Muistan hyvin syksyn 2019 ryhmäytymisleikit Kuntokadun kampuksella. Ensimmäinen koulupäivä jännitti, mutta vähitellen jännitys muuttui innostukseksi.

En muista kuulleeni tai lukeneeni Proakatemiasta hirveän paljon ennen opintojen alkua. Mahdollisuus opiskella yrittäjyyslinjalla valkeni minulle vasta muutama kuukausi ennen hakuajan päättymistä. Enkä silloinkaan vielä vakavissani harkinnut hakemista. Sain kuitenkin lisätietoa ja kuulin kokemuksia Proakatemialla opiskelusta. Ennen tietoa kouluun pääsystä olin haaveillut omasta yrityksestä, ja Proakatemialla minulle tarjoutuisi tilaisuus kokeilla yrittäjyyttä turvallisessa ympäristössä.

Yksi hakemuksen lähettämisen syistä oli se, että oppisin yrittäjyydestä, talousluvuista sekä se että pääsisin kehittämään itseäni. Tiesin että haluan tulevaisuudessa olla yrittäjä, mutta en ollut aivan varma, mikä minua kiinnostaa erityisesti. En ollut varma siitä, että haluanko akatemian jälkeen jatko-opiskella vaiko työskennellä jollekin ulkopuoliselle muutaman vuoden, jonka jälkeen sitten ryhtyä yrittäjäksi vai mitenkä.  

Aloitin akatemia taipaleeni positiivisin mielin. Odotin vain sitä, että pääsisin sanomaan ajatuksiani ääneen muille. Ensimmäisenä vuotena realiteetit iskivät päin naamaa. Huomasin olevani hukassa pitkän aikaa. Enkä tiennyt miksi. Se oli uutta itsellenikin. Kaikki meni niin pikaista vauhtia ja tuntui siltä, etten pysy tahdissa. Ja olin hyvin turhautunut. Aikaisemmin pidin esiintymisestä, esiinnyinhän vapaaehtoisesti meidän innoeventissä 2019 syksyllä, josta sain todella hyvää palautetta ja jota halusin kehittää vielä lisää. Jostain kumman syystä kadotin kaiken tämän itsestäni. Aiemmin kokemani ylioptimismi ja itsevarmuus olivat lähinnä vain muisto entisestä, eikä se tietenkään nyt Proakatemian tai tiimin vika ollut. Ymmärsin Proakatemian olevan todella ainutlaatuinen ja hieno paikka. Kaikki ei kuitenkaan tuntunut menevän kohdallani oikein. Rohkeus puuttui kokonaan.

Mitä opin?

Olen tämän 3,5 vuoden aikana löytänyt paljon kehityskohtia itsessäni, joita haluan lähteä kehittämään eteenpäin. Olen huomannut, että mikäli ryhmässä on paljon keskustelussa dominoivia persoonia, jään helposti taustalla kuuntelijaksi. Tällaisissa tilanteissa haluaisin osata ottaa paremmin tilaa itselleni ja tuoda enemmän ajatuksiani ja mielipiteitäni esille. Olen aiemmin osannut ottaa itselleni tilaa missä tahansa ryhmässä, mutta olen kadottanut sen kokonaan näiden opintojen aikana. Ja sen hyväksyminen ja ymmärtäminen vei todella kauan aikaa. Vaikka kehityskohtia voisin listata miljoonia, on minulla omat vahvuutenikin. Vahvuudekseni koen visualisuuteni, tarkkavaisuuteni, optimistisuuden, rauhallisuuden ja kun on jotain mistä syttyy niin tekeminen näkyy.  Olen todella visuaalinen ihminen monellakin tapaa, ja tiimi huomasi, sen vasta tämän vuotisessa innovoinnissa, jossa sain vapaat kädet tehdä niin kuin parhaaksi näin. Nämä asiat toivat itselleni iloa. Siihenkään pestiin en olisi normaalisti lähtenyt. Ja olen iloinen, että lähdin, sillä se sai minut ymmärtämään, että missä asioissa olen hyvä, ja mitä voin vielä kehittää itsessäni.

Ihmiset ja tiimityö ovat olleet keskiössä koko Proakatemian taipaleen. Akatemialla olen kuitenkin vaihtanut täysin asennettani ja oppinut sen, että olenkin aika tietämätön. Minun ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka tietävät esimerkiksi yritystoiminnasta huomattavasti enemmän kuin minä. Olen oivaltanut, että tiimi on yksi tärkeimpiä tekijöitä menestymisen kannalta. Olen oppinut täällä Revenassa miten eri jäsenten erilaiset ominaisuudet, vahvuudet ja kokemus luovat ongelmien ratkaisulle moniulotteisuutta ja rikastaa lopputulosta. Hyvä tiimi puhaltaa yhteen hiileen kohti yhteistä päämäärää. Tiimityö on opettanut minulle paljon sen vahvuuksista. Yhdessä tiiminä olemme paljon vahvempia kuin yksin. Tiedon ja osaamisen jakaminen tiimin kesken on kaikkien etu, samoin kuin toisten tiimiläisten tukeminen tiukoissa paikoissa. Yhdessä vahva tiimi voi mennä läpi harmaan kiven. Ja niinhän me ollaankin.

 MITÄ OLISIN ITSE TEHNYT TOISIN?

Olisin heti opintojen alusta lähtien käyttänyt omaa aikaani ja resursseja paremmin. Vasta tutkinnon loppupuolella aloin ymmärtää, miten yksilöllinen tiedonhaku, esseet, pajat, projektit ja menestyvä liiketoiminta punoutuvat yhteen ja miten asiat kannattaisi tehdä. Tietysti monia asioita oppii vasta ajamalla ensin muutamaan kuoppaan, enkä nuorena opiskelijana varmasti olisi kuunnellut jonkun muun kertomusta siitä, miten asiat kuuluvat tai kannattaa tehdä. Lisäksi työnarkomaanina, joka ennen opintojen alkua teki täysiä viikkoja töitä ilman minkäänlaista lomaa. Oli siitä irrottautuminen yllättävän vaikeaa.  Yritin muutamaan otteeseen aina lopettaa, mutta aina palasin siihen, eikä aikaa jäänyt tiimin yhteisille asioille paljoakaan.

Tällä hetkellä olen vain pienen matkan päässä valmistumisesta. Tulossa on vielä 24H -tiiminäyttö sekä Final Camp. Opinnäytetyön kanssa painiminen on vihdoin saatu päätökseen ja saan olla siitä ylpeä.

Matka Proakatemialla on ollut unohtumaton, ja sen varrelle on mahtunut kokemuksia ja tunteita kirjaimellisesti laidasta laitaan. Uskon oppineeni taitoja, joita mikään muu vastaava koulutus ei voi tarjota. Näitä taitoja ei ole erikseen meille opetettu, vaan ne ovat kasvaneet hiljalleen ja huomaamatta tiimioppimismallin ansiosta.

Olen kasvanut ihmisenä enemmän, kuin olisin voinut aavistaakaan. Olen myös saanut korvaamattomia ystäviä osaksi elämääni. Olen oppinut jokaiselta tiimiläiseltä jotakin. Revena on antanut minulle valtavasti inspiraatiota. Kaikki nämä ovat vaikuttaneet siihen, mihin suuntaan haluan mennä ja haluaisin itsessäni kehittää.