Tampere
20 Jan, Wednesday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Rohkeus löi pelkoa nenään



Kirjoittanut: Aleksi Suni - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tunnelukkosi
Kimmo Takanen
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Meillä puhutaan paljon pelkäämisestä ja epäonnistumisesta. Mitä nämä edes ovat? Jotta voidaan käsitellä omia tunteita ja pelätä tulevaa, niin meidän on ihan hyvä tietää mitä nämä pelot ja luulot ovat. Milloinka voi pysähtyä paikalleen ja todeta ”On ihan normaalia jännittää tässä tilanteessa” tai ”En onnistunut, mutta ei se haittaa.” Essee on enemmänkin omalle tiimilleni, siitä mitenkä koen pelon ja mitä epäonnistuminen tarkoittaa minulle.

Pystyt ihan mihin vain, jos haluat tarpeeksi. Tämän me olemme kaikki kuulleet ainakin äitimme suusta, kun hän kannustaa eteenpäin. Voikin siis sanoa, että meille on valehdeltu jo pienestä pitäen. Kaikki eivät pysty kaikkeen ja haluamisella ei ole tässä kohtaa väliä. Me kaikki omaamme piirteitä, jotka ovat juuri meille ominaisia ja me toimimme niiden mukaan. Toisaalta myös epäonnistumisen pelko voi estää meitä tekemästä tai saavuttamasta asioita, joihin meillä riittäisi rahkeet. Mistä löytyy tasapaino mihinkä yksilö pystyy ja toisaalta mihinkä hän ei pysty?

Meistä kukaan ei onnistu aina, oikeastaan me onnistumme harvoin täydellisesti. Usein lopputulos onnistumisessa on hyväksyttävä, mutta ei optimaalinen. Epäonnistuminen on arkipäiväistä ja mahdollinen seuraamus jokaisesta tekemästämme päätöksestä. Saatamme liikenteessä valita reitin, jonka luulemme olevan nopeampi, mutta siellä onkin tietyömaa. Tällöin epäonnistuimme valinnassamme. Useat meistä eivät koe tästä sen suurempia syyllisyyden tuskia, sillä emmehän me voineet tietää, että tie on poikki. Tällaisia arkipäiväisiä kiirastulia tulee jatkuvasti eteemme. Millä tavalla on kohtuullista reagoida tällaisissa tilanteissa ja vaikuttaako esimerkiksi stressin määrä tällaisissa tilanteissa siihen, kuinka paljon ne kuormittavat henkistä hyvinvointia.  Itse en edes tiedosta näitä tilanteita usein, toki väsymyksellä on omassa reagoinnissa suuri rooli. Mikäli olen stressaantunut tai väsynyt, niin saatan nostaa kierroksia ja hieman ”harmistua”.

Epäonnistuminen toisaalta saattaa myös satuttaa syvästi ja aiheuttaa pitkäaikaistakin pelkoa, etenkin jos se tapahtuu kovasta yrittämisestä ja valmistautumisesta huolimatta. Myös jos koemme nöyryytystä tai vahvaa epämukavuutta, saattaa näistä tilanteista muodostua meille esteitä tekemiselle. Toki yksilöllisesti koemme nöyryytyksen eri tavalla, ja osa meistä uppoutuu negatiivisin tunnetiloihin enemmän, kun toiset. Tässä ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Tapoja reagoida tilanteisiin on yhtä paljon, kun mitä reagoijia on.

Minulla on ehkä yksi sellainen epäonnistuminen, joka on vaikuttanut pitkäaikaisesti. Urheillessani juoksin paljon aitoja. Yksissä kisoissa kaaduin todella pahasti. En kokenut nöyryytystä tai sillä hetkellä epäonnistumisen tunnetta. Kuitenkin tuo epäonnistunut suoritus muokkasi käsitystäni lajista täysin. En enää nähnyt sitä niin yksipuolisena ja helppona, opin pelkäämään juoksemista. Koen tämän olleen todella iso harppaus urheilijana ja keskityin enemmän treenaamiseen. Tämä negatiivinen tapahtuma auttoi kehittymään lajissa.

On tervettä pelätä epäonnistumista, se mahdollistaa meidän hengissämme pysymisen. Pienestä asti me opimme itsesuojelua ja meitä opetetaan jatkuvasti yhteiskuntaamme sopivalla tavalla luottamaan itseemme ja muihin. Esimerkiksi vauvana meidän primitiivinen vaistomme sanoo meille, että luota äitiin ja se riittää. Ehkä aika-ajoin isäänkin voi turvautua. Voidaankin sanoa, että pelko saa meidät olemaan varovaisia ja näin voimme tutustua uusiin asioihin turvallisesti. Meidän ei kannata mennä mereen uimaan, jos emme osaa uida, tai meidän ei kannata syödä marjoja, joista emme tiedä mitä ne ovat. Se, että emme kuvittele itsestämme liikoja, on terveen psyykeen ja hyvän ihmistuntemuksen merkki. Oppiessamme omat heikkoutemme ja pelkomme, me pystymme aktiivisesti keskittymään niiden kehittämiseen. Toisaalta pystymme myös tällöin välttämään sellaisia tilanteita, joissa meidät on tuomittu epäonnistumaan.

Itse pelkään mielestäni epäonnistumista siinä missä muutkin. Olen kuitenkin aika helposti innostuva ihminen ja lähden tekemään asioita herkästi liian pirilasit silmillä. On vaikea pelätä epäonnistumista, jos ei ole edes ihan varma mitä tekee. Tämä varmaan kuvastaa omaa toimintaa aika paljon. Toki olen myös mielestäni kaikessa mitä teen melko hyvä. Olin pienempänä aika epävarma itsestäni ja hain paljon ihmisiltä mielipiteitä ja omia ajatuksiani tukevia näkemyksiä. Tämä kuitenkin muuttui varsin nopeasti, kun ikää tuli lisää urheilun parissa. Siellä on pakko uskoa omiin taitoihin ja tiedostaa omat kyvyt. Jos et itse usko siihen mitä teet, niin miksi kukaan mukaan uskoisi?

 

Rohkeuden puute näkyy tekemättömyytenä.

Rohkeus toimii pelon tasapainoittajana. Tilanteissa, joissa me tunnemme pelkoa, voimme lievittää tuntemusta rohkeudella. Jälleen tulemme siihen kohtaa, että tässäkin tilannetta ja tapaa määrittää yksilö. Osat ovat liikunnallisia ja voivat kokea rohkeutta helpommin tilanteissa, joissa vaaditaan fyysistä suorituskykyä. Toiset meistä ovat lahjakkaita puhumaan ja rohkeus tulee esiin helpommin sosiaalisissa tilanteissa. On siis järkevää olla rohkea oikeassa kohdassa. Ei kannata koittaa hypätä rotkon yli, jos tietää, että on fyysisesti kömpelö. Toisaalta ei myöskään kannata lähteä väittelemään matematiikasta lukiopohjalla ihmisen kanssa, jolla on siitä tohtorin tutkinto. Rohkeuden puute näkyy tekemättömyytenä.

Omasta mielestäni olen ollut aina rohkea poika. En ole koskaan (pois lukien lapsuudessa), pelännyt sanoa omia mielipiteitäni. Olen myös aina kiivennyt korkealle puuhun ja laskenut jyrkkiä mäkiä.

Ensimmäistä kertaa minun 26 vuoden aikana tunnen todella vahvasti epämukavuutta toiminnasta ja rohkeuden puute näkyy tekemättömyytenä. Akatemialla toimitaan, niin eri tavalla, kun mitä ajattelin. Melkoinen klisee, oli kuitenkin pakko kirjottaa tuo sama lause mikä on tullut melkein kaikkien tiimiläistemme suusta. Kysymykset ovat ajan kuluessa muuttuneet oletuksiksi ja epämukavuusalue on arkipäivää.

Omassa tiimissäni ajattelen ajallisesti varmaan lähemmäs 85% eri tavalla, mitä joku muu sanoo. Tämä on hyvin stressaavaa ja kuormittavaa. Se on myös varmasti yksi syy, minkä takia akatemiasta on muodostunut minulle vain koulu. Huomaankin usein tekeväni aikaa omille toimille (joita ovat esimerkiksi yksilöprojektit, akatemian ulkopuolinen osakeyhtiö tai kaverit) karsimalla koulusta, enkä koe kovin suurta tunnontuskaa.

Oma ajattelutapa varmaan poikkeaa vielä toistaiseksi turhan paljon muiden omista. Olen kuitenkin ajan kanssa oppinut hahmottamaan sen, että omakaan toiminta ei kyllä ole sitä, mitä sen kuuluisi olla. Itsensä kehittäminen on yrittäjän tärkein ominaisuus. On ihan ok, jos akatemia ei koskaan aukea minulle sen syvällisemmin, mutta kannattaahan minun oppia tästä työskentelytavasta mahdollisimman paljon. Täytyy ottaa hieman pehmeämpi lähestymistapa opiskeluun ja antaa sille mahdollisuus. Tämä tapahtuu hylkäämällä se ajatus, että ei voisi tehdä asioita, jos joku muu ei ota sitä tosissaan ja kyseenalaistamalla omaa toimintaa ja tiedostamalla se, että näen asiat usein liian joko/tai.

Tarpeeksi kehityskeskusteluja valmentajan kanssa ajaa eksyneen aksulaisen takaisin tielle. – Aleksi 2020

Kommentit
  • Tiinu Pärssinen

    Totesit alussa tämän esseen olevan enemmänkin omalle tiimille, mutta sain tästä myös näin tiimin ulkopuolisena hyviä näkökulmia. Tunnen itseni rohkeammaksi nimenomaan fyysistä suorituskykyä vaativissa asioissa. Liikkuminen on ikäänkuin turvani ja olen huomannut kaipaavani välillä pajoissa enemmän liikettä, jotta saisin enemmän rohkeutta tuoda mielipiteitäni esille. Allekirjoitan todella sen, että rohkeuden puute näkyy tekemättömyytenä.
    Omatkin oletuksen Proakatemialla opiskelusta poikkesivat todellisuudesta. En todellakaan arvannut, kuinka haastavaa on toimia tiiminä niin monen erilaisen yksilön kanssa ja yrittää löytää yhteinen suunta. Uskon, että tämä on valtavan opettavainen kokemus tulevaisuutta ajatellen. Tiimi myös onneksi kehittyy yksilöiden mukana, välillä myös huomaamatta.

    14.12.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close