Tampere
23 Feb, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

#Rauhaa rakastava



Kirjoittanut: Essi Puurunen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Sisäinen rauha

 

Lapsena kuulin useasti sanat, ”pysy nyt hetki edes paikallasi.” Olin aina tulossa tai menossa. En jotenkin kokenut tarvitsevani paikallaanoloa tai pysähtymistä. Aamusta iltaan päiväni olivat touhua täynnä. Olin jatkuvasti ihmisten kanssa tai harrastuksissa ja koko ajan ympärilläni oli hälinää.

 

Hälinä. Se on hyvä sana. Se kuvastaa ympärilläni tapahtuvia ulkoisia asioita, mutta samalla se myös kuvastaa sitä mitä oman pääni sisällä tapahtuu. Nykyään kammoksun sitä hälinää. Väsyn siihen, se ärsyttää ja turhauttaa minua.

Elämäni on edelleen välillä kuitenkin yhtä hälinää. Asioita tapahtuu moneen suuntaan, eikä keskittyminen oikein kunnolla mihinkään onnistu. Ajatukset eivät pysy kasassa tai ole selkeitä.

Täytyy revetä moneksi. Nykyään en kestä kovinkaan paljon ulkoapäin tulevia ärsykkeitä. Isot ihmisjoukot ovat painajaiseni.

 

Viimeisen puolivuotta olen viettänyt lapissa.  Se tuli enemmän kuin tarpeeseen. Aloin pikkuhiljaa saamaan ajatuksistani kiinni. Opin itsestäni paljon uutta ja aloin tavoittelemaan ihan erilaisia asioita, mitä olin koskaan ajatellut. Tiesin kyllä, että jossain vaiheessa elämää tulee se hetki, kun rupean tekemään päänisisäisen hälinän ja ulkoisten hälinätekijöiden eteen töitä. En vaan oikein tiennyt mistä pitää aloittaa ja kun olin niin tottunut siihen, en tiennyt muustakaan.

 

Ympäristöllä on iso merkitys. Ainakin minun tapauksessani. Päädyin ympäristöön missä ei turhan paljon ole hälinää. Illalla kun painelet lenkille, pystyt kuulemaan pienetkin maastossa tapahtuvat rusahdukset, kun on niin hiljaista. Ensin se ahdisti. Äkkiä airpodit korviin ja musiikki tulille. En ollut tottunut sellaiseen. Aloin viettämään enemmän aikaa itseni kanssa. Aluksi se oli vaikeaa. Olin tottunut jatkuvasti olemaan ihmisten kanssa ja hieman jopa palvelualttiina. Nyt olin vain minä ja hiljaisuus.

 

Minulla on usein tunne, etten ole tehnyt tarpeeksi tai en olisi saavuttanut mitään. Tavoittelin sisäistä mielenrauhaa ja koen, etten tehnyt sen eteen tarpeeksi, mutta kun lähtöni takaisin kaupunkiin alkoi lähestyä aloin tarkastelemaan matkaani. Lähdin kävelylle, en laittanutkaan kuulokkeita korvilleni vaan oli vain minä ja hiljaisuus. Se ei ahdistanut. Päinvastoin nautin siitä enemmän kuin mistään muusta. Katselin tunturia. Katselin taivasta, joka muistutti lapsena piirrettyä vesivärimaalauksesta. Hieman suttuinen, mutta kaunis. Ajatukseni olivat selkeitä ja ne eivät harhailleet niin kuin ennen. Poskilleni vierähti muutama kyynel. Koin aitoa rauhaa ja onnellisuutta.

 

Katsoin kaunista tunturii
Silmäni kostu, söin poskiltani kyynelii
Pimeys yrittää saada tunturia kii
Tunturi tuun kulkemaan kiviset polkuni.
Tunturi tulin kohtaamaan pelkoni, ne mistä silloin kerroinkin.
Anna minulle anteeksi, kun tieltä poikkesin,
Hengähdin hieman, kun suuntani kadotin.
Et työntänyt pois, vaikka hetken sitä toivoinkin.
katsoin alas ja tajusin, pelkoni voitin sittenkin.
Ansioistasi luotan taas kauniisiin näkyihin.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close