Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Siirtovaikutuksen huomioiminen harjoittelussa



Kirjoittanut: Iina Pirhonen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

 

Siirtovaikutus on paljon käsitelty aihe liikuntataitojen oppimisen kirjallisuudessa. Aikaisemmin taitojen oppimista on pidetty hyvin tehtävä- ja tilannespesifinä tapahtumana, on ajateltu, että jokaista taitoa edustaa keskushermostossa oma motorinen ohjelmansa, joka ei osallistu muun kuin sitä vastaavan taidon tuottamiseen. Tämä tarkoittaisi siis sitä, etteivät taidot olisi yhteyksissä keskenään. Nykypäivänä kuitenkin tiedetään, etteivät taidot ole toisistaan riippumattomia vaan ne itseasiassa ovat kiinteästi yhteyksissä toisiinsa. Todellisuudessa keskushermosto ei sisällä jokaiselle motoriselle taidolle omaa ohjelmaa, vaan se sisältää useampia ohjelmakokonaisuuksia niin sanottuja yleisiä motorisia ohjelmia, jotka vastaavat sarjoista samankaltaisia taitoja. Näiden yleisten motoristen ohjelmien olemassaolo tarkoittaa sitä, että jo aiemmin opittuja taitoja hyödynnetään siirtovaikutuksen kautta uusien taitojen oppimiseen. Mitä enemmän yleisiä motorisia ohjelmia omaamme, sitä helpompi meidän on oppia uusia taitoja.

 

Positiivinen, negatiivinen, neutraali ja bilateraali siirtovaikutus

Siirtovaikutus tarkoittaa, että aiemmin harjoiteltu tai opittu taito vaikuttaa uuden taidon oppimiseen tai olemassa olevan taidon toteuttamiseen, jossain muussa ympäristössä kuin missä sitä on opittu toteuttamaan. Siirtovaikutus voi olla positiivista, negatiivista tai neutraalia. Positiivinen siirtovaikutus viittaa siihen, että aiemmin opittu taito vaikuttaa positiivisesti uuden taidon oppimiseen eli esimerkiksi helpottaa sitä. Kun kahden taidon tai ympäristön ominaisuudet ovat tarpeeksi lähellä toisiaan, helpottaa ensimmäisenä opitun taidon hallitseminen seuraavan taidon oppimista.  Joidenkin lajien välillä vallitsee herkästi positiivinen siirtovaikutus, kuten esimerkiksi luistelu ja hiihto, tai salibandy ja jääkiekko.  Negatiivinen siirtovaikutus taas viittaa siihen, että aiemmin opittu taito voi estää tai hidastaa uuden taidon oppimista. Negatiivisesti toisiinsa vaikuttavia lajeja voisivat olla esimerkiksi tennis ja squash, joissa mailan liikesuunta on erilainen, toisessa ylhäältä alas, toisessa alhaalta ylös. Negatiivisella siirtovaikutuksella voidaan myös viitata siihen, ettei opittua taitoa pystytä suorittamaan muussa ympäristössä, kuin siinä missä se on opittu, jolloin taito ei siirry ympäristöstä toiseen. Negatiivinen siirtovaikutus syntyy silloin, kun ympäristöön liittyvät ominaispiirteet ovat taitojen välillä samanlaisia, mutta itse liikkeiden omimaispiirteet ovat erilaisia. Suurimmassa osassa tapauksia negatiivinen siirtovaikutus on vain väliaikaista ja sitä ilmenee uuden taidon opettelun alkuvaiheessa. Neutraalisiirtovaikutus taas nimensä mukaan tarkoittaa sitä, ettei aikaisemmilla kokemuksilla tai ympäristöllä ole merkitystä uuden taidon oppimisen kannalta. Jos vanhempasi ovat lapsuudessasi tehneet lajivalinnan puolestasi, voi se tulevaisuudessa vaikuttaa joko edistävästi tai ehkäisevästi siihen, miten jonkun itsevalitsemasi taidon opit.

 

Siirtovaikutusta ilmenee kehossa myös bilateraalisesti raajojen ja kehon eri puoliskojen välillä. Jos osaamme potkaista palloa oikealla jalalla, opimme sen myös helpommin vasemmalla jalalla. Yleisintä on, että siirtovaikutus suuntautuu dominoivasta raajasta ei-dominoivaan raajaan.  Mistä tämä johtuu? Kun henkilö oppii suorittamaan jonkin tehtävän toisella ylä- tai alaraajallaan ovat hänen aivonsa käyneet jo läpi taidon toteuttamiseen liittyvät kognitiiviset ongelmat ja osaavat vastata niihin toisen raajan yrittäessä samaa tehtävää. Sama motorinen ohjelma vastaa molempien puolien suorituksesta, jolloin opittua taitoa pystytään soveltamaan kehon molemmin puolin.

 

Siirtovaikutus ja harjoittelu

Miten siirtovaikutuksesta voidaan sitten ottaa kaikki positiivinen hyöty irti lajikohtaisessa harjoittelussa? Valmennusohjelmien tulisi aina perustua helpoimmasta vaikeaan menetelmään ja harjoitteet tulisi suunnitella perustaidoista spesifimpiin taitoihin. Harjoiteltavan tehtävän tulisi myös olla mahdollisimman lähellä todellista suoritusta, esimerkiksi kisa tai pelitilanne, jotta opittu taito pystytään siirtämään ympäristöstä toiseen mahdollisimman helposti. Otetaan esimerkiksi, vaikka jalkapallo, jossa harhautuksia harjoitellaan usein pareittain 10-20 metrin matkalla edestakaisin liikkuen, mutta tositilanteessa vauhtia voi olla enemmän, vastassa useampi vastustaja ja ympärillä häiriötekijänä äänekäs yleisö sekä huutava valmentaja.

 

Harjoittelukokemuksemme muokkaavat keskushermostoamme ja kehittävät sen vastaamaan ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Mitä monipuolisempia liikuntakokemuksia meillä on, sitä helpompi meidän on oppia uusia taitoja. Monipuolinen harjoittelu tuottaa keskushermostoon monia erilaisia motorisia ohjelmia ja vahvistaa niitä. Vaikka opeteltava tehtävä olisi meille täysin uusi ja ennennäkemätön, ei se välttämättä ole mahdoton, jos vai löydämme aikaisemmin opituista taidoista mallin, jota voimme hyödyntää uuden taidon oppimiseen. Tämän vuoksi lapsilla on hyvä olla useita eri liikunnallisia harrastuksia pienestä saakka. Lapsuudessa ja nuoruudessa toteutettu monipuolinen harjoittelu luo tiheä hermoverkoston, jota voidaan myöhemmin siirtovaikutuksen avulla hyödyntää kaikessa liikkumisessa aina harrasteliikunnasta huippu-urheiluun.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close