Tampere
23 Jan, Saturday
2° C

Proakatemian esseepankki

Sijoittaminenkin perustuu suunnitteluun



Kirjoittanut: Tiinu Pärssinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Sijoittaminenkin perustuu suunnitteluun

Tänä keväänä pörssissä on tapahtunut. Osakkeiden arvo on laskenut todella paljon. On ollut puhetta, että onko koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta johtuen sopivaa jakaa osinkoja. Toiset ovat hätääntyneet katsellessaan sijoituksiensa arvon alenemista ja toiset näkevät taas mahdollisuuden karhumarkkinoilla. Täytyy myöntää, että itse en ole kovin kokenut sijoittaja, mutta innostuin kun huomasin pörssissä tapahtuneen liikkeen. Laskusuhdanne ei pelota, vaan uskon, että tulevaisuudessa vielä noustaan.

Meinasinkin tehdä elämäni ensimmäisen osakekaupan sen kummempia miettimättä. Aiemmin olen keskittynyt sijoittamaan pelkästään rahastoihin, mutta nyt osakkeiden arvon laskiessa näin mahdollisuuden tehdä ensioston. Onneksi tunnukseni osakesäästötililleni jostain syystä lukkiintuivat ja uusia tunnuksia odotellessa ehdin tutustumaan aiheeseen enemmän, ennen kuin aloin hätiköiden tekemään ostopäätöksiä.

Ensimmäisenä törmäsin varmaan melko perustavanlaatuiseen asiaan, nimittäin sijoitussuunnitelmaan. Minullahan tietenkään ei ole sellaista ollut ikinä. Ainoa suunnitelma on ollut tieto siitä, että sijoitan pitkällä aikavälillä, enkä odota nopeita pikavoittoja. En edes osannut ajatella mitä sijoitussuunnitelmaan olisi pitänyt laittaan. Onneksi nyt on hyvä hetki opiskella aihetta ja tehdä sellainen.

Ensinnäkin suunnitelmaan kuuluu oma budjetti. Miltä kuukausittainen rahaliikenne näyttää tulojen ja menojen osalta? Onko jotain mahdollisia velkoja ja paljonko kuukaudessa pystyy säästämään rahaa? Kestääkö budjetti mahdollisia tappioita? (Sijoittaja.fi 2020).

Sijoitusaika määrittelee millä riskitasolla sijoituksia voidaan tehdä. Pitkän aikavälin sijoituksissa voidaan tehdä korkea riskisiä sijoituksia. Jos rahat tulisi nopealla aikavälillä nostettavissa ilman tappiota, kovinkaan suurta riskiä ei kannata ottaa. Riskinottohalukkuus on kolmas sijoitussuunnitelmassa analysoitava aihe. (Sijoittaja.fi 2020).

Neljänneksi tulee ottaa huomioon oma osaaminen sekä käytettävissä oleva aika sijoitusten hoitoon. Sijoittaja.fi sivustolla mainitaan tilanteesta, joka juuri meinasi tapahtua itselleni. Karhumarkkinoillakaan ei kannata innostua yli oman osaamisen ja tehdä sijoitussuunnitelmasta poikkeavia liikkeitä. Ne nimittäin saattavat kostautua ja aiheuttavat turhaa riskiä sijoittajalle. Ikinä ei kannata ostaa sellaista, minkä toimialan lainalaisuuksia ei ymmärrä. Ei edes vaikka kuinka halvalla saisi. (Sijoittaja.fi 2020).

Itseasiassa minulla on ollut sijoitussuunnitelma ihan tietämättäni. Tiedän suurin piirtein minkä summan kuussa voin sijoittaa, tiedän sijoitusteni olevan pitkän ajan juttuja ja tiedän riskinottokykyni. Riskinottohaluni toisinaan on kyllä kovempi kuin kyky. Sen huomasi tässäkin, kun olin sen suurempia tutustumatta aiheeseen menossa ostamaan osakkeita. Onneksi osaan hallita sitä hyvin, enkä lopulta ole tehnyt mitään huonoja liikkeitä.

Lähteet:

Sijoittaja.fi. 2020. Tee itsellesi (kirjallinen) sijoitussuunnitelma. Luettu 12.4.2020.
https://www.sijoittaja.fi/168558/sijoitussuunnitelma/

Kommentit
  • Hanna Saraketo

    Kiva teksti. Se on täällä Esseepankissa blogitekstinä, mutta täältä puuttuu linkki alustalle, jossa olet tekstin julkaissut, sekä seurantadata: kuinka moni tekstisi näki tai luki, mitä kommentteja sait? Lisääpä ne.

    28.4.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close