Tampere
16 Apr, Tuesday
3° C

Proakatemian esseepankki

Rutiinit atomeiksi vol.1



Kirjoittanut: Elina Valve - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pura rutiinit atomeiksi
James Clear
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Atomi

” 1. Äärimmäisen pieni määrä ainetta: yksittäinen jakamaton osa suurempaa järjestelmää

2. Valtava energian tai voiman lähde “

Rutiini

” 1. Usein toistettu tapa tai käytäntö; automaattinen vastaus tietyntyyppiseen tilanteeseen “

Jokaisella meillä on rutiineja elämässämme, edesauttamassa arkisten toimintojen sujuvuutta. Rutiinimme on yleensä opittuja omasta lapsuudestamme ja ympäristöstämme. Rutiinit ovat niitä automatisoituneita asioita, jotka ovat juurtuneet alitajuntaamme. Ne ohjaavat toimintaamme ja valintojamme päivittäin. Esimerkiksi yksinkertainen rutiini voisi olla; valojen päälle pistäminen pimeässä huoneessa. Tälläisia yksinkertaisia rutiineja ei tule edes ajatelleeksi. Rutiinien hyödyllisyys korostuu, kun halutaan lisätä arkeen tehokkuutta ja tilaa luovuudelle. Hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty. Voittajilla ja hävijäillä voi olla sama tavoite, mikä heidät erottaa on kuitenkin se kumman strategia, eli rutiinit ja menetelmät johdattavat parempiin tuloksiin.

Joskus kohtaamme elämässä tilanteen, jossa omat rutiinit vaativat pientä hienosäätöä. Tämä voi tuntua vaikealta, sillä vanhat rutiinit ovat niin automatisoituneita ja koodattuina meihin, että niiden muuttaminen tuntuu mahdottomuudelta. Ihmisaivot ovat siinä erilaiset muiden nisäkkäiden kanssa, että meillä ihmisillä on tietoinen mieli, jonka avulla voimme tarkastella elämäämme aikajanana ja kokonaisuutena. Voimme miettiä mikä teko tuo meille pidemmän aikavälin hyötyjä. Jos emme pysähdy miettimään rutiinejamme, vievätkö ne meitä oikeaan suuntaan elämässä, toimimme vain vaistojemme varassa, jotka ovat kivikautiset. Kykyä manipuloida omaa toimintaansa kannattaa hyödyntää, sillä pääset tällä tavoin tavoitteisiisi. “Menestys on päivittäisten tapojen tuote, ei kerran elämässä tapahtuvan muodonmuutoken seuraus. Samaa voi ajatella päinvastaisesti. Yksi huono päivä, ei vaikuta dramaattisesti lopputulokseen. Tuloksesi ovat osoitus rutiineistasi. Painosi on syömistapojesi mitta. Sotkusi ovat siivoustapojesi viiveellä tuleva mitta. Saat sen mitä toistat.” (Clear 2020, luku1.)

Useimmiten epäonnistumme, koska tavoitteet rajoittavat onneamme. Ajattelemme: “kun olen päässyt tavoitteeseeni, olen onnellinen.” Rakastu mielummin prosessiin, vältyt ilmiöltä, jossa palaat takaisin vanhoihin tapoihin tavoitteen saavuttamisen jälkeen. Myös liian epärealistiset tavoitteet ovat saavuttamattomissa, mutta toisaalta myös meidän heikko minäpystyvyyden tunne.

Mietitään vaikkapa periaatetta, jossa parannat päivittäistä toimintaasi 1% jokaisella osa-alueella. 1% on atomisen pieni muutos arjessamme. Tämä kuulostaa helpolta ja toteutettavalta. Jutun juju piilee siinä, että ajan myötä 1% panostus moninkertaistuu. Yhden prosentin parannus päivittäin vuoden ajan tarkoittaa että olet vuosittain 37 kertaa parempi. Rutiinit ovat itsensä kehittämisen korkoa korolle-ilmiö. Teemme usein muutamia muutoksia, mutta koska tulokset eivät synny nopeasti, lipsumme takaisin aijempiin rutiineihin. Pitää muistaa, että maltti on valttia tässäkin asiassa.

Kuva: Clear, James

Kuva: Clear, James

Aloita identiteetistäsi

Salaisuus muutokseen löytyy identiteettimme muuttamisesta. Esimerkiksi olen omaksunut identiteettini “fitness intoilijana” ja “himo urheilijana”. Päivittäin teen tämän identiteetin mukaan valintoja, jotka edesauttavat hyvän urheilullisen kunnon ylläpitämiseen. Jos heti kättelyssä uskoo, että ei pysty johonkin. Esim. “En osaa kirjoittaa”, tai “En osaa tanssia”. Uskomme jo, ettemme edes voi harjoitella paremmiksi näissä osa-alueissa. Identiteetti muodostuu, kun ajattelemme: “Olen kirjoittaja” tai “Olen tanssija”. Toinen vaihe on silloin miettiä, mitä tälläisen taidon tai ominaisuuden omaava henkilö tekisi. Itselläni se voisi mennä jotakuinkin karkeasti näin: “Mitä fitnessurheilija tekisi tilanteessa, jossa on kahvipöydässä tarjolla pullaa?” Toimin sen mukaan, millaiseksi haluan tulla. (Mutta muistakaa pullan syöminen on siis ihan ok välillä.) “Yksi huono tai poikkeuksellinen päivä, ei vaikuta dramaattisesti lopputulokseen.” Tuloksiin pohjautuvissa rutiineissa keskitytään, mitä halutaan saavuttaa. Identiteettiin pohjautuvissa rutiineissa keskitytään siihen, keneksi halutaan tulla. “Kuvittele kaksi ihmistä, jotka kieltäytyvät savukkeesta. Kun heille tarjotaan tupakkaa, ensimmäinen sanoo: “Ei kiitos, yritän lopettaa.” Se kuulostaa järkevältä vastaukselta, mutta tämä henkilö uskoo yhä olevansa tupakoitsija, joka vain yrittää olla jotain muuta. Hän toivoo käyttäytymisensä muuttuvan, vaikka hänellä on samat uskomukset. Toinen henkilö kieltäytyy sanoen: “Ei kiitos, en tupakoi.” Kyse on pienestä muutoksesta, mutta tämä lause viestittää identiteetissä tapahtunutta muutosta.” (Clear 2020, s.48-49.) Kun ylpeys tulee osaksi tapaa, taistelet kynsin ja hampain pitääksesi rutiinistasi kiinni.

Identiteetin muutosprosessi:

  1. Päätä millainen ihminen haluat olla
  2. Todista se itsellesi pienten voittojen avulla

Keskity siihen millaiseksi ihmiseksi haluat tulla, älä lopputulokseen. On hyvä miettiä esimerkiksi; keneksi haluan tulla? Minkä puolesta haluan taistella? Mitkä ovat periaatteesi ja arvosi? Aloita siis siitä, millainen ihminen saisi nuo haluamasi asiat aikaan? Sinussa on se kaikki valta muuttaa itseesi liittyviä uskomuksia. Identiteettisi ei ole kiveen kirjoitettu.

Mikä ohjaa toimintaamme?

Sellaisella käytöksellä jolla on tyydyttävä seuraus on taipumusta toistua, kun taas sellainen, joka tuottaa epämiellyttäviä seurauksia, toistuu epätodennäköisemmin, (Clear 2020, s.56.) Rutiinien taustalla on tiede. Rutiinit muodostuvat kaikilla eliöillä yrityksen ja erehdyksen kautta. Rutiinien muodostumiseen on neljä vaihetta; 1. ärsyke, 2. tarve, 3. reaktio, 4. palkinto. Kohdatessamme näitä samoja ongelmia usein, muuttuu toimintatapamme rutiineiksi. Tätäkin ketjua voimme manipuloida ihmisinä, esimerkiksi. Voimme ehdollistaa itsemme nauttimaan jostain rutiinista. (ks.Klassinen ehdollistuminen) Esimerkki ehdollistamisesta on vaikkapa 1. ärsyke=sinun pitää edistyä opinnoistasi, 2. tarve=sinun pitää kirjoittaa essee, 3. reaktio=kirjoitat esseen, 4.palkinto= palkitset itsesi keinotekoisesti suklaalla. Näin ehdollistat itsesi nauttimaan esseiden kirjoittamisesta! Tietoinen mieli automatisoi niin paljon tehtäviä alintajunnalle, kuin mahdollista. Sillä se vähentää kongnitiivista taakkaa ja vapauttaa henkistä kapatiseettia, (Clear 2020). Kuten aijemmin totesin, antaa rutiinit tilaa paljon tärkeämmille asioille. Rutiinit eivät rajoita vapautta vaan luovat sitä. Esim. Ilman hyvää talousrutiinia joudut aina miettimään seuraavien roposten ansaitsemista. Kun taas hyvän talousrutiinin omaava voisi keskittyä, mistä saisi lisätuloja uutta projektiaan tai etelänmatkaansa varten.

 

On tiettyjä tapoja, joilla saamme muutettua rutiinejamme. Tämän osa-1 tarkoitus oli saada lukijaa pohtimaan rutiinien taustaa ja miksi toimimme tietyllä tavalla. Seuraavassa osassa pureudumme metodiin jonka avulla voimme konkreettisesti muuttaa rutiinejamme.

Lähteet:

Clear, James. 2020. Pura rutiinit atomeiksi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Wikipedia, Klassinen ehdollistuminen. 6.11.2020. Viitattu: 30.3.2022. https://fi.wikipedia.org/wiki/Klassinen_ehdollistuminen

Kommentit
  • Krista Tikkanen

    Kiinnostava essee, joka sai minua pohtimaan keinoja päästä syvemmälle “määrätietoisempaan” minääni. Siispä metodia jään odottelemaan!

    30.3.2022
  • Tuomas Santala

    Tämä oli todella hyödyllinen essee! Minulla itselläni on ollut aina jonkun verran vaikeuksia aloittaa sellaisia rutiineja, joita pitäisin hyödyllisenä. Aloittaminen ja ylläpitäminen tuntuu usein vaikealta. Voisinkin viedä käytäntöön itseni palkitsemisen aina tehtävän suoritettuani. Se voisi auttaa uusien rutiinien aloittamisessa. Olen kuullut jonkun sanovan, että ihmiset toimivat 95 prosenttia elämästään ns. ”autopilotilla”, eli tekee rutiininomaisia toimintoja sen enempää niitä miettimättä. Mitä enemmän siihen 95 prosenttiin saa lisättyä hyödyllisiä ja itseään kehittäviä rutiineja niin sitä parempi. Kiitos tästä!

    3.5.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close