Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Rock your day



Kirjoittanut: Henri Roivas - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Käsitys siitä millaisena haluamme nähdä itsemme tulevaisuudessa, on monella meistä erilainen. Jotkut meistä ajattelevat saavuttavansa vielä jotain suurta, jopa maailmaa mullistavaa, kun taas jotkut meistä tyytyvät siihen mitä ovat jo saavuttaneet. Janne Immonen on yksi näistä henkilöistä, jotka eivät suostuneet jäämään paikoilleen, vaan jatkoi taivaltaan eteenpäin kirkkaat tavoitteet mielessään. Rock your day kirjassaan Immonen kertoo, kuinka valmennat itseäsi huippusuorituksiin ja kohti unelmiasi. Korvaani särähti Immosen toteamus, jonka hän lausui esittelykappaleessa: ”You should not make your decisions based on what people are saying about you but on what you belive”.

Immonen lainaa useaan otteeseen amerikkalaisjapanilaisen liikemiehen Robert Kiyosakin toteamuksia, kuten: ”Getting rich begins with the right mindset, the right words and the right plan”.  Immonen kuvailee menestymiseen vievän tien alkavan oikeanlaisesta ajattelutavasta. Oikeanlainen ajattelutapa, on erittäin tärkeä menestymisen kannalta, koska se on pohja kaikelle toiminnalle, miten ajattelet, toimit ja oivallat. Immonen sanoo ajattelutapasi rakentuvan kolmesta osiosta, mitkä ovat: asenteesi, uskosi ja standardisi. Oikeanlaisella asenteella pystyt toimimaan oikein. Se miten uskot itseesi, heijastuu myös tekemiseesi. Omaamalla oikeanlaisen asenteen, saavutat varmasti oikeanlaisen luottamuksen itseesi, mikä lopulta johdattaa sinut oikeanlaisiin tapoihin toimia toistuvasti menestymisen eteen. Olen huomannut omassa tekemisessäni tämän kaavan toimivan. Otetaan esimerkki puhelinmyyntityöstä, jossa menestyin ennennäkemättömällä tavalla. Ennen kuin aloitin työt en ollut tehnyt myyntiä aikaisemmin. Mietin, miten pystyn suoriutumaan parhaimmalla mahdollisella tavalla? Asetin tavoitteeksi tulla Suomen parhaimmaksi myyjäksi ensimmäisen kuukauden aikana. Tavoitteen asettamisen jälkeen rakensin kaiken toimintani tukemaan tätä tavoitetta. Rakensin itselleni oikeanlaisen ajattelutavan: positiivisen, kehittyvän ja kokeilunhaluisen. Ilman oikeanlaista ajattelutapaa en olisi saavuttanut tavoitettani.

Immonen painottaa useasti kehumaan itseään ja kertoo, kuinka tärkeää on määrittää lopputulos sille mitä haluat saavuttaa. Esimerkiksi tenttiin valmistautuessa hän kehottaa päättämään minkä arvosanan haluat saada. Määrittämällä lopputuloksen pystyt rakentamaan tekemisesi tukeaksesi tavoittelemaasi tulosta. Tämän tekemisen rakentaminen alkaa jo aamulla, kun kerrot itsellesi peilin edessä ”Tämä päivä tulee olemaan loistava päivä!”.

Meillä kaikilla on erilaisia taitoja eri asioissa. Tärkeää on pystyä hyödyntämään oikeita taitoja oikeisiin asioihin ja käyttää niitä monipuolisesti. Immonen toi esille kolme erilaista ”skill settiä” niin sanottuja tarvittavia taitoja: loistava, erinomainen ja ylivoimainen skill set. Skill set tarkoittaa käytännössä sitä, kuinka suunnittelet selviytyväsi tehtävistä tai tilanteista, joissa esität jotakin. Tavoitteena on pyrkiä kohti ylivoimaista skill settiä. Nykypäivänä ei riitä, että osaat suoriutua tehtävistä vain hyvin, jos haluat menestyä. Sinun täytyy pystyä erottumaan joukosta. Oman henkilökohtaisen skill settisi taitoja pystyt harjoittamaan, kunhan muistat, että se vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Lukiessani Immosen kirjaa, aloin miettiä omaa henkilökohtaista skill settiäni. Suorittaessani tavoitteita, joita olen elämässäni asettanut, olen huomannut käyttäväni tietynlaisia taitoja enemmän suoriutuakseni näistä tavoitteista. Nämä taidot yhdessä rakentavat skill settini. Kirjoitin taidot ylös ja pyrin parantamaan niitä jatkuvasti tulevaisuudessa.

Menestyäksesi sinun tulee olla ahkera. Se on kaiken ydin. Nykypäivänä meillä on niin paljon erilaisia ärsykkeitä, jotka keskeyttävät tuottavan työntekoprosessin. Immonen ohjaakin kiinnittämään huomiota asioihin, jotka aiheuttavat sinulle keskittymisen herpaantumista, jotta voisit poistaa nuo ongelmat. Esimerkiksi Facebookissa, joku lähettää sinulle viestin, mitä teet? Voit joko lukea viestin, mikä hyvin todennäköisesti johtaa koko Facebookin läpi lukemiseen. Voit myös sulkea puhelimen työskentelyn ajaksi, jolloin pystyt keskittymään työn tekemiseen koko suunnittelemasi ajan.

”If you can dream it, you can do it. Always remember that this whole thing was started with a dream and a mouse.” – Walt Disney. Visiolla on suuri merkitys tulevaisuutesi kannalta. Se on kartta elämääsi ja se auttaa sinua saavuttamaan unelmiasi. Immonen kehottaa kysymään itseltäsi: missä haluat nähdä itsesi vuoden päästä, kolmen vuoden päästä sekä viiden tai kymmenen vuoden päästä. Mitä haluat saavuttaa tänä aikana? Minkälaisen uran haluat? Minkälaisia ihmisiä haluat lähellesi? Nämä kysymykset auttavat sinua luomaan visiosi. Mielestäni on fiksua seurata tätä kaavaa, kunhan vain osaa kyseenalaistaa tarvittaessa visionsa.

Menestyäksesi sinun tulee pystyä kontrolloimaan elämääsi, et saa antaa elämän kontrolloida sinua. Näin toimit paljon selkeämmin. Mielesi on hiljaa, jotta voit miettiä asiat läpi. Tunnet energisyyden ja voiman kasvavan sinussa. Kun pystyt kontrolloimaan mieltäsi, saat huomattavasti helpommin asiat organisoitua. Myös seurassasi olevat ihmiset tuntevat olonsa kotoisaksi, kun pystyt sanomaan suoria mielipiteitä.

Viimeisin mutta ei todellakaan vähäisin vaihe menestykseen on inspiraatio. Tunnet itsesi energiseksi ja motivoituneeksi suorittamaan tavoitteesi. Inspiraatio ohjaa sinua oikeaan suuntaan ja korjaa, kun olet menossa väärään suuntaan. Kun kuljet käsikädessä inspiraation osoittamaan suuntaan, sinusta tulee tuottava mielessäsi ja valitsemallasi tiellä. Sinusta tulee henkilö, joka pystyy johtamaan ja ohjaamaan muita. Kun inspiraatio iskee sinuun, älä odottele vaan lähde sen voimalla liikkeelle muuten se saattaa kadota. Olen huomannut liian useasti tämän ilmiön. Inspiroidun jostakin, tiedän heti mitä minun tulisi tehdä, mutta en tee sitä ja loppujen lopuksi inspiraatio katoaa. Siksi lopetankin esseeni sanoin: ”Rock your day because you deserve it!”.

 

Henri Roivas

 

 

 

 

Kommentit
  • Patrik Peltoniemi

    Itse olen tutustunut paljon Robert Kiyosakin tuotantoon joten pytyn paljon samaistumaan Immosen ajatuksiin.
    Hyvin olet tuonut esille myös omia näkökulmiasi kirjan tekstiin liittyen.
    Olisi hienoa että toisit esille omia kokemuksia enemmän omien näkemysten tukemiseksi, niin se syventäisi esseesi tekstiä lukijan näkökulmasta.

    22.10.2017
  • Amrit Patango

    Luin tämän kirjan ja vaikka hinta tuntui aluksi aika suolaiselta, oli se kyllä sen arvoista. Voimaannuttava ja inspiroiva kokonaisuus – kirjoittajalla on selkeästi hyvä mindsetti menestykseen.
    Kannattaa ottaa myös kaveirn IG seurantaan, jos jatkuva inspiraation metsästäminen on oma juttu. Jos ei, niin sitten kannattaa selata koirien ja kissojen kuvia. Kaikista ei kuitenkaan ole menestyjäksi.
    Tsempit

    5.11.2018
Post a Reply to Amrit Patango cancel reply