Tampere
07 Dec, Thursday
-7° C

Proakatemian esseepankki

Reflektio motivaatiopajan toteutuksesta



Kirjoittanut: Katja Asbill - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Useita lähteitä
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Reflektiivinen tuotos, 2ep.

 

Keväällä 2023 valmennustiimin tavoitteena oli haastaa tiimiläisiä kirjoittamaan kolmen pajan kokonaisuuksista tai yksittäisistä paja-aiheista esseitä. Tämän tavoitteen näkökulmasta yksi menestyksellisimmistä pajoista oli tammikuun loppupuolella pidetty paja aiheesta motivaatio. Aihe valikoitui pajakalenteriin tiimin havahduttua uudestaan yksilöiden motivaatiotekijöiden selvittämisen tärkeyteen edellisenä syksynä. Keskustelimme tällöin missä kukin haluaisi olla tammikuussa 2024. Tämän keskustelun pohjalta teimme ehdotuksen organisaatiorakenteeseemme muuttamiseksi, jotta liiketoimintamme tukisi aiempaa paremmin opintojamme.

Pajan suunnittelu

Suunnitellessamme Kaisan kanssa pajan toteutusta pyrimme huomioimaan tiimin tavoitteen tuoda uutta akateemista tietoa pajoihin. Koska pajan toteutuskielenä oli englanti, päätimme hyödyntää pajan ennakkotehtävissä kolmea eri noin 20 minuutin pituista TED Talk videota, joiden kautta osallistujilla oli tilaisuus lähestyä päivän aihetta eri näkökulmista.

Jaoimme tiimiläiset ryhmiin ja määrittelimme minkä videon kukin katsoisi. Jakoja pohtiessa pyrimme huomioimaan videoiden vaativuustason, pienryhmien toimivuuden ja mikä videoista voisi olla kenestäkin mielenkiintoinen. Toki kaikilla oli mahdollisuus katsoa tahtoessaan muutkin videot.

Ennakkotehtävinä hyödyntämämme videot olivat:

How to stop languishing and start finding flow

What makes us feel good about work?

How Amazon, Apple, Facebook and Google manipulate our emotions

 

Videoiden lisäksi pyysimme kaikkia valitsemaan ennakolta haluamansa mietelauseen, joka heistä sopi päivän aiheeseen ja etsimään lisätietoa motivaatiosta. Olimme yhteisesti keskustelleet tiedonhaun ja tiedon arvioinnin tärkeydestä. Tämän lisäksi olimme jo pidemmän aikaa puhuneet muistiinpanojen tekemisen tärkeydestä, joten ajattelimme muistiinpanojen kirjaamisen luontevaksi osaksi pajaan valmistautumista. Ajattelimme myös, että olisi hauska kannustaa muistiinpanojen tekemiseen antamalla muutamalle muistiinpanonsa erityisen hyvin tehneelle tiimiläiselle makea yllätys.

Pajan rakenne

Pajan rakenne luotiin PowerPoint pohjalle. Sen avulla jäsensimme pajan kulun neljään osaan. Suunnittelimme tarkoituksella tauot eri pituisiksi ja annoimme osan ohjeistuksesta seuraavaan osioon ennakoivasti ennen taukoa.

Eri ennakkotehtävistä hyödynsimme mietelauseita pajan check-in osuudessa. Ne kirvoittivat hyvin vapaamuotoista keskustelua, jonka parissa tiimi olisi todennäköisesti viihtynyt pidempäänkin. Tiedonhakujen pohjalta keskustelua ei meinannut kehkeytyä niinkään.

Hyödynsimme ennakkotehtävää varten tehtyä ryhmäjakoa pajan aikana pienryhmätyöskentelyyn. Kunkin pienryhmän tehtävänä oli hyödyntää katsomaansa videota ja pajaa ennen tekemiään tiedonhakuja lähtökohtana tiedon visualisointiin. Tiedon visualisoinnin ja pienryhmäkeskustelun oli määrä edesauttaa ymmärryksen syventämistä. Oletuksena oli, että dialogiin olisi helpompi osallistua ensin pienemmässä porukassa ennen koko tiimin yhteistä dialogia.

Keskusteltuaan ensin siitä mikä tiimiläisiä motivoi yksilöinä ja tiimin jäseninä ja visualisoituaan ajatuksensa pienryhmät palasivat yhteiseen rinkiin. Haastoimme tiimiä edelleen nimeämällä kustakin pienryhmästä henkilöt, joiden tehtävänä oli esittää visualisoidut tuotokset. Halusimme tällä tavoin varmistaa myös hiljaisempien ja mahdollisesti esiintymistä karttelevien yksilöiden tilaisuuden harjoitella esiintymistä turvallisessa tilassa. Esiintymisessä harjaantuneet ja tilaisuuksiin herkemmin tarttuvat yksilöt kuitenkin saavat tilaisuuksia jatkossakin.

Kunkin pienryhmän edustajien esitettyä tuotoksensa ja vastattua muiden esittämiin kysymyksiin pidimme pajan kolmannen tauon, jonka jälkeen reflektoimme yhteisesti oppimaamme ensin aihe tasolla. Tämän jälkeen kävimme lävitse Motorolan. Motorolan kysymyksinä hyödynsimme kysymyksiä: kuinka osallistuin, mitä vien käytäntöön, missä onnistuimme ja kuinka voimme parantaa.

Reflektio

Saamamme palaute muodostuu pitkälti reflektion aikana esiin tulleista asioista. En pyrkinytkään kirjoittamaan kaikkea ylös vaan keskityin erityisesti positiivisiksi koettuihin asioihin. Tiimi koki pienryhmätyöskentelyn ja tiedon visualisoinnin hyviksi valinnoiksi. Saimme positiivista palautetta mukavasta ilmapiiristä, selvästä rakenteesta ja hyvistä tauoista. Yksi tiimin havainnoista oli se, kuinka englannin kielen käyttö hillitsi dialogia ohjaten meitä pohtimaan tarkemmin kuinka ilmaisemme asioita. Osa myös koki ennakkotehtävän edesauttaneen yleistä ymmärrystä.

Ennakkotehtäviä oli selvästi liikaa. Pajaan valmistauduttiin hyvin eri tavoin. Siinä missä osa katsoi videonsa kirjoittaen muutaman tärkeimmän asian ylös, valitsi aiheeseen sopivan mietelauseen ja kirjoitti lisää muistiinpanoja silmäiltyään tiedonhakunsa tuottamia materiaaleja, osa kirjoitti muistiinpanoja huomattavasti pidempään ja osa tuskaili jopa mietelauseen valinnan kanssa. Suurin osa osallistujista teki vain osan ennakkotehtävistä, osa ei valmistautunut mitenkään, osa puolestaan teki kaiken pyydetyn. Vaikka mietelauseiden oli ajateltu olevan kevyempi lisä aiheeseen, paljastui se tehtävänantona merkityksellisemmäksi kuin osasimme ennakkoon ajatella. Pelkät videot olisivat riittäneet ajankäytön kannalta useimmille.

Emme rajanneet aihetta tarkkaan. Tavoitteenamme ei ollut luennoida aiheesta vaan halusimme saada niin sanotusti kaikkien aivot käyttöön tiedonhausta lähtien, vaikka ohjasimmekin ajattelua tehtävänantojen ja pajanrakenteen kautta. Ajattelimme, että kaikkien olisi mahdollista hakea tietoa lisää myöhemmin, mikäli he kiinnostuisivat aiheesta siinä määrin. Iloksemme paja innoitti Arton kirjoittamaan esseen Motivaationa parempi elämänlaatu (Ala-Seppälä 2023) ja Hellun esseen Motivation (Tahlo 2023).

Kipinässä pienryhmätyöskentely on koettu hyvin toimivaksi. Sen kautta liikumme luonnollisesti enemmän vaihtaessamme tilasta toiseen. Se mahdollistaa henkilökohtaisen mielenkiinnon huomioimisen vahvemmin pajatilanteessa. Keskustelut etenevät pääsääntöisesti tasapainoisemmin pienryhmätilanteessa hiljaisempienkin tuodessa mielipiteensä ja panoksensa paremmin esille. Aina pienryhmät eivät kuitenkaan ole optimaalinen tapa oppia, joten on hyvä, että lähestymme eri pajoja eri tavoin. Siinä missä välillä on hyvä tehdä enemmän töitä pajaan valmistautumiseksi ennakkotehtävien muodossa, välillä toimivampi tapa on kartoittaa lähtötilanne pajassa ja edetä siellä yhteisestä ymmärryksestä käsin eteenpäin. Vaikka kuinka pyrimme saamaan vierailijoita pajoihimme se ei aina ole mahdollista, eikä läheskään aina välttämätöntä. Olemme kaikki kykeneväisiä etsimään tietoa. Monesti tiimeissä on myös jo lähtökohtaisesti enemmän osaamista, kuin moni tajuaakaan. Siksi onkin tärkeää, että tuomme osaamisemme esille tavalla, joka edesauttaa muiden oppimista ja kannustamme muita toimimaan samoin oppiaksemme heiltä lisää.

 

Lähteet:

Ala-Seppälä, A. 2023. Motivaationa parempi elämänlaatu. Proakatemian esseepankki. Viitattu 26.1.2023. https://esseepankki.proakatemia.fi/motivaationa-parempi-elamanlaatu/

Ariely, D. 2012. What makes us feel good about work? TEDTalk. TEDxRiodelaPlata lokakuu 2012. Viitattu 26.1.2023. https://www.ted.com/talks/dan_ariely_what_makes_us_feel_good_about_our_work?utm_campaign=tedspread&utm_medium=referral&utm_source=tedcomshare

Galloway, S. 2017. How Amazon, Apple, Facebook and Google manipulate our emotions. Recorded at TEDNYC lokakuu 2017. Katsottu 26.1.2023. https://www.ted.com/talks/scott_galloway_how_amazon_apple_facebook_and_google_manipulate_our_emotions?utm_campaign=tedspread&utm_medium=referral&utm_source=tedcomshare

Grant, A. 2021. How to stop languishing and start finding flow. Recorded at TEDMonterey elokuu 2021. Viitattu 26.1.2023. https://www.ted.com/talks/adam_grant_how_to_stop_languishing_and_start_finding_flow?utm_campaign=tedspread&utm_medium=referral&utm_source=tedcomshare

Tahlo, H. 2023. Motivation.Proakatemian esseepankki. Viitattu 26.1.2023. https://esseepankki.proakatemia.fi/motivation/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close