Tampere
19 Mar, Tuesday
-13° C

Proakatemian esseepankki

Pysähdyn, mutta olenko perillä? HR:n välikatsaus



Kirjoittanut: Nuppu Laaksonen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Kirjaessee pohjautuu Tommy Hellstenin kirjaan Pysähdy – olet jo perillä. Nyt HR-kauden tullessa puoliväliin on hyvä ottaa katsaus kuluneeseen Hellstenin oivallusten polun avulla.

Avaa portti

Meistä jokaisella on elämässämme erilaisia vaiheita ja muutoksia, alkuja ja loppuja. Portin avaaminen symboloi mahdollisuutta, joka otetaan tietoisesti vastaan. Ulkoinen portti, jonka läpi kuljin alun alkaen HR-tehtäviin, oli minulle myös sisäinen. Ulkoisen portin kautta johtoryhmään astuminen oli väylä vastuuasemaan, jossa muutoksen tekeminen on mahdollista. Tässä asemassa on erityinen mahdollisuus saada ääntäni kuuluviin, kertoa mitä mieltä olen. Olisi ihanteellista, että jokainen tiimiläinen voisi kokea saavansa vaikuttaa, sekä äänensä kuuluviin ilman erityistä vastuuroolia, mutta minulle se on ollut hankalaa. Sen vuoksi kyseiseen HR-vastuurooliin astuminen olikin minulle paljon ennemmän kuin vain nimi johtoryhmän jäsenenä.

Olen karttanut huomiota. Olen karttanut äänessä ja esillä olemista. Pienestä pitäen esiintymistilanteissa puhjenneet paniikkikohtaukset olivat minulle henkinen viesti joka kertoi, ettei esillä oleminen ole minua varten. Se on niille karismaattisille ja äänekkäille, niille joiden ääni ei värise, eivätkä kasvot punehdu jännityksestä. Vaikka olin etenkin nuorena pelokas, olin silti myös jo kunnianhimoinen. Muistan koulupäivän jälkeen itkeneeni ajatusta, etten koskaan pystyisi olla vastuuroolissa tämän “vaivani” vuoksi. Tuntuu ristiriitaiselta, kuinka olenkaan kammoksunut vastuu- ja johtorooleja kaikessa kiehtovuudessaan. Erityisesti HR-portin läpi astuessani huomasin syöttäneeni itselleni valheita koko pienen ikäni. Kuka väittikään etten pysty? Vain todella kohdatessa pelkonsa on mahdollista nähdä, oliko se realistinen ja voiko siitä selvitä. Oman pään sisällä asioita pyöritellessä ei löydy vastauksia, ne löytyvät ainoastaan tekemällä. Pelkoa ei voiteta kiertoreittejä kulkemalla, se voitetaan avaamalla portti, joka ohjaa kasvuun.

 

Rakasta vastavirtaan

Pidän Hellstenin ajatuksesta, että valtaa pitäisi olla enemmän sellaisilla, jotka eivät sitä erityisesti halua, mutta jotka osaavat yhdistää sen rakkauteen. Näin valta ei kulkisi ilman tasapainoa. HR:nä olisi vaikea toimia ellei pitäisi ihmisistä. Vaikka olen introvertti, pidän ihmisten kohtaamisesta. Todella kohtaaminen tarkoittaa minulle vuorovaikutusta, josta välittyy tasa-arvo ja hyväksyminen, tai vähintäänkin molemminpuoliseen ymmärrykseen pyrkiminen eroista huolimatta. Vaikka tiimiläisistä moni on minulle enemmän kaveri kuin ystävä, voin sanoa Kajon olevan minulle todella rakas. HR:n roolissa pääsen seuraamaan monen ihmisen taivalta kohti omaa itseään muiden avulla. Kehityskeskusteluista jäänyt kiitollinen olo on varmaankin lähellä Hellstenin kokemusta terapiahuoneessa. Kun asiakkaat ottavat terapiassa askeleen kohti rehellisyyttä, aitoutta ja haavoittuvuutta, terapeutti on näköalapaikalla. Kun tiimiläiset avaavat keskusteluissa omia tuntemuksiaan, kehityskohteita ja ylpeyden aiheita, HR on näköalapaikalla. Olen ollut etuoikeutettu saadessani työskennellä Kajon henkilöstöpäällikkönä.

Sen lisäksi, että HR olisi yksinoikeutetulla näköpaikalla, niin on myös koko tiimi. Tämä korostuu esimerkiksi mökkipajoissa, joissa huomattavasti matalempi kynnys jakaa myös hankalempia asioita omasta menneisyydestä tai nykyhetkestä. Tunteita ilmaisemalla ihminen luopuu kontrollista ja asettuu muiden armolle. Monelle avautumisen esteenä saattaa olla ajatus siitä, tuleeko hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kun ilmaisee tunteensa, uskaltaa ottaa tilan itseään varten. Vaikeiden asioiden ilmaiseminen on aina kasvuprosessin tulos. Sitä matkaa ei tehdä yksin, vaan siihen tarvitaan kanssamatkustajia. Sitä tiimi voi tarjota, kanssamatkustajuutta oppimissopimuksien avulla.  Sitä myös minä voin tarjota, lupauksen tuesta ja läsnäolosta. “Vain syvään yhteydeen suostumalla voi löytää erillisyytensä. On tultava näkyväksi, antauduttava haavoittuvaksi ympäristössä, jossa se on turvallista.”

Lempeät arvot edustavat välttämättömiä piirteitä nykypäivän tehokkaassa yhteiskunnassa. Tämän päivän kulttuuri saa ihmisyyden monella tapaa ahtaaksi. Joskus tuntuu että vaikutuksen tekeminen korvaa toisen ihmisen kohtaamisen. Kun pehmeämmistä arvoista pidetään kiinni, voidaan pitää kiinni siitä, ettemme kadottaisi syvyyttä, ihmisyyttä, emmekä itseämme. Mikä voisikaan ennaltaehkäistä uupumisia paremmin? Ihmisestä tekee ihmisen hänen oikeutensa olla heikko, ei kukaan ole toista suvereenimpi, ei vaikka kuuluisi tiimin johtoryhmään tai kokeneiden terapeuttien joukkoon. Omia henkisiä haavojani jakamalla olen halunnut rohkaista muita tekemään samaa. Uskon tiimin tulevan kokonaisuudessaan sen tiiviimmäksi, mitä avoimempi pystyy toinen toiselle olemaan.

Meistä jokaisella on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, kunnioitetuksi ja kohdatuksi. Yksinkertaisia asioita, mutta helppoja unohtaa. Kun nämä muistaa ihmisläheisessä työssä, on vaikea mennä mönkään.  Koen niin, että mitä isompi vastuurooli, sen tärkeämpi on tiedostaa oman käyttäytymisen merkitys muihin ihmisiin. Me ihmiset luemme nopeasti oman arvomme siitä, kuinka muut meitä kohtelevat, olemme toistemme peilejä. Hellsten kirjoittaa: “Se miten katson sinua, muuttuu minussa kuvaksi sinusta. Sitten sinä tarkastelet itseäsi minun muodostamassani peilissä.” Me kasvamme siis sellaisiksi millaisina meidät nähdään. Sen vuoksi koen lähes tärkeimmäksi tehtävistäni vuorovaikutuksen muiden tiimiläisten ja johtoryhmäläisten kanssa. Haluaan parhaani mukaan osoittaa kannustusta sanoin, antaa rakentavaa palautetta, nostaa esille hankalempiakin asioita ja pyytää anteeksi pieleen mennessä. Koska kyllä välillä käy niinkin, pieleen menee. Mutta mikä olisikaan Proakatemiaa parempi ympäristö omien siipien kokeilemiseen?

 

Nouse vuorelle

HR-tehtävissä olen Hellstenin kuvaamalla markkinapaikalla. Olen usein keskellä hälinää, kiirettä, ihmisiä, puhetta ja paljon tekemistä. Olen BL:n aisapari, valmiina astumaan projektorin lavalle avaamaan tiimimme hyvinvointia, josta huolehtiminen on pitkälti minun vastuullani (jokaisen muun vastuuta unohtamatta!) Tässä tehtävässä on vaikea olla, ellei ole valmis antamaan omasta ajastaan auttaakseen muita. On myös pidettävä omista rajoista sopivasti kiinni, ettei kaikkien uupumisten jälkeen kukaan ottaisi vastaan mallia omien rajojen venyttämisestä uupumisen uhalla. Olisi hyvä pyrkiä olemaan oltava jämpti ja määrätietoinen, mutta lempeä ja helposti lähestyttävä. On keksittävä uusia ideoita tiimin kehitykseksi, vaikka pää löisi tyhjää omaakin kehitystä pohtiessa. Jos jollekin tiimille HR:n pesti on ollut ns. nimeellinen ilman rajattua toimenkuvaa, koen että Kajolle se ei sitä ole ollut, vaikka toiminta olisikin laajuudessaan vaikea määritellä.

HR:ksi hakiessani tiesin, että tahdon laittaa itseni tätä tehtävää varten likoon. Haluan muuttaa asioita, miettiä keinoja ettei yhdenkään tarvisi enää uupua. Entinen taisteluparini Samuli Leino totesi hyvin, että mikäli haluaa menestyä, ei ole varaa olla välittämättä hyvinvoinnista. Nämä ajatukset kun saisi juurrutettua jokaiselle. Kaikessa muutosintoilussani ymmärsin myös Hellstenin sanat ihmisen luontaisesta muutoksen tarpeesta. On totta, että ilman muutosta ei mikään muutu. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, kuinka hitaita muutokset ovat, kuinka pienistä asioista ne lähtevät. Kuinka näkymättömältä työ välillä tuntuukaan, vaikka visiona oli muuttaa kollektiivista ilmapiiriä tärkeitä arvoja edustaen. Liian kauan markkinapaikalla vietetty aika saa myös näkemyksen omasta tehdystä työstä vääristymään. Siksi onkin aika ottaa etäisyyttä markkinahälinään, tavoittaakseen sen, mistä tälle matkalle tuli lähdettyä. Ilman pysähtymistä luovuus tyrehtyy ja toiminnasta tulee konemaista. Konemaiset ominaisuudet ovat kaukana niistä tekijöistä, joita haluan HR:nä tuoda tiimille. Konemainen työskentely alkaa toistaa itseään samoja asioita toistamalla ja näin kasvu hidastuu.

On aika nousta vuorelle, jossa ihminen tyhjenee turhasta ja täyttyy uudelleen. Kuten HR-roolia hakiessani ilmoitin, lähden kolmen viikon häämatkalle Uuteen-Seelantiin, ja kesken kautta lähtemiseen liittyy myös hankalia tunteita. Koska olen mielummin aina askeleen edellä kuin perässä, olen sitä ajatellen ennakoinut tulevaa reissua työskentelyllä ja läsnäolollani, jotten tarvitsisi kokea painetta toisella puolella maapalloa. Tässä on hyvä hetki harjoitella keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden sietämistä, sekä paitsijäämisen pelkoa. Näen paljon opittavia asioita, myös sellaisia jotka voisin tehdä paljon paremmin. Nyt kauden ollessa puolissa välissä on hyvä kuitenkin huomioida myös jo kartutettua tietotaitoa. Sen lisäksi, että olen oppinut ainutlaatuisen aseman kautta tuntemaan tiimiläisiämme paremmin, olen oppinut itsestäni ja omista kyvyistäni, myös sellaisista mitä en ennen tätä vastuuroolia tiennyt ehkä olevankaan. Olen oppinut syttymisen kierteestä, (ja sen luomisen haasteesta) sekä oman epämukavuusalueen ylittämisen koukuttavuudesta. Olen päässyt tutustumaan tiimidynamiikan rakenteeseen aitiopaikalta katsoen, sekä minun mahdollisuuksiini vaikuttaa siihen. Vastuulla ja vallalla on myös aina kuormittava ja opettava kääntöpuoli, mikä ei sitä kokematta tule samoin ilmi. Välillä kun mieleeni hiipii epävarmuus tähän mennessä aikaansaamieni asioiden riittävyydestä, palaan ajatuksissani takaisin lähtöportille, jossa tunsin kauhua ainoastaan hakeutumisesta tällaiseen rooliin. Tällaiseen rooliin, mistä nyt kovasti nautin.

Ristiriitaisista tunteista huolimatta nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus hellittää hetkeksi kesken oman vastuuroolin, antaa tuuraajalle mahdollisuus kokeilla HR-roolia (Ihana Mei Hong!), oppia perehdyttämisestä johonkin hienoon, mutta epämääräiseen tehtävään. Annan myös itselleni mahdollisuuden palata takaisin sorvin ääreen erilaisen perspektiivin kera, täynnä uutta tarmoa. Ehkä sitten myös itse opin helpommin lisää vastuuroolini kannalta tärkeitä asioita, kuten valmentaja-Timon tavoitteesta levätä työn lomassa. Hellsten kirjoitti:  “Kun aikaa on kulunut, voin palata vuorilta markkinapaikalle. Silloin en ole enää se sama, joka olin vuorille noustessani. Olen joku muu. Olen enemmän oma itseni, olen syvemmin se mikä olen. Olen taas enemmän totta.”

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close