Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Rahdin hinnat nousussa



Kirjoittanut: Aleksi Partio - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Maailman laajuisen rahdin hinnat ovat viimeisen 1,5 vuoden aikana nousseet huomattavasti. Suurin määrä kulkee lentäen tai meriteitse rahtikonteissa. Ennen koronavirusta rahtia pystyy kuvailemaan halvaksi tähän päivään verrattuna. Hinnat ovat jopa 10 kertaistuneet varsinkin lentorahdin osalta. Rahtikonttien saaminen on myös todella vaikeaa tällä hetkellä. Tehtaiden valmis tavara saattaa seistä kuukausia valmiina, koska kontti on niin vaikea saada. Rahtien hintojen nouseminen on näkynyt jo normi arjessa ja tulee varmasti näkymään vielä enemmän, jos sama meno hintojen ja saatavuuden suhteen jatkuu.

 

Rahdin hintojen nousu vaikuttaa eniten maahantuoja yrittäjiin. Hintojen nousu ja konttien huono saatavuus voivat pahimmassa tapauksessa kaataa pienen yrittäjän. Tavarat loppuvat hyllystä ja katetuotto prosentti jää huomattavasti pienemmäksi. Ennen hintojen nousua 20 jalan kontti maksoi Kiinasta n. 1500€ ja tällä hetkellä siitä voi joutua maksamaan lähes 10 000€.  Korkeasta hinnastakaan huolimatta ei tiedä onko konttia edes mahdollista saada ja millä aikataululla. Tämä on todella huono tilanne myös kuluttajille ja tuotteiden käyttäjille Suomessa, koska huono saatavuus ja rahtien hinta nostaa merkittävästi hintoja Suomessa.

 

Rahdin sakkaamisen isoimmat syyt ovat koronavirus ja Suezin kanavaan jumiin jäänyt rahtialus. Lisää rahtialuksesta voi lukea tästä linkistä (https://esseepankki.proakatemia.fi/ever-given/). Koronan takia Kiinassa isoimpia satamia on jouduttu sulkemaan pitkiksi aikaa paikassa olleen koronatapauksen takia. Maailmanlaajuinen rahti tuntuu lisääntyneen koronan aikana, mutta työntekijöiden ja työn hitauden johdosta tavarat ja laivat seisoo.

 

Rahti pitäisi saada toimimaan mahdollisimman pian. Maailmanlaajuisesti on uutisoitu jo monen ison yrityksen johdosta, joista suurimpia ovat Apple, Sony ja Ben & Jerry jäätelö. Apple joutui pienentämään uusien Iphone puhelimien myyntiä miljoonilla kappaleilla puuttuvien osien takia. Samoin Sony on joutunut rajoittamaan PS5 konsolien myyntiä mille kysyntä on ollut kovaa. Tämä johtuu komponenttien puutteesta, kun tavara ei saavu paikalle ajoissa. Viimeisenä esimerkkinä jäätelövalmistaja Ben & Jerry joutuu ympäri maailmaa mahdollisesti ottamaan sesonkina hyllyyn vain suosituimmat maut, koska raaka-aineet eivät riitä täyteen tuotantoon. Hyllyt saattavat siis olla tyhjillään loma-aikoina.

 

Tässä huomaamme kuinka tärkeitä osia rahti, maahantuonti ja vienti ovat maailman laajuista taloutta. Tilanne ei saa mennä tästä enää huonommaksi. Sitten edessä voi olla maailmanlaajuinen lama. Kysyntä kasvaa liian kovaksi saatavuuteen nähden. Tähän on nyt iso mahdollisuus rahdin ja Kiinan tämän hetken energiapulan takia, joka on kehittymässä pahemmaksi päivä päivältä. Monet pien yrittäjät voivat joutua konkurssiin koska saatavuudet ovat huonot ja tätä myötä myymälöiden hyllyt pullottaa tyhjillään. Hintojen nousu on myös mahdollinen haittatekijä niin myyjille kuin ostajille. Tilanne on ollut huonona jo hetken aikaa eikä tilanne ole vielä parantunut tai menossa parempaan päin. Täytyy toivoa, että lähitulevaisuudessa Korona kriisi ja muut ongelmat saataisiin haltuun mahdollisimman nopeasti ja sen mukana maailmanlaajuinen kauppa toimimaan entiseen tapaan.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close