Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Shakkia ei voi pelata kimblen pelisäännöillä



Kirjoittanut: Sanni Turunen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ihmiset kokevat paljon epävarmuutta tämän päivän yhteiskunnassa. Sinun tulee olla menestynyt työelämässä, kouluttautunut, urheilla ja kaikki elämän osa-alueet olla kaikinpuolin mintissä. Sosiaalinen paine ajaa nuoret nykyajan ihmiset epäterveeseen perfektionismiin, joka näkyy nuorten mielentervespalvelun huimassa kasvussa. Varsinkin nuoret ovat kertakaikkisen hukassa suoristuspaineden ja materialistisen yhteiskunnan keskellä. Koko ajan rinnassa painaa tunne, että olet jäljessä. Sijoittamaan olisi pitänyt aloittaa jo mielellään synnytysosastolla, että olisit kerennyt kasvattaa parhaan korkoakorolle efektin. Tulisi olla kouluttautunut, ja koko ajan kouluttautua maailman muuttuessa lisää. Sosiaalinen elämä tulisi olla aktiivinen, ja ihmisiä tavataan enemminkin verkostoitumis, kun ystävöitymisen mielessä.

 

Ulkonäköpaineet, menestyspaineet työelämässä yms on niin valtavat, eikä oikeastaan näistä ole sallittua valittaa, tai varsikaan masentua. Asiathan ovat kumminkin isossa mittapuussa aika ”pieniä” verrattuna esimerkiksi sota-ajan ongelmiin. Somen vaikutus nykynuoriin on huomattava, eikä sitä välttämättä itse tiedosta. Some antaa helposti vaikutelman, että kaikilla muilla on asiat huomattavasti paremmin kuin sinulla. Joka puolelta voit nähdä kauniita ihmisiä, viimeisen päälle katettuja aterioita, täydellistä ja tapahtumarikasta arkea, mutta mikä on todellisuus? Illuusio mikä muodostuu somessa on valitettavan usein silmänlumetta. Someen näytetään vain pintapuolinen raapaisu elämästä, eikä sekään ole yleensä totta. Tuotteita ja tavaroita asetellaan tuntitolkulla kuvaan sopivaksi, jotta päästään mahdollisimman lähelle täydellisyyttä.

 

Nuorten obsessoituminen menestymiseen näkyy kaikkialla. Sointu Borg nosti Yrityspäivissä esille, että monet korkeakouluopiskelijat tuntevat olevansa täysin hukassa varsinkin lähellä valmistumistaan. On täysin normaalia tuntea olevansa hukassa. Ei ole vain yhtä oikeaa polkua mitä kulkea, vaikka välillä tuntuu, että yhteiskunnanpaineet ovat luoneet tietyn normin mihin tulisi asettua. Meidän sukupolvesta puhutaan usein laiskoina, herkkinä ja lyhytjänteisinä. Asia ei ole näin mustavalkoinen. En allekirjoita tätä vain siksi, että nuoriso pystyy vetämään omat rajansa ja ei pelkää kertoa mielipiteitään. Nuoret eivät suostu tekemään enää töitä vaan työnteon vuoksi, vaan työn tulee olla itselle mieluinen ja merkityksellinen. On rikottava normeja ja rakennettava itsensä näköinen elämä. Tämä voi johtaa siihen, että tietyissä instansseissa sinua ei mahdollisesta oteta tosissaan, mutta ainakin kuljet omaa polkuasi. On tärkeää, että pystyt rakentamaan oman näköisen elämän ja suljet korvat muiden puheilta.

 

Minusta akatemian visio uuden yrittäjyyden esikuvasta on juuri sitä mitä tämän hetken maailman tilanne vaatii. Enää in ei ole perinteinen johtala-alainen malli, niin että yksi johtaja huutaa alaisilleen työtehtävät ja sättii epäonnistumisesta. Työntekijöiden merkityksellisyyttä työelämässä nostetaan esille, työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota, sekä yritykset kilpailevat ammattitaitoisista ja valovoimaisista nuorista tarjoamalla mitä parhaimpia työsuhde-etuja, sekä työoloja. Ihanaa, että tähän suuntaan ollaan menossa. Tämän mallin oppimisesta ja omaksumisesta olen ikuisesti kiitollinen akatemialle.

 

 

LÄHTEET:

 

Yrityspäivät 2.2.2022 Sointu Borg puhe

 

Haikola, A. 2021. Somen molemmat puolet.  https://psykologilehti.fi/somen-molemmat-puolet/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close