Tampere
21 May, Saturday
10° C

Proakatemian esseepankki

Pysähtyminen



Kirjoittanut: Miisa Hiltunen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tämä syksy on ollut minulle pysähtymisen, itsetutkiskelun ja suurien asioiden pohdiskelun aikaa. Jo syksyn oppimissopimusta kirjoittaessa pohdin syksyn 2021 fokusta ja asioita, joita haluan lisää elämääni. Yksi teema, jonka nostin oppimissopimukseen, oli minua innostavien ja inspiroivien asioiden lisääminen arkeeni ja elämääni. Teen usein asioita velvollisuuden tunteesta, enkä välttämättä edes mieti syitä tai seurauksia sen syvemmin. En mieti inspiroidunko oikeasti hommasta x, vai teenkö sen vain velvollisuudentunnon takia. Olen suorittaja, miellyttäjä, kiltti kympin tyttö sekä loputtoman vastuuntuntoinen. En tunne sanaa luovuttaminen tai edes sanaa itsensä priorisointi. Teen asioita, koska “ne nyt vain on hoidettava” ja miellytän muita, koska minun “tehtäväni” on olla muille ystävällinen. Olen kuitenkin lopen kyllästynyt ajelehtimaan elämän ja muiden vietävänä. Olen kyllästynyt hokemaan sanaparia “sitten kun”. Olen kyllästynyt olemaan tyytymätön vallitsevaan tilanteeseen. Haluan ottaa ohjat omiin käsiini, nauttia asioista nyt ja heti sekä tehdä asioita, joista oikeasti nautin. Sellaisia, jotka todella kiinnostavat minua ja antavat minulle jotakin takaisin. 

Näistä syistä, on pakko pysähtyä miettimään itselle tärkeitä asioita ja luopumaan niistä, jotka eivät anna minulle enää mitään, sillä jotta voisi saada elämään uusia asioita, on kyettävä luopumaan joistakin. Tätä valmentajamme Elina jaksaa toitottaa meille sekä erityisesti minulle, ja hyvä niin, sillä tottahan se on. 

Lokakuussa pidimme valmentajan kanssa kehityskeskustelun, jossa hän haastoi minua pohtimaan asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä ja inspiroivat minua. Valmentajani myös painotti minun olevan murrosvaiheessa, joka vaatii itsetutkiskelua ja pysähtymistä. Kehityskeskustelun myötä ymmärsin, että minua inspiroivien asioiden lisääminen on kytenyt jo pitkän aikaa pinnan alla ja kolkuttanut jossakin mieleni uumenissa. Se on vain odottanut heräämistäni, mahdollisuutta vapautua. Teoksen Ichigo Ichie mukaan tällainen hetki, jolloin ihmisessä alkaa itää jotakin uutta, on nimeltään kaika (García & Miralles 2020, 26). En tiedä, mikä tämä hetki tarkalleen on ollut, mutta jotakin alkusyksystä tapahtui, kun tunsin näin. Tunsin oloni rauhallisemmaksi ja inspiroituneemmaksi kuin aiemmin. Se saattoi olla ensimmäinen oma rauhallinen aamuni, kun heräsin aikaisin, venyttelin ja herättelin kehoani, join aamukahvini rauhassa muun maailman nukkuessa. Oli miten oli, tuo hetki, kaika, on synnyttänyt jotakin uutta minuun ja arkeeni. 

Joulukuun alussa voinkin nyt sanoa, että syksyni tavoite, minua inspiroivien asioiden lisääminen, on onnistunut. Olen luonut itselleni uudenlaista arkea, joka todella inspiroi minua ja antaa minulle energiaa, sen pelkän viemisen sijasta. Tiimikaverini Axel on puhunut syksyn aikana unen ja rutiinin merkityksestä. Olenkin kuunnellut näitä keskusteluita mielenkiinnolla ja yrittänyt ammentaa itsekin inspiraatiota arkeeni. Suurin konkreettinen sysäys tätä kohti on tapahtunut avopuolison yötyön muuttua normaaliksi päivätyöksi. Ennen hän tuli töistä kotiin aamulla klo 5–6 maissa, kun nyt herätys soi jo joka arkipäivä noin kuuden maissa. Tämän muutoksen myötä olen itsekin alkanut heräämään tuohon aikaan. Aikaset aamut ovat mahdollistaneet arkeeni aivan uusia ulottuvuuksia, joita olen kaivannut ja jotka oikeasti antavat minulle jotakin takaisin. Tämä tunne on inspiraatio ja itseni priorisoiminen. Nyt minulla on aamuisin aikaa itselleni. Venyttelen, syön aamupalaa, juon aamukahvini rauhassa ja puhelimella roikkumisen sijaan uppoudun kirjan lukemiseen. Parhaimmillaan saatan uppoutua 45 minuutiksi lukemaan kirjaa ja se on täysin ok, sillä eihän minulla muuta olekaan kuin aikaa. Täytyy kuitenkin myöntää, että uutta innostavaa arkirytmiä on hieman silti syönyt aamuisin vallitseva pimeys ja kasvanut unen tarve. Olen kuitenkin tunnistanut unen tarpeen, joten olen hyvällä omalla tunnolla jäänyt hetkeksi vielä nukkumaan. Itsepä rakennan omaa inspiroivaa arkeani, joten on aivan turhaa tehdä itselleen liian tiukkoja raameja, joiden myötä olo on vain epämukava. 

Koska päiväni alkaa aiemmin, on minulla iltaisin myös enemmän aikaa empatiajaksolle. Tämä empatiajakso tarkoittaa ajanjaksoa, jonka aikana keskitytään läheisiin ja ystäviin. Olen tänä syksynä nähnyt enemmän kavereita, kuin pitkiin aikoihin. Olen pitänyt aktiivisesti yhteyttä lähellä oleviin ihmisiin, mikä tuntuu itselle vieläkin uudelta ja jännittävältä, sillä en ole aiemmin kokenut tarvitsevani tai edes jaksaneeni määränsä enempää sosiaalisia kontakteja. Olen ollut melkoinen kotihiiri ja viihtynyt kotona, mutta silti aina miettinyt ja harmitellut, miten yksinäinen kuitenkin olen. Nyt tuntuu, että olen melkein vanhan minäni vastakohta, jota myös menevä ja tekevä avopuolisonikin on ihmetellyt. Uskon ja luulen, että tämä muutos on syntynyt pitkälti siitä, että olen uudenlaisen arjen myötä energisempi ja olen myös tiedostanut sen, miten paljon arvostan läheisiäni. Olen huomannut, miten paljon saan läheisten ja ystävien kohtaamisesta. Olen ottanut ne kuuluisat ohjat käsiini ja saanut luotua tiimin sekä Proakatemian sisällä uudenlaisia kaverisuhteita ja tuttuja turvallisia henkilöitä, joita lähestyä. Ympärilläni olevat ihmiset ovat siis minua inspiroivia ja tunnen voivani antaa takaisinkin jotain. Tästä on kiitollinen olo. 

 

Lähteet: 

García, H. & Miralles, F. 2020. Ichigo ichie. Helsinki: Gummerus 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close