Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

Proakatemia oppimisympäristönä



Kirjoittanut: Sanni Turunen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
Tuntematon
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ompa kiva, että Ammattikorkeakoulussa on mahdollisuus harjoitella yrityksen perustamista leikkirahalla.” – Oli ajatukseni, kun kuulin ensimmäistä kertaa Proakatemiasta. Tajusin kumminkin hyvin pian tutustuessani akatemiaan paremmin, että kyseessä ei tosiaankaan ole monopolirahat vaan aivan ihka oikea osuuskunta, riskeineen päivineen tulisi olla perustettuna jo ensimmäisenä opiskeluvuonna. Kuinka voi olla mahdollista, että tietämättömät opiskelijat perustavat yrityksen? Ja siis minkä yrityksen? Miten se tapahtuu? Nämä samat kysymykset ovat varmasti pyörineet usea mielessä ennen kouluun hakua, ja pahimmassa tapauksessa niin kuin minulla, vielä tälläkin hetkellä.

Ensimmäinen opiskeluvuosi on kohta jo päätöksessä, ja istahdin alas pohtimaan mitä kaikkea onkaan matkanvarrella tapahtunut. Mietin mielessäni, onko vuosi tosiaan ollut kaikille näin tapahtumarikas ja jopa yhtä hurja kuin minulle? Tammikuussa siirryttyämme Kuntokadulta Proakatemialle, olemme kokeneet yksilöinä ja tiiminä monta hyvää, että huonoa vaihetta. On ollut niitä kuuluisia ylä-, ja alamäkiä ja tämähän kuulostaa aikalailla yrittäjän arjelta? Kasvua näin lyhyen ajan sisään ei varmasti yhdenkään matkasta puutu.

Syyslukukaudella opiskelimme perusopintoja, jotta olisimme valmiudessa heti vuoden vaihteen jälkeen aloittamaan tiimiyrittäjinä. Miten nämä meidän opinnot sitten eroavat perus tradenomiopinnoista? Kaikissa opinnoissamme huomioitiin se, että olimme yrittäjyyslinjalla. Alveja laskettiin, kirjanpitoa tehtiin ja jopa juridiikkaa mietittiin yrittäjän näkökulmasta. Ehkä tärkeimpänä itse koin viestinnänkurssin, sillä viestinnän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

Heti tammikuussa järjestimme tiimien välisen myyntikilpailun, jossa pääsin toimimaan teamleaderinä. Meillä oli kaksi päivää aikaa myydä Sport and Business seminaarin lippuja yrityksille ja kuluttajille. Somen räjähtäessä markkinointi postauksista sain useita kyselyitä kavereilta ja tuttavilta ”Siis mikä tämä on? Oletko siis koulussa vai töissä? Miten teet tuollaista koulussa”. Tajusin, että aivan liian iso osa ihmisistä eivät ole tietoisia mikä Proakatemia on. Proakatemian opintoihin kuuluu pääsääntöisesti pajatunnit, esseepisteet, projektorit ja projektit.

Monille muille korkeakouluopiskelijoille jo sanana paja herättää ihmetystä, mutta mielestäni pajat on tärkein dialogitaitojen oppimiseen käytetty työkalu. Tiimioppimisen taitoja ja tunneälykkyyttä pääsee treenaamaan pajatilanteissa toden teolla. On hyvin tärkeää, että kaikki tiimin jäsenet osallistuvat ja tuo itsestään aina jotain keskusteluihin. Pajojen ideana on dialogin muodossa keskustella tärkeistä aiheista, saada luotua hyvää vuorovaikutusta ja tehtyä jopa isoja päätöksiä yrityksen kannalta. Projektorit ovat taas yhteisön tapahtumia, jota jokainen tiimi vetää vuorotellen. Siellä käydään läpi jokaisen osuuskunnan taloudelliset avainluvut ja sen hetkinen tilanne.

Tällaiselle nopeatempoiselle ja tekemisen nälkäiselle ihmiselle proakatemia on juuri oikea paikka. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa yhteisön ja tiiminasioihin, jotta voisimme luoda mahdollisimman monipuolisen oppimisympäristön. Joustavuus ja ymmärtäminen tänä päivänä tiimiopiskelussa on avainasemassa, varsinkin nyt epävarmana aikana, jota elämme vallitsevan tilanteen vuoksi.

Olen todella ihmeissäni, kuinka nopeasti pystyimme muokkaantumaan täysin etäopiskelu moodiin, vain parin päivän varoajalla. En olisi ikinä kuvitellut, että tiimioppinen voi tapahtua samalla lailla etänä, tai että projektit voidaan silti hoitaa, kun asenne vain on oikea. Korona tilanne on hyvin ikävä, ja poissulki jo monen ennalta suunnitellun projektin toteutuksen. Oli yksinkertaisesti mietittävä, mitä tämä tilanne meille

mahdollistaa. Mitä voimme tehdä auttaaksemme ihmisiä tässä tilanteessa? Mitä voimme tehdä, että projektipisteet täyttyvät, tiimin kassavirta juoksee ja keväälle saataisiin ohjelmaa muiden hommien peruuntuessa? Oli vaihtoehto jäädä joko tuleen makaamaan tai kääntää tilanne voitoksi.

Olen hyvin tyytyväinen meidän huippu jengiin, osuuskuntaamme Revenaan! Olen myös hyvin tyytyväinen Proakatemiaan ja sen mahdollistamiin asioihin. Tällä hetkellä meillä on täydessä tohinassa ainakin neljä eri projektia. Kauppakassien keräys K-Supermarket Ratinassa, joka työllistää yli tiimirajojen noin kahdeksan ihmistä kuutena päivänä viikossa. RevenaKids, joka tuo iloa ja liikuntaa lasten päiviin koronatilanteen vallitessa. Pihuri, jossa meidän tiimin poikapoppoo hoitaa asiakkaiden pihat priima kuntoon ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä jo kaikille tuttu Tönö-kahvila.

Alkutalvi ja kevät on ollut hyvin opettavaista ja tunnerikasta aikaa. Toivon toden teolla, että raskaan, mutta palkitsevan kevään jälkeen voimme palata syksyllä jo aksulle. Mikä rikkaus onkaan päästä opiskelemaan näin erilaisessa oppimisympäristössä!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close