Kulunut vuosi on ollut erilainen edellisiin vuosiin verrattuna. Aloitin koulun elokuussa 2020 juuri koronan ensimmäisen aallon pyyhkäisyn jälkeen. Tapasin uudet opiskelukaverini maskit naamalla, mutta silti livenä Proakatemian tiloissa. Näytti siltä, että pian korona väistyy ja saamme hymyillä toisillemme muutenkin kuin silmillämme, vaihtaa kuulumisia normaaliin tapaan kahvihuoneessa ja käytävillä. Käydä dialogia pajoissa ilman maskeja ja opiskella yhdessä akatemian tapaan syksyn kursseja. Mutta toisin kävi, kohta kohdalta siirryttiin etätyöskentelyn maailmaan zoomin välityksellä ja kaikki muuttuikin yksin puurtamiseksi. Lopulta syksyn opinnoista kuitenkin selvittiin ja joululomalle lähdettiin. Silloin ihmeteltiin sitä, kuinka edellisen syksyn opiskelijat ja tutorit olivat kuvanneet ensimmäistä syksyä helpoksi ja kevyeksi. Uskon, että tuolloin yksikään meistä tämän vuoden pingviineistä, ei kokenut asiaa heidän kanssaan samalla tavalla.

Itselläni syksy oli vienyt mehut kropasta, urheiluharrastukseni olivat jääneet ja illatkin menivät sohvan nurkassa, seuraavia deadlineja selaillessa. Päätin käyttää osan joululomastani kirjojen kuunteluun, mieleni kirjahyllyn täyttämiseen ja niistä oppimiseen, jotta keväällä olisi materiaalia, joista esseitä voisin kirjoittaa. Ensimmäinen kirja, johon tartuin, oli Aki Hintsa: voittamisen anatomia, se tempaisi mukaansa. Kirjaa kuunnellessani, huomasin peilaavani asioita omaan elämääni ja kun kirja loppui, aloin miettiä kuinka voisin tuoda näitä oppeja takaisin omaan elämääni.

Vuosi vaihtui ja päätin aloittaa paremman elämän, aloin kiinnittää huomiota ravintooni ja pudottaa painoakin jonkin verran. Aika pian prosessiin ryhdyttyäni huomasin, kuinka hyvä ja energinen olo minulla on. Päätin myös, että niin pitkään, kuin mahdollista, piirrän kalenteriini vapaiksi lauantait ja sunnuntait. Tuolloin pyhitän aikaa itselleni, perheelleni ja koitan myös nukkua mahdollisimman paljon. Sillä levon merkitystä kirjassakin korostettiin erityisesti. Viikonloput olivat siis latautumista varten ja tuosta säännöstä pidän kiinni vieläkin, näin huhtikuun pian vaihtuessa toukokuuksi. Tästä syystä välillä joudun kiristämään tahtia ja tekemään monia paljon aikaa vieviä asioita, yhden ja saman viikon aikana.

Kysyin kerran tämän kevään aikana tiimikaveriltani, että miten selviytyä kahdesta esseestä ja henkilökohtaisen oppimissopimuksen laatimisesta viikon aikana, kaiken muun koulutyön ohella ja kalenterini huutaessa punaisella?  ”Pakko on paras motivaattori” hän vastasi. Tuo kyseinen viikko osoitti kyllä sen että, superihminen löytyi täältäkin ja pakko todella on paras keino, onko se luovin, tuskin, mutta tehokkain varmasti, kun asioita pitää saada aikaan. Jälkikäteen, jään myös miettimään heitä, jotka eivät välttämättä tätä superihmistä itsestään löydä. Kuinka paljon heillä on kuormaa kannettavana tämän lukuvuoden jälkeen? Ja mahtavatko nuo ihmiset edes palautua tulevaa syksyä ja opintojen jatkumista varten? Toivottavasti, sillä jokainen meistä on ansainnut palkinnon, erityisesti tästä keväästä ja itsensä ylittämisestä tavalla tai toisella.

Loppu syksy ja tämä kevät ovat olleet pelkästään etäopiskelua, olen perustanut yrityksen yhdessä ihmisten kanssa, jotka olen oppinut tuntemaan verkossa zoomin välityksellä. Oudoimpia ovat olleet ne hetket, jolloin olemme tavanneet ulkona, livenä. Tuolloin olen aluksi ujostellut oman tiimini jäseniä, yhtiökumppaneitani, joiden kanssa normaalisti käyn dialogia verkon välityksellä melkeinpä päivittäin. Kevään puurtaminen ja kaikkien opintopisteiden sekä vaadittujen tuntien kerääminen on tuntunut loppua kohden ahdistavalta. Vyö alkaa kiristyä deadlinien osalta, olen pysynyt kyllä tahdissa, mutta nyt maaliviivan häämöttäessä, on alkanut tuntua todella raskaalta. Tajuan, kuinka paljon enemmän olen itsestäni antanut tälle keväälle kuin mitä olisi tarvinnut, mikäli olisimme saaneet olla yhdessä paikan päällä Proakatemialla. Uskon, että normaali oloissa myös esseiden ja muiden tehtävien teko, olisi virallisen työpäivän jälkeen sujunut paljon luovemmin ja luontevammin.

Näitä asioita jälkikäteen tarkastellessani olen sitä mieltä, että opintoja suunnittelevan työryhmän olisi ollut tärkeää reagoida opiskelijoiden työmäärään sekä keventää sitä. Silloin kun tiedotettiin, että etänä opiskelut tulevat jatkumaan koko kevään ajan. Peilaan sitä itseeni ja siihen että, päivässäni tuotteliainta aikaa on kello 8-16 välillä, tuon ajan olemme pääsääntöisesti kiinni tietokoneissamme zoomin tai teamsin välityksellä. Meillä on pajoja, erilaisia palavereja, työstämme sähköposteja sekä materiaaleja projekteihin liittyen. Tämän työpäivän jälkeen tulee vuorostaan aika; jolloin pitäisi ottaa kone käteen ja alkaa tekemään muistiinpanoja, kieliopintojen tehtäviä, ennakkotehtäviä seuraaviin pajoihin tai kurssien ”lähikertoihin zoomissa” sekä kirjoittaa melkoinen määrä esseitä. Siinä tullaan kohtaan, jossa oma jaksaminen ja koneen kanssa vietetty aika alkaa tulla maksimiin. Luovuutta ja jaksamista etenkään esseisiin ei tahdo löytyä, ja mikäli siirtäisin niiden tekemisen viikonloppuun, milloin sitten palautuisin tästä ruutu ajasta ja arjen koronapyörästä? Kuten kirjassakin mainitaan lepo, hyvä vuorokausirytmi sekä ravinto ja raitis ilma, ovat erityisen tärkeitä asioita ihmisen hyvinvoinnissa ja perusta kaikelle tekemiselle.

Onneksi tämä kevät on pian lopuillaan ja voimme keskittyä kesän ajan tekemään projekteja, ilman jatkuvaa tuotantopainetta taustalla. Odotan sitä, että tutustun tiimikavereihini paremmin ja jokainen meistä saa myös viettää ansaittua lomaa sekä lautautua taas uutta syksyä varten. Ja todella toivon, että meillä ja myös seuraavaksi elokuussa Proakatemialla aloittavilla opiskelijoilla on mahdollisuus opintoihin sekä etänä että läsnä tulevasta syksystä eteenpäin. Koska uskon, että tulevaisuudessa hybridi työskentely tulee kuitenkin olemaan, se tehokkain tapa saada asioita aikaan nopealla aikataululla. Sillä sen korona on opettanut, että etäilystä voi aika ajoin olla myös etua, kun normaalisti matkoihin käytetty aika saadaan tehokkaampaan käyttöön työskentelyssä. Itse aion ainakin aluksi nauttia täydellä sydämellä lähityöskentelystä, mikäli sellainen meille vielä mahdollistetaan.

Lähde Saari, O. 2015. Aki Hintsa: Voittamisen anatomia. WSOY.

Photo by Cookie the Pom on Unsplash