Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Pyytämisen taito



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Tänä keväänä minä menen uusia haasteita kohti. Yksi haaste ja oppimisen paikka minulle on assarointi palvelumuotoilun kurssilla. Lähtötasoni palvelumuotoiluun on käytännössä nolla, mutta mielenkiinto uusia asioita kohtaan ajoi minut tähän tilanteeseen. Mikäs siinä kuin tutustumaan aiheeseen ja mikäs sen mukavampaa kuin aihealueeseen linkattu TED-talk. Videolla puhuu Amanda Palmer musiikista ja pyytämisen taidosta. Musiikin harrastajana aihe liippasi omaa tietämystä ja kokemusta vahvasti.

Kaikki tietävät, että musiikin kulutuskulttuuri on muuttunut viimeisen vuosikymmenen sisällä. Vinyyleistä ja kaseteista siirryttiin CD-levyihin ja digitaalisiin audiotiedostoihin. Verkkokauppojen osuus on edelleen heikentynyt striimauspalveluiden rinnalla. Itse myönnän olevani Spotifyn massakuluttaja puhtaasti helppouden ja edullisuuden takia. Käytännössä kaikki levyt joita tahdon kuunnella on puhelimessani netin välityksellä kuunneltavissa. Jos ostaisin jokaisen levyn ja kappaleen joita haluan kuunnella, olisin jo vararikossa.

Amanda Palmer tarttuu aiheeseen miten ihmiset maksavat musiikista. Palmer päätti julkaista kaiken musiikinsa ilmaiseksi, koska hänen faninsa tulivat antamaan hänelle rahaa suoraan käteen. Palmer kirjoitti blogissaan vihastaan levy-yhtiötään kohtaan ja fanit huomasivat sen. Hän ei siis päättänyt vaatia rahallista vastinetta musiikista, vaan pyysi sitä erikseen perustamalla Patreon-kampanjan. Tällöin jokainen halukas maksamaan maksoi musiikista itse.

Kaiken aikaa musiikkibisneksessä kysytään väärää kysymystä: “Miten saadaan ihmiset maksamaan musiikista”. Palmer vastaa tähän, että pitää vain osata pyytää. Palmerin Patreon-kampanja keräsi lähes 1,2 miljoonaa dollaria. Olisiko tämä oikea suunta musiikkille? Artistit voisivat itse julkaista musiikkinsa ilmaiseksi ja yksinkertaisesti pyytää faniensa tukea. Näin myös kaikki raha menisi suoraan artistille eikä levy-yhtiölle.

Lähteet:
https://www.ted.com/talks/amanda_palmer_the_art_of_asking

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close