Tampere
23 May, Monday
15° C

Proakatemian esseepankki

Projekti Konsulin Saari Cafe



Kirjoittanut: Gustav Perttilä - tiimistä FLIP Solutions.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Vakioreitti treeniystäväni luokse kuljetaan Finlaysonin alueen Satakunnansiltaa pitkin. Tästä kyseisestä reitistä on tullut minulle erityisen tuttu viimeisen vuoden aikana. Siltaa kävellessäni ohitin aina tämän mystisen näköisen saaren, joka jäi syystä tai toisesta mieleeni ajelehtimaan. Tämä mielikuva saaresta tuntui jäävän pysyäkseen. Ainoan asian, jonka tiesin kyseisestä maatontista, oli siellä sijaitsevan patsaan nimen; Kultakutri. Saaresta tuli pian itselleni pienimuotoinen pakkomieli, sillä kuvittelin kaikkia mahdollisuuksia mitä sinne voisi rakennuttaa.

 

Olen ihmisenä jopa hieman yltiöpositiivinen ja huomaan että juoksen yleensä viisi askelta edellä niistä asioista mitä minun pitäisi todellisuudessa tehdä. Tässä tapauksessa se oli taustatutkimuksen tekeminen. Olin jo ruvennut luomaan visiotani siitä mitä saarelle rakennuttaisin, nimeä, sisustusta, markkinointia, sekä lisäpalveluita pääliiketoiminnan ohelle. Kaikki nämä ennen kuin edes tiesin saaren virallista nimeä tai sen historiaa. Mielessäni oli myös käynyt ajatus siitä, miksei kukaan muu ole perustanut saarelle liiketoimintaa. Oliko tälle jokin looginen selitys, jolle löytyisi perusteet.

 

Matkallani taas treeniystäväni luokse Satakunnansillan kautta, huomasin takanani olevan iäkkäämmän pariskunnan kävelemässä. Olin kohtalaisen varma, että heillä saattaisi olla vastaus minua niin pitkään askarruttaneeseen kysymykseen. Päätin ryhtyä aloitteesta toimeen, käännyin taakse, ja kysyin heiltä, sattuisivatko he tietämään mikä tämä saari oli. Tuona hetkenä sain tietää alueen olevan Konsulin Saari.

 

Myöhemmin tuona samana kyseisenä iltana pistin googlen tulille ja selvitin saaren historiasta. Kävi ilmi, että saari on ollut tyhjänä viimeiset 125 vuotta. Vuonna 1882 saarelle rakennettiin kahvilaravintola, joka oli toiminnassa vuoteen 1897 asti. Liiketoiminta lopetettiin tuona vuonna, koska nykyistä Satakunnansiltaa aloitettiin rakentamaan. Kolmen vuoden kuluttua 1900 luvun alussa silta valmistuikin. Tämän jälkeen saarella ei ole ollut mitään pidempiaikaisempaa käyttötarkoitusta. Satakunnansillan rakennuttaminen peitti ison osan saaresta alleen. Jäljelle jäi se osuus mitä tänä päivänä näemme. Konsulin Saarelle kaavailtiin vielä Satakunnan sillan valmistumisen jälkeen uutta ravintolaa, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

 

En ole koskaan aikaisemmin yrittänyt aloittaa tämänkaltaista projektia, joten rehellisesti en tiennyt mistä aloittaa aluksi. Kehen minun pitäisi olla yhteydessä ja miten saisin pallon pyörimään. Päätin sitten kuitenkin, että jostain on aloitettava, eikä sillä todellisuudessa ole väliä kehen ottaa aluksi yhteyttä, kunhan ottaa ja loppu kyllä selviää oikeiden ihmisten tavoitettua. Otin yhteyttä Merja Kinokseen, joka työskentelee Tampereen poikkeuslupatyöryhmässä. Hän sattui olemaan juuri tavoittelemani henkilö. Kerroin Merjalle suunnitelmastani perustaa taidekahvilan Tampereen kansallismaisemaan Tammerkoskeen. Hän kysyi hämmästyneenä, miten tämän aiot toteuttaa? Vastasin; rakentamalla kahvilan Konsulin Saarelle. Merja on tuosta puhelinsoitosta lähtien toiminut erittäin isona apuna projektille. On ollut mahtavaa nähdä, kuinka pyyteettömän avuliaita ihmisiä Tampereen kaupungilla työskenteleekään.

 

Pikakelauksena nykyiseen hetkeen. Projektitiimi on kasvanut yhdellä hengellä; Saana Keränen tiimistämme Flipistä, liittyi raatiin mukaan. Tampereen poikkeuslupatyöryhmä kokoontui muutama kuukausi sitten, ja he totesivat, että hankkeen etenemisen mahdollisuuksista päätetään tekemällä kaavamuutos saarelle. Tämän lisäksi hankkeessa on lukuisia eri osa-alueita, jotka täytyy ottaa huomioon. Tällä hetkellä Konsulin Saari on kaavoitettu puistoalueeksi. Tampereella on monia ennakkotapauksia, joissa kahviloita on rakennettu puistoihin, mutta ei ainoatakaan, jotka sijaitsevat RKY-alueella, eli toisin sanoen valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Näistä alueista vastaa Tampereen museovirasto. Lupien saaminen siis ei missään nimessä tule olemaan mutkatonta.

 

Toiseksi pitää arvioida hankkeen taloudellista osapuolta. Infran kuten kulkusillan, portaiden, sekä kahvilan rakennuttaminen ei tietenkään ole halpaa lystiä. Tampereen kaupunki ei tule rahoittamaan hanketta, sillä toiminta perustuisi pääosin yksityisen elinkeinoharjoittajan liiketoimintaan. Täten, hankkeen kustannukset olisivat täysin elinkeinoharjoittajan vastuulla. Olemme kontaktoineet Tampereen ELY-keskusta sillan rakennuttamisesta Tammerkosken ylitse työväenpuiston suuntaan. Saimme heiltä kirjallisen hyväksynnän sillan rakennuttamisesta, sillä ehdoin, ettei silta vaikuta kosken virtaukseen.

 

Olemme myös olleet yhteydessä Tampereen yliopiston arkkitehtipuoleen. Aikomuksena heti projektin alusta asti oli, että toteuttaisimme projektiin sisältyvien kaavojen, lupien ja suunnitteluprosessin laatimisen yliopiston kanssa yhteistyössä. Tämä idea onkin nyt käymässä toteen. Kontaktimme Teemu Hirvilammi joka on rakennusopin yliopisto-opettaja, kävi keskustelua muiden yliopiston professoreiden kanssa, jotka tulivat siihen päätökseen että he ovat mukana hankkeessa. He tulevat suunnittelemaan kaksi kurssia, jotka alkavat 2022 syksyllä ja kestävät 2023 kevääseen asti. Rakennusopin ensimmäisellä suunnitteluprosessin simulointikurssilla luodaan; todellisuutta peilaava kohde sekä käydään kaikki lupaprosessit läpi. Toisella rakennusopin kurssilla saaren kahvilan yhteyteen suunniteltaisiin sauna.

 

Tulemme pitämään yliopiston kanssa näiden kurssien sisällöstä palaveria tulevien viikkojen aikana, jotta kurssien sisällöt saadaan vastaamaan meidän tarpeitamme. Uutinen tästä yhteistyöstä oli merkittävä. Tästä huolimatta meillä on vielä edessä monia esteitä, jotka täytyy ylittää. Yksi näistä on rahoitus hankkeelle. Olemme katsoneet eri vaihtoehtoja, kuten joukkorahoitusta, lainaa pankista, säätiöiden rahoitusta, sekä enkelisijoittajaa. Nämä vaihtoehdot näyttäisivät olevan tällä hetkellä neljä ainoaa mahdollisuutta rahan keräämiselle. Tulemme saamaan kustannusarvion yliopiston kurssejen päätyttyä, jonka jälkeen voimme miettiä uudestaan etenemismahdollisuuksiamme. Mikäli hankkeen toteuttamisen kustannusarviot olisivat järkeenkäyvät jatkamiselle, tulemme mitä luultavammin hakemaan 2022 lokakuun-joulukuun välisenä hakuaikana Runar Bäckström säätiöltä apurahaa liiketoiminnan aloittamiselle.

 

En ole koskaan halunnut tai edes ajatellut ryhtyväni kahvila-alan yrittäjäksi. Olen jopa ollut erittäin vastaan fyysisten yrityksien perustamista kohtaan, etenkin kun puhutaan kahviloista ja ravintoloista. Tämä johtuu siitä koska olen asunut suurimman osan elämästäni pienellä paikkakunnalla Riihimäellä, jossa tämän kaltaisten yrityksien harjoittaminen ei ollut kannattavaa. Olen todistanut lukemattomien yrityksien konkurssiin menemistä ja tästä syystä olin tehnyt mieleni asian suhteen. Kantani asiaan kuitenkin muuttui, kun huomasin lymyävän potentiaalin tällä hylätyllä maatontilla. Kyseinen lokaatio oli ainutlaatuinen ja aivan ydinkeskustan vieressä. Näin hiomattoman timantin silmissäni, kun katsoin Konsulin Saarta edessäni. Timantin, joka oli hylätty yli vuosisadaksi. Näin tilaisuuden, että voisin tehdä historiaa, mikäli onnistun aikeissani. Tämä ajatus vetosi tietenkin erittäin paljon nuoreen mieheen. Pystymme mahdollisesti luomaan jotakin ainutlaatuista, jota onkin Tampereella toivottu jo useiden vuosien ajan. Loisimme myös ihmisille mahdollisuuden päästä vierailemaan saarella, mikä olisi jo itsessään huikeaa.

 

En ole varma onnistummeko hankkeessamme perustaa kahvilan Konsulin Saarelle. Mutta yrityksestä se ei tule jäämään kiinni. Mikäli onnistuisimme tässä niin se todistaa, että se mikä on oletettu mahdottomaksi, on todellisuudessa oikeasti mahdollista. Muistan kuulleeni monelta kaupungin taholta, että saarelle on aikaisemmin suunniteltu jotakin liiketoimintaa mutta mikään näistä ei lopulta ole toteutunut. Herkkänahkaisempi olisi tämän kuullessaan voinut lannistua mutta itse sain vain motivaatiota. Olen pistänyt merkille, että Tampere on kasvava miljöö, joka on tulevaisuudessa kenties jopa Suomen pääkaupunki. Tänne tulee eittämättä innovaatioita sekä uutta liiketoimintaa. Kaupungin täytyy kehittyä kaupallisessa aspektissa samalla kun asukasluku ja turismi kasvaa vuosien mittaa. Kahvilan rakennuttaminen Konsulin Saarelle näyttäisi ihmisille, että Tampere kaupunkina on kehittymässä, eikä taantumassa.

Kommentit
  • Rosaliina Salmela

    Vau! Kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta kahvilalle. Oli mielenkiintosta lukea teidän matkasta tähän asti ja ois kiva lukea myös lisää jatkosta sitten tulevaisuudessa.

    25.1.2022
  • Miisa Hiltunen

    Wau! Komppaan täysin Rosaliinaa, todella mielenkiintoista lukea teidän matkasta tähän asti. Esseestä paistaa läpi päättäväisyys ja rohkeus! Olisi mielenkiintoista lukea jatkosta, sillä harva avaa näin avoimesti projektin kulkuaan ja siihen liittyviä ongelmakohtia. Kiitos siis avoimuudesta ja tsemppiä koitoksiin!

    26.1.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close