Jatkuva tunne siitä, ettei ole riittävän hyvä, riittävän viisas, osaava, luova. Tunne siitä, että joku ajattelee sinun olevan huonompi, pelko, häpeä, jopa syyllisyys. Pitäisi pystyä parempaan. Kuulostaako tutulta tunneskaalalta? Sama täällä. Suorittamalla se elämä joskus vielä palkitsee, ei nyt mutta myöhemmin. Lopulta saavutukset ovat yhtä tyhjän kanssa ja lähdetäänkin iloisesti kohti seuraavaa. Luin viestintätoimiston luovana johtajana työskentelevän Aurora Airaskorven kirjan Riittävän hyvä -Selviytymisopas työelämään (2020). Airaskorven kokema riittämättömyyden tunne johti hänet lopulta työuupumukseen ja kokemustensa perusteella hän kirjoitti ko. kirjan.

”Riittämättömyyttä syntyy, jos emme yllä mielikuvaan, joka meillä on itsestämme tai jonka luulemme muilla olevan meistä”

Airaskorven mukaan riittämättömyyden tunne vaivaa työelämässä erityisesti naisia. Vaativuus itseään kohtaan on ainakin itselleni hyvin tuttua; joskus tuntuu, ettei mikään määrä tunteja riitä siihen, mitä pitäisi olla ja mihin pystyä. Riittämättömyyteen liittyy usein vahva itsensä vertailu muihin, joku toinen on aina parempi tai lahjakkaampi, kuin mitä itse on tai pystyisi edes parhaimmillaan olemaan. Kirjassa puhutaan näkymättömästä vaatimustasosta, joka on jatkuvasti läsnä, ikään kuin jossain olisi olemassa jokin ”tarpeeksi valmis” tai ”riittävä”, josta ei saa millään kuitenkaan otetta. Tunteeseen riittämättömyydestä liittyy aina ulkopuolinen arvioija tai kuviteltu arvioija (Airaskorpi, 2020, 17). Eli kuvittelemme, että meitä arvioidaan ja tekemisiämme arvostellaan, vaikkei näin välttämättä (useimmiten) olisikaan.

Huijarisyndrooma eli se, että henkilö ei usko, että on osaava ja pätevä ja että on suuri huijaus, että on ylipäänsä siinä asemassa, jossa on, on olennainen osa riittämättömyyden tuntemuksia. Vahva sisäinen käsitys omasta osaamattomuudesta kulkee kirjan mukaan hyvin usein käsi kädessä riittämättömyyden kanssa. Jos pelkää jäävänsä kiinni epäpätevyydestä, päätyy helposti ylisuorittamaan. (Airaskorpi, 2020, 28). Kirjaan haastateltujen psykologien mukaan henkilö, joka on taipuvainen perfektionismiin ja itsekriittisyyteen, kokee usein myös riittämättömyyttä. Elämme hyvin suorituskeskeisessä maailmassa, jossa välillä saattaa tuntua, että ihmisarvo määritellään tehdyn ja opitun perusteella. Muiltahan siis riittää vähempikin, itse on vaan yllettävä korkeammalle, eikö? Riittämättömyys myös välittyy ympäristöön pieninä tekoina; työkaverin tekemisten korjailuna, kokouksen huonojen valmisteluiden kommentointina, työpäivän jälkeen aftereilla liian lämpimänä kuohuviininä tai työsuorituksen jälkeen sen julistamisena, mikä kaikki olisikaan voinut mennä paremmin.

”Tavallinen tai normaali ei enää riitä vaan täytyy ylittää itsensä ja erottautua muista erinomaisuudellaan”

Saavutusyhteiskunta, jossa elämme, kannustaa huomaamattamme meitä jatkuvaan suorittamiseen ja suoritusten ylettömään parantamiseen. Itsensä kehittäminen on trendikästä, vaikka kasvu ja kehitys ovat riittämättömyyden polttoaineita (Airaskorpi, 2020, 50). Sosiaalisesta mediasta on turha edes kirjoittaa; siitä ja sen luomista paineista saisi rustailtua vaikka kokonaisen kirjan. #lifeisgood, #kiitollinensiunattuonnellinen ja se siitä sitten. Millä voisikaan lähteä liikkeelle, jos haluaa eroon riittämättömyyden tuntemuksista? Kirjassa neuvotaan miettimään, mistä riittämättömyys kumpuaa, johtuuko se esimerkiksi mahdollisesta uupumuksesta ja sen mukanaan tuomasta ammatti-identiteetin heikentymisestä? Toisena tärkeänä kohtana on hyvä lopettaa itsensä vertaaminen muihin; olemme jokainen yksilöitä. Jossain on aina joku, joka on parempi – sen ei kuitenkaan tarvitse olla meidän arvoamme määrittävä tekijä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta uskon, että kun asiaan alkaa kiinnittää todella huomiota, sen saa kitkettyä pois, edes osittain. Pienin askelin. Airaskorpi neuvoo kirjassa myös opettelemaan tunnistamaan omat vahvuutensa; “Realistinen käsitys omasta osaamisestani on auttanut minua tuntemaan riittävyyttä”, Airaskorpi kertoo. Onhan se loogista, kun tunnistaa ja osaa sanoittaa oman osaamisensa rajat, on helpompi pyytää apua ja olla armollisempi itseään kohtaan. Monien meistä identiteetti syntyy suorituksista; tehdystä työstä. Entä jos näin ei olisikaan, olisiko elämä helpompaa? Siitä en tiedä, mutta se varmasti vähentäisi riittämättömyyden tuntemuksia. Elämässä olisi hyvä olla muutakin kuin se työ ja tehdyt suoritukset, kukaan ei mittaa identiteettiämme tehtyjen suoritusten perusteella, jos emme sitä itse tee. Lopeta se siis heti. Lakataan siis olemasta liian ankaria itseämme kohtaan ja lasketaan rimaa suoritusten ja elämän suhteen ylipäänsä, kokeillaan ainakin; emme ole yhtä kuin suorituksemme.

Lähteet: Aurora Airaskorpi  – Riittävän hyvä: Selviytymisopas työelämään (2020)