Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Reflektointi: Kevät 2021



Kirjoittanut: Aaron Siljander - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kolmas vuoteni Proakatemialla alkoi vauhdikkaasti tammikuussa 2021. Aloitin opinnot Proakatemialla syksyllä 2018, jolloin kävimme perus tradenomiopintoja ja siirryimme kokonaan akatemialle vasta tammikuussa 2019. Opinnäyte työ on työn alla, Finen pilotti alkaa olemaan lopuillaan ja valmistuminen lähenee. Katsotaanpa, kuinka kevät on meitä kohdellut.

 

Tammikuussa palasin innoissani Finesportsin hommiin hyvin levätyn joululoman jälkeen. Evisionin asiat eivät juurikaan kiinnostaneet ja tiimi tuntui hidastavan tahtiani liian paljon. Tammi- ja helmikuu olivat kuitenkin todella rankat ja väsyin nopeasti uudestaan joululoman jälkeen.

 

Olen akatemian aikana puhunut paljon tiimiin kuulumattomuuden tunteesta, jonka takia kiinnostus Evisioniin on ollut varsin heikkoa. Nyt kevään aikana tiimin kuulumattomuuden tunne on hälventynyt asian syvemmän ymmärtämisen myötä. Kävimme Evisionin business leaderin, Outin, kanssa keskustelua erään pajan jälkeen, kun tunsin pääni hajoavan Evisionin hommiin. Juuri tuolla hetkellä ajattelin Evisionin olevan vain pahaa mieltä aiheuttava riippakivi, jolla ei ole pajojen lisäksi tarkoitusta tai merkitystä minulle. Ymmärsin oman turhautumiseni johtuvan omien odotusteni täyttymättömyydestä. Omat odotukseni tiimin suhteen oli saada tiimistä kaveriporukka, sillä en tuntenut Tampereelta ketään muuta, kuin oman vuosikertani. Outi kysyi, voisiko Evision olla kaveriporukan sijasta työporukka. Tämä kysymys herätti minut ja ymmärsin mistä oma turhautumiseni johtui. Oikeastaan heti tämän keskustelun jälkeen ajatukseni ja tunteeni tiimistä muuttuivat lähes täysin, enkä ole tämän keskustelun jälkeen potenut tiimiin kuulumattomuutta. Keskustelimme tästä samasta asiasta Evisionin valmentajan, Mikaelin, kanssa hieman myöhemmin, sillä koin todella tärkeäksi käydä asian läpi myös Mikaelin kanssa. Pyysin Mikaelilta apua tähän kiperään tilanteeseen, josta en ajatellut selviäväni yksin. Muistelen olleeni todella lähellä Evisionista poistumista ja jopa Proakatemian lopettamista tämän turhautumisen vuoksi, mutta onneksi Outi ja Mikael osasivat auttaa minua. Onneksi tajusin itsekin pyytää apua.

 

Finesportsin toiminta taas on kehittynyt todella paljon kuluneen vuoden aikana. Fine täyttää toukokuun lopuilla vuoden ja muutama päivä sen jälkeen pilottimme loppuu. Aloitimme tammikuussa uuden Fortnite-valmennuksen, johon asiakkaita tuli pikkuhiljaa lisää, osa jopa vasta valmennuksen alkamisen jälkeen. Olemme huomanneet pelaajien olevan vaikeasti tavoitettava kohderyhmä yleisestikin, mutta varsinkin Lempäälän alueella asiakkaiden hankkiminen Finesportsin kaltaiseen toimintaan on haastavaa. Keskustelimme alkuvuodesta erään vanhemman kanssa Finen tiloissa markkinoinnista ja kuinka voisimme kehittää omaa mainontaamme. Kyseinen vanhempi on tehnyt markkinointia työkseen jo useita vuosia ja hänenkin mielestään Lempäälän alueella on vaikea markkinoida toimintamme kaltaista palvelua. Finesportsin tilat ovat mielestämme liian syrjässä, jotta nuoret löytäisivät meille, jonka takia muutammekin mahdollisuuden tullessa Tampereen keskustan läheisyyteen syksyllä. Finen toiminta on siirtynyt osittain myös verkkoon, jossa olemme jo joulukuusta saakka järjestäneet Call of Dutyn Warzone-peliin turnauksia. Toukokuun lopussa järjestämme jo kuudennen Warzone-turnauksemme. Saimme alku vuodesta kilpailijan näille turnauksille, jonka huomasimme kopioineen ainakin pisteet Finesportsin turnauksista. Olimme tästä varsin otettuja, kun selkeästi toimintamme on sen verta hyvää, että muutkin haluavat tehdä sitä.

 

Markkinointimme on kehittynyt mielestäni ihan hyvällä tahdilla, varsinkin kun otimme TikTokin yhdeksi mainosalustaksi. TikTokin tavoittavuus on aivan huikea! Keräsimme Finen Warzone-videoilla yli 100 000 ilmaista näyttökertaa TikTokissa ja viimeisimmän turnauksen palautekyselyssä kävi ilmi viiden tiimin löytäneen meidät juuri tämän alustan kautta. Ehkä juuri Finen onnistumisten kautta olen saanut varmuutta ja itseluottamusta omaan tekemiseeni sekä uskoa omien taitojen kantavuuteen. Koen epäonnistumisen tunnelukon kaikonneen, enkä enää pelkää epäonnistua, vaan uskallan ja haluan ottaa vastuuta. Vastuuta en kuitenkaan Evisionissa halua ottaa, sillä en halua johtaa Evisionia tai uhrata aikaani sille tämän enempää. Huhtikuun lopulla olleessa tiimipalaverissa päätettiin seuraavan syksyn vastuu henkilöitä äänestämällä henkilöä tai henkilöitä, jotka kukakin haluaisi nähdä Evisionin vastuutehtävissä. Kummakseni sain huomata saaneeni eniten ääniä Evisionin seuraavaksi business leaderiksi. Hämmästyin toden teolla tästä äänien määrästä, kun en edes halunnut kyseiseen tehtävään. Minua on aikaisemminkin koitettu saada Evisionin business leaderiksi, mutta en ole kiinnostuksen puutteen vuoksi siihen lähtenyt. Armeijasta saamani kokemuksen ja palautteiden perusteella olen hyvä johtaja ja tiedostan sen itsekin, mutta Evision johtaminen minua ei kiinnosta ollenkaan. Mietin miksi tiimini haluaa minut johtamaan heitä. Kysyin tätä kehityskeskustellussa valmentajaltamme Mikaelilta ja hän sanoi minun olevan kaveri, johon voi samaistua, saan porukan innostumaan ja johdan tekemistä esimerkillä. Tunnistan itseni tästä ja on hieno huomata, että minuun luotetaan.

 

Opinnäytetyö on tällä hetkellä ihan hyvällä mallilla ja tavoitteena se on saada valmiiksi toukokuun 31. päivä mennessä. Teemme Evisionin Tonin kanssa yhdessä opparia, jossa tutkimme millä markkinoinnin keinoilla voimme vaikuttaa pelaajien ostokäyttäytymiseen. Aloitimme prosessin jouluna 2020, mutta tähän aikaan nähden olemme edenneet todella hitaasti. Toisaalta koko kevään olemme tehneet tutkimusta Finesportsin ja Tonin tuotteen, Webberin, mainonnalla. Nyt loppu keväästä tutkimukset on saatu tehtyä ja tulosten analysointi on alkanut. Tämä on todella mielenkiintoinen työ, jossa voimme tutkia omille yrityksillemme tärkeitä asioita ja jonka avulla voimme kehittää omaa toimintaamme. Opinnäytetyön aikana olen oppinut markkinoinnin psykologiasta todella paljon, luonut vihdoinkin todella tarkan asiakasprofiilin Finesportsin Google Analayticsistä saadun datan pohjalta, sekä huomannut kuinka tekemäni toimenpiteet markkinoinnissa ovat toimineet.

 

Henkinen kasvu on ollut varsin hurjaa myös tämän kevään aikana. Luulen, että suurin oppi henkisessä kasvussa on puhumisen tärkeyden huomaaminen sekä vaikeista asioista keskusteleminen ihan vaan asioina. Ehkä myös vastuun ottaminen on osa syy henkiseen kasvuun. Viimeisimmässä pajassa reflektoimme kulunutta kahta kuukautta, ja Kimi kuvaili minua mielestäni todella hyvin. Hän sanoi minun olevan ihminen, joka reflektoi omaa tekemistään joka toinen sekunti, mikä pitää paikkansa. Mielestäni se on hyvä asia, sillä olen nuorempana ollut hyvin ajattelematon ja mennyt tunteiden mukana pohtimatta omaa tekemistäni sen enempää. Tänä päivänä seuraan hyvin paljon omia tunteitani, ajatuksiani sekä käyttäytymistäni, miettien näiden syitä. Esimerkkinä, jos tunnistan negatiivisen tunteen, mietin, miksi tunnen niin ja mistä se voi johtua tai jos reagoin johonkin tilanteeseen tietyllä tavalla, pohdin, miksi reagoin niin.

 

Kokonaisuudessaan kevät on ollut hyvät, vaikkakin rankka. Kirjoja on tullut luettua paljon opinnäytetyötä varten ja spesifi osaamiseni on kasvanut. Proakatemian alkupuolella painin pitkään merkityksettömyyden tunteen kanssa, sillä olin mennyt armeijaan heti lukion jälkeen ja siitä suoraan kouluun. Minkäänlaista ammattitaitoa tai osaamista ei ollut. Nyt sitä osaamista on paljon ja olen mielestäni jo aika hyvä omalla alueellani. Luottamus omaan osaamiseen on hurja tunne ja vaikka teidänkin osaavani, tiedän, etten tiedä vielä tarpeeksi – olen siis ikuinen oppilas ja hyväksyn sen.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close