Anneli Kansanen kertoo kirjassaan Puheviestinnän perusteet, että puheviestintä koostuu puhumisesta ja kuuntelemisesta. Molemmat osapuolet tarjoavat ärsykkeitä ja vastaavat niihin tietojen, taustojen, kokemusten ja kiinnostusten mukaan. Jokainen ihminen kohtaa päivittäin puheviestinnällisesti tärkeitä tilanteita, ja ymmärtäminen nousee suureen rooliin lähes joka kerta. Tartuin tähän kirjaan puhtaasti kiinnostuksestani kehittää omaa viestintääni. Minulla on laaja sanavarasto, ja osaan mielestäni ainakin useimmiten kuunnella vastapuolta. Kansanen kuitenkin muistuttaa, että hyvin usein joko puhuja tai kuuntelija pyrkii vaikuttamaan viestintätilanteeseen haluamallaan tavalla. Tähän kiinnitin omassa käyttäytymisessäni huomiota viime syksynä. Tarvitseeko keskustelutilanteen edetä aina jonkin osapuolen intressien mukaisesti?

Puheiden jäsentäminen vaikuttaa paljon siihen, miten kuulija ottaa sen vastaan. Huonosti jäsennellyssä puheenvuorossa itse sanoma jää usein vajavaiseksi tai vaihtoehtoisesti sen painoarvo muuttuu merkittävästi. Minulle on usein sanottu, että kuulostan äkäiseltä ja hyökkäävältä – vaikka totuus ja tarkoitusperä todennäköisesti on aivan toinen.

Kansanen kertoo kirjassaan hyväksi jäsentelyksi seuraavan kaavan: huomio, tarve, toteutus, kuvailu ja toiminta. Kun luin tarkemmin näiden termien taustoista huomasin, että omat viestini katkeavat hyvin usen toteutuksen puutteeseen. Osaan kertoa huomion ja esittää tarpeen, mutta hyvin usein pomppaan siitä suoraan tarpeen kuvailuun ja toimintaan. Silloin, kun toiminnalle ei ole kerrottu asiaankuuluvaa toteutustapaa, on viestiä hankala ymmärtää.

Olen lukemattomia kertoja hukuttanut puheenvuoroissani aaseja, jotka eivät ole löytäneet siltaa, jolla jutun huomio ja tarve yhdistyisivät toimintaan. Olen rönsyilevä persoona ja saatan sisällyttää lyhyeenkin kommenttiin sivujuonteita tai vitsejä – niitä Kansanen nimenomaan kehottaa välttämään. Tulen myös jatkossa kiinnittämään huomiota sitovien konjunktioiden käyttöön.

Syksy oli minulle turhautumisen ja huolehtimisen aikaa. Tiimin tilanne nosti pulssiani, ja erimielisyyksistä puhuttaessa esitin kärkeviä – jopa epäkohteliaita kommentteja. Kansanen kertoo, että kirjoittamisen keinoin tehty viestintä on ennemminkin prosessin tulos kuin puhe. Puheet syntyvät välittömässä vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Sain viime syksyn esseistäni palautteena viestin, jonka mukaan kirjoituksistani huomaa minun jäsentäväni Proakatemialla käytyjä keskusteluja pidemmälle. Se on mielestäni positiivista kuulla. Olen tottunut kirjoittaja, ja kirjoitan hyvin usein esseeni jo itämässä olleen ajatuksen päälle.

Minun on täytynyt pystyä rauhoittumaan viestijänä pystyäkseni keskustelemaan tiimiyrittäjyyteen liittyvistä kysymyksistä. Haasteenani on selvästi ollut sisäistää sitä faktaa, että yrityksemme kaikilla jäsenillä ei ole läheskään samanlaisia ajatuksia tulevaisuudestakuin itselläni. Olen joululoman aikana saanut käännettyä lähestymiskulmani sellaiseksi, että odotan itseltäni huomattavasti maltillisempaa viestivyyttä alkavana keväänä. Tärkeintä on ymmärtää eri mieltä olevia – ei saada heitä toimimaan samalla tavalla kuin itse aion toimia.

Kirjoitin aiemmin blogisseen koskien tiimiyrittäjyyden omistajuutta. Yhteisvastuu on erittäin tärkeä osa tiimiyrittäjyyden arkea. Olemme kaikki 19 osakasta tasavertaisia, joten meillä on päätöksenteossa yhtäläinen sananvalta. Kansanen nostaa esiin neuvottelutilanteiden ongelmat, joissa keskustelijat ovat tasavertaisia. Sisäisissä neuvotteluissa aiheet saatetaan kokea hyvin arkisina, jolloin kaikki eivät laita niihin samanlaista painoarvoa. Tällöin esimerkiksi tehdyt sopimukset saattavat jäädä täyttämättä. Sovimme yhteisesti tekevämme joululoman aikana viisi kirjapistettä per henkilö siihen mennessä, kun palaamme takaisin Proakatemialle loppiaisen jälkeen. Tiimistämme vain osa piti kiinni sopimuksesta. Mielestäni on täysin hyväksyttävää olla tekemättä merkityllä lomalla koulujuttuja, mutta ihmisten tulisi myös ymmärtää olla lähtemättä mukaan sopimuksiin, joita he eivät kykene pitämään.

Ulkoisiin neuvotteluihin liittyviä asioita pidetään usein merkityksellisempinä, koska viestinnän vastapuoli koetaan itseä arvokkaammaksi – esimerkiksi asiakkaan luottamusta ei haluta pettää. Kansanen nostaa kirjassaan Puheviestinnän perusteet esiin myös ryhmän tuttuuden vaikutuksen. Ystävien keskuudessa anteeksianto on helpompaa ja erimielisyydet harvoin romuttavat mitään pysyvästi. Kuinka paljon sitten Proakatemian kaltaisessa ympäristössä tulisi pitää huoli siitä, että tutuista kumppaneista huolimatta sosiaalisten suhteiden vahingoittamisen pelko ei kasvaisi liian suureksi?

Pidän itseäni tiimipelaajana, mutten ole koskaan tullut ajatelleeksi, mitä hyvä tiimipelaaja tekee puheviestinnällisesti ryhmähengen edistämiseksi. Kansasen listauksessa korostuvat seuraavat asiat:

• Kyky asennoitua ryhmähenkisesti
• Kyky hyväksyä muut
• Kyky pitää ryhmän tavoite mielessä
• Kyky hyväksyä itsensä ryhmän jäsenenä
• Avoin kommunikaatio ja selkeä ilmaisu
• Kuuntelutaito ja johdonmukaisuus

Ihmisten on pystyttävä paitsi kunnioittamaan muita, myös kunnioittamaan itseään. Tällöin keskusteluista poistuu yksi häiritsevä tekijä, nimittäin pohdinta siitä, mitä muut itsestä ajattelevat. Näin tapahtuessa henkilö pystyy asettamaan panoksia yhteisten asioiden hoitoon. Koen, että tällä hetkellä Promisiassa useampi miettii juuri, mitä muut hänestä ajattelevat ja mikä henkilön asema tiimissä on. Meillä ei ole tiimiyrityksen yhteistä tavoitetta, jota kohti jäsenet voisivat yhdessä pyrkiä. Tästä syystä jäljelle jää epävarmuus omasta asemasta. On hassua, että minulla on aina ollut vaikeuksia itseluottamukseni kanssa, mutta juuri tällä hetkellä tunnen vahvaa kuuluvuudentunnetta ryhmään. Tiedostan, että minua arvostetaan, vaikka keskustelutilanteissa ilmenisi erimielisyyksiä. Haluaisinkin esittää kysymyksen jokaiselle tiimiyrittäjyyttä opiskelevalle: ”arvostatko itseäsi ja jos et, miksi?”.

Loppuun haluan vielä käydä läpi itseni kanssa konkreettisia toimia, joiden avulla minusta tulee keväällä jälleen osaava viestijä. Kansanen aloittaa kirjansa kappaleen ”Opi kokemuksistasi” sanomalla, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Luulin vielä Proakatemialle tullessani, että esimerkiksi ilmaisutaidon erityislukiossa opiskelu, jääkiekkotoimittajuus ja vuodet sosiaalisessa työssä ovat muovanneet minusta taitavan ja liki ammattimaisen viestijän. Olin tietyllä tapaa väärässä. En ole ennen vuoden 2017 tammikuuta viestinyt päivääkään tiimiyrityksen kaltaisessa ympäristössä. Aiemmin elämässäni kokemissani puheviestintätilanteissa olen ollut ympäristössä, jossa olen vähintään yhtä kokenut vallitsevassa kontekstissa kuin muut. Tiimiyrittäjyyteen lähdin nollatasolta. Aion keväällä keskittyä asettumaan vuorovaikutuksessa vastapuolen asemaan, olemaan joustava ja johdonmukainen sekä reagoimaan minulle esitettyihin argumentteihin siten, että hahmotan kokonaisuuksia sen sijaan, että takertuisin niihin pintasyihin, jotka minua esimerkiksi keväällä ärsyttivät.