Tampere
26 Nov, Thursday
0° C

Proakatemian esseepankki

Saako taide olla kaupan?



Kirjoittanut: Konsta Linkola - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Saako taide olla kaupan?

Tätä jouduin pohtimaan, kun itselleni yhtä tärkeintä valokuvaa pyydettiin mainoskampanjan keulakuvaksi. Kuvaan paljon sisältöjä mainostarkoituksiin, eikä niissä sinällään ole mitään uutta. Nyt kyseessä oli kuitenkin kuva taiteellista sarjasta, josta olen pitänyt näyttelyn, myynyt tauluja taiteen ystäville ja saanut laajalti kiinnostusta sarjaa kohtaan. Avanto sarjaa kuvattiin kolmena talvena ympäri Suomea, ja siinä tarkastellaan ihmisen ja avannon kohtaamista. Koko sarja on nähtävillä portfoliossani: www.konstalinkola.com

Oli mielenkiintoista edes törmätä ajatukseen “saanko myydä tätä kuvaa heille?”. Vaikka taide on intohimoni ja arvostan taiteellista työtä ja sen voimaa valtavasti, olen kuitenkin aina ollut myös yrittäjä. Yrittäjänä katson taidetta myös elinkeinona ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. En ole fundamentalisti taiteen integriteetin suhteen, mutta jostain syystä nousin hieman varpailleni, kun pyyntö esitettiin. Käsittääkseni ajatus siitä, että taide ei saisi olla kaupan, on jo menneestä maailmasta. Mutta miettiessäni, mitä monet taiteelliset esikuvani tekisivät samassa tilanteessa, en ole enää varma onko ajatus sittenkään niin kuollut.

Muuttoisiko sinun käsitys kunnioittamastasi taiteilijasta, jos hänen työnsä esiintyisi osana mainoskampanjaa? Muuttaisiko se työn taiteellista merkitystä tai arvoa? Vastaushan riippuu tietysti kontekstista. Mikä taideteos ja miten käytettynä. Pidin sitä esimerkiksi hyvinkin tyylikkäänä, kun Sinebrychoff julkaisi Karhu Ruis IPA oluen, jota koristi Jani Tolinin maalaus.

Nautin Avanto-sarjan kuvaamisesta osittain juuri siksi, ettei se ollut kaupallista. Vaikka myyn sarjasta tauluja, en silti pidä sitä edes itselleni tärkeänä tulonlähteenä. Se oli koskemattomissa kaupallisilta vaikutteilta ja jollain tapaa pyhää.

Päädyin lopulta hyväksymään mainostoimiston ehdotuksen. Vaikka päätös oli vaikea, tuntui se oikealta.

Lopulta päätös syntyi siitä syystä, että minulle on tärkeää, että mahdollisimman moni näkee taidettani. Minulle on enemmän iloa siitä, että maailma saa katsoa taidettani, kuin että vartioisin sitä ja pitäisin sen suljettuna katseilta. Asetin itselleni ja mainostoimistolle kuitenkin ehtoja, joilla suostuin lähtemään mukaan yhteistyöhön:

  1. Ehtoni oli, että tuoteessa on jotain järkeä ja yhteys kuvaan on hyvä. Moraalisten tekojen teko yrittäjänä ei aina ole helppoa. Koska intressini kuvan käyttöä miettien eivät kuitenkaan olleet taloudelliset, oli helppo päätää, mihin kuvaa ei saa liittää. Mainostettu tuote ei pelasta maailmaa, mutta ei mielestäni myöskään tuhoa sitä.
  2. Kampanjan pitää tehdä kuvalle kunniaa. Esteetikkona en olisi suostunut antamaan kuvaa toimiston käyttöön, jos sitä ei olisi osattu käyttää. Luotan kampanjan mainostoimistoon, Villivisioon, ja olin vakuuttunut heidän esittämistään mallinnoksista.

Maailmassa on ihan tarpeeksi rumaa mainontaa. Jos sitä kerran joudutaan katsomaan, niin tehdään edes kaunista ja ajatuksia herättävää mainontaa. Jos taiteeni voi olla siinä avuksi, niin olkoot. Kampanja julkaistaan loppuvuodesta 2019, kyllä te sen sitten tunnistatte. Kovin montaa paljasta persettä ei meidän mainospalstoilla näy.

Aihetunnisteet:

Vuoden raivaaja 2019

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close