Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

Rajaton mieli – aivot käyttöön



Kirjoittanut: Kukka-Maaria Halme - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Rajaton mieli
Jo Boaler
Esseen arvioitu lukuaika on 8 minuuttia.

Opin jo lukiossa, että ihmisen otsalohko kehittyy 25-vuotiaaksi asti ja esimerkiksi sokeilla ihmisillä, kuulo ja tuntoaistit voivat kehittyä huomattavasti tavallista paremmiksi. Aivosoluja itsessään ei juuri synny lisää, mutta pystymme silti kasvattamaan tietoamme eri asioista. Oletko miettinyt, kuinka paljon itse käytät omasta aivokapasiteetistäsi tai kuinka paljon uskomuksillasi rajoitat omaa oppimistasi?

Näiden sanojen johdattelemana kiinnostuin Jo Boalerin kirjasta Rajaton mieli – opi, elä ja kehity ilman esteitä. Kirja kertoo siitä, miten pystymme itse kovan työn ja erilaisten menetelmien kautta kehittämään uusia kykyjä, muovaamaan aivojamme sekä lisäämään aivokapasiteettiamme. Kirjassa kerrotaan kuusi oppimisen avainta, jotka auttavat lukijaa pääsemään pois omista mielensä haitallisista kahleista.

Oppimisavain 1

Ensimmäinen oppimisavain on käytännössä tieto aivojen neuroplastisuudesta. ’’Joka kerta kun opimme jotakin, aivomme muodostavat, vahvistavat tai yhdistävät hermoratoja’’ (Boaler, 21).

On kolme tapaa, joilla aivomme voivat kasvaa, kun opimme jotakin uutta. Ensimmäisessä tavassa muodostuu uusia hermoratoja. Aluksi ne ovat heikkoja, mutta kun niitä käyttää ne vahvistuvat. Sama pätee myös toisinpäin. Kun hermoratoja ei käytä ne haurastuvat. Toisessa oppimistavassa jo olemassa oleva hermorata vahvistuu ja kolmannessa kahden tai useamman hermoradan välille muodostuu yhteys, jota ei ole aikaisemmin ollut. (Boaler, 26).

Kirjaa lukiessani muistin, että olin kuullut nämä samat teoriat jo neuropsykologian kurssilla lukiossa. Mielenkiintoista oli lukea, että teoriat aivojen jatkuvasta muovautuvuudesta eli plastisuudesta ovat tulleet yleiseksi hyväksytyksi tiedoksi vasta muutamien viimeisten vuosikymmenten aikana. On siis hyvinkin mahdollista, että koululaitoksissa on edelleen opettajia ja professoreja, jotka edesauttavat muuttumattomuuden asennetta ja korostavat opetuksessaan esimerkiksi lahjakkuutta.

Muuttumattomuuden asenteella tarkoitetaan, että yksilön äly on enemmän tai vähemmän ennalta määrättyä ja vaikka he voivatkin oppia asioita, he eivät pysty muuttamaan perusälykkyyttään. Tämä muuttumattomuuden asenne muuttaa ja vahingoittaa yksilön oppimismahdollisuuksia. Kirjan mukaan osalla ihmisistä on kasvun asenne, joka tarkoittaa, että he uskovat pystyvänsä oppimaan mitä vain. Boalerin mukaan kaikilla tulisi olla tämä asenne ja kirjan lukeminen antaa siihen hyvät lähtökohdat.

Vahingollisia aivojen kehitystä haittaavia uskomuksia syntyy jo lapsuudessa niin vanhemmilta, opettajilta, kuin muiltakin ympäröiviltä ihmisiltä. Monissa kulttuureissa esimerkiksi poikia pidetään lähtökohtaisesti tyttöjä lahjakkaampina ja heitä kannustetaan eri tavalla esimerkiksi matemaattisille aloille. Kirjassa esitetyn Daniel Storagen tutkimuksen mukaan opiskelijat kutsuivat miesprofessoreita ’’todella eteviksi’’ kaksi kertaa naisprofessoreita todennäköisemmin ja ’’neroiksi’’ kolme kertaa todennäköisemmin. Tämä ja useat muut tutkimukset osoittavat, että ajatukset lahjakkuudesta ja neroudesta liittyvät usein seksistisiin ja rasistisiin olettamuksiin (Boaler, 43).

Uskon, että muutos näihin ikäisyyden vallanneisiin olettamuksiin on mahdollista, mutta tapahtuu hitaasti. Olemme useamman kerran käyneet valmentajan kanssa kehityskeskusteluissa keskustelua siitä, kuinka tiimimme naiset usein alistuvat miesten tahtoon, pysyvät hiljaa tai pitävät omaa mielipidettään tai tietojaan vähempi arvoisina. Olemme kuitenkin kaikki syntyneet samanlaisina ja jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään, joten eikö meidänkin olisi aika alkaa arvostamaan omia tietojamme?

Boalerin mukaan lahjakkaaksi leimaaminen ei ole haitallista vain ’’heikommille yksilöille’’ vaan myös niille, jotka tämän leiman saavat. Heille uskotellaan olevan luonnostaan eteviä, ja kun he kohtaavat suuria haasteita, on helppo ajatella, että etevyyteni katto on tässä. Nämä vanhanaikaset ajattelutavat oppimisesta ei siis palvele ketään.

Oppimisavain 2

’’Silloin kun joudumme ponnistelemaan ja teemme virheitä, aivojen kasvu on otollisimmillaan’’ (Boaler, 57). Toinen oppimisavaimista kertoo, että aivomme ovat vastaanottavaisimmassa tilassa silloin, kun epäonnistumme ja yritämme uudelleen. Tutkijat ovat todenneet, että kun ihminen tekee virheitä, aivot ovat huomattavasti aktiivisemmat kuin oikein tehdessään. Virheet siis vaikuttavat myönteisesti hermoratojen vahvistumiseen (Boaler, 59).

Vahvojen hermoratojen muodostaminen sekä haastavaltakin tuntuvan uuden asian oppiminen vaatii paljon virheitä ja jälleen uudelleen yrittämistä epäonnistumisen jälkeen. Boalerin mukaan jatkuvan ponnistelun, yrittämisen ja kertauksen seurauksena hermoratojen ympärille muodostuu myeliiniä, joka vahvistaa opittua tietoa ja näin ollen nopeuttaa tiedon saamista jatkossa. Usein käytetyissä hermoradoissa myeliiniä on muodostunut paljon ja voidaan käyttää sanontaa ’’tulee selkärangasta’’ tai automaattisesti, koska ihminen on harjoitellut ja ponnistellut asian äärellä niin paljon.

Myeliiniä kehittyy myös vanhaa opittua tietoa muistellessa, esimerkiksi muita opettaessa. Mielestäni on mielenkiintoista ajatella Proakatemiaa oppimisympäristönä kirjan tietojen valossa. Pajoissa pyrimme tuomaan omaa oppimaamme tietoa muille, ja näin ollen vahvistamaan omia hermoratojamme. Oppiminen ei siis ole vain muiden tuomien tietojen varassa vaan myös omien. Samaa pätee myös esseissä. Ensin opimme uutta tietoa lukemalla, jonka jälkeen muistelemme sitä ja pyrimme kertomaan oppimaamme omin sanoin. Mahdollisesti palautamme oppimiamme tietoja mieleen vielä toistamiseen pajoissa tai muissa keskusteluissa. Epäonnistumisista puhumattakaan. Proakatemialla ja toki muissakin oppilaitoksissa, joissa olen ollut, on painostettu virheiden kautta oppimista. Usein kuitenkin olen miettinyt miksi. Onko pakko epäonnistua? Nyt ainakin tiedän yhden vastauksen; aivoni kasvavat huomattavasti tehokkaammin, kun epäonnistun ja selviän siitä.

Omien kykyjen rajoilla työskentelyä ja jatkuvaa ponnistelua kutsutaan tehostetun oppimisen alueeksi, jossa oppiminen voi olla todella nopeaa, mikäli yksilö on avoin jatkamaan aina epäonnistuttuaan.  Uuden taidon voi siis oppia todella nopeastikin, jos on valmis haastamaan omia rajojaan.

Oppimisavain 3

Kolmantena oppimisavaimena toimii tutkittu tieto siitä, että kehossamme ja aivoissamme tapahtuu fyysisiä muutoksia, kun asenteemme ja uskomuksemme muuttuvat. Asenteella siis todella on väliä. Kirjassa esitettiin tutkimuksia, joissa esimerkiksi lihasvoima tai pianon soittotaidot ovat kehittyneet jopa 30 % vain jatkuvan mielikuvaharjoittelun avulla.

Myös epäonnistuessa on suuri merkitys, onko lähtötilanteena ollut ajatus siitä, että pystyy mihin vain vai se, ettei tästä kuitenkaan tule mitään. ’’Jos suhtaudumme vaikeaan tilanteeseen myönteisesti ja sitten teemme virheitä, aivomme ovat joustavammat ja mukautuvammat kuin jos epäilemme itseämme. Uskomuksen muutos muuttaa aivojen fyysistä rakennetta ja luo väyliä korkeammalle ajattelulle ja luovalle ongelmien ratkaisulle (Boaler, 94). Myönteisessä lähtötilanteessa epäonnistumisen sattuessa olemme jo lähtökohtaisesti olleet valmiita miettimään erilaisia uusia ratkaisuja, kun taas negatiivisessa lähtötilanteessa, olemme jo alun alkujaan luovuttaneet itsemme kanssa.

Useat Boalerin esimerkeistä ja tutkimuksista ovat palauttaneet ajatuksia takaisin moniin hömppänä pidettyihin selfhelp kirjoihin. Kirjoihin, joissa neuvotaan ajattelemaan positiivisesti, manifestoimaan hyvää tulevaisuutta ja uskomaan omiin kykyihin. Itse olen kova selfhelp kirjojen kuluttaja, ja Boalerin oppimisavainten myötä minusta on alkanut tuntua, etteivät ne ole pelkkää hömppää. Usein selfhelp kirjat ovat kirjoitettu kokemusasiantuntijan roolissa, eikä kaikki niissä olevat vinkit välttämättä ole toimivia. Kirjojen ajatukset alkavat kuitenkin käydä järkeen aivotutkimuksen kautta. Selfhelp kirjojen vinkit eivät siis ole pelkkää hukkaan heitettyä aikaa, vaan olen niitä noudattamalla luonut itselleni kasvun asennetta ja näin ollen mahdollistanut aivojeni kasvua.

Kolmannessa oppimisavaimessa palattiinkin jälleen muuttumattomuuden ja kasvun asenteisiin. Opettajilla ja esimiehillä on suuri rooli siinä kummalle puolelle asenteet kääntyvät. Muuttumattomuuden asenteelle on ominaista vahva asiantuntijuus ja kaikkitietäväisyys. Kasvun asenteen omaava esimies tai opettajia osaa myöntää olevansa haavoittuvainen eikä tiedä kaikkia vastauksia. Tämä rohkaisee myös oppilaita ja alaisia näyttämään heikkoutensa.  Syntyy positiivinen kehä; Haavoittuvaisuuden silmukka. Kuulin haavoittavaisuuden silmukasta ensi kertaa Proakatemian entiseltä päävalmentajalta Veijolta, työelämäkoulutuksessa, jossa käsittelimme juurikin johtamista ja itsetuntemusta.

Kun siis luotamme omiin kykyihimme, aivomme ja kehomme toimivat eri tavalla, ja se johtaa myönteisiin tuloksiin (Boaler, 107).

Oppimisavain 4

’’Hermoradat ja oppiminen optimaalistuvat, kun ajatuksia lähestytään moniulotteisesti’’ (Boaler, 111). Neljättä oppimisavainta on kuvattu aivojen osien synkronoimiseksi. Oppimisen tehostumiseksi tavoitteena olisi aktivoida mahdollisimman monia eri aivoalueita ja luoda yhteyksiä näiden välille. Käytännössä oppimisessa tulisi käyttää eri aisteja, luovia menetelmiä ja visuaalisuutta. Aivotutkijat ovat havainneet, että eri aivoalueinen välinen kommunikaatio tehostaa oppimista ja suorituksia (Boaler 113).

Kirjassa kerrotaan japanilaisen psykologin Ayako Sakakibaran tutkimuksesta, jossa kahdellekymmenelle oppilaalle opetettiin ns. ’’absoluuttinen sävelkorva’’ eli taito, jota pidetään esimerkiksi Mozartin synnynnäisenä lahjana. Lasten opetuksessa eri värisiä lippuja käytettiin kuvaamaan eri säveliä ja koulutuksen lopuksi jokainen lapsi tunnisti kaikki sävelet virheettömästi. Mozartin elämää tutkittaessa voidaan myös todeta, että hän oli lapsesta asti tehnyt asioita, joiden ansiosta sävelkorva on syntynyt. Kyseisessä opetusmenetelmässä yhdistyi kuulo ja näköaistit sekä erilaiset muodot ja värit. Myös neronakin pidetty Albert Einstein tuntui olevan asian ytimessä, vaikkei hänen aikanaan vastaavanlaisesta aivotutkimuksesta ollut tietoakaan. Kirjassa on esitetty Einsteinin sanontoja ’’Se, joka ei ole koskaan tehnyt virhettä, ei ole yrittänyt mitään uutta’’ sekä ’’en minä ole älykäs. Minä vain pohdin ongelmia pidempää’’ (Boaler 117). Nämä kulkevat aika hyvin käsikädessä edellä mainittujen oppimisavainten kanssa.

Kirjassa painotetaankin, että ’’alansa uranuurtajilla’’ on ihan samanlaiset aivot kuin kaikilla muillakin. Ero on siinä, että heidän eri aivoalueiden välillä on enemmän aktiivia yhteyksiä, aivopuoliskojen välillä enemmän kommunikaatiota ja ajattelussa joustavuutta (Boaler 118). Tällainen aivotoiminta ei kuitenkaan ole synnynnäistä vaan kehittyy oppimisen kautta.

Neljänteen oppimisavaimeen tutustuessani mieleeni muistui tapahtuma lukion kemian kurssilta. olin käynyt yhden ja ainoan pakollisen kemian kurssin ja selvinnyt siitä hyvin arvosanoin, koska kurssi oli suurilta osin kemian alkeiden kertaamista. Katsoin netflixistä mielenkiintoista luonnontieteisiin liittyvää sarjaa ja päätin, että nyt minusta tulee fiksu. Toisena opiskeluvuonna valitsin mitään luonnontieteitä lukematta haastavempia kemian jatkokursseja. Jo ensimmäisillä tunneilla tajusin tehneeni virheen, en ymmärtänyt opettaja puheista ja oppikirjoista mitään. Kotitehtävistä en suoriutunut kertaakaan. Olin kuitenkin itse ajanut itseni tähän suohon ja päätin koetta edeltävänä päivänä, että aion selviytyä siitä. Katsoin kaikki aiheisiin liittyvät videot, joita löysin. Piirsin kemiallisia kaavoja sekä löysin yhteyksiä muihin oppiaineisiin, jota voisin hyödyntää. Kaikkien yllätykseksi sain kokeesta sekä kurssista arvosanaksi yhdeksän. Vaikka kyse on pienestä asiasta, olin todella ylpeä, etten luovuttanut. Löysin itselleni visuaalisia keinoja oppia sekä osasin itse etsiä yhteyksiä, jo osaamistani asioista. Olen usein pohtinut miten tällaista itseohjautuvaa ja luovia ratkaisukeinoja pystyisi paremmin opettamaan lapsille ja nuorille. Boalerkin sanoo, että lapsille tulisi opettaa, että ponnistelu on hyvästä, eikä merkki heikkoudesta.

Oppimisavain 5

Olemme jo käyneet läpi luovaa ja joustavaa ajattelua, mutta viides oppimisavain liittyy ajattelun nopeuteen. Ajattelun nopeus ei ole taidon mitta. Koulumaailma on jopa tunnettu sen nopeushaasteista, kokeet täytyy tehdä tietyssä ajassa, lapsille annetaan kymmenien tehtävien listoja kotitehtäviksi. Olen itsekin miettinyt, miten esimerkiksi ammattikorkeakoulun pääsykokeetkin täytyy tehdä hyvin rajatuissa aikamääreissä. Palkittu matemaatikko Laurent Schwartz kertoo usein kokeneensa itsenä tyhmäksi koulumaailmassa, koska hän oli yksi luokan hitaimmista ajattelijoista. Hän kertoo elämänkerrassaan näin: ’’Olen edelleen yhtä hidas. Yhdennentoista luokan lopulla arvioin kuitenkin tilannetta ja tulin siihen lopputulokseen, ettei nopeudella ole selkeää suhdetta älykkyyteen. Tärkeää on ymmärtää asioita ja niiden suhteita toisiinsa syvällisesti. Silloin voidaan puhua älykkyydestä. Nopeudella tai hitaudella ei merkitystä’’ (Boaler, 149). Pystyn samaistumaan Schwartzin ajatuksiin. Olen useasti koulumaailmassa kokenut itseni muita tyhmemmäksi ja jo ennen kirjan lukemista tein havaintoja, että kyse onkin erilaisesta ajattelutavasta. Monien asioiden sisäistäminen tai syvällinen ymmärtäminen vie minulta aikaa. Olen kuitenkin monissa keskusteluissa tai lopulta koulujen kokeissa huomannut, etten olekaan erityisesti muita tyhmempi. Minulle syvällinen syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen sekä kokonaisuuden hahmottaminen on tärkeää, miksi uskonkin että ’’helpompienkin’’ asioiden käsittelyssä voi mennä aikaa. Jo tähän mennessä kirja on luonut lohtua hyvin erilaisille persoonille ja oppijoille.

Kirjassa kerrotaan lääketieteen tohtori Norman Doidgen tutkimuksesta liittyen nopeaa ja hitaaseen ajatteluun. Doidgen mukaan, kun ihmiset oppivat jotain nopeasti he luultavimmin vahvistavat vanhoja hermoratoja. Hän kuvailee niitä ’’toisesta korvasta sisään – toisesta ulos’’ – hermoradoiksi. Tällainen päntätty tieto ei pysy kauaa päässä vaan unohtuu helposti. Pysyvämpiä muutoksia tapahtuu, kun syntyy uusia hermoratoja ja se prosessi on hidas. ja vaatii näin olen hidasta ajattelua. (Boaler, 150). Kyse ei missään nimessä ole siitä, etteikö nopeaakin ajattelua tarvittaisi, mutta ajattelun nopeus ei vielä kerro yksilön älykkyydestä mitään.

Oppimisavain 6

Viisi ensimmäistä oppimisavainta ovat keskittyneet yksilöön ja heidän kykyynsä avata rajoittavia lukkoja ajattelussaan. Kuudes avain voi olla yksi avain lukkojen avaamiseen tai seuraus rajattoman ajattelun löytymisestä. Kyse on tietenkin yhteistyöstä. ’’Yhteydet toisiin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa tehostavat aivojen hermoratoja ja oppimista’’ (Boaler, 178).

Tuntuu, että viimeinen luku nivoi sekä kirjan, että pohdintani proakatemiasta oppimisympäristönä yhteen. Autinissa Texasisin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan puolet afroamerikkalaisista matematiikan opiskelijoista lopetti matematiikan opiskelun yliopistoaikanaan, kun taas kiinalaisamerikkalaisten valmistumisprosentti oli 100%. Heillä oli ennen yliopistoa tasavertaiset arvosanat ja samat kurssimahdollisuudet. Ainut ero heidän opiskeluissaan oli, että afroamerikkalaiset ratkaisivat ongelmiaan yksin, kun taas kiinalaisamerikkalaiset opiskelivat aina yhdessä kirjastossa tai ruokalassa. Jotta ongelmaan löytyisi ratkaisi yliopiston opettaja Uri alkoi järjestämään workshoppeja yhteiselle opiskelulle. Workshop -kokeilun jälkeen afroamerikkalaiset suoriutuvat kurssitovereitaan paremmin loppukokeessa. Uri summa oppiaan workshopeista seuraavasti: ’’… heidän pitää luoda itselleen yhteisö, jonka jäsenillä on yhteiset akateemiset pyrkimykset ja ammatilliset päämäärät. Vei kuitenkin jonkin aikaa opettaa heille, miten tehdä töitä yhdessä. Sen jälkeen kaikki oli lähinnä peruspedagogiikkaa’’ (Boaler, 180).

Kirjassakin mainittiin, että on huolestuttavaa, että kolmetoista opintovuoden jälkeen, nuorille tulee opettaa kuinka tehdä yhteistyö toistensa kanssa. Onneksi nyt Proakatemia maailmassa olen nähnyt kuinka yhteinen oppiminen ja tekeminen on kasvanut myös muissa oppilaitoksissa.

Kuudennen oppimisavaimen yhteydessä esitellään vielä, miten myönteinen vuorovaikutus eroaa kielteisestä vuorovaikutuksesta ja kuinka suuri ero sillä voi olla yhteiseen oppimiseen. Kolme myönteisen vuorovaikutuksen piirrettä ovat:

  1. Mielen avaaminen. Yksilön tulee pitää mielensä avoimena ja kehittää sitä. On opittava arvostamaan erilaisuutta ja opeteltava kuuntelemaan muita, koska joskus saattaa olla itse väärässä.
  2. Asiasisältöjen avaaminen. Ajatuksena on, että akateemisia oppisisältöjä opetetaan avoimeen tapaan. Tavoitteena on keskustella asioista avoimesta ja perusteellisesti.
  3. Epävarmuuden hyväksyminen. On irrottauduttava ajatuksesta, että pitää aina olla oikeassa keskustellessaan toisen kanssa. Tässä tulee muistaa erityisesti oppimisavain, jonka mukaan opimme virheistämme, kun hyväksymme ne ja yritämme uudelleen.

Tämä ohjenuora sopisi mainiosti meillekin, dialogi timantin kaveriksi.

 

’’Kirjan tavoite on tarjota ajatuksia, joiden avulla voit tehostaa vuorovaikutustasi toisten ihmisten kanssa niin, että pystyt elämään mahdollisimman täyttä elämään ja voit auttaa toisiakin vapautumaan jakamalla kirjasta oppimaasi tietoa’’ (Boaler, 215).

Voin sanoa, että omalla kohdallani kirjan tavoite ja jopa enemmänkin tuli tavoitetuksi. Valitsin kirjan koska halusin hetkeksi pakoon Proakatemiasta ja yrittäjyydestä. Olen aina ollut kiinnostunut psykologista, mutta muistan minulla olleen ongelmia ymmärtää asioita neuropsykologian kurssilla. Halusin siis haastaa itseäni neuropsykologian sekä oppimisen parissa. Mitä pidemmälle kirja meni palasin kuitenkin vähitellen omiin kokemuksiini kouluista sekä Proakatemiasta. Kirja muistutti sekä toi uusia näkökulmia siihen miksi olen täällä. Se loi myös varmuutta ja luottamusta itseeni oppijana. Ehkä en olekaan toivoton tapaus. Tämän hiukan erilaisen lähestymistavan myötä myös motivaationi Proakatemiaa kohtaan on alkanut hiipiä hiljalleen takaisin.

Haluan vielä loppuun jakaa erään kirjassa mainitun opiskelijan Shanen sitaatin. Toivottavasti viimeistään tämän myötä kirjan toinenkin tavoite – että voisin lukijana opettaa myös teille jotain merkityksellistä – täyttyy.

’’Mitä enemmän osallistut, sitä paremmin sopeudut yhteisöösi ja tunnet kuuluvasi siihen; mitä laajemmin asiat ymmärrät, sitä avarammaksi näkökulmasi kasvaa ja sitä pehmeämmiksi asiat muuttuvat. Minulle todella käänteentekevää oli oivallus irtautua hetkestä. Elämäni on suurempi kuin tämä hetki, eikä sillä mitä tapahtuu tai miten synkältä tai epätoivoiselta minusta tuntuu, ole väliä. Tiedän takuuvarmasti, että elämäni on pidempi kuin tämä hetki, kuin mikään yksinomainen hetki’’ (Boaler, 195).

 

Lähteet:

Boaler, J. 2020. Rajaton mieli. HarperCollins Nordic AB. Painettu Liettuassa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close