Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Sinisen meren strategia apuna akatemialla



Kirjoittanut: Timo Myöhänen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

SINISET JA PUNAISET MERET

 

 

Tämän kirjaesseen pohjana toimii kirja Sinisen meren strategia. Kirja jakaa markkinat sinisiin ja punaisiin meriin, ja kertoo menestymisestä uusi markkinoita luomalla. Sinisen meren markkinoita luomalla pystymme luomaan uudenlaista ja menestyvää liiketoimintaa Valuessa ja omissa projekteissamme.

 

 

Mitä siniset meret ovat?

 

Ajatellaan että markkinat on jaettuna sinisiin ja punaisiin meriin. Punaiset meret kuvaavat jo olemassa olevia markkinoita, joilla on valmis kysyntä. Näillä voi menestyä vain kilpailemalla muiden yritysten kanssa. Yleisesti punaiset meret ajatellaan negatiiviseen sävyyn, mutta niillekin on paikkansa. Toki kilpailu voi olla raadollista, kun tarjontaa on paljon, mutta esimerkiksi Apple todistaa, että kilpailluillakin markkinoilla voi luoda menestystarinan.

 

Siniset meret kuvaavat niitä toimialoja, joita ei ole vielä olemassa. Niille olennaista on hyödyntämätön markkinatila ja kysynnän luominen. Siniset meret voivat olla jotain täysin uutta, mutta usein ne hipovat jo olemassa olevien toimialojen rajoja. Sinisen meren strategian pohja-ajatuksena on kilpailun hyödyttömyys. Menestyäkseen on lakattava kilpailemasta muiden kanssa ja luotava uusi markkina, jossa ei ole kilpailua.

 

 

Sinisten merien luominen

 

Yksi strategian keskeisistä periaatteista on ajattelu perinteisten toimialarajojen ulkopuolella. Löytääkseen sinisen meren on irtauduttava normaaleista rajoista ja etsittävä niiden ulkopuolelta. Siniselle merelle pääsemisessä on kuusi varteenotettavaa keinoa:

 

  • Usean toimialan tarkastelu
  • Toimialojen sisäisten strategisten ryhmien tarkastelu
  • Ostajaryhmien tarkastelu
  • Täydentävien tuotteiden ja palveluiden tarkastelu
  • Toiminnallisuuteen ja tunteisiin perustuvan vetoavuuden tarkastelu
  • Eri ajankohtiin ulottuva tarkastelu

 

(Chan Kim s.83-110)

 

Nämä kuusi kohtaa antavat hyvän pohjan siitä mihin ajatukset kannattaa suunnata sinisiä meriä etsiessä. Useiden toimialojen tarkastelu tarkoittaa sitä, että voi yhdistää kaksi toisistaan kaukanakin olevaa toimialaa, ja luoda näin jotain aivan uutta.

 

Toisella kohdalla tarkoitetaan sitä, että toimialan sisällä on usein monenlaisia ryhmiä ja kilpailu tapahtuu usein vain yhden ryhmän sisällä. Esimerkiksi automerkeistä osa valmistaa luksusautoja ja toiset halpoja perheautoja, eivätkä nämä juuri kilpaile keskenään. Jos onnistuu yhdistämään liikeideassaan tällaisia strategisia ryhmiä, saattaa luoda sinisen meren. Tämä on myös täysin mahdollista saavuttaa myös akatemian mittasuhteissa.

 

Yrityksen asiakkaat voivat olla ostajia, käyttäjiä tai vaikuttajia. Usein toimialalla kiinnitetään huomiota johonkin näistä ryhmistä. Sinisen meren saattaa löytää, jos kyseenalaistaa tätä perinteistä asetelmaa ja ajattelee rohkeasti laatikon ulkopuolelta.

 

Täydentävien tuotteiden tarkastelulla tarkoitetaan kokonaisratkaisuja. Täydentävä tuote voi olla täysin eri toimialalta, jos se tuottaa asiakkaalle kokonaisratkaisun, jollaista muualla ei ole tarjolla. Kirjassa käytetään esimerkkinä elokuvateatteria. Mitä asiakas voi tarvita käydäkseen elokuvissa? Lastenhoito- ja pysäköintipalvelua. Näin pystytään luomaan uudenlaisen kokonaisuuden, joka luo sinisen meren. Näiden uudenlaisten kokonaisuuksien muodostaminen voisi toimia esimerkiksi valuessa yhdistelemällä eri projektien luomaa arvoa yhteen.

 

Aika muuttaa ympäristöämme ja yritykset mukautuvat muutoksiin, koska se on välttämätöntä. Ajatteluaan voi kuitenkin muuttaa niin, ettei vain odota muutosta, vaan yrittää arvioida muutosta ja sen seurauksia. Tulevaisuuttaa ei tietenkään voi ennustaa, mutta trendejä seuraamalla sitä voi arvioida, ja löytää uusia sinisiä meriä.

 

 

Arvoinnovaatio

 

Sinisen meren strategia perustuu arvoinnovaatioon. Se tarkoittaa sitä, että kilpailijoita ei yritetä eliminoida, vaan kilpailusta tehdään merkityksetöntä. Uutta markkinatilaa pyritään avaamaan nostamalla asiakkaan ja yrityksen saamaa arvoa. (Khan Kim s. 45) Arvoinnovaation synnyttäminen akatemian liiketoiminnassa mahdollistaa yhteisön sisäisenkin kilpailun muuttumisen merkityksettömäksi.Arvo ja innovaatio ovat strategiassa yhtä tärkeitä. Jos pyrkii kasvattamaan vain arvoa, se ei riitä erottamaan yritystä muista. Pelkkä innovaatio taas on usein teknistä ja siinä olen-naista on markkinoille ensimmäisenä ehtiminen.

On siis tärkeää on pyrkiä tuottamaan suurta arvoa asiakkailla, ja pyrkiä silti minimoimaan kustannukset. Perinteisesti on ajateltu, että jos tuottaa suurta arvoa, voi pyytää korkeampaa hintaa. Sinisen meren strategia perustuu siihen, että kustannukset pysyvät pieninä, kun ei yritetä tuottaa aina jotakin parempaa versiota jo olemassa olevasta hyödykkeestä. Siinäpä meille kaikille pohdittavaa liiketoimintamme kehittämiseen.

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close