On olemassa monia teoksia mihin Proakatemian toiminta perustuu. Yksi näistä mihin varmaan Proakatemian toiminta perustuu eniten, on The Fifth Discipline (Peter M. Senge 1990). Senge kirjassaan on tutkinut ja luonut mallin oppivasta organisaatiosta. Viiden eri kurin tai harjoitteen läpi kulkeva polku luo organisaatioon parhaat edellytykset oppia ja kehittyä muita organisaatiota paremmaksi, ja näin luoda parhaat edellytykset menestykselle. Tähän kohtaan tarvitsee heti mainita, että sanalle discipline on monta käännöstä ja mikään niistä ei oikein istu ainakaan itselle kunnolla suuhun. Siksi puhunkin koko esseen kurista, koska sitä se vaatii. Ei kuria vain joltakin suuremmalta auktoriteetilta ylempää, vaan ensimmäisenä itsekuria ja sen jälkeen yhteiskuria. Sitä, että itse haluaa kehittyä ja nimenomaan kehittyä näillä opeilla ja sitä kautta yhdessä. Nämä viisi kuria ovat henkilökohtainen mestaruus (personal mastery), mentaalimallit (mental models), jaettu visio (shared vision), tiimioppiminen (team learning) ja systeemi ajattelu (systems thinking). Pitänee myöntää, että kaksi näistä aiheista oli itselle todella vaikeita aiheita ja en niistä juuri tule kirjoittamaan. Kirjoitan siis kolmesta aiheesta peilaten esimerkin kautta, miten Proakatemialla voi saada aivan tolkuttomasti irti, mikäli aloittaa heti ensimmäisenä keväänä näistä. Ne kolme ovat henkilökohtainen mestaruus, jaettu visio ja tiimioppiminen. Näitä kolmea tapahtuu kyllä koko ajan ja en tarkoita, että Proakatemialla epäonnistuttaisiin näissä. Vaan tuon prosessin hieman selkeämmäksi. Nuo kaksi mentaalimallit ja systeemi ajattelu on todella vaikeita aiheita ja kirja on englanniksi, joten ne jätän nyt suosiolla pois, että en rupea vain paskaa puhumaan esseen täydeltä. Pitänee varmaan meidän Veijolta tai Nevalaisen Timolta pyytää näihin kahteen tukiopetusta, että aukeaa loputkin kunnolla.

Kuri 1: Persoonallinen mestaruus vai henkilökohtainen mestaruus?

No eiköhän tähänkin voida sanoa heti, että miten se nyt parhaiten suuhun sopii. Itse tykkään aina käyttää alkuperäisiä termejä, eli personal mastery. Käytän kuitenkin nyt suomea tässä esseessä pelkästään. Pähkinänkuoressa henkilökohtainen mestaruus on sitä, että tunnistetaan oma kyvykkyys elämän eri osa-alueilla, kehitetään näitä kyvykkyyksiä entisestään ja opitaan asioita mitä pitää oppia, jotta kasvetaan mestariksi. Tähän kytkeytyy paljon se mitä kannattaa opetella ja kehittää. Mikäli haluat olla markkinoinnin guru, niin ei silloin varmaan ole kaikista tärkeintä opetella hitsaamaan metallia. Hyvin yksinkertaista vielä tässä vaiheessa, mutta miten sitten kun polut ja jaottelut eivät olekaan niin selkeitä? Itselle tuotti kovinkin vaikeuksia yhdessä vaiheessa ymmärtää, että mitä itse oikeasti haluan oppia. Alusta asti jo ensimmäisestä koulupäivistä asti tiesin, että haluan opetella johtamaan. Ensimmäisenä syksynä kahden viikon jälkeen jo tiesin, että haluan olla oman tiimini ensimmäinen business leader. Näin myös tapahtui. Tämän jälkeen kun olin ollut ensimmäinen BL, en osannut sanoa pestin jälkeen, että mitä pitäisi tehdä. Halusin opetalla vielä johtamista koko ajan (varsinkin tiimijohtamista), mutta ei ollut tilaisuuksia johtaa. Rupesin miettimään, että pitäähän tässä nyt varmaan johonkin alaankin tietysti keskittyä, että voi sitten johtaa edes jollakin alalla loistavasti. Kolusin läpi kaiken maailman media-startup pestejä yms. ja meinasin lähteä elokuvatuottajaksi harjoittelemaan. Lopulta kuitenkaan mikään ei tuntunut niin omalta ja ymmärsin, että voin jättää ovat sepposen selälleen alan kanssa ja keskittyä vain harjoittelemaan hyväksi johtajaksi. Näin ollen voin innostua ihan mistä alasta tahansa, mikäli intohimoni kohtaa alalla, eli johtaminen.

Senge kirjoittaa jazz-orkesteri esimerkillä, ja itse kun olen musiikkimiehiä, niin ajattelin tuoda samoja esimerkkejä laajemmin tähän esseeseen. Miltä henkilökohtainen mestaruus näyttää soittajan silmin? Soittaja lähtee liikkeelle yleensä nuoressa iässä (miksei vanhempanakin) ja valitsee itse tai vanhemmat valitsevat tulevalle soittajalle soittimen. Tästä lähtee polku kohti henkilökohtaista mestaruutta, siitä mitä instrumenttia soittaa. Se mitä polku mestarisoittajaksi vaatii ei olekaan mikään kovin helppo. Vaikeus riippuu tietenkin paljon tahtotasosta. Puhutaanko maailman luokan sinfonia orkesterista vai Ruisrockin rantalavalla soittavasta Suomalaisesta bändistä. Kuitenkin mestaruus se on kummatkin, mikäli soittaja näin kokee saavuttaessaan jommankumman näistä. Soittaminen lähtee harjoittelusta totta kai, niin kuin kaikki muukin mitä emme osaa vielä. Soittamiseen liittyy itse soittimen toiminnan opettelu, esimerkiksi mistä painaa/puristaa, jotta saan soittimesta esimerkiksi puhtaan D-duurin soimaan. Mikäli haluaa muutakin osata kuin vain äänien ulos saamisen soittamisesta pitää opetella lukemaan, joko nuotteja tai köyhän miehen nuotteja eli tabulatuureja (Petteri Kiuru muuten opettelee soittamaan biisejä näistä, koska ei osaa lukea nuotteja). Myös soittaja voi opetalla lukemaan ihan vain sointuja ja soittaa avosoinnuilla kappaleita. Ennen näitähän pitää opetella totta kai kaikki soinnut ja millä otteilla ne instrumentista lähtee ulos. Sen jälkeen, jotta tullaan paremmaksi soittajaksi pitää opetella soittamaan kokonaisia kappaleita, opetella asteikkoja sekä totta Mooses pitää opetella soittamaan vapaasti, eli freestyle-tyyliin. Harjoittelu ei vie vain tunteja, päiviä tai viikkoja. Soittamisen harjoittelu vie vuosia ja vuosia aikaa, ja mikäli haluaa ammattimuusikoksi, niin pitää käydä myös kouluja. Itse olen vaan harrastelija muusikko, niin en senkään takia osaa edes nuotteja lukea. Ei ole vain niin suurta innostusta, että jaksaisin niitä opetella. Mikäli haluaa tähdätä jossain asiassa korkealle, niin pitää olla henkilökohtainen visio. Mitä minulta ei löydy musiikin saralla, vaikka innostunut olenkin aiheesta.

Kuri 2: Henkilökohtaisesta visiosta jaettuun visioon

Visio kiteytettynä on mielikuva halutusta todellisuudesta tulevaisuudessa. Mihin halutaan tähdätä siinä mitä me teemme. Henkilökohtaista mestaruutta voi olla erittäin vaikea tavoitella, mikäli tavoitetilaa ei ole eli henkilökohtainen visio puuttuu. Itsestäni ei ikinä tullut, eikä varmasti tulekaan harrastelija muusikkoa suurempaa, koska en ole ikinä halunnut edes olla kuuluisa muusikko. Olen vain tykännyt soittaa kavereiden kanssa.

Kun Proakatemialla aloittaa on syytä pohtia, että miltä itse näyttää, kun koulusta valmistuu. Ei sen tarvitse olla kiveen hakattu eikä ainoastaan se todellisuus minkä ensimmäisenä päivänä näkee. Vaan se voi muovautua matkalla tai sitten jos ihan oikeasti puolen vuoden jälkeen tuntuu, että teen aivan vääriä asioita ja ne ei tunnu hyvältä, niin sitten kannattaa vaihtaa. Mutta joka tapauksessa olisi erittäin tärkeää miettiä mitä haluaa saavuttaa kouluaikana. Muuten sitä jää hyvin nopeasti vain pyörittelemään peukaloita pitkäksi aikaa ja aloittaminen vaan vaikeutuu ja vaikeutuu. Monessa tapauksessa tuo ei pidä täysin paikkansa ja tekeminen alkaa silti, vaikka ei olisi henkilökohtaista visiota. Silti henkilökohtainen visio ohjaa heti tekemään oikeita asioita. Pelkästään se on jo hyvä, että löytää suunnan itselleen, kuten vaikka pelkästään yrittäjyys. Ei väliä heti alkuun, että tiedätkö minkälaisen yrityksen haluat tulevaisuudessa. Vaan se yrittäjyys itsessään on jo loistava suunta.

Koska kun tiimissä on jokaisella jonkinlainen kuva itsestään tulevaisuudessa ja suunta mihin tähdätä on tiimin helpompi rakentaa jaettu visio. Proakatemialla tiimin toiminta helpottuisi huomattavasti enemmän, jos alusta asti olisi mietitty jo mihin halutaan yhdessä tiimillä mennä. Vision rakentaminen ei tapahdu parhaalla mahdollisella tavalla, jos visiota vaan ruvetaan rakentamaan suoraan ajatuksella millainen tämän tiimin pitäisi olla kolmen vuoden päästä. Ensin pitää käydä tiimin jäsenten henkilökohtaiset visiot läpi ja aloittaa rakentaminen sitä kautta. Tämä, koska jokainen tiimin jäsen voi sitoutua omaan henkilökohtaiseen visioonsa, niin myös jaettuun visioon mikäli voi itse oman polkunsa nähdä myös yhteisessä polussa.

Soittajan henkilökohtainen visio voi olla, vaikka soittaminen menestyvässä bändissä. Ei välttämättä tarvitse edes määritellä onko menestyvä kotimaassa vai ihan ulkomailla. Kunhan on suunta mihin tähdätä. Tämä tarkoittaa soittajalle sitä, että olisi varmaan hyvä löytää bändi missä soittaa. Kun soittaja bändinsä löytää, niin sitten pitäisi myös sovittaminen alkaa muiden jäsenten kanssa, että mihin he tähtäävät ja mihin halutaan bändin tähtäävän. Tässä kohtaa voi tullakin niitä ajatuksien laajenemista omasta kotimaasta ulospäin esimerkiksi. Bändissä voi olla visio ihan vain, että tehdään musiikkia mistä itse tykätään ja ei välitetä edes menestymisestä. Mikä on sitten taas harrastelua, mistä itse tykkään. Musiikin tekeminen bändissä vie meidät sitten tiimioppimisen pariin.

Kuri 3: Tiimioppiminen

Itse olen aina nähnyt jo Proakatemian hakuvideon tekemisestä asti, että bändi on tiimi. Soittaminen yhtyeessä on todellakin tiimityötä ja se vaatii suunnattoman määrän yhdessä soittamista, että se rupeaa sujumaan. Itse olen parhaan ystäväni Lassin kanssa soittanut tiiviisti kymmenen vuotta yhdessä ja nykypäivänä enää aika ajoin. Se, että kun olemme tutustuneet ja pistäneet ensimmäisen bändimme pystyyn jo 10-11 vuotiaina ja soittaneet yhdessä todella tiiviisti kymmenen vuotta, on ollut edellytys sille, että vaikka emme soitakaan jatkuvasti yhdessä enää niin paljon. Silti meidän yhteissoittomme sujuu hyvin vähällä harjoittelulla aina uudestaan ja uudestaan. Siihen syntyy tietynlainen kemia ja harmonia yhteen. Tiedän todellakin, miten ystäväni soittaa ja miten hänen kanssa on paras lopputulos soittaa yhteen. Se, että bändin kanssa harjoittelee soittamaan yhdessä kappaleita tai säveltää ja sovittaa yhdessä omia kappaleita on erittäin hieno vertaus tiimioppimiselle. Siinä käydään todella loistavaa dialogia yhdessä jokaisen yhtyeen jäsenen kanssa, opetetaan toisiamme ja kasvatetaan ajatusta, miten kappaletta kuuluu soittaa ja mitä omaa halutaan tuoda kappaleseen mikä on vaikka jo olemassa oleva kappale.

Dialogi on kulmakivi tiimioppimiselle. Se, että jaetaan ajatuksia ja oppeja toistemme kanssa luo tiimissä yhteenkuuluvuutta, tasa-arvoisuutta ja auttaa jokaista jäsentä ymmärtämään samat asiat mitä muut jäsenet ymmärtävät. Näin tietoa voi kaikki hyödyntää omassa tekemisessään kohti henkilökohtaista visiotaan ja mestaruuttaan. Tiimi ei yksinkertaisesti menesty hyvin, mikäli tiimi ei opi kommunikoimaan yhdessä, jakamaan tietoa yhdessä ja luomaan uutta yhdessä. Dialogi on myös edellytys tiimille löytää yhteinen suunta eli jaettu visio sekä tärkein osaaminen vision saavuttamiseksi.

Selkeyttä lisää

Itse näen kokemuksen puolesta, että mikäli Hurma olisi aivan alusta asti varannut aikaa näiden asioiden käsittelemiseen ja kehittämiseen alusta asti, olisi tiimimme varmasti vielä pidemmällä. Hurmalla on tietysti yksi henkilö, joka aika ajoin nostaa näitä teemoja esille tiimissä. Hän on meidän valmentaja Veijo, ja pitää kyllä antaa Veijolla kudos siitä, että hän varkain ohjaa tiimiä oppivan organisaation suuntaan enemmän ja enemmän. Olen varma, että kaikki muutkin valmentajat kyllä tekevät tätä asiaa Proakatemialla. Omasta valmentajasta vaan nyt sattuu olemaan ensi käden tietoa aina eniten.

Ehkä se näissä asioissa onkin kysymys se, että ne pitää tiimin löytää myös itse. Alussa aikaa Proakatemialla menee todella paljon siihen, että saadaan epävarmuuteen selkeyttä. ”NYT PITÄÄ TEHDÄ!” -asenne on kova, vaikka monesti tiedetään vain se, että pitää tehdä projekteja. Miksi sitten minkä tahansa projekti ottaminen tuntuu monista niin epämiellyttävältä. Luultavasti siksi, koska ei itsekään tiedä, että onko tuo nyt se suunta mihin haluan mennä. Voi olla, että sen yhdessä tekemisen kautta löytyy niitä asioita mitä oikeasti sitten haluaakin tehdä. Silti näen, että jos tiimit käyttäisivät pajansa alussa hahmottamiseen, että mitä jäsenet haluavat tehdä ja saavuttaa (henkilökohtainen mestaruus kytkettynä henkilökohtaiseen visioon), voisi olla edellytys suunnata kaikkia jäseniä mieluisiin tehtäviin ja toimintoihin. Tätä kautta voisi nopeasti kytkeä jokaisen jäsenen kohti henkilökohtaista mestaruutta ja visiota, vaikka kirjojen kautta, ja näiden asioiden kautta lähteä rakentamaan jaettua visiota tiimiin. Silloin tiimissä jokainen ymmärtäisi mitä jokainen jäsen haluaa saavuttaa Proakatemia taipaleen aikana, mistä on paljon helpompi rakentaa visio tiimille. Henkilökohtaisten mestaruuksien ja visioiden suuntana sekä harjoitukset näihin kirjoista sekä projekteista siivittävät tiimin kohti jaettua visiota yhdessä pajojen ja palaverien kautta. Jolloin tiimioppiminen pääsee kukoistamaan, kun kirjoista ja projekteista tuleva tieto alkaa valumaan tiimin sisälle ja tämä kaikki on alusta asti suunnattu yhdessä kohti jaettua visiota. Näitä asioita tapahtuu Proakatemian tiimeissä kyllä koko ajan, ja myös sieltä alusta asti. Silti pointtini on enemmänkin se, että johdonmukaisesti kehitettäisiin näitä oppeja hyödyntäen heti ensimmäisestä päivästä lähtien tiimien kasvua, niin Proakatemian tiimit voisivat saada heti alusta asti kovemman kasvun aina koko kolmea vuotta hyödyntäen.