Vuonna 2017 ilmestynyt teos Röyhkeys nosti ilmestyessään kohun työttömyysaiheesta ja työttömyyden syistä. Siinä kirjan kirjoittaja Ossi Nyman kertoo fiktiivisen tarinan työttömän päähenkilön arjesta. Tämä tarina kuitenkin perustuu hänen omaan elämäänsä ja siihen, ettei hän ole halunnut tehdä töitä vaan on halunnut toteuttaa unelmaansa ryhtyä kirjailijaksi. Ossi esiintyi kirjan ilmestymisen aikaan myös paljon mediassa ja nosti ihmisissä erilaisia tunteita pintaan, niin puolesta kuin vastaankin. Ajattelin jo silloin, että tämän kirjan haluan lukea, mutta onnistuin saamaan sen kirjastosta lainaksi vasta alku vuodesta. Työttömyys Suomessa on puhuttanut aina ja herättänyt aina mielipiteitä laidasta laitaan. Kun työttömyydestä keskustellaan, nousee esiin lähes aina mielipide siitä kuinka työttömät ovat laiskoja, saamattomia ja omasta tahdostaan yhteiskunnan ulkopuolelle jääviä elättejä. Olen itse ollut aina se, joka on tällaisia mielipiteitä vastaan ja se joka puolustaa työttömiä.

Olen puolustanut työttömiä sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta. Työurani aikana olen seurannut nuoria henkilöitä, jotka haluaisivat normaalin elämän ja työuran, mutta sopivaa työpaikkaa ei löydy heidän tiedoilleen ja taidoilleen. Lisäksi olen seurannut ystävänä ja tuttavana henkilöitä, jotka ovat nuorempina vielä jaksaneet yrittää ja etsiä juuri heille sopivaa työpaikkaa, mutta lukuisten kielteisten vastausten jälkeen he ovat luopuneet toivosta ja lopettaneet yrittämisen. Ymmärrän kyllä sen, että työttömyydelle on monia syitä ja jokainen henkilö on työtön eri syystä ja koko kyseisen henkilön historia vaikuttaa tilanteeseen. Työttömien joukosta löytyy siis varmasti runsaasti myös heitä, jotka ovat työttömiä omasta tahdostaan. Yhteistä kuitenkin heille kaikille on se, ettei se työttömänä ”elättinä” eläminen helppoa ole kenellekään heistä, oli sitä sitten omasta tahdosta tai tahtomattaan. Työttömille maksettavista etuuksista heille jää usein käteen kuukaudessa vain muutamia satasia, joilla on tultava toimeen.

Kirjan luettua ja Ossin haastatteluita katsellessa heräsi minullekin kuitenkin ristiriitaisia ajatuksia. Ei, en siltikään pidä työttömiä yhteiskunnan elätteinä tai yhtään huonompina ihmisinä. Tämä kaikki sai vaan minut ajattelemaan asiaa laajemmin. Ossi on uskaltautunut kirjoittamaan aiheesta kokonaisen kirjan ja tuonut aiheen esille. Hän tuo esille kuinka työttömänä vapaaehtoisesti eläminen ei ole helppoa ja eläminen on tiukkaa rahallisen tilanteen takia. Hänen pitää tulla muutamalla satasella kuussa toimeen. Hän kuitenkin pystyy käymään kalliissa konserteissa, mikä tarkoittaa vielä tiukempaa budjettia. Hän tuo esiin myös häpeän tunteen. Häpeän ja leimautumisen tunteen, jota hän tuntee jopa tilanteissa missä kukaan ei edes voi tietää hänen olevan työtön työmarkkinatuella elävä henkilö. Pienillä varoilla toimeen tuleminen sekä kokoaikainen häpeän tunne ovat todella kuluttavia ja stressaavia asioita. Sen takia voisikin miettiä minkä takia joku valitsee tällaisen elämän vapaaehtoisesti ja onko se oikein? Huonontavatko he niidenkin työttömyysstatusta, jotka eivät ole työttömiä omasta tahdostaan? Onko väärin puolustaa työttömiä kun joukossa on myös niitä, jotka eivät vain halua mennä töihin. Onko kukaan oikeasti täysin omasta halustaan työtön vai liittyykö asiaan myös muita ongelmia, joita ei vaan tuoda esille?

Ossilla suurimmaksi työttömyyden syyksi nousi unelma kirjailijan urasta. Ossi ei halunnut tehdä mitä tahansa työtä vain statuksen takia vaan halusi tulla kirjailijaksi. Unelmoida meidän pitääkin ja mennä myös niitä unelmia kohti. Ossi myös kiittää eräässä haastattelussa kaikkia siitä, että meidän yhteiskuntamme on mahdollistanut hänelle kirjailijaksi ryhtymisen. Toisessa lehtijutussa, joka ei liity Ossiin vaan yleisesti työttömyyteen, kerrotaan kuinka yrittäjät ovat tuskastuneita siihen, että heidän on mahdotonta löytää hyviä työntekijöitä ja ihmiset ovat mieluummin työttömiä ja saavat työmarkkinatukea kuin työssä josta he eivät pidä. Erään haastatellun yrittäjän mukaan ketään ei enää kiinnosta ruumiillinen työ tai niin sanotut ”hanttihommat”. Työn merkitys onkin muuttunut vuosien varrella paljon ja työtä ei enää tehdä pelkästään rahasta. Työllä halutaan olevan merkitys ja se halutaan myös johtavan johonkin. Töissä halutaan viihtyä ja työn pitää olla jopa hauskaa. Mitä olisivat ajatelleet suomalaiset vielä vähän aikaa sitten, jos silloin olisi odotettu työn olevan hauskaa. Työhön suhtautumisen muutos on tapahtunut aivan viime vuosina ja se tulee voimistumaan varmasti vielä paljon tulevina vuosina. Nähtäväksi jää lisääkö se työttömyyttä vai muuttako työnkuvaa ja työpaikkoja.

Maailma muuttuu koko ajan ja sen mukana myös palkkatyöt kuin myös ihmisten vaatimukset työltä. Myös työttömyys ja työttömyyden syyt tulevat muuttumaan muutoksen mukana. Työttömyydelle on esitetty monenlaisia eri vaihtoehtoja, mutta nähtäväksi jää, toimivatko ne.

Lähteet:

Ossi Nyman: Röyhkeys 2017

https://www.is.fi/tyoelama/art-2000005385105.html

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409323.html