Olen aina salaa ihaillut ihmisiä, joilla tuntuu riittävän virtaa tehdä mitä vain ja milloin vain. Itse olen niitä ihmisiä, joilta pientenkin asioiden tekeminen vaatii välillä suuria ponnisteluja. Tiedän myös usein mitä minun pitäisi tehdä, mutta en vain siltikään saa aloitettua sitä. Suomeksi sanottuna olen siis vähän laiska. Olen miettinyt, onko kyseessä synnynnäinen ominaisuus vai voisinko itsekin kehittyä tuollaiseksi super aikaansaavaksi henkilöksi. Mikä heidät oikeastaan erottaa minusta?

Kuinka paljon ihmisen oma ajatusmaailma vaikuttaa siihen menestyykö hän vai ei? Suurin osa menestyksen saavuttaneista todennäköisesti sanoisi, että se on ratkaisevan tärkeää. Olet mitä ajattelet. Lähdin lukemaan Erik Bertrand Larssenin kirjaa Paras, ymmärtääkseni paremmin mielen vaikutuksen ihmisen suoriutumiseen ja oppiakseni ratkomaan oman ajatusmaailmani solmukohtia. Larssen on varsin uskottava henkilö puhumaan näistä asioista. Hän on entinen armeijan laskuvarjojääkäri, joka toimii nykyään henkisenä valmentaja, opastaen muun muassa olympiaurheilijoita ja yritysjohtajia kohti menestystä. Keskityn tässä kirjoituksessa sisäiseen dialogiin eli niihin ajatuksiin ja sanoihin, jotka ohjaavat ihmistä päivittäin eteenpäin.

Ihminen ajattelee koko ajan ja omia ajatuksiaan pystyy myös ohjailemaan. Ajattelemalla oikein voi vaikuttaa omiin tekemisiinsä. Tähän perustuu sisäisen dialogin voima. ”Jos opettelee hallitsemaan ajatuksiaan, oppii suuressa määrin ohjaamaan myös tunteitaan. Ja koska tunteet määräävät, mitä ihminen tekee ja mitä ei, siitä seuraa, että tunteita ohjaamalla voi ohjata myös omia tekemisiään.” (Larssen, 2014, 158). Larssen jakaa kirjassaan sisäisen dialogin kolmeen osaan:

1. Käytettyihin sanoihin
2. Itselle esitettyihin kysymyksiin
3. Voimalauseisiin, joita ihminen käyttää itsestään arkipäivän keskellä

Ensimmäinen osa on siis sanat, joita käytämme päivittäin. ”Sanavalinnat vaikuttavat osaltaan tunteisiin. Tunteet puolestaan vaikuttavat käyttäytymiseen ja se ratkaisee, tekeekö oikean vai väärän päätöksen” (Larssen, 2014, 159). Jos esimerkiksi ihminen kokee olevansa väsynyt ja hän sanoo myös ääneen olevansa väsynyt, on aivan varmaa, ettei hän siitä ainakaan ihmeen kaupalla piristy. Huomaan itsekin sortuvani tähän virheeseen usein. Kun väsyneenä vain ajattelee väsymystään ja haaveilee pääsevänsä nukkumaan, kaikki loputkin voimat menevät väsymystä vastaan taistelemiseen. Toinen hyvä esimerkki kirjassa tästä on klassinen ”mitä kuuluu?” kysymys. Yleensähän tähän kysymykseen vastaa vain rutiininomaisesti sen enempää miettimättä, että hyvää kuuluu. Mutta mitä se todellisuudessa kertoo kysyjälle tai sinulle itsellesi? Jos sen sijaan vastaisi, että kuuluu erittäin hyvää joutuisi jo itsekin miettimään mikä on niin erityisen hyvin sillä hetkellä. Kun hyviä asioita sitten keksisi omasta elämästä olisi sillä välittömästi piristävä vaikutus sen hetkiseen olotilaan.

Toinen osa sisäisestä dialogista ovat kysymykset, joita esitämme itsellemme päivittäin. Esittämällä itselleen oikeanlaisia kysymyksiä voidaan ohjata aivojen toimintaa kohti haluttua tavoitetta. Larssen esittää tästä hyvän esimerkin aamuheräämisen muodossa. Moni ihminen miettii herätyskellon soidessa voisiko mitenkään nukkua vielä hetken aikaa. Tällaisella kysymyksellä ihminen antaa itselleen jo kysyessä luvan torkuttaa vielä hetken. Sen sijaan oikea kysymys herätessä voisi olla ”mitä mukavaa tänään tapahtuu?”. Tämän kysymyksen jälkeen aivot pyrkivät löytämään siihen vastauksen ja edes pieni mukava asia tulevassa päivässä piristää olotilaa hetkessä. Kuulostaa toki helpolta sananhelinältä enkä itsekkään täysin usko asiaa ennen kuin olen sitä kunnolla testannut. Oikeiden kysymysten kysyminen itseltään vaatii harjoitusta, koska ihmisillä on usein taipumus esittää itselleen juuri päinvastaisia eli negatiivisia kysymyksiä, jotka vain vahvistavat heidän pelkojaan ja heikkouksiaan.

Kolmas osa sisäisestä dialogista ovat voimalauseet, joita käytämme arkipäivien keskellä. Voimalauseet kuvaavat millaisilla sanoilla ja ilmauksilla luonnehdimme itseämme. Niillä on tarkoitus tuoda esiin jotain ihmisen persoonasta. Larssenin mukaan ongelmallista voimalauseissa on usein se, että monet luonnehtivat niillä kielteisiä puoliaan. Sanoin ensimmäisessä kappaleessa olevani vähän laiska. Mutta olenko minä oikeasti edes laiska vai olenko antanut itselleni vain luvan olla laiska, koska sanon sen ääneen. Tiedän kyllä, että olen todella aikaansaava, kunhan vain pääsen vauhtiin, joten jatkossa lopetan kutsumasta itseäni laiskaksi ja sanon sen sijaan olevani aikaansaava. Tai jos sanon, että olen aina myöhässä en tuskin edes yritä tarpeeksi ehtiäkseni paikalle ajoissa.  Mutta jos sen sijaan alan sanoa itselleni, että valmistaudun aina hyvin, se vaikuttaisi varmasti siihen, että olisin aikaisemmin myös paikalla valmistautumassa siihen mitä ikinä onkaan edessä.

Monessa asiassa pätee vanha viisaus, että kaikki on vain asenteesta kiinni. Tähän mielestäni tiivistyy hyvin sisäisen dialogin merkitys ihmisen elämässä. Se miten päätät jonkun asian tehdä vaikuttaa jo enemmän onnistumisen mahdollisuuksiisi kuin se mitkä lähtökohtasi asian tekemiseen alun perin ovat. Uskon, että kun näitä positiivisia sanoja ja lauseita hokee itselleen päivästä ja viikosta toiseen alkaa se varmasti väkisinkin vaikuttaa omaan ajatusmaailmaan ja sitä kautta myös toimintaan. Itse aion tästä lähtien kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä ja miten ajattelen. Ajatusmaailmaani muokkaamalla voin päivittäin olla lähempänä saavuttaa parhaan version itsestäni.