisuuteen; sen valossa näkyvät epäkohdat ovat usein totuuden mukaisia. Juuri tässä on se hiuksenhieno ero positiivisen ja negatiivisen itsekritiikin välillä; positiivisen kritiikin rinnalla on näet armollisuus itseään kohtaan. Ihminen ymmärtää, että korjattavaa on ja usein paljonkin, mutta tiedostaa, ettei voi korjata a) kaikkea heti b) kaikkea kenties koskaan ja on siksi tyytyväinen asiaintiloihin haluten samalla kuitenkin kehittyä. Negatiiviseksi itsekritiikki muuttuu heti, kun siitä puuttuu armollisuus.

”Vaikka olisit tehnyt kaiken niin hyvin kuin pystyt, niin silti sisällä kalvaa ikävä riittämättömyys ja pakonomainen tarve tehdä enemmän ja enemmän.” (Lappeteläinen, R. Yle. 2013.)

Minusta Lappeteläinen kiteyttää artikkelissa negatiivisen itsekritiikin erittäin osuvasti. Riittämättömyys on avainsana. Ihminen kokee, ettei ole riittävä, ettei ole tehnyt tarpeeksi.

 

Miksi en kannusta itseäni samalla tavoin kuin muita?

Tätä olen pohtinut omalla kohdallanikin paljon. Toisia on niin helppo kehua ja kannustaa sen rinnalla, miten vaikeaa se on kohdistaa omaan itseensä. Mieluummin sitä luiskahtaa samaan, helppoon uomaan kuin aina ennenkin; ”osaanko riittävästi, pystynkö tähän, kykenenkö?” (Joskin, omalla kohdalla huomaan kehittyneeni; entinen ”en pysty” on muuttunut jo siihen, että ainoastaan kyseenalaistan; ”pystynkö?” enkä kiellä pystymistä automaattisesti. Tämä oli hienoa huomata! Kokeile sinäkin!)

Tähän liittyen Bishop toi kirjassaan esiin mielenkiintoisen aatteen. Kuvittelen olevani valittu projektipäälliköksi. Uskon, etten mitenkään voi ansaita johtajuusasemaa. Uskon sataprosenttisesti, etten pysty siihen. Sanon itselleni, että olen huono ja liian epäjohdonmukainen johtamaan muita. Projektin päätteeksi huomataan, että olen ollut juuri niin kehno ja epäesimerkillinen johtaja kuin aluksi ajattelin. Olen kuitenkin onnistunut täydellisesti. Miten se on mahdollista? Minäpä kerron; olen onnistunut todistamaan itselleni olleeni oikeassa. Olen tehnyt täydellisesti sen mukaan kuin uskoin pystyväni tekemään – eli vetämään vihkoon koko projektinjohdon.

Tämän aatteen kuultuani olin todella vaikuttunut. Vau. On uskomatonta huomata, kuinka usein toimimme juuri niin kuin uskomme. Tai uskottelemme, paremminkin.

Kuvittele kertomani esimerkki omalle kohdallesi, mikä teemana sitten onkaan. Vastuutehtävä, uusi työ, parisuhde, bestmanin rooli tai mikä ikinä sinulle onkaan luonteva aihealue. Kuvittele tai muistele, miten puhuit itsellesi tuota tilaisuutta ennen; uskoitko pystyväsi siihen, vai oliko sinulla kerta kaikkiaan kädetön olo ja olit varma, että homma menee ihan penkin alle? Miten se lopulta sitten meni?

Mitä olisivatkaan tulokset, jos suuntaisimme ajatuksemme myönteisemmin itseämme kohtaan? Jos tsemppaisimme ja todella uskoisimme pystyvämme asiaan kuin asiaan.

 

”En kehota sinua päästämään sisäistä voimaeläintäsi valloilleen hokemalla ”minä olen tiikeri.” Sinä et ole tiikeri, ja toisaalta… sinä et ole tiikeri.” (Bishop, G. J. 2016)

Bishopin lausahdus sai minut nauramaan. Tuohon kuitenkin sisältyy vinha perä; asiat eivät muutu hokemalla mitään. On muutettava ajatusmaailman juuret. On käännettävä kelkka kokonaan, ennemmin kuin vain peittämällä kriittisen sisäisen puheen ääni jollain muulla.

 

 

 

Lähteitä:

Minna Heikura 2013, Liiallinen kriittisyys tuhoaa ihmisen sisältäpäin. Artikkeli. Yle uutiset. 29.3.2013.

https://yle.fi/uutiset/3-6543792

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close