Tampere
12 May, Wednesday
23° C

Proakatemian esseepankki

“Raportti” innovointiraportista



Kirjoittanut: Outi Kattelus - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Toimeksiantajan raportin kirjoittaminen sujui saumattomasti Aurin kanssa. Istuimme molemmat omilla koneillamme vierekkäin ja naputtelimme menemään. Työnjakokin oli selvää lähes sanaakaan sanomatta ja pysyimme molemmat omilla tonteillamme, saaden toki toisiltamme suullista apua, kun sitä tarvitsimme. Itselleni oli myös melko selvää, mitkä asiat oli tärkeintä kirjoittaa raporttiin. Toki, en tiedä ovatko arvioijat lopulta samaa mieltä. Koen nykyään raportin kirjoittamisen ”omaksi jutukseni”, vaikka ennen ensimmäistä innovointiamme en ollut erityisen innostunut asiasta.

 

Omalla kohdallani koin, että työskentelyni oli vähän turhan hidasta. Tämä johtui osittain siitä, että tietokoneeni sanoi sopimuksensa väliaikaisesti irti innovointipäivän aamuna ja jouduin työskentelemään vieraalla koneella. Toinen hidastava tekijä omalla kohdallani oli se, että etsin lähteitä ajatuksiemme tueksi ja perusteiksi. Muutamia lähteitä sain innovointiporukkamme hakemista kirjoista ja jo aikaisemmin kirjoittamistamme esseistä. Itsestäni tuntui, että innovointiporukasta useampikin oli etsimässä lähteitä, mutta lopulta niitä päätyi meille raportointiporukalle melko vähän. En siis tiedä mihin matkalle ne ovat jääneet ja siihen täytyy kyllä tulevia innovointeja varten myös keksiä jokin systeemi, että kaikki lähdevinkkaukset löytyvät yhdestä paikasta, eivätkä ripotellen eri kanavista.

 

Raporttia kirjoittaessani opin, että se voi oikeasti olla sujuvaa, mutta myös melko hidasta. Tajusin myös, miten suuressa vastuussa raportin kirjoittajat ovat, sillä muilla innovoijilla on usein omalla tontillaan niin paljon tekemistä, että heitä ei aina ole mahdollista kuulla. Varsinkaan ennen viimeisiä oikolukuja ynnä muita. Täytyy siis olla todella kartalla koko ajan siitä, mitä muualla tapahtuu ja tehdä itsenäisiäkin päätöksiä. Tässä kohdassa toki nousee esiin myös projektipäällikön rooli, sillä hänellä täytyisi olla kokonaiskuva asiasta. Projektipäällikkö onkin tärkein ja ensimmäinen, jonka tehtävänä on tarkastella raportin ja lopputuotoksen yhtenäisyyttä.

 

Lopullinen raportti on toimitettu toimeksiantajalle ja valmentajalle.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close