Tampere
24 Jan, Sunday
0° C

Proakatemian esseepankki

Rutiinit ratkaisevat



Kirjoittanut: Mikko Mäki - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Rise and Grind
Daymond John
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

”Kyllä minä itseni tunnen.” Tietysti tunnet! Sen vuoksi oletkin aika ajoin väsynyt, et jaksa vaivautua treenaamaan, unohdat lounaan ja laiminlyöt muita juuri sinun elämällesi turhia asioita. Rytmien ja rutiinien merkitystä jokapäiväisissä elämissämme arvostetaan aivan liian vähän. Se on asia, jonka alitajuntaisesti tiedostaa jokainen. Oli rytmisi ja rutiinisi tikissä tai ei.

Olen itse palanut kertaalleen loppuun. Suomeksi sanottuna olen siis syyllistynyt idiotismiin. Palasin tuolloin nopeasti töihin jopa kovemmassa kaupantekokunnossa, kuin olin koskaan ollutkaan. Vaikka olenkin turkulainen, en ole yli-ihminen, joka selvisi burn outista ajamalla partansa, vaan turhautuneena luin tuurilla muutaman kirjan, joista löysin lääkkeitä. Yksi niistä oli Daymond Johnin Rise and Grind. Sieltä lukemalla menestyneiden ihmisten päivistä heräämisestä yöpalojen syömiseen sytytti sarjakuvamaisesti hehkulampun pääni päällä.

 

Rise and Grind auttaa lukijaansa ymmärtämään, mitä menestys vaatii myös työn ulkopuolella. Kliseisesti kerrotaan, että meillä kaikilla on samat 24 tuntia vuorokaudessa aikaa käytössä, joten se tulisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti. Kun oikeasti menestynyt ihminen kertoo, miten hänen päivänsä rakentuu ja mihin hän tuhlaa omaa 24 tuntiaan, alat miettiä omia päivittäisiä valintojasi tarkemmin. Menestyneet ihmiset eivät tee monien mielestä älyttömiä asioita, kuten heti herätessään käyttämällä aikaansa luettelemalla asioita, joista on juuri sillä hetkellä kiitollinen. Kirja auttoi minua ja lukiessasi myös sinua suoriutumaan, työskentelemään ja tehostamaan arkeasi niin työelämässä, kuin siviilissäkin.

 

Askelmerkit tehokkaaseen, menestyksekkääseen ja hyvinvoivaan elämään

Kun ihmisellä on rytmejä ja rutiineja, tuntee hän olonsa turvalliseksi. Tämä johtuu siitä, että rytmittäessäsi elämäsi ja luodessasi rutiineja jokapäiväiseen elämään, pystyt mahduttamaan viikkoosi kaiken, joka sinulle aidosti merkitsee tärkeyttä. Minulle noita asioita ovat muun muassa terveys, ystävät, perhe, parisuhde ja raha. Ihminen tuntee itseään ja osaa soveltaa asioita omaan elämäänsä. Tarvitsee vain tunnistaa asiat, jotka ovat tärkeitä. Yksi loppuun palamistani oli treenaamisen väheneminen pitkien työpäivien vuoksi. Nopeasti pystyin soveltamaan, että aamuihmisenä voin treenata aamuisin, niin työpäivän jälkeen ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa fyysisen suorituksen skippaamisesta. Ensiaskeleena siis etsin tärkeät asiat elämässäni ja rakensin itselleni ensimmäisen juuri minulle merkityksellisen rutiinin, jota noudattaa.

Kun aloin laittaa itseäni jälleen ruotuun niin fyysisesti kuin henkisestikin, olin todella innoissani uudesta rutiinistani. Sain mielettömän määrän latausta heti aamusta siitä, että tein jotain, josta tiedän olevan suuri apu jaksamisessani ja suorittamisessani. Aloin luomaan aamutreenistä koko päiväni kulmakiveä. Lisäsin twistiä harjoitukseen muokkaamalla mind settiäni niin, että mitä kovemmin treenaan, sitä enemmän teen kauppaa. Sitä seurasi aamupalan merkitys – mitä paremman aamupalan syön, sitä kovemmin treenaan ja sitä enemmän teen kauppaa. Sitä seurasi yöunet – mitä laadukkaammat yöunet, sitä paremmin jaksan aamulla panostaa aamupalaan ja niin edelleen. Entiselle jääkiekkoilijalle oli löytynyt jälleen oikeasti merkityksellinen tapa harjoitella, vaikka ura kiekon parissa oli ohi. Aamutreeni oli muuttanut alitajuntaisesti ruokavalioni terveellisemmäksi ja säännöllisemmäksi. Vireystilani unen, liikunnan ja ravinnon kautta täydelliseksi miettien omaa työnkuvaani kaupparatsuna.

Tämän jälkeen ihmisen täytyy yrittää saada itsestään kaikki irti. Nostamalla vaatimustasoa viikoittain tai jopa päivittäin, pystyt vaikuttamaan omaan tehokkuuteesi omassa 24 tunnin päivittäisessä jaksossasi. Opit tunnistamaan omia voimavarojasi rutiinien myötä. Käytän tässäkin omaa esimerkkiäni; laitoin ”pelikirjaani” kahdeksan tunnin työpäivän ja asetin ajalle tavoitteita. Tavoite ohjaa tekemistä, eikö vain? Yhdeksännellä tunnilla olikin heti alkavana ruokailu ja heti perään kahvitteluhetki rakkaan ystävän kanssa. Tällöin pystyin seuraamaan kuinka asettamani tavoitteeni toteutuvat kahdeksassa tunnissa ja lopputuloksesta riippuen muokkaamaan työpäiväni rutiineja tehokkaammiksi tai muokkaaman tavoitteitani kovemmiksi. Näin onnistuu nopeuden ja täsmällisyyden mittaaminen eli tehokkuuden maksimointi.

Rutiineihin tulee sisällyttää asioita, joita pitää itselleen tärkeinä. Yleensä ne ovat omaan hyvinvointiin, kehitykseen ja mukavuuteen liittyviä asioita. Jos idolisi syö suklaamuroja joka päivä klo 11:15, mutta sinä et pidä suklaamurojen syömistä klo 11:15 tärkeänä, älä tee niin vain siksi, että haluat luoda rutiinin. Merkityksellisiä rutiineja ei koskaan tule täysin kopioida keneltäkään muulta, vaan yrittää soveltaa omaan itseensä. Kaikki olemme kuitenkin erityisiä yksilöitä, niin mitä todennäköisemmin toisten rutiinit, tavat ja tottumukset eivät ole parasta juuri sinulle.

  1. Tunnusta itsellesi oikeasti tärkeät asiat
  2. Luo niistä asioista itsellesi merkityksellinen rutiini ja elä sen mukaan (YKSI KERRALLAAN!)
  3. Tehosta suorittamistasi mittaamalla nopeuttasi ja täsmällisyyttäsi tarkastelemalla rutiiniin sisällyttämäsi tavoitteen toteutumista

 

 

Klousaus;

Rutiinit ja rytmit siis paransi minut loppuun palamisen jälkeen. Elämänlaatu muuttui ja tiedostin asioiden todellisen arvon. Sain elämääni kaikkea enemmän. Nopeasti huomasin olevani paljon virkeämpi ja tunsin oloni terveemmäksi. Näin paljon enemmän ystäviäni ja perhettäni. Tein vähemmän työtunteja, mutta tienasin enemmän kuin koskaan. Luomieni rutiinien ansiosta olen tuntenut itseni yli-ihmiseksi, vaikka edelleenkään en sellainen ole.

Kaikki oli kiinni rutiineista. Aikaisemmat rutiinini olivat olleet vain tapoja, joihin ei yhdistänyt tavoitteita. Tämän vuoksi jäi myös mittaamatta nopeuteni ja täsmällisyyteni asioissa, sillä ajanhallintani oli perseestä.

Luokaa rutiineja ja rytmittäkää elämänne!

Add Comment
Loading...
Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close