Tampere
28 Mar, Thursday
9° C

Proakatemian esseepankki

projektin opit ja kopit – markkinointi



Kirjoittanut: Matilda Tella - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
brändin ilmeen johtaminen
Juha Pohjola
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Huhtikuussa koronan iskiessä tiimissämme syntyi neljän naisen projekti RevenaKids. RevenaKids syntyi tarpeeseen, kun huomasimme, että kotona olevat vanhemmat tarvitsivat lisäkäsiä sekä ohjelmaa lapsilleen. Kehittelimme Youtube kanavan, jonne ilmestyisi joka viikko askartelu-, liikunta- sekä satutuokioita. Tuokiot suunniteltiin kestävän 10 minuutista 30 minuuttiin, jotta vanhemmat saisivat turvallisen hengähdys hetken. Projektiamme lähti tukemaan Tampereen kaupunki, kun meille myönnettiin Yhdenvertaisesti sinun- hankkeen rahoitus. Apurahalla saimme ostettua tarvittavat välineistöt ammatti kuvaamiseen sekä materiaaleja, joita tarvitsemme videoiden toteuttamisessa. Päädyimme Youtubeen sekä videoihin, koska koimme, että kaikenikäiset lapset voisivat osallistua vaatimatta lukutaitoa.

 

 “Aivojen vastaanottamasta informaatiosta noin 90 prosenttia on visuaalista. Aivot myös käsittelevät visuaalista informaatiota 60 000 kertaa nopeammin kuin tekstiä. 40 prosenttia ihmisistä reagoi visuaalisessa muodossa olevaan informaatioon paremmin kuin tekstiin” ( Pohjola 2019, 44)

 

Projekti opetti meille paljon markkinoinnista, imagosta sekä kaikkein eniten brändin rakentamisesta. Juha Pohjolan kirjassa Brändin ilmeen johtaminen paneudutaan tarkkoihin seikkoihin, jotka tulee ottaa huomioon niin, että koko ilme voi olla yhtenäinen. Yhtenä tärkeimpänä Pohjola pitää markkinoinnin tavoitteiden asettamista seuraavassa järjestyksessä:

 

  • liiketoiminnallinen/toiminnallinen tavoite
  • käyttäytymisen muutos
  • välillinen tavoite (Juha Pohjola 2019, 52)

 

RevenaKids projektin tavoite oli olla ponnahduslauta tuottavalle liiketoiminnalle. Keväällä tavoitteemme oli kerätä mahdollisimman paljon asiakaskuntaa, oppia markkinoinnista sekä kasvattaa tunnettuutta. Markkinoinnissa emme kuitenkaan tarpeeksi tarkasti keränneet dataa mainosten tai postauksien tuottavuudesta. Meillä jäi tarkastelematta tiettyjen symboleiden sekä alkukuvien vaikutus klikkauksiin. Huomattava käyttäytymisen muutos nähtiin kuitenkin kesäkuussa, kun lasten kesäloma alkoi. Katselukerrat tippuivat sekä asiakaskunnan laajeneminen hidastui. Meidän olisi tässä vaiheessa pitänyt etsiä uusia vaikutuskeinoja sekä saada huomio takaisin toimintaamme. Pahin virheemme projektin aikana tapahtui tässä, koska emme välittäneet tarpeeksi asiasta tai emme olleet määrittäneet projektipäällikköä joka olisi vienyt brändiämme eteenpäin muutosten läpi.

 

”Brändi on sitä mitä ihmiset sanovat sen olevan, eli ihmiset yhdessä muodostavat mielipiteen brändistä. Voit suunnitella, mitä brändi sinusta voi olla, mutta käytännössä voit menestyksekkäästi jalkauttaa suunnitelmaasi vain, jos ihmiset hyväksyvät sen, mitä sanot.” (Pohjola 2019, 19) RevenaKids projektin äärellä olisimme voineet palaveerata useamman kerran sekä kartoittaa sitä miltä toimintamme näyttää ulkopuolisen silmin. Meillä oli tarkka visio siitä kuka olemme, miksi olemme ja mitä, mutta silti unohdimme pyytää palautetta. Uskon, että se oli meidän yksi esteistä toiminnan laajenemiselle. RevenaKids brändi oli suunnattu vanhemmille, ei lapsille. Ulosantimme oli mahdollisimman selkeä sekä luotettavaa koska kyseessä oli kuitenkin pienten lasten vanhemmat. Juha Pohjola tiivistää brändin rakentamista juuri niin kuin olimme sen suunnitelleet. “Kaiken mitä sanot, pitää siis olla merkityksellistä, ymmärrettävää ja luotettavaa vastaanottajien näkökulmasta. Kaiken mitä sanot, pitää olla täydellisesti linjassa sen kanssa, mitä teet.” (Pohjola 2019, 19)

 

Lopetimme videoiden tekemisen kesäkuun lopussa ja samalla aloimme pohtia projektin jatkuvuutta. Ajattelimme keväällä, että jatkuva liiketoiminta voisi olla mahdollisesti lasten kerhoja, tapahtumia tai leirejä. Kesällä ennen syksyn kerhotoiminnan aloittamista totesimme kuitenkin, että vähäisen kerholaisten määrän takia meidän ei kannata jatkaa niiden suunnittelua eikä toteuttamista. Tällä hetkellä projekti oli ollut Tampereen kaupunkia lukuun ottamatta hyväntekeväisyyttä joten oli aika kääntää kelkka. Meiltä löytyi kuitenkin video / valokuvaus kalustot sekä kasapäin askartelumateriaaleja. RevenaKids projektilla oli kuitenkin hyvä maine sekä joukko tukijoita joten koimme, että tuntien työtä on turha heittää kokonaan hukkaan. Tulimme kuitenkin tulokseen, että RevenaKidsin on hyvä kulkea yksin omaa polkuaan ja meidän kääntää uusi puhdas sivu. Projektista oppineena videoiden sekä kuvien editointia, yhteistöiden hankkimista sekä toteuttamista, markkinoinnin maksullista puolta kuin myös visuaalisia keinoja. Projektimme tuli päätökseen sekä tavoitteemme synnyttää jatkuvaa liiketoimintaa täyttyi. Siirrymme opettelemaan lisää uuden brändin rakentamisesta, verkkokaupan luomisesta, asiakaspolun täyttymisestä sekä teknologisesta visuaalisuudesta. 

 

Add Comment
Loading...
Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close