Tampere
05 Dec, Monday
-7° C

Proakatemian esseepankki

Puhutaan rahasta



Kirjoittanut: Rosaliina Salmela - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Kaikki rahasta
Julia Thurén
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Julia Thurén toteaa kirjassaan Kaikki rahasta (2019) että saamme koko ajan ristiriitaisia signaaleja siitä, miten meidän kuuluisi elää ja käyttää rahamme. Toiselta puolelta kuuluu, että meidän kuuluisi säästää ja varautua tulevaan, mutta samalla vastakkaiselta puolelta kuuluu kuinka täytyisi keskittyä elämään hetkessä ja nauttimaan elämästä. Se että päivittäin kuulee muiden ohjeita ei riitä, vaan myös päivittäin törmää siihen, kuinka päätöksiäsi rahankäytön suhteen myös kyseenalaistetaan. Haluaisin uskoa, että me voisimme olla sukupolvi, joka voisi muuttaa tavan, jolla ajattelemme rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta.

 

Mitä raha edes merkitsee?

Koen rahasta puhumisen vielä nykypäivänäkin hieman tabuksi Suomessa. Emme suhtaudu niin kevyesti täällä rahaan ja siitä puhumiseen. Suomessa rahasta puhumiseen vaikuttaa varmasti toki kulttuurimme ja sen historia sekä suomalaisten muistissa yhä oleva 1990-luvun lama. Rahan merkityksestä puhuminen jokaiselle yksilölle on myös tabu. Emme voi kumminkaan kieltää sitä, että raha ei toisi tyytyväisyyttä ja onnellisuutta elämään. En ole kuullut kenenkään koskaan sanovan hetken pohdinnan jälkeen, että raha ei tekisi onnelliseksi. Raha mahdollistaa meille perusasioita, kuten katon pään päälle, joka taas tuo turvaa. Raha mahdollistaa meille esimerkiksi matkustelua tai sen, että voit harrastaa. Nämä ovat ylimääräisiä kivoja asioita, jotka huomattavasti tuovat sinulle onnea ja parantavat elämänlaatuasi. On toki eri asia missä määrin raha tekee onnelliseksi. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan onnellisuus ei enää nouse 70 000 dollarin vuotuisten bruttotulojen jälkeen (Thurén 2019, 28).

Nykypäivänä olemme menneet enemmän siihen suuntaan, että rahan merkitys voidaan myöntää. Olemme kumminkin kaukana siitä, että olisi hyväksyttävää kysyä toisen palkkaa tai kuinka paljon kuussa toinen henkilö kuluttaa rahaa. Haluaisin enemmän avointa puhetta rahan ympärille ja siihen, että olisi hyväksyttävää kysyä realistisia numeroita, joita liittyy rahaan. Tuntuu vaikealta lähteä puhumaan muiden kanssa rahasta, koska tuntuu, että lähtökohtana siinä ei olla avoimia ja se tuntuu vaivaannuttavalta usealle.

 

 

 

Fire – financial independence, early retirement

Firettämisestä eli FIRE-elämäntavasta on tullut viime vuosina erittäin tuttu ja suosittu ilmiö.  Ilmiön ideana on säästää ja sijoittaa, jotta voi jäädä eläkkeelle mahdollisimman aikaisin, parhaimmillaan jo ennen neljääkymmentä ikävuotta. Firettäjälle on luontaista olla erittäin tulevaisuusorientoitunut. Firettäjä ajattelee jättämättä tekemissään ostopäätöksissään sitä, kuinka hän tulevaisuudessa tulee kiittämään itseään säästetystä rahasta ja säästetyn rahan tuottamista koroista ja niiden koroista. (Thurén 2019, 26.)

Muistan vieläkin uutisen muutaman vuoden takaa Ilta-Sanomien sivuilta, jossa kerrottiin kahdesta nuoresta, jotka tavoittelivat taloudellista turvaa ja aikaista eläkettä. Ilta-Sanomien kommenttiosion tuntien voi arvata minkälaisista kommenteista kyseinen uutinen täyttyi.

”Voi nuoret ja heidän harhakuvansa…”

”Nuorena täytyy nauttia, ihme kitsastelua”

”Olisi kamalaa elää noin pihiä elämää”

”Eivät todellakaan pysty tuohon, naurattaa nuorten harhakuvaisuus”

Vaikka itse en ole firettäjä, enkä kykenisikään olemaan aivan liian nautiskelevan elämäntyylini vuoksi niin tällaiset kommentit saavat minut aina pohtimaan, että miten keneltäkään muulta on pois toisen rahankäyttö tai sen käytöttömyys. Toki yhteiskunnallisella tasolla, jos me kaikki jättäisimme kuluttamatta rahaa niin siitä voisi seurata erilaisia taloudellisia vaikutuksia yhteiskuntaamme ja yritysten tuloksiin. Firettäminen on kumminkin silti niin matalalla tasolla vielä, että en usko, että meidän täytyy olla siitä huolissaan.

 

Minäkö pihi?

Vaikka en ole firettäjä, en laske tarkkaa kuukausittaista budjettia ja pidä kirjaa jokaisesta käyttämästäni pennistä niin koen silti suurta painetta ollessani säästeliäs. Thurénin (2019, 52) mukaan kuluttamista pidetään normina ja säästeliäistä ihmisistä puhutaan negatiivisin termein: säästäjä on pihi, itara, sniidu, kitsas, saita, nuuka, kitupiikki ja penninvenyttäjä.

Voin samaistua suuresti siihen, kuinka usein olen kuullut olevani pihi. Olen kokenut usein häpeää siitä, kun valitsen halvemman vaihtoehdon, jotta säästäisin ja säästämäni voisin sijoittaa. Onneksi kumminkin opiskelijana halvempien vaihtoehtojen valitseminen on paljon yleisempää ja hyväksyttävämpää.

Suuremman ongelman kumminkin näen siinä, kun kieltäydyt menemästä jonnekin, koska ”ei ole rahaa”. Sosiaalinen paine monesti saa aikaan tunteen, että täytyisi jonnekin päästä minne muutkin menevät, vaikka olisikin säästösuunnitelma. Olen usein ollut tilanteessa, jossa minulla olisi ollut varaa lähteä, vaikka elokuviin, mutta haluan kieltäytyä vain siksi, että säästäisin rahaa. Seuraavana päivänä saattaa saada aikaan hämmästyneitä katseita, kun käyttääkin rahaa johonkin muuhun asiaan. On helpompaa sanoa, että ei ole rahaa, kuin että minulla on rahaa, mutta en halua käyttää sitä tähän vaan haluan säästää. Ei ole kerta tai toinen kun kuulee, että ”hei eihän se ole kuin 20 euroa”. En koe olevani pihi, mutta haluan vain säästää rahaa tietyistä asioista ja mieluummin sijoittaa ne tulevaisuuden minälleni.

 

Yhteenveto

Haluaisin saada aikaan rehellistä puhetta rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta. Toivon, että olisi hyväksyttävämpää säästää ja toisen päätöksiä rahankäytön suhteen ei kyseenalaistettaisi. Avointa keskustelua rahankäytön ympärille olisi hyvä saada, jotta voisimme oppia toisiltamme uusia näkökulmia rahankäyttöön sekä hyväksyä paremmin erilaiset rahankäyttötavat. Toinen keskustelu on vielä sijoittaminen ja siihen liittyvät ennakkoluulot ja niiden rikkominen, mutta ehkä siihen jossain toisessa esseessä…

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close