


Rohkeus vie menestykseen
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Proakatemian yksi arvoista on rohkeus. Se yhdistetään usein menestyneisiin ihmisiin. He ovat uskaltaneet toteuttaa unelmiaan ja kohdata pelkonsa. He ovat kulkeneet omia polkujaan välittämättä muiden mielipiteistä. Minulle rohkeus on juuri sitä, että uskaltaa toteuttaa itseään peloista huolimatta. Pelothan ovat todellisuudessa vain ajatuksia siitä, mikä saattaa tapahtua tai mennä pieleen. Ne ovat mielen luomia illuusioita. Miksi siis antaisin niiden rajoittaa elämääni?
Rohkeutta on myös se, että uskaltaa haastaa itsensä kerta toisensa jälkeen. Ilman haasteita ei ole kehitystä, eikä ilman kehitystä koskaan saavuta menestystä. Ei ole sattumaa, että menestyksenhaluisimmat ihmiset ovat myös rohkeita. On rohkeaa aloittaa tyhjästä ja haastaa itseään kehittymään.
Rohkeudessa tärkeintä on asenne. Rohkeus ei ole synnynnäistä, vaan sitä voi harjoitella. Se on kykyä toimia epämukavuusalueella – ja jopa nauttia siitä! Se on kykyä ottaa riskejä ja hypätä tuntemattomaan. Loppujen lopuksi usko omaan itseensä ja tekemiseensä on suurin voimavara, mitä koskaan voi saavuttaa.
Suurinta rohkeutta on kuitenkin olla oma itsensä muiden mielipiteistä huolimatta. Muiden mielipiteillä ei oikeasti ole mitään merkitystä, sillä emmehän me elä muita varten, vaan itseämme. Jos antaa muiden vaikuttaa omaan tekemiseensä, ei koskaan voi olla oma itsensä. Elämä on kuitenkin melko lyhyt aika, joten mielestäni se pitäisi käyttää omien unelmien saavuttamiseen, ei muiden toiveiden toteuttamiseen.
Proakatemialla olemme mielestäni keskivertoa rohkeampia, mutta olemmehan me yrittäjiä. Se vaatii jo itsessään rohkeutta. Rohkeaa on ollut myös hakea koulutukseen, joka poikkeaa täysin perinteisestä koulumaailmasta. Meitä kannustetaan menemään rohkeasti peloista huolimatta kohti unelmiamme, sillä olemmehan me unelmien koulussa. Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa.
Blogin inspiraationa käytin Kaisa Koskisen blogitekstiä Mitä on rohkeus?
Julkaistu LinkedInissä
Kaisa Mäkinen
Rohkeus on kyllä äärimmäisen tärkeä osa yrittäjyyttä, mutta myös varsinkin elämää. Itse olen enemmän niin sanottua järki-kansaa ja rohkeiden tai päättömien päätösten tekeminen tuntuu välillä hirvittävältä. En mielelläni ota riskejä, ellen tiedä tarpeeksi hyvin, mitä siitä voi seurata. Toki tässäkin asiassa meillä on kaikilla täysin eri lähestymistavat ja näkemykset. Moni muu voi pitää esimerkiksi minun elämääni todella rohkeana ja värikkäänä – mitä se kylläkin on, mutta minulle se tuntuu enemmänkin siltä meidän Totalin ns. “mukavalta veneeltä”.
On kuitenkin rohkeaa uskaltaa unelmoida, vaikkei tietäisi tarkalleen, mitä sen toteuttaminen tuo tullessaan. Elämä on täynnä onnistumisia ja pettymyksiä ja vain ainoastaan yrittämällä tehdä niitä asioita pääsee ne tunteet kokemaan meni sitten syteen tai saveen.
Hienosti ryhdyt uusiin asioihin ja tavoittelet niitä juurikin sinun unelmiasi! 🙂
Pinja Kurki
Olet aivan oikeassa. Ei ole mitään mittaria, jolla voi mitata kuka on rohkea ja kuka ei, sillä jokaisella on ne omat näkemykset ja kokemukset, joihin omaa tekemistään pitää peilata – ei muiden tekemisiin tai mielipiteisiin, sillä loppujen lopuksi ei niillä ole mitään väliä. Eikä rohkeus kaikille ole päättömien päätösten tekemistä tai riskien ottamista, joskus se voi olla omien mielipiteiden takana seisomista tai sinun tapauksessasi päätös lähteä opiskelemaan Proakatemialle 🙂 Rohkeutta on toteuttaa niitä asioita, joita pitää itselleen tärkeinä ja merkityksellisinä ja painaa täysillä eteenpäin epäonnistumisista huolimatta. Niiltä kun ei voi välttyä (varsinkaan Totalissa 😀 ).