Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Psykopaatteja tuttavapiirissä?



Kirjoittanut: Matilda Tistelgren - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Alkufiilikset

Oon suorastaan hurahtanut Thomas Eriksoniin, ja hänen teoksiinsa ihmisistä värejen ja persoonallisuustyyppejen takana! Olen kuunnellut kaikki Eriksonin kirjat ja saanut jokaisesta jotain ammennettavaa omaan arkeen, elämään ja työskentelyyn. Etenkin tiimityöskentelyssä ja ryhmien muodostamisessa värejen persoonallisuuksia olen hyödyntänyt jo rutkasti! Tulokset ovatkin osoittautuneet myönteisiksi!

Psykopaatteja tuttavapiirissä?

Tällä kertaa päädyin kuuntelemaan Eriksonin kirjan Psykopaatit ympärilläni, jossa hän kertoo kuinka väestömme suorastaan kuhisee moisia ajattelijoita. Ei vaineskaan, psykopaattejen määrä on väestöstä noin kolme prosenttia, se lienet tarkoittanee sitä, että jokaisella meillä on tuttavapiirissämme jonkinmoinen psykopaatti. Ennen kyseisen teoksen kuuntelemista tai lukemista suosittelen kuitenkin lukemaan Thomas Eriksonin aiemman teoksen nimeltä Idiootit ympärilläni. Voin vannoa, että se auttaa sinua hahmottamaan kirjaa paremmin, ja saamaan siitä paljon enemmän irti!

Tässä kirjassa kuvataan mielenkiintoisella tavalla kuinka psykopaatti hyödyntää ja manipuloi kutakin väriä hänen heikkouksiaan hyväksikäyttäen. Tietynlaisen (keltaisen) persoonallisuustyypin psykopaatti syrjäyttää muusta porukasta saadakseen haluamansa, ja tietyn persoonallisuustyypin (sinisen) hän saa kokemaan surkeaksi ja huonoksi, suorastaan epätäsmälliseksi työssään.

Mikä psykopaatti?

Toisin kuin ajatellaan psykopaatit eivät ole ”hulluja” sarjamurhaajia, jotka lahtaavat toiset tieltään Hannibalin tavoin. Psykopaatit voivat myös olla täysin normaalisti joukossamme, mutta he vain osaaavat hillitä itseään. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteivät psykopaatit olisi tunteettomia ja täysin empatiakyvyttömiä ihmisiä. Valtaosa psykopaateista on miehiä, ja työelämässä suurin määrä psykopaatteja työskenteleekin nimenomaan johtotehtävissä. Tällaiset paikat antavat heille juuri sen mitä he hamuavat, eli valtaa, rahaa sekä arvostusta. Tyypillistä psykopaateilla on se, että he tietävät hyvin paljon meistä, mutta todellisuudessa me emme tiedä hänestä yhtään mitään. Lienet helpottavaa johtaa firmaa ilman kipua epämukavista tunteista ja vailla tarvetta empatiaan ja ymmärrykseen.

Psykopatia ei ole sairaus vaan persoonallisuuden häiriö, joka on tai ei ole meillä syntyessämme. Persoonallisuushäiriöt ovat muuttumattomia ajatus- ja käyttäytymismalleja ja näkyvätkin erityisin hyvin sosiaalisissa suhteissa. Psykopaatiksi ei voi muuttua tai kasvaa, psykopaattia ei myöskään voi parantaa, siksi synnytään.

Psykopaatit ovat hyvinkin pidettyjä, mukavia, ”herrasmiehiä”, kaikkien kavereita ja niitä kuuluisia ”hyviä tyyppejä”. He ovat erinomaisia rakentamaan ympärilleen toisenlaisen elämän ns. ”kulissielämän”, jonka varjossa he näyttäytyvät ihanneihmisenä. Monesti hyvien ihmistuntijoiden mielestä psykopaattejen ympärillä vaikuttaa kuitenkin tietynlainen pelon tai jännitteen ilmapiiri, asiat tuntuvat olevan liian hyvin ollakseen totta, ja mukavuus sekä kohteliaisuus ei vaikuta syvemmin kuitenkaan aidolta. Psykopaatit oppivat muilta. He oppivat hyvät ja miellyttävät käyttäytymismallinsa meiltä muilta ja hyödyntävät niitä vaikutusta tehdessään. Tosiasiassa näitä piirteitä ei siis ole olemassakaan, kaikki on vain kulissia. Psykopaatin jokaisella teolla on jokin tarkoitus, omaa etua tavoitellaan muista piittaamatta. Hän manipuloi ja lähelle päästyään opettelee käyttämään ihmisten heikkouksia heitä vastaan julmasti ja kainostelematta. Kirjassa Erikson listaa psykopaateille luonteenomaisia piirteitä. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi tunteettomuus, väkivaltaisuus, valehtelu, lähentelevä/lipevä käyttäytyminen sekä kovuus. Psykopaatit eivät osaa katua, he kokevatkin olevansa täysin pysäyttämättömiä höyryjunia jättäen kaiken alleen.

Loppufiilikset

Thomas huomauttaa kirjan lopussa, että ei syytä huoleen jos alkoi kokemaan ahdistusta mahdollisesta omasta psykopaattisuudestaan, tämä ei voi pitää paikkaansa. Jos itse kokee sopivansa hyvinkin psykopaatin luonteenkuvaukseen, ei ole syytä huoleen. Psykopaatit eivät osaa kyseenalaistaa saatika kokea ahdistusta toiminnastaan. Nämä tunteet kuuluvat ”normaaleille” ihmisille, psykopaatit eivät valitettavasti tunne, mitään. Ennen kirjan kuuntelun aloittamista jännitin hieman sitä alanko nähdä liikaakin epäilyttävää psykopaatille ominaista käyttäytymistä ympärilläni, en alkanut. Kirja oli lähinnä hauska tapa tuoda esiin kyseistä persoonallisuushäiriötä ja auttaa tunnistamaan siihen liittyviä piirteitä, muttei mustamaalaaman kaikkia ilkeitä, pomottavia, manipuloivia tai lipeviä ihmisiä psykopaateiksi!

 

LÄHTEET:

Psykopaatit ympärilläni. Thomas Erikson. 2019. Äänikirja.

Kommentit
  • Amanda Hiltunen

    Loisto essee Madde! Tykkään itsekin Thomas Eriksonista ja varsinkin Idiootit ympärilläni on ollut suosikkini pitkään, ja tämä kirja ollut jo pidemmän aikaan lukulistallani. Nyt todellakin tarvii tarttua tuumasta toimeen ja ottaa tämä luettavaksi. Jännittävä ajatus että psykopaatit ovat keskuudessamme toimivia normaaleja ihmisiä, joilta vain puuttuu täysin empatiakyky, mutta he pystyvät peittämään sen. Vielä jännitävämpää on ajatella kuinka paljon itse on törmännyt mahdollisesti tälläisiin ihmisiin elämänsä aikana tai tulee törmäämään. Persoonallisuushäiriöt ovat kiinnostava ilmiö ja tälläiset kirjat todellakin avartavat ymmärrystä.

    20.4.2019
Post a Reply to Amanda Hiltunen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Amanda Hiltunen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close