Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Samoasta huipputiimi



Kirjoittanut: Iidaliina Manninen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Onnistu tiimityössä - Tiimin jäsenen kirja
Jari Salminen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tammikuussa hyvin nopeasti tiimijakojen jälkeen tiimissämme nousi puheenaiheeksi huipputiimi käsite. Millainen on huipputiimi, ja mitä se kenellekin tarkoittaa? Tällä hetkellä olemme tiimi, mutta miten saamme rakennettua tiimistämme huipputiimin? Huipputiimi ei synny itsestään. Huipputiimi myös kehittyy koko ajan. Tässä esseessä kirjoitan ajatuksiani huipputiimistä, ja apuna käytän Jari Salmisen Onnistu tiimityössä kirjaa.

 

”Tiimi” sanan merkitys

Vaikka työpaikalla olisi mukava työporukka, se ei tee porukasta kuitenkaan tiimiä. Porukkaa voidaan sanoa tiimiksi vasta, kun sillä on yhteinen päämäärä, jonka saavuttamiseksi tehdään töitä yhdessä. Tiimissä ymmärretään yhteistyön merkitys ja otetaan yhdessä vastuu tiimin tekemisistä. Aidossa tiimissä kaikki jäsenet ovat samalla viivalla. (Salminen 2017, 21.) Proakatemialla meillä on 19 henkilön tiimiyritys, jonka jäsenten kanssa olemme tiimi. Yksi tavoitteistamme on tulla huipputiimiksi.

 

Mikä on huipputiimi?

Yhteen hiileen puhaltaminen ja ristiriitojen ratkaiseminen ovat  huipputiimin tärkeimpiä kulmakiviä. Huipputiimillä on yhteinen päämäärä ja kaikki tiimiläiset ovat sitoutuneet tiimityöhön. Tiimin tuloksista kannetaan vastuu yhdessä ja tiimiin luotetaan, niin tiimiin kuin tiimiläisiin yksilöinä. Huipputiimin jäsenet ovat keskenään erilaisia, ja erilaisia kokemustaustoja arvostetaan ja niitä osataan hyödyntää tiimityössä. Huipputiimin jäsenet kannustavat toisiaan ja tarvittaessa tarjotaan myös apua toisille. Todellinen huipputiimi näkyy myös ulospäin. Kuinka mukavaa onkaan kuulla asiakkaalta kommentti, kuinka näkee, että teillä on hyvä porukka. Positiivinen työilmapiiri herättää mielenkiinnon lisäksi ihailua. (Salminen 2017, 35-37.)

 

Huipputiimi muodostuu erilaisista ihmisistä ja erilaiset kokemustaustat ovat tiimin rikkaus (Salminen 2017, 68). Proakatemialla meidät jaetaan tiimeihin tiimiroolitestien avulla, ja samaan tiimiin laitetaan keskenään erilaisia ihmisiä. Tiimiroolien perusteella tiimillämme on kaikki edellytykset tulla huipputiimiksi. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, vaan tiimissä osataan jakaa töitä osaamisen mukaan. Samalla voidaan oppia muilta.  Yksi tiimimme vahvuuksista onkin, että jokaisella on todella erilainen kokemustausta. On kuitenkin tärkeää, että tiimissä annetaan mahdollisuus oppia omista mielenkiinnon kohteista, vaikka jotain ei ennestään osaisikaan. Meistä jokainen on tullut tänne oppimaan, myös se on tärkeää muistaa. Parasta tiimityössä on, että ympärillä on aina ihmisiä tukena (Salminen 2017, 70). Tiimimme on jaettu muutamiin minitiimeihin ihmisten mielenkiinnon perusteella, muun muassa markkinointi- ja taloustiimeihin. Näissä tiimeissä pääsemme oppimaan mielenkiinnon kohteistamme yhdessä ja joku on aina tukena, kun tehdään jotain uutta. Kun osaamme jakaa työtehtäviä, työskentely tehokkuutemme pysyy järkevänä. Huipputiimissä jäsenet kohtelevat toisiaan kunnioittavasti ja tiimin jäsenet ovat keskenään samanarvoisia (Salminen 2017, 93). Toivonkin, että samanarvoisuus tullaan muistamaan tiimissämme, eikä kukaan ala jatkuvasti määräilemään ja käskyttämään muita. Turhalla määräilyllä saadaan luotua nopeasti negatiivinen ilmapiiri. On tärkeää muistaa kuunnella kaikkia tiimiläisiä.

 

”Tiimityö alkaa luottamuksen rakentamisella” (Salminen 2017, 158). Vaikka Proakatemialla luottamuksen sanotaan olevan jo valmiiksi olemassa, tiimissä tarvitsemme aivan erityistä luottamusta toisiimme. Olemme perustaneet yhteisen osuuskunnan, jonka liiketoimintaa tulemme pyörittämään seuraavat kolme vuotta. Uskallan väittää, että ellei meillä ole luottamusta, tiimimme ei tule toimimaan. Luottamus on myös hyvän vuorovaikutuksen kivijalka tiimin jäsenten välillä (Salminen 2017, 128). Muutaman kuukauden aikana olemme saaneet rakennettua tiimin luottamuksen jo jonkinlaiselle tasolle, sillä ihmiset uskaltavat näyttää tunteitaan koko ajan enemmän.

 

Huipputiimin merkitys minulle

Olen ollut osana sellaista työporukkaa, jolla ei ollut oikeastaan minkäänlaista yhteishenkeä. Työpäivät olivat henkisesti todella raskaita ja jatkuva negatiivisuus alkoi vaikuttaa hyvinvointiini myös vapaa-ajalla. Tämä olisi pahinta mitä meille voisi tiiminä käydä. Huono yhteishenki säteilisi myös työskentelyymme ja tiimimme tuloksiin. Olen kuulunut myös työporukkaan, jonka kanssa vietimme paljon vapaa-aikaa yhdessä, ja teimme jopa erilaisia reissuja yhdessä. Pystyimme jakamaan myös henkilökohtaisia asioita toisillemme. Tuon työporukan kanssa työskentely oli mutkattoman helppoa, kiireessä pidimme huolta selkeästä työnjaosta. Teimme myös useita myyntiennätyksiä yhdessä ja töissä oli aina hyvä ja mukava olla. Toivoisin, että koemme samanlaisia fiiliksiä tiimimme kanssa. Korona-ajan etäily on hidastanut tiimiytymistämme aika rankalla kädellä, kun emme pääse näkemään toisiamme livenä niin, että koko tiimi olisi paikalla. Olemme kuitenkin keksineet erilaisia keinoja tutustua toisiimme etänä tai pienemmissä porukoissa livenä. Pienin askelin siis rakentamaan huipputiimiä, onhan meillä kolme vuotta aikaa kasvaa yhdessä.

 

Lähde

Salminen, J. 2017. Onnistu tiimityössä – Tiimin jäsenen kirja. 3. uudistettu painos. Helsinki: J-Impact Oy.

Kommentoi