Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

Proakatemia – uhka vai mahdollisuus?



Kirjoittanut: Aleksi Kolunsarka - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Allekirjoittanut on kirjoitushetkellä toisen vuoden tiimiyrittäjä Proakatemialla. Toimin samalla Proakatemian apuvalmentajana eli johtoryhmän päällikkönä. Tämän kirjoituksen on tarkoituksena havainnollistaa itselleni ja lukijalle sitä, miten laaja kirjo mahdollisuuksia niinkin lyhyeen aikaan mahtuu kun puolitoista vuotta.

 

Olen havahtunut hiljattain ajatukseen siitä, miksi käytän näin suuren määrän aikaa Proakatemiaan ja itseni kehittämiseen. Ajatusleikin sai käyntiin Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu-luento vuodelta 2017 aiheena ”Bad Romance III”. Luennon pääteema keskittyi erilaisilta näkökulmilta siihen, miten johonkin tiettyyn asiaan syventyminen voi olla jopa haitallista tai evätä mahdollisuutta eri asioilta pois. Tämä tapahtuu helposti silloin, jos katsoo kapeasti eteenpäin eikä osaa huomioida tarpeeksi laajasti omaa ympäristöään. Kaikkialla ei vain voi olla samanaikaisesti, vaikka kuinka yrittäisi raajojaan ja kalenteriaan venyttää. Siitä huolimatta on syytä välillä istua alas pohtiakseen, mihin panostaa ja miksi. Mitä merkitystä näet todella missään, mitä teet? Mihin käytät aikaasi ja mihin haluat panostaa? Mitä unelmia sinulla on? Mitä tulevia mahdollisuuksia et osaa vielä nähdä, koska et ole tullut tosiasiassa vielä ajatelleeksi niitä?

 

Keskimäärin vietän aikaani Proakatemialla noin kymmenen tuntia päivässä ja viimeisen puolen vuoden aikana jopa keskiarvolta 12 tuntia päivää kohden. Viikonloppuisinkin aikani vietän hyvin useasti Proakatemialaisten kanssa, vaikkei töitä tehtäisikään. Missä on perhe, vapaa-aika, kaverit ynnä muu? Mikä ihme täällä on niin mielenkiintoista, jotta haluaa täällä roikkua aamusta iltaan? Miksen lähtisi vain kello 16 lyödessä kotio pötköttää ja katselemaan aimo annoksen erilaisia saippua- tai komediasarjoja? Miksi en tekisi joka päivä jotain, joka tuntuu helpolta ja mukavalta ja välittäisi aivoissani suuren määrän dopamiinia? Sehän olisi kivaa, eikös?

 

En minä unelmistani huolimatta ole luopunut mistään siitä, mitä minulla on jo. Vaikka näen pitkästä etäisyydestä huolimattani harvoin perhettäni, olen puhelimitse yhteydessä ystäviini ja perheeseeni viikoittaisella tasolla. Harrastan urheilua ja vietän vapaa-aikaa runsaasti kavereideni kanssa enkä näe, että panostus tähän ympäristöön olisi jotenkin pois yksityiselämästä. Kyllä minäkin vietän aikaani hyvin paljon sosiaalisessa mediassa ja vapaata viettäen. Omasta mielestäni vapaakin tuntuu miellyttävämmältä, kun on antanut enemmän syytä irrottautua työ- ja kouluympäristöstä. Hyvin tehty työ tuottaa paremman syyn juhlia. Minä koen, että hauskaa voi pitää myös unelmiaan jahdatessa ja hyvässä ympäristössä. Mitä kaikkea sitä sitten kerkeää puolentoista vuoden aikana oikein kokemaan niin, ettei tasapaino oman elämän ja unelmien välillä kärsi? Tässä on vain yhden tiimiyrittäjän lyhyt esimerkki.

 

 

Ensimmäisen puolentoista vuoden tiimiyrittäjyyden aikana olen muun muassa:

  • ollut toteuttamassa Tampereen ensimmäistä jääsaunaa (Eteläpuisto 2021)
  • ollut perustamassa osakeyhtiötä Viiskakkonen Oy
  • ollut tiimimme ensimmäinen talouspäällikkö
  • ollut järjestämässä Proakatemian frisbeegolfmestaruus-kisoja vain muutaman kuukauden jälkeen Proakatemialla aloitettuani
  • toiminut tiimiyrityksemme alusta asti hallituksen jäsenenä
  • ollut TAMK:n Media- ja musiikkialan pääsykokeiden projektitiimissä
  • järjestämässä ensimmäisenä opiskeluvuotenani Proakatemiapäivää
  • lähtenyt mukaan Tiimimestarit-koulutusohjelmaan
  • johtanut oppivaa organisaatiota keskeisessä roolissa Proakatemian apuvalmentajana
  • ollut käynnistämässä erikoissaunakeidasta Tampere-talolla kesällä 2021
  • ollut luomassa frisbeegolfin kovinta harjoitusleiriä (Be a Pro – Disc Golf Training Camp)
  • selostanut frisbeegolfin näytösottelua
  • juontanut monia erilaisia tapahtumia Proakatemialla ja sen ulkopuolella
  • ollut kesän 2021 vanhempien tiimiyrittäjien konttiravintola Blokilla töissä
  • toiminut opiskelijatuutorina
  • johtanut kahta eri strategiaprosessia (Proakatemian johtoryhmä ja Samoa Projektit Osk)
  • projektijohtajana Talotaikureissa (Proakatemian talkkaritiimi)
  • aloittanut TAMK:n liiketalouden neuvottelukunnassa yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelman edustajana
  • pyörähtänyt mallina Ideaparkin lastentapahtumassa
  • ollut osallisena projektitiimissä Tampere Startup Eventin organisoinnissa
  • ollut projektipäällikkönä Pipolätkä Ruka-tapahtuman tuomaroinnin vastaamisesta
  • keskustellut edes muutaman minuutin miltei jokaisen tiimiyrittäjän kanssa, joita talossamme on kohta lähemmäs toista sataa
  • edustanut Proakatemiaa monien sidosryhmien tapaamisissa ja markkinoinut koulutusohjelmaamme yhteishakujen ja vierailuiden osalta
  • järjestänyt Filosofia ja systeemiajattelu-solun
  • vetänyt monia pajoja ja workshoppeja alumniviikoilla ja pajojen öissä
  • ollut tukena monien eri projektien suunnittelu- ja toteutusvaiheessa riippumatta siitä, minkä tiimiyrityksen projekti on
  • toiminut tiimimme oppimistiimissä

 

Tämän listan ei ollut tarkoitus todistella mitään, vaan enemmänkin osoittamassa itselleni sitä totuutta, että puolentoista vuoden aikana on mahdollista oppia todella paljon monipuolisesti. Tämän kokemuksen kerryttämiseen on tarvittu suuri määrä uskallusta lähteä kokeilemaan ja haastamaan itseään mahdollisimman monissa erilaisissa ympäristöissä, tehtävissä ja vastuualueissa. Monia kymmeniä erilaisia mahdollisuuksia olen joutunut sivuuttamaan ja priorisointi erilaisten asioiden välillä on monesti todella hankalaa, kun innostuu niin herkästi kaikesta mihin on mahdollista mennä. Olen oppinut valtavasti johtamisesta ja yrittäjyydestä. Tämä on vaatinut suurta kasvun asennetta, sillä täällä aloitettuani olin valmentajanikin sanoin hyvin raakile. Mielestäni suurimpia avaintekijöitä oman kehitykseni sallimiselle on ollut uteliaisuus, halu oppia ja uskallus heittäytyä.

 

En koe menettäneeni varsinaisesti mitään sillä, että olen käyttänyt valtavan määrän resursseja oppiakseni täällä monipuolisesti yrittäjyyden ja tiimijohtamisen taitoja. Itseasiassa ajattelen, että tässä sitä ollaan vasta matkan alussa. Nyt kun matkaani Proakatemialla on jäljellä vielä reilut toiset puolitoista vuotta, koen että minulla on vielä mahdollisuuksia kokea ja oppia sellaisiakin asioita, jotka ei vielä etukäteen sanoitettuna kävisi millään lailla järkeeni. Olen nyt jo tutustunut ja verkostoitunut aivan tajuttomaan määrään hienoja ihmisiä, joista monia voin kunnialla kutsua ystävikseni. Kaikista parasta on se, että tässä on reilusti aikaa vielä kokeilla uutta, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia. Tutustuminen uusiin ihmisiin itsessään luo myös valtavan määrän mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa eri tavoin. Monien uusien ihmisten myötä täältä olen myös tutustunut heidän omiin kavereihin, joista monet ovat myös minun hyviä ystäviäni tänä päivänä.

 

Proakatemia on mielestäni harjoittelukenttä, jossa pääsee haastamaan itseään toden teolla, jos niin vain tahtoo. Suurin kasvu oman elämäni aikana ihmisenä on tapahtunut nimenomaan sen myötä, että olen uskaltanut antaa jossain määrin jopa kaikkeni tälle sijoitukselle. Sijoitus Proakatemiaan on sijoitus tulevaisuuteen. Toivon suuresti tämän kirjoituksen avaavan sinulle mahdollisuuden ajatella sitä, mitä tämä mieletön ympäristö voi parhaillaan antaa, kun sille uskaltaa antaa mahdollisuuden. Kaikki eivät sitä näe, eikä tarvitse nähdä. Mahdollisuuksia on paljon muuallakin. Se mihin sijoitukseen haluat panoksesi asettaa, on sinusta itsestä kiinni. Tämä sijoitus on verrattain hyvin lyhyt elämänkaareen nähden. Oma kokemukseni ja kuulemani tarinat alumneista osoittaa, että tähän sijoittamalla todennäköisyydet kasvuun on suuret. Riskit ovat myös erittäin alhaiset, joten miksi et näkisi tässä vielä jotain suurempaa mahdollisuutta? Niin makaa kuin petaa, ja pelaa kuin reenaa. Kaikki lähtee siitä liikkeelle, että uskallat avata ajatuksesi mahdollisuuksille. Se itsessään on jo yli puolet ruokaa, olkoon ruokapöytä sitten täällä tai jossain muualla.

 

Lähteet:

 

Saarinen, E. 2017. ”Bad Romance III” – 7/8 Filosofia ja systeemiajattelu. Luento. YouTube-video. Julkaisija Aalto University 9.3.2017. Viitattu https://www.youtube.com/watch?v=HnP1fDPr-fI

Kehityn ja kehitän, innostun ja innostan! 25-vuotias tiimiyrittäjä Proakatemialta, joka uskoo paremman ajattelun, yhteistyökykyjen sekä johtajuuden olevan yrityksen menestyksen tärkeimmät mahdollistajat. Lupa verkostoitua!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close