Pidimme jokin aika sitten pajaa kirjaesseistä. Muutaman mutkan kautta päädyimme keskustelemaan siitä millaiseksi muut akatemialaiset näkevät Revenan. Tiimikaveri kertoi, että Revenaa oli kuvailtu ylimielisenä tiiminä. Myös muiden korviin oli kantautunut, että Revenasta puhutaan vain riitelevänä ja myrskyisänä tiiminä, joka savusti jopa oman valmentajansa ulos. Tämä järkytti minua. Olin nimittäin kyseisessä pajassa selaillut pajavihkoani taaksepäin ja pysähtynyt syksyn ensimmäisten muistiinpanojen kohdalle: 24.8.2020 Millainen tiimi Revena haluaa olla? Listasta löytyi mm. täsmällinen, esimerkillinen, turvallinen ja tasa-arvoinen. Revenana haluamme olla tiimitoiminnan suunnannäyttäjiä; esimerkillisiä yhteisön jäseniä, jotka pystyvät avoimesti viestimään tiimien välillä ja muuttamaan huonoksi todettuja toimintamalleja sekä muovautuvaan tilanteen mukaan. Koin, että olimme hyvää vauhti matkalla tätä kohti, mutta tuo torstaiaamun paja sai minut miettimään uudelleen. Miten Revena haluaa näkyä yhteisössä ja mikä on yhteisön merkitys Revenalle ja minulle yksilönä.

Miten tähän päädyttiin?

Tiimiyrityksen perustamisen jälkeen loppu kevät oli toki myrskyisää ja ailahtelevaa aikaa Revenalle. Tämä on varmasti näkynyt yhteisölle esimerkiksi vähäisenä osanottona yhteisiin tapahtumiin. Koska kevät oli kaikille rankka, emme puhuneet kovinkaan kauniiseen sävyyn omasta tiimistämme ja se näkyy myös keväällä kirjotetuissa esseissä. Niissä paneudutaan pääasiassa haasteisiin ja ongelmiin. Minulle jäi pajasta mieleen Nellyn kommentti: Meistä puhutaan sitä, mitä itse puhumme itsestämme. Myönnän itsekin puhuneeni kesällä, että Revenassa ainakin osataan riidellä, pitää pitkästyttäviä pajoja ja syytellä muita. Syksyllä kouluun palatessa pyrimme aloittamaan puhtaalta pöydältä. Kevään asiat käsiteltiin ja jätettiin taakse. Revenan alkusyksyn haasteena olikin unohtaa tuo kevään negatiivinen ilmapiiri ja siirtyä eteenpäin. Aloimme luomaan uusia toimintamalleja, selkeitä arvoja ja tavoitteita tiimille. Yhteisten tavoitteiden ansioista aloimme tehdä enemmän töitä yhdessä ja tiimiytyminen lähti uudelleen käyntiin. Olemme kuitenkin unohtaneet viestiä tästä yhteisölle. Omassa rauhassa olemme oppineet toimimaan toistemme kanssa ja kasanneet palasia uusille paikoille myrskyn jäljiltä. Myyntipäivien voitto oli meille selkeä merkki siitä, että olemme tehneet oikeita asioita tiimiytymisen eteen. Hyvät yksilöit ei voita myyntipäiviä, siihen tarvitaan huipputiimiä. Ymmärrän kuitenkin nyt, että esimerkiksi voiton jatkuva hehkuttaminen tai omalla tyylillä tekeminen, voi muista tuntua ylimieliseltä, koska heillä on edelleen kuva rikkinäisestä tiimistä täynnä riiteleviä yksilöitä.

Revenan yksi arvoista on avoimuus ja haluankin nyt luoda avoimempaa ilmapiiriä myös tiimien välille. Revenassa ei ole aina ollut helppoa, mutta nyt mennään eteenpäin ja kovaa. Jokaisella tiimille tulee omat haasteensa ja haluaisin, että me voisimme olla esimerkkinä siitä, että niistä voi selvitä. Ja ihan oikeasti ne hiton yhteiset arvot ja tavoitteet, joita on jumpattu loputtomiin, on oikeasti auttanut meitä löytämään yhteisen sävelen. Koen, että olemme huomattavasti rohkeampi, tunneälykkäämpi ja avoimempi tiimi kuin syksyn alkaessa.

Miten Revena näkyy yhteisössä?

Koska perustimme tiimiyrityksen tammikuussa ja jo maaliskuun puolessa välissä siirryimme etäopiskeluun, koen, että emme saaneet sellaista yhteisöllisyyden kokemusta mitä olimme odottaneet. Toisen ja kolmannen vuoden tiimiyrittäjät tuntevat toisensa ja tekevät yhdessä projekteja. Koen, että etäopiskelun takia Revena ja Waure on jäänyt tästä hieman ulkopuolelle. Tämä kulkee hyvin käsikädessä oman kokemukseni kanssa yhteisöllisyydestä. Olen vasta kuluneen syksyn aikana huomannut konkreettisia asioita, mitä yhteisö minulle tarkoittaa. Uskon, että tällä hetkellä moni Revenassa kokee, että kuittaamme oman osamme yhteisön jäsenenä osallistumalla yhteisiin tapahtumiin sekä päällikköroolien kautta. Revenasta Annikka johtaa kv tiimiä ja Kaisa Datatiimiä. Olemme tiiminä ylpeitä näistä johtorooleista, mutta emme saisi ajatella, että nämä kaksi henkilöä ovat vastuussa meidän osastamme yhteisössä. Syksyn edetessä olen huomannut Revenalaistenkin taas lipsuneen osallistumisesta tapahtumiin ja muihin yhteisön juttuihin. Yhteisöllisyys ei ole sitä, että jokainen ’’kuittaa oman osansa’’ muiden hyväksi.

Olen miettinyt, millaisia asioita yhteisöllisyys minulle käytännössä on ja miten ne näkyvät arjessa. Mielestäni yhteisöllisyys koostuu yhteisestä tekemisestä; Tiimien ja yksilöiden yhteistyöstä, avun antamisesta ja saamisesta, muiden työn kunnioittamisesta, avoimesta kommunikaatiosta ja vuorovaikutteisesta oppimisesta. Esimerkiksi osallistun projektoreihin, koska haluan kuulla muiden kuulumisia ja kunnioita sitä työtä mikä niiden eteen on tehty. Tarjoan omaa apuani tai osaamistani tilaisuuden tullen ja osallistun yhteisön kehittämiseen, esimerkiksi mavi-tiimin ja synttäriprojektin kautta. Koen, että nämä ovat hyvin pieniä askelia yhteisöllisyyden eteen ja silti näistäkin käydään vääntöä Revenassa. Miten tuo paljon puhuttu hierarkia, yhteisö – tiimi – yksilö, saataisiin toimimaan käytännössä? Olisiko aika tehdä suuria muutoksia Proakatemian toimintamalleihin vai antaa ajan muokata yhteisöä yksilöille sopivaksi?

Inspiraatio tähän esseeseen syntyi pajavihkoni muistiinpanoista ja kirjaesseepajasta, joten palataan hetkeksi vielä sinne. Tässä esseettä esittelen muutamia ongelmia ja pyrin avaamaan Revenan tilannetta hiukan. Pohdin kuitenkin usein, onko järkevää kirjoittaa tai julkaista esseetä, jossa ei ole selkeitä kehitysideoita ongelmien ratkaisuksi. Samaa mietin usein pajoissa: Onko järkevää avata suuta, jos ei ole selkeää mielipidettä tai ratkaisua. Kuulostaako puheenvuoroni muuten turhalta valittamiselta. Toivon että tämä essee ei vaikuttaisi valittamiselta vaan enemmänkin herättäisi ajatuksia aiheen ympäriltä. Puhuimme pajassa siitä, miten esseet omalla tavallaan toimivat Revenan vuoropuheluna, joten miksei ne voisi toimia myös yhteisön vuoropuheluna. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten muut näkevät Revenan yhteisössä tai miten kokee oman roolinsa siinä.