


Raha ratkaisee
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Tämän kuukauden kirjana oli koko kansa tunteman Jetin eli Jethro Rostedtin -kirja. Nimeltään, Raha ratkaisee. Kirjassa käydään läpi Jetin matkaa koko kansan tuntemaksi myyntimieheksi. Aina ensimmäisestä työpaikasta, tv-ohjelman juontajaksi ja kiinteistövälitysfirman toimitusjohtajaksi.
Itse hieman epäröin kirjan tasoa, mutta se epäilys osoittautuikin vääräksi. Kirja on hyvä yhdistelmä elämänkertaa ja vinkkejä myyntiin eli myyntiopas elämänkerralla. Jethro tuli julkisuuteen, kun hän osallistui Suomen Diili-ohjelmaan. Kyseisestä ohjelmasta tuli myös tunnetuksi Sampo Kaulanen ja Mira Kasslin. Ohjelman jälkeen Jethro tunnettiin Diili-Jethrona, mutta pääsi Diili-maineestaan irti osallistuttuaan Tanssii tähtien kanssa ohjelmaan. Hänellä on ollut ja on vieläkin oma tv-sarja, joka kertoo miehen matkoista ja hommista ympäri maailmaa. Hän on myös osallistunut muihinkin tv-ohjelmiin.
Kirja sisältää 101 vinkkiä myyntityön hienoon maailmaan. Niissä kiteytyy etenkin kova työn tekeminen ja kova asenne sekä tahto menestymiseen. Jokaisesta niistä voisi ottaa oppia omaan tekemiseen. Kirjassa on suuressa roolissa Jetin työura puhelinmyynnin äärellä ennekuin päätyi kiinteistönvälityksen pariin. Hyvänä perussääntönä kirjassa nousee puhelinmyynnin kolmen sekunnin sääntö luottamuksen rakentamiselle. Silloin selviää, ansaitseeko myyjä luottamuksen vai ei.
Kirja tarjoaa paljon tarinoita Jethron matkasta kohti nykyistä tilaa. Osa tarinoista kuulostaa aika uskomattomilta, mutta ovat ilmeisesti tosiaankin Jetille tapahtuneet. Parhaimman vaikutuksen teki Jethron astuminen kiinteistönvälityksen maailmaan. Hän joutui ihan tyhjän päälle ja onnistui kuitenkin menestymään. Siinä tarvitaan paljon päättäväisyyttä ja rohkeutta toteuttaa omaa visioonsa. Vastoinkäymisiä on luonnollisesti ollut, mutta niistä Jeti on selvinnyt omalla tavallaan hienosti.
Olen itse Jethron kanssa kerran henkilökohtaisesti puhunutkin, tosin pikaisesti ohimennen. Kirja tarjosi hyvän katsauksen Jethron oman elämän taakse ja etenkin siihen, kuinka hän on oman menestyksensä rakentanut. Kirja ei juurikaan tarjonnut mitään myyntiin liittyviä teorioita taikka edes Jetin mielipiteitä nykyajan myyntityöstä ja sen tulevaisuudesta. Kirja oli mukavaa vaihtelua teoria-painotteiselle kirjallisuudelle. Pidin kirjaa hauskana ja mukavana kirjana lukea, joten ei voi muuta kuin suositella.